Leijonien kypsyystesti

Ennen Kanada-ottelua kirjoittelin tähän tyyliin ...

"""Uskaltaako suomipoika tehdä maaleja Kanadan verkkoon ?

Valitaanko kipsiin meno ?

vai

Estetäänkö jäähyillä voittaminen ja sitä kautta tuleva vastuu ja tuska ?

vai

Yksinkertaisesti rekuntruoidaanko vain näyttäviä hyökkäyksiä, joiden epäonnistuminen taataan kaatumalla - syöttämällä juuri kun pitäisi laukausta, pyyhkimällä pölyjä, taklaamalla turhaan, kääntymällä kohti nurkkaa, ampumalla maalivahdin suojuksiin kiekko turvaan, ...

vai

.....

vai

Pelataanko jääkiekkoa tarkoituksena nolata Kanada lopullisesti maan rakoon ?

Jännä nähdä minkä näistä vaihtoehdoista Leijonat valitsee ???

Itse valitsisin tuon viimeisen !!! """"

Eka erässä käytettiin jokaista yllä olevaa keinoa olla tekemättä maali. Koivun maali oli kuitenkin jonkinasteinen valopilkku ja osoitus, kuinka se maali vaan syntyy, kun on uskallusta yrittää maalia - - vaikka vähän huonossakin tilanteessa.

Viimeinen erä taasen oli kyllä jo jääkiekkoa leijonienkin osalta. Oli selvää pyrkimykstä IHAN OIKEASTI tehdä maali. Kysymys taasen on, että johtuiko tämä siitä kun oltiin "veitsi kurkulla". Nimittäin näissä tilanteissa leijonat vapautuvat ulkolaispelosta ja uskaltavat aidosti yrittää maaleja ? Vai oliko tämä merkki liikkeestä kohti AITOA JÄÄKIEKKOA, jossa ilman pelkoa pyritään tekemään IHAN OIKEASTI maali ?

Tämä kysymys jäi nyt auki. Osavastaus saadaan seuraavassa pelissa.

Mutta kaikenkaikkiaan tuo ulkomaalaispelko ja huutolaispojan asenne, niin siitä tulisi nyt ensinnäkin päästä eroon. Ja ensimmäinen askel tähän on, että tämä asiantila tunnustetaan Suomen joukkueen SUURIMMAKSI ongelmaksi.