Ketkä oli ne 104 isänmaanpetturia!
Ketkä ovat nämä 104 isänmaanpetturia, jotka äänestivät EU:n perustuslain ratifioinnin puolesta? Kootaan heidän nimensä yhteen ja listataan ne. Laitetaan lista esille mm. eri nettisivuille, ja saatetaan nämä petturit kunnolla kansan tietoisuuteen.
Kannatetaan!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kukaan ei ole äänestänyt EU:n perustuslain ratifioinnin puolesta, koska tällaista äänestystä ei ole eduskunnassa vielä ollut. Käsittelyssä on ollut ainoastaan valtioneuvoston selonteko, mitä koskeneen äänestyksen jälkeen pääministeri Vanhanen ilmoitti, että hallitus tulee esittämään EU:n perustuslain ratifiointia. Nuo 104 kansanedustajaa hyväksyivät Keskustajohtoisen hallituksen selonteon. Selontekoon olivat tyytymättömiä kai lähinnä Vasemmistoliiton, perustuslaillisten ja KD:n kansanedustajat.