Suomijuna ajautumassa sivuraiteelle

Kuski puuttuu

Suomen tulevaisuus näyttää synkältä, jos Halonen saa jatkaa Presidentinä. Poliitikkojen ja virkamieskunnan erimielisyydet Halosen kanssa repivät asioiden järkevää hoitoa. Jo nyt ollaan vaikeassa tilanteessa yli miljoonan suomalaisen kansalaisen toimeentulon ja hyvinvoinnin kanssa. Ulkopolitiikasta puhumattakaan. Vaikeat asiat jätetään hoitamatta. Uudet visiot puuttuvat. Enkä yhtään liioittele, jos sanon suomikuvan olevan maailmalla huonompi kuin 6 vuotta sitten. Maassamme eletään näillänäkymin vaikeaa aikaa, ellei asioihin tule muutosta. Sekava johtaminen antaa lopputuloksena kaaoksen johon joudumme sisäpoliittisesti ja taloudellisesti. Eikä meitä pelasta tästä eurokaan. Käy kuin 1980-luvun lopulla. Hinnat romahtavat kiinteistöistä ja omaisuuksista sekä työpaikat ja firmat katoavat. Nyt on jo ilmassa vahvat merkit tästä. Hinnat kohonneet äärirajoille ja lainaa jaettu suruttomasti. Olisikohan juna jo karannut käsistä? Mielestäni tilanne karkasi suomalaisilta, kun he valitsivat nykyisen presidenttimme. Toisenlainen valinta olisi meidät johtanut oikeille raiteille. Vain nopeat toimet ja nykyisen presidentin ero voivat ehkä korjata tilanteen.

7

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Halosen on

      erottava virastaan.

    • Niissä

      Kirjoituksesi ongelmista vastaa maan hallitus ja eduskunta. Nykyisen perustuslain mukaan tasavallan presidentti ei voi vaikuttaa käytännön toimin mm. työttömyyteen. Arvojohtajuus ei voi olla sekaantumista mm. hallituksen toimintaan.

      Mutta tämä tuntuu olevan sinunkin ongelmasi. Haluat demonisoida Tarja Halosen, vaikka toki voisit kääntyä oman kansanedustajasi/puolueesi/eduskunnan puoleen. Se tuntuu olevan kuitenkin liian tuskaista,miksi? Niin, onhan se karua, ettei peilin vika ole jos naama on vino..

      • koko pressalla?

        Presidentillä ei ole mitään velvollisuuksia eikä vaikutusmahdollisuuksia,
        mikään ei kuulu hänen valtaoikeuksiinsa, ei työnkuvaan,tehtäviin ei arvojohtajuuteensa.
        Presidentti ei voi mennä minnekään koska Sarasvuo voi olla siellä,
        Pelottava Sarasvuo voi ilmestyä nurkan takaa milloin tahansa mihin tahansa,
        Ei mikään kuulu presidentin valtaoikeuksiin, työnkuvaan, tehtäviin eikä velvollisuuksiin!

      • _________
        koko pressalla? kirjoitti:

        Nykyisen perustuslain mukaan,minä en sitä perustuslakia ole laatinut.

        Kyllä Tarjalla töitä riittää.... Mutta esim. työttömyyden ongelmat ovat hallituksen äytännön vastuulla,. ei Halosen.

      • yhtä toivoisin

        ..että edes olis joksenkin edustavan näköinen, fiksu ja nätti katsella, mutta kun ei sitäkään......

      • vaalityötä...
        yhtä toivoisin kirjoitti:

        ..että edes olis joksenkin edustavan näköinen, fiksu ja nätti katsella, mutta kun ei sitäkään......

        nyt Tarja Halonen on tasavallan presidenttimme.. Ja ninpä täsä tilanteessa vaadit aika paljon, minusta Halosen pätevyys ja inhimillisyys korjaa sen että hän on jo vanhempi, kaikihan me vanhenemme.

      • missä hän
        _________ kirjoitti:

        Nykyisen perustuslain mukaan,minä en sitä perustuslakia ole laatinut.

        Kyllä Tarjalla töitä riittää.... Mutta esim. työttömyyden ongelmat ovat hallituksen äytännön vastuulla,. ei Halosen.

        olisi hyvä. Kyllä Suomessa presidentillä valtaa on paljon enemmän kuin luullaakkaan. Mutta huonolla johtamisella Tarja on vienyt motivaation politiikoilta ja virkamiehiltään. Varsinkin kun omat visiot on täysin hukassa. Tänään tässä huomenna tossa. Vaiko olisko tuolla? Eihän sillä ole mitään tekemistä presidentin vaativassa viranhoidossa, että näyttää kansalaisten silmissä suositulta ja huumorintajuiselta muumimammalta. Pitäisi olla kykyä ja taitoa johtajuuteen. Päinvastoin kuin Tarjalla. Mitä meriittiä hänellä oli tulla presidentin virkaan? Suosituimmuus on huono valintaperuste. Varsinkin kun pätevimmät jäävät valitsematta. Lopputulos on meidän kaikkien nähtävillä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16822
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5414
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2560
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2036
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1755
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      986
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      948
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      30
      861
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      856
    Aihe