KULUTUSLAKKO

Olen aikani seurannut keski-ikäisenä naisihmisenä suomen yritysten touhuja ja olen päättänyt aloittaa kulutuslakon.

Aloitin lakon n. kk sitten ja on muuten vaikeaa irtautua tavasta toimia. Tapa viettää aikaa kaupoissa (myös ruoka) ja ostaa on tosi tiukassa. Tuli vieroitusoireita!!

Nyt jo helpottaa ja on huomannut miten tyhmää on kaikkien vaivalla saatujen eurojen vieminen kauppaan!!

Aikaakin siinä menee. Ostaminen on todella riippuvuutta aiheuttavaa!!

Jatkan lakkoiluani kunnes suomalaiset yritykset lopettavat törkeän tavan kohdella suomalaista väestöä. Olen varautunut pitkään ehkä lopulliseen lakkoon. Myös ruokakaupat kuuluvat mukaan. Ostan vain sen mitä todella tarvitsen.

Näkyy muuten kukkarossa!
4352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hienoa!
Kulutuslakko on parasidea sitten pikamyymälän. Itse harrastan myös kulutuslakkoa. Heräteostoksia ei osteta. Kauppaan mennään tiukka kauppalappu mukana. Hintavertailu on tehtävä tositarkkaan, ei ole ollenkaan harminaista että ns. tarjouksessa oleva tuote on kalliimpaa kuin normaalihintainen. Kauppakäynnit mahdollisimman harvoin, ja jos mahdollista niin ei viikonloppusin ollenkaan kaupoille.

Itse tekemällä ja kierrättämällä pärjää pitkälle. Rahansa voi käyttää sitten johonkin oikeisiin asioihin.

Äänestä
  • Mitä kylläkin kannatan täydestä sydämestäni.
    Minä olen vihoissani noille mainoksille-en osta piruuttanikaan mitään mitä mainostetaan- Olen aina
    ollut tarkka muutenkin. Nyt vasta tarkaksi alankin
    -Pitää vaimoakin valistaa asiasta.

    Äänestä

kulutuslakko, kuullostaa kivalta. Minä en meinaakkaan rynnätä kännykkä kauppaan ja ostaa itselleni 3G kännykkää. jossa on kalliita, turhia ja aivan liikaa palveluita. Telkkari meillä on olkkarissa, netti löytyy tietokoneesta, ne typerykset eivät pysty perustelemaan millään miksi mun sellainen pitäisi ostaa. Ja kun sen kerran ostan, niin siitä tulee todella riisuttu versio! ja se känny ostetaan käteisellä, ei mitään kalliita kytyt kauppoja eikä turhia palveluita, siihen peliin osallistumalla saavat rahaa vain kauppiaat ja operaattorit. Ja se maksaa, ja paljon satoja euroja yhteensä. Siitä hommasta ei todellakaan selviä 20€ kuussa niin kuin nyt. Eikä edes mene sitä. Tässä mielessä mä osallistun kulutus lakkoon, varmasti!! :)

Äänestä
  • Niin tuo kytky kauppahan on sellainen kauppiaan ja pohjimmiltaan sijoittajan kikka sälyttää riski taas asiakkaan harteille. Takaahan kahdenvuoden sopimus jo miljoonaluokan rahantulo-option myyjälle joka voi saamallaan kuvitteellisella tulevaisuudentulolla pelata jo nyt itselleen ison tilin pörssissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yritysten takia kirjoitti:

Olen aikani seurannut keski-ikäisenä naisihmisenä suomen yritysten touhuja ja olen päättänyt aloittaa kulutuslakon.

Aloitin lakon n. kk sitten ja on muuten vaikeaa irtautua tavasta toimia. Tapa viettää aikaa kaupoissa (myös ruoka) ja ostaa on tosi tiukassa. Tuli vieroitusoireita!!

Nyt jo helpottaa ja on huomannut miten tyhmää on kaikkien vaivalla saatujen eurojen vieminen kauppaan!!

Aikaakin siinä menee. Ostaminen on todella riippuvuutta aiheuttavaa!!

Jatkan lakkoiluani kunnes suomalaiset yritykset lopettavat törkeän tavan kohdella suomalaista väestöä. Olen varautunut pitkään ehkä lopulliseen lakkoon. Myös ruokakaupat kuuluvat mukaan. Ostan vain sen mitä todella tarvitsen.

Näkyy muuten kukkarossa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu