Adventistit

uskovat Jeesuksen veren ansioihin omalla kohdallaan.
Armo=Jeesus.
Kuuliaisuus Jumalalle=kymmenen käskyn laki.
Pelastus yksin Armosta.
Ei omia ansioita pelastuksen ehtoina.
Ensin usko ja pelastuskokemus, sitten kuuliaisuus kaikessa Jumalalle.
Pelastunut=kuuliainen kymmenen ksäkyn laille vapaaehtoisesti ja iloiten=rakkaus Jumalaan on että pidämme hänen lakinsa ja ne kymmenen käskyä eivät ole raskaat noudattaa.

Pyhityselämä päivittäistä kuuliaisutta. Jokainen uskova on syntinen ihminen. On vain yhden päivän ikäisiä uskovia. Joka päivä joudumme aloittamaan alusta, joka päivä teemme syntiä. Siksi ainoa turvamme on Jeesus.

Ero on siinä että kun olemme oppineet tuntemaan totuuden raamatusta, emme enää tahallamme tee syntiä=riko lakia, vaan pyrkikäämme elämään ukomme mukainen elämä. Se, joka edelleen tahallaan jatkaa syntien tekemistä, vaikka on tehnyt parannuksen, sille ei ole puolustajaa Isän Jumalan edessä.
4193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarvitsee meille toitottaa?
Mitä muuta asventistit tekevät?
Luuletko että adventistin tekeminen kiinnostaisi jotenkin?
Mieluummin kiinnostaisi monessa asiassa se. koska te lopetatte tuon ilveilemisenne.

Äänestä

Erkki oli harras Adventisti.
Erkki oli myös Adventistisaarnaaja .
Adventistien mielestäErkki opetti hyvin .
Kaikki tykkäsivät Erkistä,
paitsi ne,
jotka eivät.
Erkki opetti oikeaa Sapatinviettoa.
Niin tekevät kaikki.

Äänestä

pelastuksen tiellä, teilläkin.

Äänestä
  • Kirkon rappu tosin kaipaa perusremontin .
    Talonmies muuten sanoutui irti palkkasaataviensa viivästymisen vuoksi, mutta kyllä sekin saataneen rempseään reilaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolme-enkeliä kirjoitti:

uskovat Jeesuksen veren ansioihin omalla kohdallaan.
Armo=Jeesus.
Kuuliaisuus Jumalalle=kymmenen käskyn laki.
Pelastus yksin Armosta.
Ei omia ansioita pelastuksen ehtoina.
Ensin usko ja pelastuskokemus, sitten kuuliaisuus kaikessa Jumalalle.
Pelastunut=kuuliainen kymmenen ksäkyn laille vapaaehtoisesti ja iloiten=rakkaus Jumalaan on että pidämme hänen lakinsa ja ne kymmenen käskyä eivät ole raskaat noudattaa.

Pyhityselämä päivittäistä kuuliaisutta. Jokainen uskova on syntinen ihminen. On vain yhden päivän ikäisiä uskovia. Joka päivä joudumme aloittamaan alusta, joka päivä teemme syntiä. Siksi ainoa turvamme on Jeesus.

Ero on siinä että kun olemme oppineet tuntemaan totuuden raamatusta, emme enää tahallamme tee syntiä=riko lakia, vaan pyrkikäämme elämään ukomme mukainen elämä. Se, joka edelleen tahallaan jatkaa syntien tekemistä, vaikka on tehnyt parannuksen, sille ei ole puolustajaa Isän Jumalan edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu