Mitä riitatapauksessa tehtävissä?

naapuri maksajana?

Rivitaloyhtiössämme eräs teki remontin, joka ei muiden mielestä ollut aiheellinen, mutta asukas vaati taloyhtiötä maksamaan siitä osan.

Saatujen piirustusten mukaan on ratkaisut vieläpä sellaiset, että, paitsi hintansa, myös toimivuutensa puolesta koko remontti on suoritettu ihan järjettömällä tavalla.
Vesijohtoputkia esim. on vedetty ympäri talon, koska on haluttu pihan kastelua varten uusi hana talon toiselle puolen. Talvieristyksestä ei ole tietoakaan, vaan putket ovat avovintillä.
Lattialämmitys on myös asennettu siten, että mahd. rikkoutuvia vesijohtoputkia ei voida korjata purkamatta lämmitystä ensin, jne.

Lattialämmitystä ei alkup. piirustuksissa ole, joten siitä yhtiökokous heti ilmoitti, että ei aio osallistua sen kustannuksiin. Vesijohdot taloyhtiön täytyy pitää kunnossa, mutta ei siinä tapauksessa, että niitä on vedetty enemmän kuin alkup. rakennuspiirustuksissa on merkitty.

Taloyhtiö on luvannut maksaa osan kun työpiirustukset on toimitettu. Kaikki on talossa jo valmista, joten pitäisi alkaa alusta, jos haluttaisiin korjata jotain. Lopputulos on siisti, lattiat parkettia ja tepetit seinissä. On vain tieto siitä, mitä pinnan alta löytyy.
Tästäkö yhtiö nyt joutuu osan maksamaan?

2

541

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja jos

      tehdystä remontista aiheutuu haittaa (esim. vesivahinko), niin aiheuttamisperiaatteen mukaisesti remontoija maksaa kaiken. Seuraavan 10 vuoden aikana remontin tekijällä on vastuu, eikä se siirry minnekkään, vaikka asunto myytäisiin. Se ei siis periydy uudelle omistajalle. Ja riita on vanhan omistajan eli vahingon aiheuttaja sekä taloyhtiön välinen silloin. Mutta ette saa toisiaankaan noin vain mennä hyväksymisvastaanottamaan tehtyä työtä.

      Toisaalta voitte hyväksyä vaikkapa ehdolla, että joku alan riippumaton asiantuntija on antanut remontista lausunnon (pistätte remontoijan maksamaan ko. selvitystyö), että on asianmukaisesti tehty. Silloin jos on oikein tehty, niin sitten voitte vaikka hyvittää jotain, mutta vain alkuperäiseen tasoon asti. Kaikki luxus, esim. ylimääräiset hanat ja niiden vuoksi putkien vetäminen asunnon poikki on ihan osakkeenomistajan omaan piikkiin. Kiristäkää tuo kuntotarkastus vähintään, jos aiotte "ottaa vastaan" remontti sen tekijältä taloyhtiön ylläpidettäväksi jatkossa.

    • jorkki

      Riviatloyhtiö on normaali asunto-osakeyhtiö jossa
      peruspäätökset tekee yhtiökokous. Normaalia rutiinia pyörittää hallitus ja isännöitsijä. Miten ja kuka on antanut yksittäiselle osakkaalle luvan teetättää mitään?. Ainbakin hallituksen päätös pitää olla. Osakas ei edes omista huoneistoaan, vaan hänellä on siihen pysyvä hallintaoikeus, joka on eri asia kuin omistusoikeus. Jos osakas teettää jotain ominpäin hän on täysin vastuussa tekemisistään ja mahdollisista vahingoista. Asiaa kuitenkin mutkistaa se että jos hallitus on ollut asiasta
      tietoinen (hallituksen jäsenet asuvat samassa talossa ja vaikka ovat havainneet remonttia tehtävän eivät ole siihen puuttuneet) syntyy hallituksen jäsenillekin ennen pitkää vastuuta ja mahdollisesti korvausvelvollisuutta. Selvittelepä vähän asioita ja kysele hallituksen jäseniltä. Ota tarvittaessa yhteyttä tilintarkastajaan /-tarkastajiin. Viimeistään yhtiökokouksessa Sinulle on pakko vastata avoimina oleviin kysymyksiin. Terveiisn Jorkki

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      123
      7120
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4928
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4256
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3463
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2261
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      273
      1681
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1465
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1418
    9. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1386
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1384
    Aihe