Korijako usko/rakkaus, pysyvä/muuttuva, laki/evankeliumi, jota Mannermaa on harrastanut on ihan hatusta vedetty, jos saan ilmaista itseäni selvästi. Perustelut:
1. Rakkaus ei muuta moraalilakeja mihinkään suuntaan, saati että se toimisi uskoa vastaan ja siten kumoaisi uskontotuuksia. Rakkaus ei toimi uskon ohjaajana vaan usko toimii rakkauden ohjaajana. Eikä se ole pelkästään ohjaaja vaan se antaa myös rakkaudelle muodon. Siksi Galatalasikirjeessä puhutaan uskon kautta vaikuttavasta rakkaudesta eikä päinvastoin. Edelleen usko on kristinopissa etusijalla, ts. tärkeämpi asia kuin rakkaus. Usko siis ohjaa rakkauden ilmenemismuotoja eli ne moraaliset puitteet joissa rakkaus voi toimia vapauden perimmäisessä mielessä, kuten tästä seuraa:
2. Jumalan sana ei ole sellainen että sitä voidaan suhteellistaa tai että se on mukailtavissa ajan tarpeiden tai vaatimusten mukaan. Sitä se ei tee myöskään rakkauden vaatimuksesta tai sen säilyttämiseksi. Raamatun moraalikäsitykset ovat yleismaalimallisia ja ajattomia eikä niihin voi soveltaa vertauksellisuutta, muuttumisperiaatteita tai suhteellisuuskäsitettä. Synti on samaa tänään kuin se oli Aadamille. Jumala ei ole muuttunut, kuolema ei ole muuttunut, perkele ei ole muuttunut, Jumalan viha ei ole muuttunut, helvetti ei ole muuttunut, taivas ei ole muuttunut. Mitään oleellista ei ajan vaihtuessa ole muuttunut eikä tule muuttumaan. Siksi käskyt ja Jumalan sana eivät ole muuttuvia määreitä.
Muuttuva ja pysyvä jaottelua ei voi ensinkään soveltaa raamatun sanaan. Sen sijaan sitä voidaan soveltaa seuraavasti; Jumala ja hänen sanansa ovat muuttumattomia, ihminen ja ihmismielipiteet ovat muuttuvaisia. Tätä muuttumista ihmisen kohdalla raamattu kutsuu parannukseksi tai mielenmuutokseksi. Tästä syystä Jeesus puhui ettei laki tule muuttumaan eikä siitä häviä pieninkään piirto ennen kun taivas ja maa katoaa. Samoin raamattu puhuu siitä kuinka maa ja taivas katoaa mutta Jumalan sana pysyy iankaikkisesti. Miten tästä voi siis tulkita että rakkaus voi mitenkään muuttaa uskoa, lakia tai Jumalan sanaa?
Erikseen ovat sellaiset tilanteet joissa raamatun sanaa joudutaan soveltamaan eri tilanteisiin. Tavallisin virhe on siinä kuitenkin se että yleiseksi tarkoitettua raamatun kohtaa sovelletaan yksittäiseen ja päinvastoin. Ts. ääri-tai hätä- tai erikoistapuksiin tai tiettyihin yksittäisiin yhteyksiin, tilanteisiin, aikaan tai paikkaan tarkoitettuja raamatun kohtia sovelletaan mielivaltaisesti yleisiin tarkoituksiin tukemaan haluttuja ennakkokäsityksiä, tai päinvastoin. Äärimmilleen vietynä raamattu voi toimia sanakirjana, josta voi poimia yksittäisiä sanoja ja järjestää ne sellaisiksi lauseiksi joita sieltä haetaan. Näin tutkija voi käsi sydämellä vannoa että hänen tutkimuksensa lähtökohta on raamatun sana. Tässä mielessä Heikki Koskennimen tutkimus on luotettavampi kuin Mannermaan. Ääritapauksia tai poikkeustapauksia ei voida soveltaa normaalitilanteeseen tai käytäntöön. Tämä on yleisin raamattutulkinnassa tehty virhe. Tunnettu sanontakin kumoaa sellaisen käytännön, "poikkeus vahvistaa säännön," ts. se että yleisistä muuttumattomista käskyistä poikkeavia sanan kohtia ja niihin soveltuvia tilanteita ilmenee, todistaa yleisen lain pätevyyden todeksi koska poikkeama pistää silmään; niin ei yleensä tapahdu. Kuten historia on meille opettanut, tämän periaatteen laiminlyömistä on seurannut aina sekasorto.
3. Jeesus sanoi nimenomaan ettei hän ole tullut lakia kumoamaan vaan täyttämään. Rakkaudestakaan ei sanota että se kumoaa lain vaan että se täyttää lain Room. 13. Näin siis rakkaus ilmentää lakia ja lain summa on rakkaus. Evankeliumikaan ei ole mitään muuta kuin lain ja rakkauden täyttymys joka on toteutunut Kristuksessa. Mutta koska evankeliumia ei vastaanoteta rakkaudella vaan uskolla, siksi me emme suhteessa Jumalaan täytä lakia rakkaudessa vaan uskossa. Näin evankeliumi ei voi toimia välineenä tai verukkeena turhentaa muita Jumalan sanan säädöksiä. Missään kohden raamattua ei voida löytää yhtäkään kohtaa jossa rakkaus tai mikä muu syy tahansa voisi toimia todisteena siitä että Jumalan käsky tai sana olisi ristiriidassa keskenään. Jumalan sana ei kumoa itse itseään eikä evankeliumi kumoa lakia eikä laki evankeliumia. Syy ristiriitojen löytyy meidän rajoittuneessa ymmärryksessä. Raamattua on osattava tulkita eri tilanteisiin, paikkoihin ja aikoihin, silloin kaikki on sulassa sovussa eikä suinkaan ristiriidassa itsensä kanssa. Raamatun lohkominen mielivaltaisesti eri osiin ja koreihin suhteellisuuden nimissä on Jumalan totuuksien väkivaltaista asettamista toisiaan vastaan.
Mannermaan erottelu
23
707
Vastaukset
- Mannermaalaisessa
ajattelussa on monia ongelmia. Esimerkiksi: UT:n etiikka pyritään palauttamaan kultaiseen sääntöön. Meidän olisi vain ajateltava itsemme toisen asemaan ja toimittava sitten hänen etujensa mukaisesti. Muita pysyviä käskyjä ei ole. Tämä tekee kuuliaisuuden Jumalan käskyille mahdottomaksi - noudatetaan sitä mikä minulle näyttäytyy järkevänä. Raamatullista tämä ei ole. Lähetyskäsky esim. velvoittaa sitoutumaan koko Matt sisältöön. Ei se ole luterilaistakaan. Luther ei lailla ja evankeliumilla ymmärtänyt Raamatun kaanonin mittanuoraa, jolla sen sisältöä arvioidaan ja karsitaan. Edelläoleva sillä varauksella että olen kuullut Mannermaahan vetoavia opettajia, ehkä hän itse ei ollut aivan yhtä pihalla?
- sälli
Nimimerkki Nikomedia vertaa Tuomo Mannermaan tutkimuksissaan hyödyntämiä usko/rakkaus, laki/evankeliumi, pysyvä/muuttuva –erotteluja taikurin hatustaan vetämään kaniiniin tai muuhun hokkuspokkukseen. Asiaa ymmärtämättömästä kaniinin esiintulo kieltämättä näyttää taikuudelta, mutta asiaan perehtynyt näkee kaniinin ilmestymiseen johtavan prosessin täysin luonnolliseksi ja vastaansanomattoman ”päteväksi”. Esiin nouseva kaniini on lisäksi aito, ei vääristymä tai illuusio. ”Nikomedian” perusväittämänsä tueksi esittämät perustelut puolestaan ovat siinä määrin hiomattomia ja sekavia, että ne voisi kenties rinnastaa soittotaidottoman hanuristaan vetelemiin ääniin, joista ei hahmotu minkäänlaista sävelteosta. Tästä sekavuudesta johtuen kattavan vastineen kirjoittaminen ei ole tässä yhteydessä mahdollista tai järkevää. Seuraavassa kuitenkin joitakin huomioita.
Toisin kuin ”Nikomedia” näyttää arvelevan, Mannermaan käyttämät erottelut eivät ole hänen omaa keksintöään, vaan nousevat luterilaisuuden syvimmästä ytimestä. Mannermaa dokumentoikin kyseisiä erotteluja ja niiden käyttöä huolellisesti lukuisin Lutherin tekstein.
Lain ja evankeliumin tiukka erottaminen on luterilaisuudessa luovuttamatonta. Tämä erottelu auttaa myös sijoittamaan uskon ja rakkauden omille alueilleen. On selvä, että uskon alueelle kuuluva pelastava evankeliumi on sisällöltään pysyvä ja muuttumaton. Lain (rakkauden) alueella tapahtuvat mahdolliset sisällölliset muutokset eivät – toisin kuin ”Nikomedia” näyttää olettavan – vaikuta eivätkä saa vaikuttaa tähän pysyvyyteen mitenkään. Lain ydin ja perimmäinen sisältö puolestaan on Jeesuksen (ja Paavalin) mukaan rakkauden kaksoiskäskyssä. Lähimmäisiin suuntautuvan käskyn asettamat käyttäytymisvaatimukset (”rakkauden vaatimuksen sisältö”) vaihtelevat konkreettisissa historiallisissa tilanteissa, joten se, mikä jollakin hetkellä on ”oikein” ei välttämättä ole sitä jollakin toisella hetkellä. Näin ainakin tapauksissa, joissa ei ole kysymys erityisestä jumalallisesta asetuksesta, joka tekee normista pysyvän ja alati velvoittavan. On lisäksi täysin absurdia ajatella – kuten monet Raamatun kaiken sisällön normatiivisuutta ja muuttumattomuutta korostavat tekevät - että esimerkiksi kaikki Uudessa Testamentissa kuvatut menettelyt ja esitetyt lausumat olisivat Jumalan asettamia ikiaikaisesti velvoittavia normeja. Näin ajateltaessa joudutaan tilanteeseen, jossa Kristus hautautuu lain alle ja jossa veripaltulla ja puolukkahillolla ei herkutella.
”Nikomedia” näkyy oivaltavan edellisen kappaleen lopussa kuvatun mahdottomuuden ja lähtee varsin vaikeaselkoisesti pelastamaan tilannetta yleinen/yksittäinen –erottelun pohjalta.. Tulos on sikäli kiintoisa, että voin omista lähtökohdistani täysin allekirjoittaa seuraavan ajatuksen: ”Tavallisin virhe on … se että … ääri-tai hätä- tai erikoistapuksiin tai tiettyihin yksittäisiin yhteyksiin, tilanteisiin, aikaan tai paikkaan tarkoitettuja raamatun kohtia sovelletaan mielivaltaisesti yleisiin tarkoituksiin tukemaan haluttuja ennakkokäsityksiä, …” Juuri tästä on nähdäkseni monesti kysymys esimerkiksi naispappeuden vastustajien argumentoinnissa. Epäselväksi kuitenkin jää, miten ”Nikomedian” korostama Raamatun sanan muuttumattomuus suhtautuu mainittuihin ääri- ja poikkeustapauksiin ja miten nämä erotetaan ”yleisistä muuttumattomista käskyistä”. En pidä riittävänä ”Nikomedian” toteamusta ”Raamattua on osattava tulkita”, koska tällaisen lausuman esittäjät yleensä antavat ymmärtää omaavansa tämän kyvyn, joka heidän mielestään eri mieltä olevilta sen sijaan puuttuu.
Jätän lopuksi mietittäväksi, mikä on se laki, josta Jeesuksen mukaan ei pieninkään piirto katoa, ennen kuin taivas ja maa katoavat. Ainakaan se ei näyttäisi olevan Jeesuksen Raamattuun, Vanhaan testamenttiin sisältyvä laki, sillä hän suhtautui varsin penseästi esimerkiksi tähän lakiin sisältyviin, juutalaisille tärkeisiin ruoka- ja uhrisäännöksiin. Olisiko kyseessä rakkauden kaksoiskäsky, jonka täyttäminen merkitsee koko lain täyttämistä?- Nikomedia
Lainaan tässä esille ottamiasi asioita ja käyn niitä lyhyesti läpi:
"On selvä, että uskon alueelle kuuluva pelastava evankeliumi on sisällöltään pysyvä ja muuttumaton. Lain (rakkauden) alueella tapahtuvat mahdolliset sisällölliset muutokset eivät – toisin kuin ”Nikomedia” näyttää olettavan – vaikuta eivätkä saa vaikuttaa tähän pysyvyyteen mitenkään."
Vastaus: Usko ja rakkaus liittyvät toisiinsa sillä tavalla että niillä molemmilla on samat kohteet; laki, synti ja lähimmäinen.
Laki ei vaikuttaisi Jumalan tahtomalla tavalla eikä sillä olisi mitään merkitystä jos siihen ei uskottaisi. Usko ja rakkaus ovat saman asia eri ilmentymiä. Usko on vain tullut syntiinlankeemuksen seurauksena, että niin kuin Roomalaiskirjeessä kirjoitetaan, laki täytettäisiin meissä. Ilman syntiinlankeemusta ei uskoa tarvittaisi, olisi vain rakkaus. Mutta lankeemuksessa asia on tullut monimutkaisemmaksi.
En ole sanomassa että nämä ovat pidettävä samoina asioina pelastuskysymyksessä, mutta moraalikysymyksessä kylläkin. Usko on täyttänyt lain kun se pitäytyy Kristuksen rakkauden ja lain täyttämiseen, sen että yksin Kristus rakasti täydellisesti ja täytti lain. Asia on näin meidän tuomionalaisuuden tähden. Usko ei ole erillinen saareke moraalisessa mielessä, päinvastoin. Näin ei ole tietenkään laita rakkaudenkaan. Se vain näyttää siltä nyt kun ihmiskunta elää langenneessa tilassa.
Toiseksi, raamatun mukaan laki ilmaisee ja määrittelee synnin. Mutta ei riitä että tämä ilmaistaan, tämä täytyy uskoa Luuk. 29-31. Myös rakkaus ilmaisee ja määrittelee synnin. Rakkaudessa synti määrittyy sen mukaan mikä vahingoittaa lähimmäistä. Mutta nyt ei voida vedota siihen että mikä meidän mielestämme näyttää rakkaudelliselta tai sellaiselta toiminnalta joka ei näytä vahingoittavan lähimmäistämme. Vastaus on etsittävä raamatusta. Uskon kohdalla täytyy vain muistaa että siinä rakkaus kohdistuu Jumalaan, joka on luterilaisen käsityksen mukaan samaa kuin usko. Asia on sama mutta termi eri. Se missä usko eroaa rakkaudesta on kun se määritellään luottamukseksi, mutta siitä on kysymys ensimmäisessä käskyssä joka kehottaa meitä luottamaan. Mutta ei yksin luottamaan vaan myös rakastamaan Jumalaa. Se siis sisältyy myös rakkauden käskyyn, kuten kaikki käskyt.
Muutos moraalikäsityksessä rakkauden alueella tietää siis muutosta myös uskon alueella jos moraalikäsitys on vastoin raamatun sanaa, opetusta, käskyjä ja lakia.
"Lain ydin ja perimmäinen sisältö puolestaan on Jeesuksen (ja Paavalin) mukaan rakkauden kaksoiskäskyssä. Lähimmäisiin suuntautuvan käskyn asettamat käyttäytymisvaatimukset (”rakkauden vaatimuksen sisältö”) vaihtelevat konkreettisissa historiallisissa tilanteissa, joten se, mikä jollakin hetkellä on ”oikein” ei välttämättä ole sitä jollakin toisella hetkellä."
Vastaus: Tässä sinun perustelusi lähtevät siitä olettamuksesta että synti voisi muuttua historian kuluessa, tämän käsityksen tästä saa. Tämä lähtökohta on täysin virheellinen ja perustuu puhtaasti inhimilliseen ajatteluun. Minä taas tiedän varmasti että synti on ollut ja on aina sama. Ihminenkin on se sama mitä oli heti lankeemuksen jälkeen. Synnin ilmenemismuodot voivat kyllä muuttua, mutta itse synnin perusolemus ei koskaan, mutta sehän ei muuta asiaa mihinkään.
Jos sen sijaan tarkoitat tapa- ja kulttuurikysymyksiä silloinhan ei ole kysymys synnistä sen perimmäisessä mielessä. Silloin on kysymys muutoksista olosuhteissa ja rakenteissa, kuten käyttäytymisvaatimuksissa. Muutos näissä ei tietenkään muuta itse perusasioiden olemusta. Lantakasa on aina lantakasa peitettiinpä se silkkiharsoon tai jätettiin peittämättä. Samoin kulta on kultaa, vaikka se muotoiltaisiin lantakasaksi ja maalattaisiin lannan värillä. Jos jäämme kiistelemään näistä, silloin askartelemme kehällisissä asioissa. Käyttäytymistapoja kun osaavat laatia muutkin kuin kirkon hengellinen sääty.
Mutta nyt raamattu onkin antanut vastauksen vanhan testamentin käskyissä ja uuden testamentin opetuksissa itse asiaan, siihen mikä on syntiä aina kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa, riippumatta ulkonaisista rakenteista tai muutoksista tavoissa tai kulttuurisissa tekijöissä.
Ja näinhän sinä itsekin sanot; "Näin ainakin tapauksissa, joissa ei ole kysymys erityisestä jumalallisesta asetuksesta, joka tekee normista pysyvän ja alati velvoittavan. "
"On lisäksi täysin absurdia ajatella – kuten monet Raamatun kaiken sisällön normatiivisuutta ja muuttumattomuutta korostavat tekevät - että esimerkiksi kaikki Uudessa Testamentissa kuvatut menettelyt ja esitetyt lausumat olisivat Jumalan asettamia ikiaikaisesti velvoittavia normeja. Näin ajateltaessa joudutaan tilanteeseen, jossa Kristus hautautuu lain alle ja jossa veripaltulla ja puolukkahillolla ei herkutella."
Vastaus: Onhan Uudessa testamentissa monta kohtaa jotka koskevat tilannetta jossa elettiin, kuten esim. kehotus tuosa kirjakäärö mukanaan ym tämän kaltaisia, mutta tämänkaltaisten ymmärtämiseen ei tarvitse olla oppinut eksegeetikko. Tässäkin sinulla on outo lähtökohta. Mutta jos raamttu ei nimenomaisesti osoita että asia koskee vain sitä aikaa tai ole itse opetuksiaan perunut, mikä on mieletöntä, ei ole mittän syytä mennä muuttamaan raamatun opetuksia omien hatarien olettamusten mukaan. Niidenhän täytyy olla ehdottomasti toisilleen vastakkaisia koska kukin tulkitsee ne omalla tavallaan eikä kukaan tiedä todellisuudessa mitä määrätään tilalle.
Toiseksi, raamattu opettaa vapaudesta vapautena synnistä, ts. Jumalanvastaisesta moraalista. Tämä tarkoittaa pelastusta ja vapautumista vääristä ja vahingollisista teoista. Kristuksen sanotaan vapauttaneen meidät kaikesta tästä, eikä hän siinä tapauksessa hautaudu lain alle vaan nousee synnin voittajaksi meissä. Laki tietää tässäkin vain suurempaa armoa ja suurempaa arvoa vapahtajanamme, hänen työnsä arvo kasvaa. Veripaltun suhteen Apostolien teoissa kehotetaan pakanoita välttämään syömästä verta, ei käsketä ehdottomasti, ja tämä juutalaisten tähden.
Tämä neuvo tai säädös koskee kyllä meidänkin aikanamme jos olemme tekemisissä juutalaisten kanssa.
"Tulos on sikäli kiintoisa, että voin omista lähtökohdistani täysin allekirjoittaa seuraavan ajatuksen: ”Tavallisin virhe on … se että … ääri-tai hätä- tai erikoistapuksiin tai tiettyihin yksittäisiin yhteyksiin, tilanteisiin, aikaan tai paikkaan tarkoitettuja raamatun kohtia sovelletaan mielivaltaisesti yleisiin tarkoituksiin tukemaan haluttuja ennakkokäsityksiä, …” Juuri tästä on nähdäkseni monesti kysymys esimerkiksi naispappeuden vastustajien argumentoinnissa."
Vastaus: Jos ymmärsin oikein ajattelet että naispappeuden vastustaja argumentoivat sillä tavalla että irrottavat yksittäisen raamatun kohdan palvelemaan näkemystään naispappeuden vastustamisessa. Ihmettelen miten voit päätyä tuollaiseen käsitykseen? Eivätkö Paavalin kirjeissä nämä kohdat naisen opettamisesta seurakunnassa ole selviä lausumia ja säilytetty alkuperäisessä yhteydessä, siis miten ajatella nimeltä mainittua kysymystä seurakunnan jumalanpalvelustilaisuuksissa? Tätä kohtaa on mahdotonta tulkita toisin. Jos toisin halutaan ymmärtää, täytyisi tuo raamatun kohta poistaa tai selittää pois aikansa eläneenä. Mutta kun siihenkään ei löydy minkäänlaisia todistuksia tai perusteluja, saati että ne olisivat varmoja tai että niihin voisi luottaa yhtään.
Todistamisen taakka on naispappeuden kannattajilla. Miten he löytävät edes yhden kiistämättömän, yksiselitteisen ja selkeän raamatun kohdan jolla he voivat todistaa väittensä oikeellisuuden. Eivät löydä, koska sellaista ei ole olemassa. Sitä paitsi yksi kohta ei riitä. Kristillinen kirkko on vaatinut kolme eri raamatun kohtaa jotka ovat selkeitä, ennen kuin joku oppi voidaan tunnustaa. Jos meidän näkemystä voisi pitää epäselvänä tai epävarmana, naispappeuden kannattajien näkemys on vielä paljon hämärämpi ja epävarmempi.
"Epäselväksi kuitenkin jää, miten ”Nikomedian” korostama Raamatun sanan muuttumattomuus suhtautuu mainittuihin ääri- ja poikkeustapauksiin ja miten nämä erotetaan ”yleisistä muuttumattomista käskyistä”."
Vastaus: Muuttumattomuuden esimerkiksi voin ottaa vaikkapa käskyn "älä tapa". Normaalitilanteessa, sii yleensä kukaan ei saa toista tappaa. Mutta sodassa se on luvallista, mutta siloin minä sanon viholliselleni joka tulee hävittämään, raiskaamaan, ryöstämään ja häpäisemään kaiken mikä kuuluu kansalleni, "älä tapa." Silloin minä toimin synnin estäjänä. Maailmassa syntiinlankeemuksen asiat ovat mutkistuneet, eikä lankeemuksen jälkeen voi olla hetkeäkään sellaista tilannetta ettei paha olisi läsnä. Joskus joudutaan tilanteeseen ettei pahaa voi enää välttää ja siksi hätä- ja ääritilanteissa joudutaan valitsemaan pienempi paha.
Mutta se että minä poikkeustapauksissa minimoin pahan toteutumista ei voi olla koskaa tekosyynä siihen että se sama teko tehdään normaalitilanteissa tai että moraalikäsitykset olisivat venytettävissä. Päinvastoin. Pahaa on vastustettava aina ja kaikissa tilanteissa mahdollisuukien mukaan. Tässäkään ei ole kysymys moraalikäsitysten tai käyttäytymisvaatimusten muutoksesta, vaan olosuhteiden ja rakenteiden muutoksesta, siitä että pahan ilmenemismuoto ja sen vastustaminen muuttuu.
"En pidä riittävänä ”Nikomedian” toteamusta ”Raamattua on osattava tulkita”, koska tällaisen lausuman esittäjät yleensä antavat ymmärtää omaavansa tämän kyvyn, joka heidän mielestään eri mieltä olevilta sen sijaan puuttuu."
Vastaus: Lyhyesti; kirkon ikivanha ja koeteltu tulkintaperinne on riittävä ja osviittaa antava. Pyhä Henki ei ole puhunut epäselvästi eikä se ymmärrä väärin keskeisissä kysymyksissä. Nykyaikasiin metodeihin en laita vähäistäkään painoarvoa.
"Jätän lopuksi mietittäväksi, mikä on se laki, josta Jeesuksen mukaan ei pieninkään piirto katoa, ennen kuin taivas ja maa katoavat. Ainakaan se ei näyttäisi olevan Jeesuksen Raamattuun, Vanhaan testamenttiin sisältyvä laki, sillä hän suhtautui varsin penseästi esimerkiksi tähän lakiin sisältyviin, juutalaisille tärkeisiin ruoka- ja uhrisäännöksiin. Olisiko kyseessä rakkauden kaksoiskäsky, jonka täyttäminen merkitsee koko lain täyttämistä?"
Vastaus: Tässä on hyvä esimerkki siitä mistä raamattu itse antaa vastauksen. Ruokasäädöksiä ei kirkko eikä yksikään piispa ole poistanut vaan sen on poistanut Uusi-testamentti, kuten Luther sanoi. Näin tapahtui myös sapatille. Jumalan sanaahan oli myös Vanhan-testamentin seremonia- ja yhteiskuntalaki, mutta ei meille enää vaan juutalaisille vanhassa liitossa. Tuosta mitä Jeesus tarkoitti ettei piirtoakaan poisteta olen jo tämän kirjoituksen alussa puhunut.
Laki ei ole vain rakkauden laki ja rakkaus itsessään, vaan tietenkin kirjoitettu laki jossa on kirjaimia ja piirtoja kuten Jeesus selkeästi sanoo. Krsitityiltä ei ole otettu lakia pois siinä mielessä ja sen tähden että meillä on edelleen kasteen jälkeenkin perisynnin turmelus. LLuther opetti hyvin huolellisesti että eevakeliumi kuuluu omalletunnolle mutta laki käsille ja jaloille, siis ruumiin jäsenille. Tämä tietenkin siksi ettei kristitty ole pelkkää henkeä ja rakkautta, useinkin juuri päinvastoin. Subjektiivinen "rakkauden" ääni sydämessä, mielessä tai omassatunnossa ei riitä ohjenuoraksi koska perisynnin himot pettävät helposti ja sitä ääntä ihminen kuuntelee turmeluksensa tähden paljon hanakammin kuin Pyhän Hengen ääntä, joka on sidottu ulkoiseen sanaan ja Jumalan käskyihin sekä opetuksiin jotka on kirjoitettu raamattuun. On ollut pikemminkin sääntö kuin poikkeus että sisäisen äänen ohjaamana on menty harhaan. Näin on tehty paljon julmuuksia maailmassa. Ainoa joka ei koskaan petä ja joka on ehdottomasti luotettava, on kirjoitettu Jumalan sana. - edelliseen
Nikomedia kirjoitti:
Lainaan tässä esille ottamiasi asioita ja käyn niitä lyhyesti läpi:
"On selvä, että uskon alueelle kuuluva pelastava evankeliumi on sisällöltään pysyvä ja muuttumaton. Lain (rakkauden) alueella tapahtuvat mahdolliset sisällölliset muutokset eivät – toisin kuin ”Nikomedia” näyttää olettavan – vaikuta eivätkä saa vaikuttaa tähän pysyvyyteen mitenkään."
Vastaus: Usko ja rakkaus liittyvät toisiinsa sillä tavalla että niillä molemmilla on samat kohteet; laki, synti ja lähimmäinen.
Laki ei vaikuttaisi Jumalan tahtomalla tavalla eikä sillä olisi mitään merkitystä jos siihen ei uskottaisi. Usko ja rakkaus ovat saman asia eri ilmentymiä. Usko on vain tullut syntiinlankeemuksen seurauksena, että niin kuin Roomalaiskirjeessä kirjoitetaan, laki täytettäisiin meissä. Ilman syntiinlankeemusta ei uskoa tarvittaisi, olisi vain rakkaus. Mutta lankeemuksessa asia on tullut monimutkaisemmaksi.
En ole sanomassa että nämä ovat pidettävä samoina asioina pelastuskysymyksessä, mutta moraalikysymyksessä kylläkin. Usko on täyttänyt lain kun se pitäytyy Kristuksen rakkauden ja lain täyttämiseen, sen että yksin Kristus rakasti täydellisesti ja täytti lain. Asia on näin meidän tuomionalaisuuden tähden. Usko ei ole erillinen saareke moraalisessa mielessä, päinvastoin. Näin ei ole tietenkään laita rakkaudenkaan. Se vain näyttää siltä nyt kun ihmiskunta elää langenneessa tilassa.
Toiseksi, raamatun mukaan laki ilmaisee ja määrittelee synnin. Mutta ei riitä että tämä ilmaistaan, tämä täytyy uskoa Luuk. 29-31. Myös rakkaus ilmaisee ja määrittelee synnin. Rakkaudessa synti määrittyy sen mukaan mikä vahingoittaa lähimmäistä. Mutta nyt ei voida vedota siihen että mikä meidän mielestämme näyttää rakkaudelliselta tai sellaiselta toiminnalta joka ei näytä vahingoittavan lähimmäistämme. Vastaus on etsittävä raamatusta. Uskon kohdalla täytyy vain muistaa että siinä rakkaus kohdistuu Jumalaan, joka on luterilaisen käsityksen mukaan samaa kuin usko. Asia on sama mutta termi eri. Se missä usko eroaa rakkaudesta on kun se määritellään luottamukseksi, mutta siitä on kysymys ensimmäisessä käskyssä joka kehottaa meitä luottamaan. Mutta ei yksin luottamaan vaan myös rakastamaan Jumalaa. Se siis sisältyy myös rakkauden käskyyn, kuten kaikki käskyt.
Muutos moraalikäsityksessä rakkauden alueella tietää siis muutosta myös uskon alueella jos moraalikäsitys on vastoin raamatun sanaa, opetusta, käskyjä ja lakia.
"Lain ydin ja perimmäinen sisältö puolestaan on Jeesuksen (ja Paavalin) mukaan rakkauden kaksoiskäskyssä. Lähimmäisiin suuntautuvan käskyn asettamat käyttäytymisvaatimukset (”rakkauden vaatimuksen sisältö”) vaihtelevat konkreettisissa historiallisissa tilanteissa, joten se, mikä jollakin hetkellä on ”oikein” ei välttämättä ole sitä jollakin toisella hetkellä."
Vastaus: Tässä sinun perustelusi lähtevät siitä olettamuksesta että synti voisi muuttua historian kuluessa, tämän käsityksen tästä saa. Tämä lähtökohta on täysin virheellinen ja perustuu puhtaasti inhimilliseen ajatteluun. Minä taas tiedän varmasti että synti on ollut ja on aina sama. Ihminenkin on se sama mitä oli heti lankeemuksen jälkeen. Synnin ilmenemismuodot voivat kyllä muuttua, mutta itse synnin perusolemus ei koskaan, mutta sehän ei muuta asiaa mihinkään.
Jos sen sijaan tarkoitat tapa- ja kulttuurikysymyksiä silloinhan ei ole kysymys synnistä sen perimmäisessä mielessä. Silloin on kysymys muutoksista olosuhteissa ja rakenteissa, kuten käyttäytymisvaatimuksissa. Muutos näissä ei tietenkään muuta itse perusasioiden olemusta. Lantakasa on aina lantakasa peitettiinpä se silkkiharsoon tai jätettiin peittämättä. Samoin kulta on kultaa, vaikka se muotoiltaisiin lantakasaksi ja maalattaisiin lannan värillä. Jos jäämme kiistelemään näistä, silloin askartelemme kehällisissä asioissa. Käyttäytymistapoja kun osaavat laatia muutkin kuin kirkon hengellinen sääty.
Mutta nyt raamattu onkin antanut vastauksen vanhan testamentin käskyissä ja uuden testamentin opetuksissa itse asiaan, siihen mikä on syntiä aina kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa, riippumatta ulkonaisista rakenteista tai muutoksista tavoissa tai kulttuurisissa tekijöissä.
Ja näinhän sinä itsekin sanot; "Näin ainakin tapauksissa, joissa ei ole kysymys erityisestä jumalallisesta asetuksesta, joka tekee normista pysyvän ja alati velvoittavan. "
"On lisäksi täysin absurdia ajatella – kuten monet Raamatun kaiken sisällön normatiivisuutta ja muuttumattomuutta korostavat tekevät - että esimerkiksi kaikki Uudessa Testamentissa kuvatut menettelyt ja esitetyt lausumat olisivat Jumalan asettamia ikiaikaisesti velvoittavia normeja. Näin ajateltaessa joudutaan tilanteeseen, jossa Kristus hautautuu lain alle ja jossa veripaltulla ja puolukkahillolla ei herkutella."
Vastaus: Onhan Uudessa testamentissa monta kohtaa jotka koskevat tilannetta jossa elettiin, kuten esim. kehotus tuosa kirjakäärö mukanaan ym tämän kaltaisia, mutta tämänkaltaisten ymmärtämiseen ei tarvitse olla oppinut eksegeetikko. Tässäkin sinulla on outo lähtökohta. Mutta jos raamttu ei nimenomaisesti osoita että asia koskee vain sitä aikaa tai ole itse opetuksiaan perunut, mikä on mieletöntä, ei ole mittän syytä mennä muuttamaan raamatun opetuksia omien hatarien olettamusten mukaan. Niidenhän täytyy olla ehdottomasti toisilleen vastakkaisia koska kukin tulkitsee ne omalla tavallaan eikä kukaan tiedä todellisuudessa mitä määrätään tilalle.
Toiseksi, raamattu opettaa vapaudesta vapautena synnistä, ts. Jumalanvastaisesta moraalista. Tämä tarkoittaa pelastusta ja vapautumista vääristä ja vahingollisista teoista. Kristuksen sanotaan vapauttaneen meidät kaikesta tästä, eikä hän siinä tapauksessa hautaudu lain alle vaan nousee synnin voittajaksi meissä. Laki tietää tässäkin vain suurempaa armoa ja suurempaa arvoa vapahtajanamme, hänen työnsä arvo kasvaa. Veripaltun suhteen Apostolien teoissa kehotetaan pakanoita välttämään syömästä verta, ei käsketä ehdottomasti, ja tämä juutalaisten tähden.
Tämä neuvo tai säädös koskee kyllä meidänkin aikanamme jos olemme tekemisissä juutalaisten kanssa.
"Tulos on sikäli kiintoisa, että voin omista lähtökohdistani täysin allekirjoittaa seuraavan ajatuksen: ”Tavallisin virhe on … se että … ääri-tai hätä- tai erikoistapuksiin tai tiettyihin yksittäisiin yhteyksiin, tilanteisiin, aikaan tai paikkaan tarkoitettuja raamatun kohtia sovelletaan mielivaltaisesti yleisiin tarkoituksiin tukemaan haluttuja ennakkokäsityksiä, …” Juuri tästä on nähdäkseni monesti kysymys esimerkiksi naispappeuden vastustajien argumentoinnissa."
Vastaus: Jos ymmärsin oikein ajattelet että naispappeuden vastustaja argumentoivat sillä tavalla että irrottavat yksittäisen raamatun kohdan palvelemaan näkemystään naispappeuden vastustamisessa. Ihmettelen miten voit päätyä tuollaiseen käsitykseen? Eivätkö Paavalin kirjeissä nämä kohdat naisen opettamisesta seurakunnassa ole selviä lausumia ja säilytetty alkuperäisessä yhteydessä, siis miten ajatella nimeltä mainittua kysymystä seurakunnan jumalanpalvelustilaisuuksissa? Tätä kohtaa on mahdotonta tulkita toisin. Jos toisin halutaan ymmärtää, täytyisi tuo raamatun kohta poistaa tai selittää pois aikansa eläneenä. Mutta kun siihenkään ei löydy minkäänlaisia todistuksia tai perusteluja, saati että ne olisivat varmoja tai että niihin voisi luottaa yhtään.
Todistamisen taakka on naispappeuden kannattajilla. Miten he löytävät edes yhden kiistämättömän, yksiselitteisen ja selkeän raamatun kohdan jolla he voivat todistaa väittensä oikeellisuuden. Eivät löydä, koska sellaista ei ole olemassa. Sitä paitsi yksi kohta ei riitä. Kristillinen kirkko on vaatinut kolme eri raamatun kohtaa jotka ovat selkeitä, ennen kuin joku oppi voidaan tunnustaa. Jos meidän näkemystä voisi pitää epäselvänä tai epävarmana, naispappeuden kannattajien näkemys on vielä paljon hämärämpi ja epävarmempi.
"Epäselväksi kuitenkin jää, miten ”Nikomedian” korostama Raamatun sanan muuttumattomuus suhtautuu mainittuihin ääri- ja poikkeustapauksiin ja miten nämä erotetaan ”yleisistä muuttumattomista käskyistä”."
Vastaus: Muuttumattomuuden esimerkiksi voin ottaa vaikkapa käskyn "älä tapa". Normaalitilanteessa, sii yleensä kukaan ei saa toista tappaa. Mutta sodassa se on luvallista, mutta siloin minä sanon viholliselleni joka tulee hävittämään, raiskaamaan, ryöstämään ja häpäisemään kaiken mikä kuuluu kansalleni, "älä tapa." Silloin minä toimin synnin estäjänä. Maailmassa syntiinlankeemuksen asiat ovat mutkistuneet, eikä lankeemuksen jälkeen voi olla hetkeäkään sellaista tilannetta ettei paha olisi läsnä. Joskus joudutaan tilanteeseen ettei pahaa voi enää välttää ja siksi hätä- ja ääritilanteissa joudutaan valitsemaan pienempi paha.
Mutta se että minä poikkeustapauksissa minimoin pahan toteutumista ei voi olla koskaa tekosyynä siihen että se sama teko tehdään normaalitilanteissa tai että moraalikäsitykset olisivat venytettävissä. Päinvastoin. Pahaa on vastustettava aina ja kaikissa tilanteissa mahdollisuukien mukaan. Tässäkään ei ole kysymys moraalikäsitysten tai käyttäytymisvaatimusten muutoksesta, vaan olosuhteiden ja rakenteiden muutoksesta, siitä että pahan ilmenemismuoto ja sen vastustaminen muuttuu.
"En pidä riittävänä ”Nikomedian” toteamusta ”Raamattua on osattava tulkita”, koska tällaisen lausuman esittäjät yleensä antavat ymmärtää omaavansa tämän kyvyn, joka heidän mielestään eri mieltä olevilta sen sijaan puuttuu."
Vastaus: Lyhyesti; kirkon ikivanha ja koeteltu tulkintaperinne on riittävä ja osviittaa antava. Pyhä Henki ei ole puhunut epäselvästi eikä se ymmärrä väärin keskeisissä kysymyksissä. Nykyaikasiin metodeihin en laita vähäistäkään painoarvoa.
"Jätän lopuksi mietittäväksi, mikä on se laki, josta Jeesuksen mukaan ei pieninkään piirto katoa, ennen kuin taivas ja maa katoavat. Ainakaan se ei näyttäisi olevan Jeesuksen Raamattuun, Vanhaan testamenttiin sisältyvä laki, sillä hän suhtautui varsin penseästi esimerkiksi tähän lakiin sisältyviin, juutalaisille tärkeisiin ruoka- ja uhrisäännöksiin. Olisiko kyseessä rakkauden kaksoiskäsky, jonka täyttäminen merkitsee koko lain täyttämistä?"
Vastaus: Tässä on hyvä esimerkki siitä mistä raamattu itse antaa vastauksen. Ruokasäädöksiä ei kirkko eikä yksikään piispa ole poistanut vaan sen on poistanut Uusi-testamentti, kuten Luther sanoi. Näin tapahtui myös sapatille. Jumalan sanaahan oli myös Vanhan-testamentin seremonia- ja yhteiskuntalaki, mutta ei meille enää vaan juutalaisille vanhassa liitossa. Tuosta mitä Jeesus tarkoitti ettei piirtoakaan poisteta olen jo tämän kirjoituksen alussa puhunut.
Laki ei ole vain rakkauden laki ja rakkaus itsessään, vaan tietenkin kirjoitettu laki jossa on kirjaimia ja piirtoja kuten Jeesus selkeästi sanoo. Krsitityiltä ei ole otettu lakia pois siinä mielessä ja sen tähden että meillä on edelleen kasteen jälkeenkin perisynnin turmelus. LLuther opetti hyvin huolellisesti että eevakeliumi kuuluu omalletunnolle mutta laki käsille ja jaloille, siis ruumiin jäsenille. Tämä tietenkin siksi ettei kristitty ole pelkkää henkeä ja rakkautta, useinkin juuri päinvastoin. Subjektiivinen "rakkauden" ääni sydämessä, mielessä tai omassatunnossa ei riitä ohjenuoraksi koska perisynnin himot pettävät helposti ja sitä ääntä ihminen kuuntelee turmeluksensa tähden paljon hanakammin kuin Pyhän Hengen ääntä, joka on sidottu ulkoiseen sanaan ja Jumalan käskyihin sekä opetuksiin jotka on kirjoitettu raamattuun. On ollut pikemminkin sääntö kuin poikkeus että sisäisen äänen ohjaamana on menty harhaan. Näin on tehty paljon julmuuksia maailmassa. Ainoa joka ei koskaan petä ja joka on ehdottomasti luotettava, on kirjoitettu Jumalan sana.Mannermaan hatusta vetämä kani (pysyvä evankeliumi, rakkauden kaksoiskäskyyn palautuva muuttuva laki), ei tullut tyhjästä, vaan se on peräisin lundilaisesta teologiasta, sen perusmotiivitutkimuksesta. Luther ei sitä vielä osannut soveltaa, vaan noudatti Herran muuttumattomia käskyjä. Näin on kirkko tulkinnut Herran käskyä näihin päiviin saakka. Mikä olisikaan se uusi valo, joka meidän päivinämme olisi koittanut?
Mutta Luther ei ole normi luterilaisuudelle. Tunnustuskirjat ja etenkin Raamattu sitä ovat.
Tunnustus toteaa että pappisvirka on Jumalan asettama, sakramenttien tapaan. Ehtoollisella emme nauti perunaa ja puolukkamehua, ja myös viran suhteen on syytä noudattaa Raamatun ohjeita.
Sälli ottaa esiin tuon apostolien kokouksen veren syömistä koskevan säädöksen, josta kommentaarit toteavat, että sillä pyrittiin hoitamaan Kilikian ja Syyrian provinssien seurakunnissa esiintynyttä ongelmaa: juutalaiset loukkaantuivat veren syöntiin. Tiedämme että tuo käsky oli tarkoitettu tilapäisluonteiseksi, ja syyn siihen. Korintissa taas ei loukkaannuttu naispappeusasiassa - Paavalihan siihen loukkaantui! Mikään ei viittaa siihen että Herran käsky olisi tarkoitettu tilapäiseksi. Naiset eivät olleet epätasa-arvoisia tuohon aikaan, eikä muutakaan vain tiettyyn tilanteeseen liittyvää ole tullut esiin. Paavali päättää asian käsittelyn toteamalla, että jos joku ei tunnusta Herran käskyä (tai koko opetusosuutta johon se sisältyy), Jumala ei tunnusta häntä. Monen tämä tekee varovaiseksi tulkitsemaan käskyä tilapäisluonteiseksi - etenkin kun perusteita ei ahkerallakaan työllä ole löydetty. - sälli
Nikomedia kirjoitti:
Lainaan tässä esille ottamiasi asioita ja käyn niitä lyhyesti läpi:
"On selvä, että uskon alueelle kuuluva pelastava evankeliumi on sisällöltään pysyvä ja muuttumaton. Lain (rakkauden) alueella tapahtuvat mahdolliset sisällölliset muutokset eivät – toisin kuin ”Nikomedia” näyttää olettavan – vaikuta eivätkä saa vaikuttaa tähän pysyvyyteen mitenkään."
Vastaus: Usko ja rakkaus liittyvät toisiinsa sillä tavalla että niillä molemmilla on samat kohteet; laki, synti ja lähimmäinen.
Laki ei vaikuttaisi Jumalan tahtomalla tavalla eikä sillä olisi mitään merkitystä jos siihen ei uskottaisi. Usko ja rakkaus ovat saman asia eri ilmentymiä. Usko on vain tullut syntiinlankeemuksen seurauksena, että niin kuin Roomalaiskirjeessä kirjoitetaan, laki täytettäisiin meissä. Ilman syntiinlankeemusta ei uskoa tarvittaisi, olisi vain rakkaus. Mutta lankeemuksessa asia on tullut monimutkaisemmaksi.
En ole sanomassa että nämä ovat pidettävä samoina asioina pelastuskysymyksessä, mutta moraalikysymyksessä kylläkin. Usko on täyttänyt lain kun se pitäytyy Kristuksen rakkauden ja lain täyttämiseen, sen että yksin Kristus rakasti täydellisesti ja täytti lain. Asia on näin meidän tuomionalaisuuden tähden. Usko ei ole erillinen saareke moraalisessa mielessä, päinvastoin. Näin ei ole tietenkään laita rakkaudenkaan. Se vain näyttää siltä nyt kun ihmiskunta elää langenneessa tilassa.
Toiseksi, raamatun mukaan laki ilmaisee ja määrittelee synnin. Mutta ei riitä että tämä ilmaistaan, tämä täytyy uskoa Luuk. 29-31. Myös rakkaus ilmaisee ja määrittelee synnin. Rakkaudessa synti määrittyy sen mukaan mikä vahingoittaa lähimmäistä. Mutta nyt ei voida vedota siihen että mikä meidän mielestämme näyttää rakkaudelliselta tai sellaiselta toiminnalta joka ei näytä vahingoittavan lähimmäistämme. Vastaus on etsittävä raamatusta. Uskon kohdalla täytyy vain muistaa että siinä rakkaus kohdistuu Jumalaan, joka on luterilaisen käsityksen mukaan samaa kuin usko. Asia on sama mutta termi eri. Se missä usko eroaa rakkaudesta on kun se määritellään luottamukseksi, mutta siitä on kysymys ensimmäisessä käskyssä joka kehottaa meitä luottamaan. Mutta ei yksin luottamaan vaan myös rakastamaan Jumalaa. Se siis sisältyy myös rakkauden käskyyn, kuten kaikki käskyt.
Muutos moraalikäsityksessä rakkauden alueella tietää siis muutosta myös uskon alueella jos moraalikäsitys on vastoin raamatun sanaa, opetusta, käskyjä ja lakia.
"Lain ydin ja perimmäinen sisältö puolestaan on Jeesuksen (ja Paavalin) mukaan rakkauden kaksoiskäskyssä. Lähimmäisiin suuntautuvan käskyn asettamat käyttäytymisvaatimukset (”rakkauden vaatimuksen sisältö”) vaihtelevat konkreettisissa historiallisissa tilanteissa, joten se, mikä jollakin hetkellä on ”oikein” ei välttämättä ole sitä jollakin toisella hetkellä."
Vastaus: Tässä sinun perustelusi lähtevät siitä olettamuksesta että synti voisi muuttua historian kuluessa, tämän käsityksen tästä saa. Tämä lähtökohta on täysin virheellinen ja perustuu puhtaasti inhimilliseen ajatteluun. Minä taas tiedän varmasti että synti on ollut ja on aina sama. Ihminenkin on se sama mitä oli heti lankeemuksen jälkeen. Synnin ilmenemismuodot voivat kyllä muuttua, mutta itse synnin perusolemus ei koskaan, mutta sehän ei muuta asiaa mihinkään.
Jos sen sijaan tarkoitat tapa- ja kulttuurikysymyksiä silloinhan ei ole kysymys synnistä sen perimmäisessä mielessä. Silloin on kysymys muutoksista olosuhteissa ja rakenteissa, kuten käyttäytymisvaatimuksissa. Muutos näissä ei tietenkään muuta itse perusasioiden olemusta. Lantakasa on aina lantakasa peitettiinpä se silkkiharsoon tai jätettiin peittämättä. Samoin kulta on kultaa, vaikka se muotoiltaisiin lantakasaksi ja maalattaisiin lannan värillä. Jos jäämme kiistelemään näistä, silloin askartelemme kehällisissä asioissa. Käyttäytymistapoja kun osaavat laatia muutkin kuin kirkon hengellinen sääty.
Mutta nyt raamattu onkin antanut vastauksen vanhan testamentin käskyissä ja uuden testamentin opetuksissa itse asiaan, siihen mikä on syntiä aina kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa, riippumatta ulkonaisista rakenteista tai muutoksista tavoissa tai kulttuurisissa tekijöissä.
Ja näinhän sinä itsekin sanot; "Näin ainakin tapauksissa, joissa ei ole kysymys erityisestä jumalallisesta asetuksesta, joka tekee normista pysyvän ja alati velvoittavan. "
"On lisäksi täysin absurdia ajatella – kuten monet Raamatun kaiken sisällön normatiivisuutta ja muuttumattomuutta korostavat tekevät - että esimerkiksi kaikki Uudessa Testamentissa kuvatut menettelyt ja esitetyt lausumat olisivat Jumalan asettamia ikiaikaisesti velvoittavia normeja. Näin ajateltaessa joudutaan tilanteeseen, jossa Kristus hautautuu lain alle ja jossa veripaltulla ja puolukkahillolla ei herkutella."
Vastaus: Onhan Uudessa testamentissa monta kohtaa jotka koskevat tilannetta jossa elettiin, kuten esim. kehotus tuosa kirjakäärö mukanaan ym tämän kaltaisia, mutta tämänkaltaisten ymmärtämiseen ei tarvitse olla oppinut eksegeetikko. Tässäkin sinulla on outo lähtökohta. Mutta jos raamttu ei nimenomaisesti osoita että asia koskee vain sitä aikaa tai ole itse opetuksiaan perunut, mikä on mieletöntä, ei ole mittän syytä mennä muuttamaan raamatun opetuksia omien hatarien olettamusten mukaan. Niidenhän täytyy olla ehdottomasti toisilleen vastakkaisia koska kukin tulkitsee ne omalla tavallaan eikä kukaan tiedä todellisuudessa mitä määrätään tilalle.
Toiseksi, raamattu opettaa vapaudesta vapautena synnistä, ts. Jumalanvastaisesta moraalista. Tämä tarkoittaa pelastusta ja vapautumista vääristä ja vahingollisista teoista. Kristuksen sanotaan vapauttaneen meidät kaikesta tästä, eikä hän siinä tapauksessa hautaudu lain alle vaan nousee synnin voittajaksi meissä. Laki tietää tässäkin vain suurempaa armoa ja suurempaa arvoa vapahtajanamme, hänen työnsä arvo kasvaa. Veripaltun suhteen Apostolien teoissa kehotetaan pakanoita välttämään syömästä verta, ei käsketä ehdottomasti, ja tämä juutalaisten tähden.
Tämä neuvo tai säädös koskee kyllä meidänkin aikanamme jos olemme tekemisissä juutalaisten kanssa.
"Tulos on sikäli kiintoisa, että voin omista lähtökohdistani täysin allekirjoittaa seuraavan ajatuksen: ”Tavallisin virhe on … se että … ääri-tai hätä- tai erikoistapuksiin tai tiettyihin yksittäisiin yhteyksiin, tilanteisiin, aikaan tai paikkaan tarkoitettuja raamatun kohtia sovelletaan mielivaltaisesti yleisiin tarkoituksiin tukemaan haluttuja ennakkokäsityksiä, …” Juuri tästä on nähdäkseni monesti kysymys esimerkiksi naispappeuden vastustajien argumentoinnissa."
Vastaus: Jos ymmärsin oikein ajattelet että naispappeuden vastustaja argumentoivat sillä tavalla että irrottavat yksittäisen raamatun kohdan palvelemaan näkemystään naispappeuden vastustamisessa. Ihmettelen miten voit päätyä tuollaiseen käsitykseen? Eivätkö Paavalin kirjeissä nämä kohdat naisen opettamisesta seurakunnassa ole selviä lausumia ja säilytetty alkuperäisessä yhteydessä, siis miten ajatella nimeltä mainittua kysymystä seurakunnan jumalanpalvelustilaisuuksissa? Tätä kohtaa on mahdotonta tulkita toisin. Jos toisin halutaan ymmärtää, täytyisi tuo raamatun kohta poistaa tai selittää pois aikansa eläneenä. Mutta kun siihenkään ei löydy minkäänlaisia todistuksia tai perusteluja, saati että ne olisivat varmoja tai että niihin voisi luottaa yhtään.
Todistamisen taakka on naispappeuden kannattajilla. Miten he löytävät edes yhden kiistämättömän, yksiselitteisen ja selkeän raamatun kohdan jolla he voivat todistaa väittensä oikeellisuuden. Eivät löydä, koska sellaista ei ole olemassa. Sitä paitsi yksi kohta ei riitä. Kristillinen kirkko on vaatinut kolme eri raamatun kohtaa jotka ovat selkeitä, ennen kuin joku oppi voidaan tunnustaa. Jos meidän näkemystä voisi pitää epäselvänä tai epävarmana, naispappeuden kannattajien näkemys on vielä paljon hämärämpi ja epävarmempi.
"Epäselväksi kuitenkin jää, miten ”Nikomedian” korostama Raamatun sanan muuttumattomuus suhtautuu mainittuihin ääri- ja poikkeustapauksiin ja miten nämä erotetaan ”yleisistä muuttumattomista käskyistä”."
Vastaus: Muuttumattomuuden esimerkiksi voin ottaa vaikkapa käskyn "älä tapa". Normaalitilanteessa, sii yleensä kukaan ei saa toista tappaa. Mutta sodassa se on luvallista, mutta siloin minä sanon viholliselleni joka tulee hävittämään, raiskaamaan, ryöstämään ja häpäisemään kaiken mikä kuuluu kansalleni, "älä tapa." Silloin minä toimin synnin estäjänä. Maailmassa syntiinlankeemuksen asiat ovat mutkistuneet, eikä lankeemuksen jälkeen voi olla hetkeäkään sellaista tilannetta ettei paha olisi läsnä. Joskus joudutaan tilanteeseen ettei pahaa voi enää välttää ja siksi hätä- ja ääritilanteissa joudutaan valitsemaan pienempi paha.
Mutta se että minä poikkeustapauksissa minimoin pahan toteutumista ei voi olla koskaa tekosyynä siihen että se sama teko tehdään normaalitilanteissa tai että moraalikäsitykset olisivat venytettävissä. Päinvastoin. Pahaa on vastustettava aina ja kaikissa tilanteissa mahdollisuukien mukaan. Tässäkään ei ole kysymys moraalikäsitysten tai käyttäytymisvaatimusten muutoksesta, vaan olosuhteiden ja rakenteiden muutoksesta, siitä että pahan ilmenemismuoto ja sen vastustaminen muuttuu.
"En pidä riittävänä ”Nikomedian” toteamusta ”Raamattua on osattava tulkita”, koska tällaisen lausuman esittäjät yleensä antavat ymmärtää omaavansa tämän kyvyn, joka heidän mielestään eri mieltä olevilta sen sijaan puuttuu."
Vastaus: Lyhyesti; kirkon ikivanha ja koeteltu tulkintaperinne on riittävä ja osviittaa antava. Pyhä Henki ei ole puhunut epäselvästi eikä se ymmärrä väärin keskeisissä kysymyksissä. Nykyaikasiin metodeihin en laita vähäistäkään painoarvoa.
"Jätän lopuksi mietittäväksi, mikä on se laki, josta Jeesuksen mukaan ei pieninkään piirto katoa, ennen kuin taivas ja maa katoavat. Ainakaan se ei näyttäisi olevan Jeesuksen Raamattuun, Vanhaan testamenttiin sisältyvä laki, sillä hän suhtautui varsin penseästi esimerkiksi tähän lakiin sisältyviin, juutalaisille tärkeisiin ruoka- ja uhrisäännöksiin. Olisiko kyseessä rakkauden kaksoiskäsky, jonka täyttäminen merkitsee koko lain täyttämistä?"
Vastaus: Tässä on hyvä esimerkki siitä mistä raamattu itse antaa vastauksen. Ruokasäädöksiä ei kirkko eikä yksikään piispa ole poistanut vaan sen on poistanut Uusi-testamentti, kuten Luther sanoi. Näin tapahtui myös sapatille. Jumalan sanaahan oli myös Vanhan-testamentin seremonia- ja yhteiskuntalaki, mutta ei meille enää vaan juutalaisille vanhassa liitossa. Tuosta mitä Jeesus tarkoitti ettei piirtoakaan poisteta olen jo tämän kirjoituksen alussa puhunut.
Laki ei ole vain rakkauden laki ja rakkaus itsessään, vaan tietenkin kirjoitettu laki jossa on kirjaimia ja piirtoja kuten Jeesus selkeästi sanoo. Krsitityiltä ei ole otettu lakia pois siinä mielessä ja sen tähden että meillä on edelleen kasteen jälkeenkin perisynnin turmelus. LLuther opetti hyvin huolellisesti että eevakeliumi kuuluu omalletunnolle mutta laki käsille ja jaloille, siis ruumiin jäsenille. Tämä tietenkin siksi ettei kristitty ole pelkkää henkeä ja rakkautta, useinkin juuri päinvastoin. Subjektiivinen "rakkauden" ääni sydämessä, mielessä tai omassatunnossa ei riitä ohjenuoraksi koska perisynnin himot pettävät helposti ja sitä ääntä ihminen kuuntelee turmeluksensa tähden paljon hanakammin kuin Pyhän Hengen ääntä, joka on sidottu ulkoiseen sanaan ja Jumalan käskyihin sekä opetuksiin jotka on kirjoitettu raamattuun. On ollut pikemminkin sääntö kuin poikkeus että sisäisen äänen ohjaamana on menty harhaan. Näin on tehty paljon julmuuksia maailmassa. Ainoa joka ei koskaan petä ja joka on ehdottomasti luotettava, on kirjoitettu Jumalan sana.On kyllä kaikella kunnioituksella ja ilman loukkaamisen tarkoitusta sanottava, ettei ilmaisun selkeys ole ”Nikomedian” vahvimpia alueita. Monasti sanotaan, että epäselvästi esitetty on myös epäselvästi ajateltu. Toivottavasti tässä tapauksessa näin ei ole. Saattaa tietysti olla, että oma ymmärrykseni vain on niin rajoittunut, että tarvitsisin selkokielisen version.
Jos ensinkään pystyn seuraamaan ”Nikomedian” ajatuksenjuoksua hänen ruotiessaan lain ja evankeliumin suhteeseen liittyvää lausumaani, näyttää siltä, että hänen käsittelynsä ei jätä evankeliumin puhtaudesta juuri mitään jäljelle. Siinä vaiheessa, kun uskoon eli ”Kristuksessa olemiseen” sisällytetään vaatimus lakiin ja syntiin uskomisesta, joudun aika lailla ymmälleni. Kristitty tietysti tunnustaa, että on olemassa syntiä (eli epäuskoa ja rakkaudettomuutta) ja laki (Jumalan tahto), mutta tällainen totena pitävä ”usko” on jotakin aivan muuta, kuin edellä mainittu ”Kristuksessa oleminen”. Itse näen asian siten, että uskossa läsnä olevan Kristuksen myötä meille lahjoitetaan se (rakkaus), millä voimme rakastaa niin Jumalaa kuin lähimmäistäkin. Usko ei siis täytä lakia, mutta antaa sen, millä lakia täytetään.
Päivittäisessä elämässämme haemme monesti toimiimme opastusta ihmisen sisimpään piirretystä luonnollisesta moraalilaista, kilvoittelusta, Raamatusta, traditiosta, järjestä, rukouksesta ja Pyhän Hengen johdatuksesta. Näin pyrimme siihen, että rakkauden vaatimus toteutuisi elämässämme. Jos tämä johtaa vaikkapa siihen, että nainen voi rukoilla tai profetoida avopäin, vaikka se on ”häpeällistä” ja Paavalin kieltämää, tai muuhun samantyyppiseen ”epäraamatulliseen” tulokseen, niin ei mahda mitään. Vanhan Aatamin vaikutuksesta rakkaudellisuus ei vielä tässä ajassa toteudu kattavasti, vaan epäonnistumme yhä uudelleen ja uudelleen sekä rakkauden vaatimuksen konkretisoinnissa (”miten tulee toimia?”) että ”oikein” tiedostetun rakkauden vaatimuksen edellyttämän toimintatavan toteuttamisessa. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että uskon alan muodostava Jumalan pelastava evankeliumi, sen sisältö ja vastaanottaminen, mitenkään muuttuisi, vaan voimme alati hakea siitä turvaa ja lohdutusta.
Toisessa vastauksessaan ”Nikomedia” toteaa: ”… perustelusi lähtevät siitä … että synti voisi muuttua historian kuluessa, …” Tämä käsitys on virheellinen. Syntiä on epäusko ja Jumalan tahdon rikkominen. Tämä on synnin olemus, eikä se mihinkään muutu. Kysymys on siitä, mikä on Jumalan tahdon sisältö tietyssä konkreettisessa historiallisessa tilanteessa. Itse olen sitä mieltä, että lukuisat UT:n sisältämät, joidenkin nykyisinkin sitoviksi normeiksi kokemat kohdat ovat tiettyjen aikaansa sidottujen ongelmien aikaansa sidottuja ratkaisuja. Niiden ulottaminen ikiaikaisiksi merkitsee sitä, että kirjain hallitsee ei Henki.
Naispappeuden vastustamista koskevasta kysymyksestä vain sen verran, että käytettyjen raamatunkohtien soveltuvuus nimenomaan tähän tarkoitukseen on hyvin, hyvin kyseenalaista ja heikolla pohjalla. Nämä kohdat (joista lisäksi osa mahdollisesti epäperäisiä) olivat tiettyjen aikansa seurakuntaelämän ongelmien ratkaisuyrityksiä, jotka eivät välttämättä edes omana aikanaan olleet kovin onnistuneita, eivätkä varsinkaan jos otetaan huomioon niiden tulevaisuuteen säteilleet vaikutukset.
”Nikomedian” muuttumattomuus vs. ääritilanteet –kysymystä valaisemaan tarkoitettu ”älä tapa” -esimerkki ei ole kovin osuva. Alun perin kyseinen käsky ei ollut absoluuttinen eli tarkoittanut sitä, ettei kukaan saa tappaa toista. Sodissa tapettiin ja Mooseksen laeissa määrättiin runsaasti kuolemantuomioita (ks. lisäksi esim. 1. Sam. 15:3, jossa Jumala määrää kansanmurhan, ja 2. Kun. 19:35, jossa Herran enkeli tappaa 185.000 miestä). Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että käsky kielsi yksilöltä toisen ”aiheettoman tappamisen”. Kun ”Nikomedia” ääritilanteessa (esim. sodassa) hyväksyy pahan toteutumisen minimoinnin tappamalla, hän toimii käskyn alkuperäisen sisällön mukaisesti. Nykyisin käskyn sisältö on jonkin verran muuttunut (rakkauden vaatimuksesta?!), eikä kristikunnan piirissä kovinkaan laajalti kannateta esimerkiksi kuolemanrangaistusta. Esiintyypä kohtalaisen laajalti käsitys, jonka mukaan ihmisen tappaminen on kaikissa olosuhteissa kielletty. Koska ”Nikomedia” puolustaa oikeutta ihmisen tappamiseen poikkeustilanteissa intressivertailulla (jos pahaa ei voi välttää, valitaan pahan vastustamiseksi pienempi paha), jätän hänen mietittäväkseen, mitä tarkoittavat sanat: ”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.”
”Nikomedia” vastaa kysymykseeni lain piirtojen katoamisesta, että esim. ruokasäännökset poisti UT. Tämä ei ole kovin tyydyttävä vastaus, sillä kun Jeesus sanoi, ettei laista poistu pieninkään piirto, hän ei lisännyt ”paitsi, mitä nyt UT poistaa”. Rohkenen arvella Jeesuksen viitanneen muuhun kuin VT:n lakiin, siihen lakiin, jonka ”varassa ovat laki ja profeetat” eli rakkauden kaksoiskäskyyn. - ja kaiku vastaa......
sälli kirjoitti:
On kyllä kaikella kunnioituksella ja ilman loukkaamisen tarkoitusta sanottava, ettei ilmaisun selkeys ole ”Nikomedian” vahvimpia alueita. Monasti sanotaan, että epäselvästi esitetty on myös epäselvästi ajateltu. Toivottavasti tässä tapauksessa näin ei ole. Saattaa tietysti olla, että oma ymmärrykseni vain on niin rajoittunut, että tarvitsisin selkokielisen version.
Jos ensinkään pystyn seuraamaan ”Nikomedian” ajatuksenjuoksua hänen ruotiessaan lain ja evankeliumin suhteeseen liittyvää lausumaani, näyttää siltä, että hänen käsittelynsä ei jätä evankeliumin puhtaudesta juuri mitään jäljelle. Siinä vaiheessa, kun uskoon eli ”Kristuksessa olemiseen” sisällytetään vaatimus lakiin ja syntiin uskomisesta, joudun aika lailla ymmälleni. Kristitty tietysti tunnustaa, että on olemassa syntiä (eli epäuskoa ja rakkaudettomuutta) ja laki (Jumalan tahto), mutta tällainen totena pitävä ”usko” on jotakin aivan muuta, kuin edellä mainittu ”Kristuksessa oleminen”. Itse näen asian siten, että uskossa läsnä olevan Kristuksen myötä meille lahjoitetaan se (rakkaus), millä voimme rakastaa niin Jumalaa kuin lähimmäistäkin. Usko ei siis täytä lakia, mutta antaa sen, millä lakia täytetään.
Päivittäisessä elämässämme haemme monesti toimiimme opastusta ihmisen sisimpään piirretystä luonnollisesta moraalilaista, kilvoittelusta, Raamatusta, traditiosta, järjestä, rukouksesta ja Pyhän Hengen johdatuksesta. Näin pyrimme siihen, että rakkauden vaatimus toteutuisi elämässämme. Jos tämä johtaa vaikkapa siihen, että nainen voi rukoilla tai profetoida avopäin, vaikka se on ”häpeällistä” ja Paavalin kieltämää, tai muuhun samantyyppiseen ”epäraamatulliseen” tulokseen, niin ei mahda mitään. Vanhan Aatamin vaikutuksesta rakkaudellisuus ei vielä tässä ajassa toteudu kattavasti, vaan epäonnistumme yhä uudelleen ja uudelleen sekä rakkauden vaatimuksen konkretisoinnissa (”miten tulee toimia?”) että ”oikein” tiedostetun rakkauden vaatimuksen edellyttämän toimintatavan toteuttamisessa. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että uskon alan muodostava Jumalan pelastava evankeliumi, sen sisältö ja vastaanottaminen, mitenkään muuttuisi, vaan voimme alati hakea siitä turvaa ja lohdutusta.
Toisessa vastauksessaan ”Nikomedia” toteaa: ”… perustelusi lähtevät siitä … että synti voisi muuttua historian kuluessa, …” Tämä käsitys on virheellinen. Syntiä on epäusko ja Jumalan tahdon rikkominen. Tämä on synnin olemus, eikä se mihinkään muutu. Kysymys on siitä, mikä on Jumalan tahdon sisältö tietyssä konkreettisessa historiallisessa tilanteessa. Itse olen sitä mieltä, että lukuisat UT:n sisältämät, joidenkin nykyisinkin sitoviksi normeiksi kokemat kohdat ovat tiettyjen aikaansa sidottujen ongelmien aikaansa sidottuja ratkaisuja. Niiden ulottaminen ikiaikaisiksi merkitsee sitä, että kirjain hallitsee ei Henki.
Naispappeuden vastustamista koskevasta kysymyksestä vain sen verran, että käytettyjen raamatunkohtien soveltuvuus nimenomaan tähän tarkoitukseen on hyvin, hyvin kyseenalaista ja heikolla pohjalla. Nämä kohdat (joista lisäksi osa mahdollisesti epäperäisiä) olivat tiettyjen aikansa seurakuntaelämän ongelmien ratkaisuyrityksiä, jotka eivät välttämättä edes omana aikanaan olleet kovin onnistuneita, eivätkä varsinkaan jos otetaan huomioon niiden tulevaisuuteen säteilleet vaikutukset.
”Nikomedian” muuttumattomuus vs. ääritilanteet –kysymystä valaisemaan tarkoitettu ”älä tapa” -esimerkki ei ole kovin osuva. Alun perin kyseinen käsky ei ollut absoluuttinen eli tarkoittanut sitä, ettei kukaan saa tappaa toista. Sodissa tapettiin ja Mooseksen laeissa määrättiin runsaasti kuolemantuomioita (ks. lisäksi esim. 1. Sam. 15:3, jossa Jumala määrää kansanmurhan, ja 2. Kun. 19:35, jossa Herran enkeli tappaa 185.000 miestä). Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että käsky kielsi yksilöltä toisen ”aiheettoman tappamisen”. Kun ”Nikomedia” ääritilanteessa (esim. sodassa) hyväksyy pahan toteutumisen minimoinnin tappamalla, hän toimii käskyn alkuperäisen sisällön mukaisesti. Nykyisin käskyn sisältö on jonkin verran muuttunut (rakkauden vaatimuksesta?!), eikä kristikunnan piirissä kovinkaan laajalti kannateta esimerkiksi kuolemanrangaistusta. Esiintyypä kohtalaisen laajalti käsitys, jonka mukaan ihmisen tappaminen on kaikissa olosuhteissa kielletty. Koska ”Nikomedia” puolustaa oikeutta ihmisen tappamiseen poikkeustilanteissa intressivertailulla (jos pahaa ei voi välttää, valitaan pahan vastustamiseksi pienempi paha), jätän hänen mietittäväkseen, mitä tarkoittavat sanat: ”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.”
”Nikomedia” vastaa kysymykseeni lain piirtojen katoamisesta, että esim. ruokasäännökset poisti UT. Tämä ei ole kovin tyydyttävä vastaus, sillä kun Jeesus sanoi, ettei laista poistu pieninkään piirto, hän ei lisännyt ”paitsi, mitä nyt UT poistaa”. Rohkenen arvella Jeesuksen viitanneen muuhun kuin VT:n lakiin, siihen lakiin, jonka ”varassa ovat laki ja profeetat” eli rakkauden kaksoiskäskyyn.Galatalaiskirje:
3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Paavalin kirjeen tämä osa antaa ymmärtää, että Mooseksen kautta annettu laki ei ole se, jota Paavali ja Jeesus tarkoittavat pysyvällä Jumalan lailla.
Mooseksen lain antamistahan edelsi Jumalaa koskevien lainkohtien rikkominen.
Näitä rikkomisia ennen lain antamista olivat Sapattisäännön rikkominen mannaa keräämällä,
2.moos. 16:25. Ja Mooses sanoi: "Syökää se tänä päivänä, sillä tänä päivänä on Herran sapatti; tänään ette löydä kedolta mitään.
26. Kuutena päivänä on teidän sitä koottava, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti; silloin ei sitä ole."
27. Kuitenkin muutamat kansasta lähtivät seitsemäntenä päivänä kokoamaan sitä, mutta he eivät löytäneet mitään.
28. Niin Herra sanoi Moosekselle: "Kuinka kauan aiotte kieltäytyä noudattamasta minun käskyjäni ja lakejani?
Samoin rikottiin kultaisen vasikan kansaa etukäteen Jumalaa vastaan.
Jeesuksen kautta lakkasivat nämä jälkikäteen annetut kohdat jotka koskivat suoraan Jumalaa .
Meille on UT:n välityksellä opetettu kaksoiskäskyn muodossa koko laki johon sisisesti sisältyy siveyslain koko ajatuksellinen sisältö lähimmäisiämme koskevalta osalta.
Jeesuksen ja apostolien opetusten arvossapitämisen Jeesus sanoi olevan lainasettajan kunnioittamista ja siten osaa lain hengen täyttämisestä.
Meitä koskee näinollen sama Jumalan laki kuin Aabrahaminkin aikana. - Nikomedia
sälli kirjoitti:
On kyllä kaikella kunnioituksella ja ilman loukkaamisen tarkoitusta sanottava, ettei ilmaisun selkeys ole ”Nikomedian” vahvimpia alueita. Monasti sanotaan, että epäselvästi esitetty on myös epäselvästi ajateltu. Toivottavasti tässä tapauksessa näin ei ole. Saattaa tietysti olla, että oma ymmärrykseni vain on niin rajoittunut, että tarvitsisin selkokielisen version.
Jos ensinkään pystyn seuraamaan ”Nikomedian” ajatuksenjuoksua hänen ruotiessaan lain ja evankeliumin suhteeseen liittyvää lausumaani, näyttää siltä, että hänen käsittelynsä ei jätä evankeliumin puhtaudesta juuri mitään jäljelle. Siinä vaiheessa, kun uskoon eli ”Kristuksessa olemiseen” sisällytetään vaatimus lakiin ja syntiin uskomisesta, joudun aika lailla ymmälleni. Kristitty tietysti tunnustaa, että on olemassa syntiä (eli epäuskoa ja rakkaudettomuutta) ja laki (Jumalan tahto), mutta tällainen totena pitävä ”usko” on jotakin aivan muuta, kuin edellä mainittu ”Kristuksessa oleminen”. Itse näen asian siten, että uskossa läsnä olevan Kristuksen myötä meille lahjoitetaan se (rakkaus), millä voimme rakastaa niin Jumalaa kuin lähimmäistäkin. Usko ei siis täytä lakia, mutta antaa sen, millä lakia täytetään.
Päivittäisessä elämässämme haemme monesti toimiimme opastusta ihmisen sisimpään piirretystä luonnollisesta moraalilaista, kilvoittelusta, Raamatusta, traditiosta, järjestä, rukouksesta ja Pyhän Hengen johdatuksesta. Näin pyrimme siihen, että rakkauden vaatimus toteutuisi elämässämme. Jos tämä johtaa vaikkapa siihen, että nainen voi rukoilla tai profetoida avopäin, vaikka se on ”häpeällistä” ja Paavalin kieltämää, tai muuhun samantyyppiseen ”epäraamatulliseen” tulokseen, niin ei mahda mitään. Vanhan Aatamin vaikutuksesta rakkaudellisuus ei vielä tässä ajassa toteudu kattavasti, vaan epäonnistumme yhä uudelleen ja uudelleen sekä rakkauden vaatimuksen konkretisoinnissa (”miten tulee toimia?”) että ”oikein” tiedostetun rakkauden vaatimuksen edellyttämän toimintatavan toteuttamisessa. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että uskon alan muodostava Jumalan pelastava evankeliumi, sen sisältö ja vastaanottaminen, mitenkään muuttuisi, vaan voimme alati hakea siitä turvaa ja lohdutusta.
Toisessa vastauksessaan ”Nikomedia” toteaa: ”… perustelusi lähtevät siitä … että synti voisi muuttua historian kuluessa, …” Tämä käsitys on virheellinen. Syntiä on epäusko ja Jumalan tahdon rikkominen. Tämä on synnin olemus, eikä se mihinkään muutu. Kysymys on siitä, mikä on Jumalan tahdon sisältö tietyssä konkreettisessa historiallisessa tilanteessa. Itse olen sitä mieltä, että lukuisat UT:n sisältämät, joidenkin nykyisinkin sitoviksi normeiksi kokemat kohdat ovat tiettyjen aikaansa sidottujen ongelmien aikaansa sidottuja ratkaisuja. Niiden ulottaminen ikiaikaisiksi merkitsee sitä, että kirjain hallitsee ei Henki.
Naispappeuden vastustamista koskevasta kysymyksestä vain sen verran, että käytettyjen raamatunkohtien soveltuvuus nimenomaan tähän tarkoitukseen on hyvin, hyvin kyseenalaista ja heikolla pohjalla. Nämä kohdat (joista lisäksi osa mahdollisesti epäperäisiä) olivat tiettyjen aikansa seurakuntaelämän ongelmien ratkaisuyrityksiä, jotka eivät välttämättä edes omana aikanaan olleet kovin onnistuneita, eivätkä varsinkaan jos otetaan huomioon niiden tulevaisuuteen säteilleet vaikutukset.
”Nikomedian” muuttumattomuus vs. ääritilanteet –kysymystä valaisemaan tarkoitettu ”älä tapa” -esimerkki ei ole kovin osuva. Alun perin kyseinen käsky ei ollut absoluuttinen eli tarkoittanut sitä, ettei kukaan saa tappaa toista. Sodissa tapettiin ja Mooseksen laeissa määrättiin runsaasti kuolemantuomioita (ks. lisäksi esim. 1. Sam. 15:3, jossa Jumala määrää kansanmurhan, ja 2. Kun. 19:35, jossa Herran enkeli tappaa 185.000 miestä). Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että käsky kielsi yksilöltä toisen ”aiheettoman tappamisen”. Kun ”Nikomedia” ääritilanteessa (esim. sodassa) hyväksyy pahan toteutumisen minimoinnin tappamalla, hän toimii käskyn alkuperäisen sisällön mukaisesti. Nykyisin käskyn sisältö on jonkin verran muuttunut (rakkauden vaatimuksesta?!), eikä kristikunnan piirissä kovinkaan laajalti kannateta esimerkiksi kuolemanrangaistusta. Esiintyypä kohtalaisen laajalti käsitys, jonka mukaan ihmisen tappaminen on kaikissa olosuhteissa kielletty. Koska ”Nikomedia” puolustaa oikeutta ihmisen tappamiseen poikkeustilanteissa intressivertailulla (jos pahaa ei voi välttää, valitaan pahan vastustamiseksi pienempi paha), jätän hänen mietittäväkseen, mitä tarkoittavat sanat: ”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.”
”Nikomedia” vastaa kysymykseeni lain piirtojen katoamisesta, että esim. ruokasäännökset poisti UT. Tämä ei ole kovin tyydyttävä vastaus, sillä kun Jeesus sanoi, ettei laista poistu pieninkään piirto, hän ei lisännyt ”paitsi, mitä nyt UT poistaa”. Rohkenen arvella Jeesuksen viitanneen muuhun kuin VT:n lakiin, siihen lakiin, jonka ”varassa ovat laki ja profeetat” eli rakkauden kaksoiskäskyyn.Voi hyvin olla että ilmaisuni on epäselvää. Se johtuu osin siitä että täytyy yrittää ilmaista vaikeasti ymmärrettäviä asioita lyhyesti. Jos sanot asian lyhyesti, se on altis väärinymmärryksille, jos taas selität pitkästi, on olemassa vaara että asian ydin hukkuu sanojen joukkoon.
Kun käsittelin uskon suhdetta lakiin, tarkoitin juuri sitä mitä toisessa sarakkeessasi olit siitä ymmärtänyt että meidän on uskottava myös se minkä laki synniksi osoittaa. Tarkoitin sitä, että uskolle moraali on sama asia kuin rakkaudelle. Ei ole olemassa erilaista moraalisäännöstöä uskolle ja eri rakkaudelle.
Jos usko ajattelee pelastuskysymystä, asetelma on niin kuin mainitsit, Kristus lahjoittaa meille rakkauden ja antaa sen millä laki täytetään, sillä poikkeuksella että usko kyllä täyttää lainkin, mutta siten että Kristus on täyttänyt lain puolestamme. Yksikään joka ei ole täyttänyt lakia ei pelastu, laki on täytettävä tavalla tai toisella. Nyt sen vain on tehnyt Kristus. Tämä olisi helpompi ymmärtää jos emme olisi langenneita. Puhtaassa tilassa ihminen täyttäisi lain eikä hän tarvitsisi käskyjä. Uskoa ei tarvittaisi koska ihminen halulla ilman kehoitusta tai käskyä tekisi sitä mikä on oikein. Lankeemuksen jälkeen tämän toteutumiseen tarvitaan käskyjä jotta ne ymmärretään ja ymmärretään konkreettisina tomintamalleina koska ihminen on taipuvainen ymmärtämään ne aina itselleen edullisella tavalla ja pyrkii aina toimimaan niitä vastaan. Rakkaus on niin ympäripyöreä ilmaisu että sillä voi perustella mitä vain, hyvänä esimerkkinä nykyään on homous, jota raamattu pitää kauhistuksena.
Ongelmia aiheuttaa se että haluat tässä nähdä usko/rakkaus asetelman pelastuksen näkökulmalta kun minä ole tarkastellut tätä moraaliselta kannalta, siis mitä käytännöllisiä johtopäätöksiä raamatun sanan kohdista on vedettävä. Elämähän ei ole pelkää uskossa pitäytymistä, mitään tekeminen ei ole mahdollista. Siksihän on olemassa moraalisäännöt. Jos se että ihminen tekee ja toimii elämässä nähdään evankeliumin puhtauden hävittämisenä, en voi sille mitään sillä minä ainakin haluan tietää valintoja tehdessäni mikä ratkaisu on oikea ja raamatullinen. On voitava toimia tai tehdä ratkaisuja joita tehdessä voi säilyttää hyvän omantunnon. Tässä mielessä se liittyy kyllä pelastukseen mutta välillisesti. Kirkon piirissä se on erityisen tärkeää. "Kristuksessa oleminen" on ja jääköön koskemattomaksi, sitä en tässä käsittele.
Sitä että elämämme epäonnistumiset muuttaisivat evankeliumia en ole halunnut väittää. Eihän epäuskokaan poista Jumalaa olemasta olemassa, en niin tyhmä ole. Olen siinä tapauksessa tullut väärinymmärretykjsi, en ole osannut asiaa selittää. Mutta ei liioin ole johdonmukaista kumota raamatun säädöksiä sillä peristeella ettemme voi niitä täyttää. On sama kuin jos tilanteessa jossa en voisi täyttää lentokapteeniksi pääsemisen vaatimuksia, pyytäisin madaltamaan vaatimuksia niin että pääsisin siinä vaiheessa kun vaatimuksia on tarpeeksi madallettu. Mutta monikohan matkustaja uskaltaisi sen jälkeen tulla lentoon mukaan?
Entä jos lentokone kasattaisiin samalla periaatteella kuin nykyajan teologit käsittelevät raamattua. Kokoajat katselisivat miljoonia osia ja arvelisivat joidenkin osien olevan tarpeettomia, toisten osien he päättelevät olevan aikansa eläneitä ja heittävät tällaiset osat pois. Sitten he viisaudessaan löytävät kummallisia ja heidän mielestään sopimattomia osia ja ryhtyvät vaihtamaan niiden alkuperäistä paikkaa, jotkin vähäpätöiset ja pienet osat ovat heidän mielestään tarpeettomia ja nekin joutavat romukoppaan. Insinöörin matemaattiselle tarkkudelle, tiedoille ja suunnitelmille he viittaavat kintaalla. Lentoon lähdettäessä kapteeni sanoo, en ole tällä lentokoneella lentänyt, enkä tiedä miten tätä käytetään, en liioin tiedä mitä nappuloita nämä täällä ovat, mutta kokeillaan. Minä luulen että matkustamossa syntyisi siinä vaiheessaa pakokauhu. Mutta meidän kirkossamme vain hymähdellään vaikka matka alaspäin on paljon pidempi kuin kymmenestä tuhannesta metristä.
Lähtisitkö sinä mukaan? Minä en ainakaan uskaltaisi lähteä. Kuitenkin nämä rikkiviisaat käsittelevät raamattua niin kuin emakko jyväsäkkiä, kuten Luther asian ilmaisi.
Jumalan moraalisäädös on yksi ja yhtenäinen, sitä tarkoitin. Se on kuin yksi jakamaton piste, jossa ei ole erillistä osastoa rakkaudelle ja eri uskolle. Jos rikot yhtä kohtaa, rikot kaikki. Tapahtuipa rikkomus rakkauden tai uskon saralla se on rikkomus tuota tahtoa vastaan ja kaikki nämä kiellot tai vaatimukset on esitetty raamatussa. Niihin tulee uskoa. Ne on annettu meille täytettäväksi sekä uskossa että rakkaudessa. Tunnustuskirjoissakin sanotaan ettei meille ole annettu vapautta valita teemmekö niiden mukaan vai emmekö, kristitty on velvollinen ne tekemään. Se kuinka ihminen onnistuu ja se pelastuuko hän niiden perusteella on kokonaan toinen kysymys jota en ole tässä ryhtynyt käsittelemään. Siihen sinä osaat vastata itse. Mutta Jumalan tahto on yksi kaikille ja kaikkina aikoina.
"Itse olen sitä mieltä, että lukuisat UT:n sisältämät, joidenkin nykyisinkin sitoviksi normeiksi kokemat kohdat ovat tiettyjen aikaansa sidottujen ongelmien aikaansa sidottuja ratkaisuja. Niiden ulottaminen ikiaikaisiksi merkitsee sitä, että kirjain hallitsee ei Henki."
Tämä sinun näkemyksesi tuottaa hyvin vaikean ja ratkaisemattoman ongelman. Mistä tiedät että jokin kohta koskee vain uuden testamentin aikaa? Miten rajaat ne kohdat jotka koskevat meitä niistä jotka eivät koske? Tähän ei riitä se että sinä tai joku oppinut ajattelee tiettyjen kohtien kuuluvan raamatun aikaan, asiasta täytyy olla varma ja sitova käsitys niin että yksinkertainenkin voi sen niin ymmärtää. Kuka uskaltaa ryhtyä seulomaan pois aikansa eläneet kohdat, entä miten saat suuret kansanjoukot omaksumaan juuri oman näkemyksesi? Raamatun tulee kyllä itse määritellä se mikä kuuluu mihinkin aikaan muuten me olemme heikoilla jäillä. Raamattu menettää auktoriteettiaseman ja se julistetaan sillä tavalla hämäräksi, epävarmaksi ja epäluotettavaksi kirjaksi. Mikä pahinta, Jumalasta tehdään valehtelija ja mumisija joka rasittaa ihmisä turhanpäiväisillä säädöksillä. Ja nyt minun pitäisi luottaa muutamaan oppineeseen jotka ymmärtävätkin toisin mitä kirkko on aina ymmärtänyt. He pystyvät nyt muka esittämään asian selkeämmin ja paremmin ja siten että asia on vielä varma. Valitettavasti tämä on utopiaa ja suuri perkeleen valhe. Tällaiset kun joutuvat keskenään ristiriitaan niin että toinen sanoo toista ja toinen toista. Toisen totuus kumoaa toisen totuuden ja molempien pitäisi olla oikeassa ja vielä saada elää rinnakkain. Tämä on saatanan valtakunta, josta Jeesus sanoo että sellainen valtakunta joka ryhtyy sotaan itseään vastaan ei voi pysyä pystyssä.
Mainitsemasi epäperäisyys naispappeutta koskevassa raamatunkohdassa on samantapaista varjon laskemista raamatun ylle. Edelleen ihmettelen kuinka te raamatun raastajat häpeätte asettua edellyttämään että teitä kuultaisiin enemmän kuin Jumalan sanaa joka sentään puhuu varmoja asioita selvästi. On suoranaista Jumalan pilkkaa että asetutte Jumalan tilalle määrittelemään sitä mikä raamatussa on vielä voimassa ja mikä ei ja säätämään vielä päinvastasia käytäntöjä. Kunka te aiotte kerran vastata tästä röyhkeydestä? Nyt te uhoatte vielä varmuutta mutta kerran se teiltä otetaan pois. Jumala olisi antanut raamattuun kirjoituttaa mitä sattuu ja vielä niin epäselvästi ettei sitä ymmärrä muuta kuin harva oppinut ja sekin vielä vasta 2000 luvulla. Uskokoon kuka tahtoo. Kuinka paljon minä annan painoarvoa nykyajan raamatuntulkitsijoille verrattuna näiden Paavalin kirjeen kohtiin? En yhtään. Ja teitä pitäisi uskoa ja kuulla jotka olette susia lammasten vaatteissa. En usko enkä kuuntele ja varoitan ketään kuuntelemasta! Minä en laita omaatuntoani tällaisten paimenten käsiin, jotka ovat tänään tätä mieltä, huomenna toista ja vielä keskenään ristiriidassa. Mitähän tämä meidän aikainen "viisas" ratkaisu sitten saa aikaiseksi ja mitä seurauksia se tuo tullessaan? Sitä ei ole vielä nähty, mutta tultaneen hyvin pian näkemään.
Vanhan liiton tappamiskäskyt ovat tietyllä tavalla vaikeita käsittää. Mutta ne ymmärtää paremmin kun tietää että kuolemaa ei syntiinlankeemuksen jälkeen voi välttää. Siis kuolema tulee tavalla tai toisella siksi koska se on lankeemuksen väistämätön seuraus. Kristuskin tapettiin, mutta hänen kuolema eroaa muiden kuolemasta kuitenkin siten että hän oli viaton sellaiseen, kun taas kaikki muut ovat ansainneet kuoleman. Näin oli laita myös vanhassa liitossa. Monet kansat jotka kuulivat israelin kansan, jonka keskuudessa Jumalan oli kuultu vaikuttaneen suuria tekoja saapuvan, ryhtyivät vihamielisiin toimenpiteisiin ja syntyi taisteluita.
Raamattu sanoo että Jumalalla on kuolema hallussaan ja siihen hänellä on suvereeni oikeus. Kukaan ei voi syyttää Jumalaa siitä että jos hän tappaa jonkun, sillä se rikkoo lakia on kuoleman ansainnut, siinähän tapahtuu mitä suurin oikeus. Vanhassa liitossa ihmiset eivät toimineet omissa nimissään ja henkilökohtaisten seikkojen tähden vaan Jumalan sijaisena, samalla tavalla kuin uudessa liitossa me valtion sijassa puolustaessamme maatamme. Me ihmisinä sen sijaan emme saa ottaa oikeutta omiin käsiimme ja ryhtyä riistämään kenenkään henkeä, emme syystä, emme edes Jumalan nimeen Jumalaan kohdistuvien rikkomusten vuoksi.
”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.”
Tämä kohta tarkoittaa tietenkin ihmistä yksilönä ei siis valtion kansalaisena. Senhän sinä toeteat itsekin; "Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että käsky kielsi yksilöltä toisen ”aiheettoman tappamisen”."
Valtion kansalaisena eli sotilaana hän on velvollinen puolustamaan maataan vaikka asein.
Esimerkkinä tappamiskäskyn tilalla voisi toimia vaikka "Älä varasta". Siinäkin voin anastaa esim. nälän pakottamana jos esimerkiksi eksyn metsässä ja löydän sieltä yksinäisen mökin jossa on ruokaa. Silloin minä suojelen sitä elämää minkä Jumala on minulle annettu eikä lähimmäiseni voi riistää eli varastaa minulta tilaisuutta varjella elämää minkä Jumala on antanut ja säätänyt. Esimerkkejä on lukemattomia, ymmärrät kyllä jos haluat. Mutta nämä erikoistilanteethan ovat juuri tuon käskyn perimmäistä täyttämistä.
Lain piirtojen poistamisesta tulee huomata että lailla Jeesus tarkoittaa nimenomaa kymmentä käskyä, dekalogia. Sillä ei tarkoiteta seremonialakia eikä juutalaisten yhteikuntalakeja. Lue itse vuorisaarnan selitystä. Matt. 5:21-28. Siinähän Jeesus itse selittää kahta kymmenen käskyn kohtaa. Ei Jeesus sanonutkaan uuden testamentin poistavan ruokasäädöksiä mutta Paavali kirjeissään näin opettaa Ef. 2:20-23, 1 Tim. 4:3-5. Sinä saat rohjeta mitä rohkenet, vastaat siitä yksin Jumalalle, mutta Luther on opettanut toisin, Toistaiseksi uskon Lutheria ja muita vanhoja kirkon opettajia enemmän kuin sinua. - Nikomedia
edelliseen kirjoitti:
Mannermaan hatusta vetämä kani (pysyvä evankeliumi, rakkauden kaksoiskäskyyn palautuva muuttuva laki), ei tullut tyhjästä, vaan se on peräisin lundilaisesta teologiasta, sen perusmotiivitutkimuksesta. Luther ei sitä vielä osannut soveltaa, vaan noudatti Herran muuttumattomia käskyjä. Näin on kirkko tulkinnut Herran käskyä näihin päiviin saakka. Mikä olisikaan se uusi valo, joka meidän päivinämme olisi koittanut?
Mutta Luther ei ole normi luterilaisuudelle. Tunnustuskirjat ja etenkin Raamattu sitä ovat.
Tunnustus toteaa että pappisvirka on Jumalan asettama, sakramenttien tapaan. Ehtoollisella emme nauti perunaa ja puolukkamehua, ja myös viran suhteen on syytä noudattaa Raamatun ohjeita.
Sälli ottaa esiin tuon apostolien kokouksen veren syömistä koskevan säädöksen, josta kommentaarit toteavat, että sillä pyrittiin hoitamaan Kilikian ja Syyrian provinssien seurakunnissa esiintynyttä ongelmaa: juutalaiset loukkaantuivat veren syöntiin. Tiedämme että tuo käsky oli tarkoitettu tilapäisluonteiseksi, ja syyn siihen. Korintissa taas ei loukkaannuttu naispappeusasiassa - Paavalihan siihen loukkaantui! Mikään ei viittaa siihen että Herran käsky olisi tarkoitettu tilapäiseksi. Naiset eivät olleet epätasa-arvoisia tuohon aikaan, eikä muutakaan vain tiettyyn tilanteeseen liittyvää ole tullut esiin. Paavali päättää asian käsittelyn toteamalla, että jos joku ei tunnusta Herran käskyä (tai koko opetusosuutta johon se sisältyy), Jumala ei tunnusta häntä. Monen tämä tekee varovaiseksi tulkitsemaan käskyä tilapäisluonteiseksi - etenkin kun perusteita ei ahkerallakaan työllä ole löydetty.Hienoa että täällä saa lukea muutakin kuin järjen myllyssä sekoitettua mössöä. Tässä oli jo luterilaista sävyä, pysy palstalla kommentoimassa ettei tarvitse yksin rämpiä näitä upottavia soita.
- Nikomedia
sälli kirjoitti:
On kyllä kaikella kunnioituksella ja ilman loukkaamisen tarkoitusta sanottava, ettei ilmaisun selkeys ole ”Nikomedian” vahvimpia alueita. Monasti sanotaan, että epäselvästi esitetty on myös epäselvästi ajateltu. Toivottavasti tässä tapauksessa näin ei ole. Saattaa tietysti olla, että oma ymmärrykseni vain on niin rajoittunut, että tarvitsisin selkokielisen version.
Jos ensinkään pystyn seuraamaan ”Nikomedian” ajatuksenjuoksua hänen ruotiessaan lain ja evankeliumin suhteeseen liittyvää lausumaani, näyttää siltä, että hänen käsittelynsä ei jätä evankeliumin puhtaudesta juuri mitään jäljelle. Siinä vaiheessa, kun uskoon eli ”Kristuksessa olemiseen” sisällytetään vaatimus lakiin ja syntiin uskomisesta, joudun aika lailla ymmälleni. Kristitty tietysti tunnustaa, että on olemassa syntiä (eli epäuskoa ja rakkaudettomuutta) ja laki (Jumalan tahto), mutta tällainen totena pitävä ”usko” on jotakin aivan muuta, kuin edellä mainittu ”Kristuksessa oleminen”. Itse näen asian siten, että uskossa läsnä olevan Kristuksen myötä meille lahjoitetaan se (rakkaus), millä voimme rakastaa niin Jumalaa kuin lähimmäistäkin. Usko ei siis täytä lakia, mutta antaa sen, millä lakia täytetään.
Päivittäisessä elämässämme haemme monesti toimiimme opastusta ihmisen sisimpään piirretystä luonnollisesta moraalilaista, kilvoittelusta, Raamatusta, traditiosta, järjestä, rukouksesta ja Pyhän Hengen johdatuksesta. Näin pyrimme siihen, että rakkauden vaatimus toteutuisi elämässämme. Jos tämä johtaa vaikkapa siihen, että nainen voi rukoilla tai profetoida avopäin, vaikka se on ”häpeällistä” ja Paavalin kieltämää, tai muuhun samantyyppiseen ”epäraamatulliseen” tulokseen, niin ei mahda mitään. Vanhan Aatamin vaikutuksesta rakkaudellisuus ei vielä tässä ajassa toteudu kattavasti, vaan epäonnistumme yhä uudelleen ja uudelleen sekä rakkauden vaatimuksen konkretisoinnissa (”miten tulee toimia?”) että ”oikein” tiedostetun rakkauden vaatimuksen edellyttämän toimintatavan toteuttamisessa. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että uskon alan muodostava Jumalan pelastava evankeliumi, sen sisältö ja vastaanottaminen, mitenkään muuttuisi, vaan voimme alati hakea siitä turvaa ja lohdutusta.
Toisessa vastauksessaan ”Nikomedia” toteaa: ”… perustelusi lähtevät siitä … että synti voisi muuttua historian kuluessa, …” Tämä käsitys on virheellinen. Syntiä on epäusko ja Jumalan tahdon rikkominen. Tämä on synnin olemus, eikä se mihinkään muutu. Kysymys on siitä, mikä on Jumalan tahdon sisältö tietyssä konkreettisessa historiallisessa tilanteessa. Itse olen sitä mieltä, että lukuisat UT:n sisältämät, joidenkin nykyisinkin sitoviksi normeiksi kokemat kohdat ovat tiettyjen aikaansa sidottujen ongelmien aikaansa sidottuja ratkaisuja. Niiden ulottaminen ikiaikaisiksi merkitsee sitä, että kirjain hallitsee ei Henki.
Naispappeuden vastustamista koskevasta kysymyksestä vain sen verran, että käytettyjen raamatunkohtien soveltuvuus nimenomaan tähän tarkoitukseen on hyvin, hyvin kyseenalaista ja heikolla pohjalla. Nämä kohdat (joista lisäksi osa mahdollisesti epäperäisiä) olivat tiettyjen aikansa seurakuntaelämän ongelmien ratkaisuyrityksiä, jotka eivät välttämättä edes omana aikanaan olleet kovin onnistuneita, eivätkä varsinkaan jos otetaan huomioon niiden tulevaisuuteen säteilleet vaikutukset.
”Nikomedian” muuttumattomuus vs. ääritilanteet –kysymystä valaisemaan tarkoitettu ”älä tapa” -esimerkki ei ole kovin osuva. Alun perin kyseinen käsky ei ollut absoluuttinen eli tarkoittanut sitä, ettei kukaan saa tappaa toista. Sodissa tapettiin ja Mooseksen laeissa määrättiin runsaasti kuolemantuomioita (ks. lisäksi esim. 1. Sam. 15:3, jossa Jumala määrää kansanmurhan, ja 2. Kun. 19:35, jossa Herran enkeli tappaa 185.000 miestä). Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että käsky kielsi yksilöltä toisen ”aiheettoman tappamisen”. Kun ”Nikomedia” ääritilanteessa (esim. sodassa) hyväksyy pahan toteutumisen minimoinnin tappamalla, hän toimii käskyn alkuperäisen sisällön mukaisesti. Nykyisin käskyn sisältö on jonkin verran muuttunut (rakkauden vaatimuksesta?!), eikä kristikunnan piirissä kovinkaan laajalti kannateta esimerkiksi kuolemanrangaistusta. Esiintyypä kohtalaisen laajalti käsitys, jonka mukaan ihmisen tappaminen on kaikissa olosuhteissa kielletty. Koska ”Nikomedia” puolustaa oikeutta ihmisen tappamiseen poikkeustilanteissa intressivertailulla (jos pahaa ei voi välttää, valitaan pahan vastustamiseksi pienempi paha), jätän hänen mietittäväkseen, mitä tarkoittavat sanat: ”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.”
”Nikomedia” vastaa kysymykseeni lain piirtojen katoamisesta, että esim. ruokasäännökset poisti UT. Tämä ei ole kovin tyydyttävä vastaus, sillä kun Jeesus sanoi, ettei laista poistu pieninkään piirto, hän ei lisännyt ”paitsi, mitä nyt UT poistaa”. Rohkenen arvella Jeesuksen viitanneen muuhun kuin VT:n lakiin, siihen lakiin, jonka ”varassa ovat laki ja profeetat” eli rakkauden kaksoiskäskyyn.Tämähän se on se ongelma: jos sanot asian lapsellisen yksinkertaisesti ja lyhyesti silloin sitä ei ymmärretä, mutta jos sanot asian niin selvästi ettei sitä voi toisin ymmärtää, niin silloin siihen ei uskota. Blaise Pascal sanoikin että hänelle eivät ole tuottaneet ongelmia ne raamatun kohdat joita hän ei ymmärrä vaan ne kohdat jotka hän ymmärtää.
Laki ja Jumalan sana ylipäätään tuntuu vastenmieliseltä meille perisyntimme tähden, joten ymmärrän kyllä halun päästä niistä eroon. Mutta sehän kertoo vain siitä kuinka hengellisiä me olemme, kuinka vähän meillä on rakkautta ja uskoa, ei suinkaan siitä kuinka selvästi Jumala on onnistunut ilmaisemaan itseään. Uusi ihminen sen sijaan rakastaa suuresti kaikkea mitä Jumala on ilmoittanut, lakiakin kuten Paavali todistaa Roomalaiskirjeen 7 luvussa tai David psalmissaan 119. Näyttää siltä että selviin raamatun kohtiin aikamme teologit reagoivat siten että hankalaksi koetut paikat on saatava pois tai selitettävä olemattomiin, koska se rajoittaa sitä vapautta jonka he ovat itse mielikuvituksessaan keksineet. On helppo tehdä johtopäätös, he ovat lihallisia ja sen tähden he vastustavat Henkeä joka on sanassaan ilmoittanut tahtonsa. Laki on hengellinen, ja jos se on hengellinen on kaikki muu evankelisempi opetus sitä suuremmalla syyllä hengellistä.
Haluan tässä vielä selventää sitä mitä tuossa "epäselvässä tekstissäni" mainitsin. "Kristuksessa oleminnen" ja evankeliumi kuuluvat omalletunnolle ja uudelle ihmiselle. Et voi sovittaa evankeliumia synnin ruumiille, lihalle, Wanhalle Aaatamille tai ulkonaiselle ruumiille. Sille ei anneta vapautta toimia tahtonsa mukaan, ei vaan sen tahto ja toiminta estetään ja sitä rajoitetaan kielloilla ja käskyillä.
Jos sen sijaan annat evankeliumin perisynnin turmelemalle ruumiille ja sen jäsenille niin sinähän päästät synnin ja pahuuden vapaaksi joista Jumala tahtoo meidät vapauttaa ja mitä pelastus varsinaisesti on. Silloinhan kaikki on ylösalaisin, omalletunnolle sinä asetat sellaisen lain ettei perisyntiä saa estää toteuttamasta itseään ja vaadit, syyllistät ja tuomitset jos se sitä tekee, mutta perisynnin sinä päästät vapaaksi toteuttamaan mielihalujaan. Ilosanoma koskeekin ruumiillista vapautta kaikista sellaisista kahleista, mm. laista ja Jumalan sanan opetuksista. Näin perkele sotkee Jumalan työn ja järjestyksen.
Oikea vapaus ei vapauta meitä siitä mitä laki kieltää tai käskee tai siitä mitä Jumalan sana opettaa. Oikea kristillinen vapaus on hengellistä, se vapauttaa lain kiroavasta ja tuomitsevasta vaikutuksesta, ei sen ohjeellisesta arvosta. Edelleen vapaus on vapautumista saatanan vallasta ja ikuisesta kuolemasta. Jälkeäkään ei raamatussa ole siitä vapaudesta josta uuden ajan eksegeetikot unelmoivat. Evankeliumi siis vapauttaa omantunnon sillä tavalla että siltä otetaan se syyllisyys pois, jonka laki paljastaa. Ruumiin se vapauttaa siten että siltä otetaan synnin orjuuttava vaikutus pois vaikkakin se on vasta aluillaan niin että se toteutuu täydellisenä vasta kuolemassa. Luterilaisuus opettaa uskovassa olevan perisynnin olevan hallittua syntiä kun se epäuskjoisissa on hallitsevaa syntiä. Mutta tässäkin pätee se että vaikka työ on vasta aluillaan ja kovasti epätäydellistä se ei tarkoita sitä ettei siihen olisi sen tähden ryhdyttävä ja sitä jatkettava sillä se on kelvotonta argumentointia. Metrimittaakaan ei koskaan typistetä tai venytetä sen vuoksi että mitat eivät täsmää. - nurmikolla
Nikomedia kirjoitti:
Voi hyvin olla että ilmaisuni on epäselvää. Se johtuu osin siitä että täytyy yrittää ilmaista vaikeasti ymmärrettäviä asioita lyhyesti. Jos sanot asian lyhyesti, se on altis väärinymmärryksille, jos taas selität pitkästi, on olemassa vaara että asian ydin hukkuu sanojen joukkoon.
Kun käsittelin uskon suhdetta lakiin, tarkoitin juuri sitä mitä toisessa sarakkeessasi olit siitä ymmärtänyt että meidän on uskottava myös se minkä laki synniksi osoittaa. Tarkoitin sitä, että uskolle moraali on sama asia kuin rakkaudelle. Ei ole olemassa erilaista moraalisäännöstöä uskolle ja eri rakkaudelle.
Jos usko ajattelee pelastuskysymystä, asetelma on niin kuin mainitsit, Kristus lahjoittaa meille rakkauden ja antaa sen millä laki täytetään, sillä poikkeuksella että usko kyllä täyttää lainkin, mutta siten että Kristus on täyttänyt lain puolestamme. Yksikään joka ei ole täyttänyt lakia ei pelastu, laki on täytettävä tavalla tai toisella. Nyt sen vain on tehnyt Kristus. Tämä olisi helpompi ymmärtää jos emme olisi langenneita. Puhtaassa tilassa ihminen täyttäisi lain eikä hän tarvitsisi käskyjä. Uskoa ei tarvittaisi koska ihminen halulla ilman kehoitusta tai käskyä tekisi sitä mikä on oikein. Lankeemuksen jälkeen tämän toteutumiseen tarvitaan käskyjä jotta ne ymmärretään ja ymmärretään konkreettisina tomintamalleina koska ihminen on taipuvainen ymmärtämään ne aina itselleen edullisella tavalla ja pyrkii aina toimimaan niitä vastaan. Rakkaus on niin ympäripyöreä ilmaisu että sillä voi perustella mitä vain, hyvänä esimerkkinä nykyään on homous, jota raamattu pitää kauhistuksena.
Ongelmia aiheuttaa se että haluat tässä nähdä usko/rakkaus asetelman pelastuksen näkökulmalta kun minä ole tarkastellut tätä moraaliselta kannalta, siis mitä käytännöllisiä johtopäätöksiä raamatun sanan kohdista on vedettävä. Elämähän ei ole pelkää uskossa pitäytymistä, mitään tekeminen ei ole mahdollista. Siksihän on olemassa moraalisäännöt. Jos se että ihminen tekee ja toimii elämässä nähdään evankeliumin puhtauden hävittämisenä, en voi sille mitään sillä minä ainakin haluan tietää valintoja tehdessäni mikä ratkaisu on oikea ja raamatullinen. On voitava toimia tai tehdä ratkaisuja joita tehdessä voi säilyttää hyvän omantunnon. Tässä mielessä se liittyy kyllä pelastukseen mutta välillisesti. Kirkon piirissä se on erityisen tärkeää. "Kristuksessa oleminen" on ja jääköön koskemattomaksi, sitä en tässä käsittele.
Sitä että elämämme epäonnistumiset muuttaisivat evankeliumia en ole halunnut väittää. Eihän epäuskokaan poista Jumalaa olemasta olemassa, en niin tyhmä ole. Olen siinä tapauksessa tullut väärinymmärretykjsi, en ole osannut asiaa selittää. Mutta ei liioin ole johdonmukaista kumota raamatun säädöksiä sillä peristeella ettemme voi niitä täyttää. On sama kuin jos tilanteessa jossa en voisi täyttää lentokapteeniksi pääsemisen vaatimuksia, pyytäisin madaltamaan vaatimuksia niin että pääsisin siinä vaiheessa kun vaatimuksia on tarpeeksi madallettu. Mutta monikohan matkustaja uskaltaisi sen jälkeen tulla lentoon mukaan?
Entä jos lentokone kasattaisiin samalla periaatteella kuin nykyajan teologit käsittelevät raamattua. Kokoajat katselisivat miljoonia osia ja arvelisivat joidenkin osien olevan tarpeettomia, toisten osien he päättelevät olevan aikansa eläneitä ja heittävät tällaiset osat pois. Sitten he viisaudessaan löytävät kummallisia ja heidän mielestään sopimattomia osia ja ryhtyvät vaihtamaan niiden alkuperäistä paikkaa, jotkin vähäpätöiset ja pienet osat ovat heidän mielestään tarpeettomia ja nekin joutavat romukoppaan. Insinöörin matemaattiselle tarkkudelle, tiedoille ja suunnitelmille he viittaavat kintaalla. Lentoon lähdettäessä kapteeni sanoo, en ole tällä lentokoneella lentänyt, enkä tiedä miten tätä käytetään, en liioin tiedä mitä nappuloita nämä täällä ovat, mutta kokeillaan. Minä luulen että matkustamossa syntyisi siinä vaiheessaa pakokauhu. Mutta meidän kirkossamme vain hymähdellään vaikka matka alaspäin on paljon pidempi kuin kymmenestä tuhannesta metristä.
Lähtisitkö sinä mukaan? Minä en ainakaan uskaltaisi lähteä. Kuitenkin nämä rikkiviisaat käsittelevät raamattua niin kuin emakko jyväsäkkiä, kuten Luther asian ilmaisi.
Jumalan moraalisäädös on yksi ja yhtenäinen, sitä tarkoitin. Se on kuin yksi jakamaton piste, jossa ei ole erillistä osastoa rakkaudelle ja eri uskolle. Jos rikot yhtä kohtaa, rikot kaikki. Tapahtuipa rikkomus rakkauden tai uskon saralla se on rikkomus tuota tahtoa vastaan ja kaikki nämä kiellot tai vaatimukset on esitetty raamatussa. Niihin tulee uskoa. Ne on annettu meille täytettäväksi sekä uskossa että rakkaudessa. Tunnustuskirjoissakin sanotaan ettei meille ole annettu vapautta valita teemmekö niiden mukaan vai emmekö, kristitty on velvollinen ne tekemään. Se kuinka ihminen onnistuu ja se pelastuuko hän niiden perusteella on kokonaan toinen kysymys jota en ole tässä ryhtynyt käsittelemään. Siihen sinä osaat vastata itse. Mutta Jumalan tahto on yksi kaikille ja kaikkina aikoina.
"Itse olen sitä mieltä, että lukuisat UT:n sisältämät, joidenkin nykyisinkin sitoviksi normeiksi kokemat kohdat ovat tiettyjen aikaansa sidottujen ongelmien aikaansa sidottuja ratkaisuja. Niiden ulottaminen ikiaikaisiksi merkitsee sitä, että kirjain hallitsee ei Henki."
Tämä sinun näkemyksesi tuottaa hyvin vaikean ja ratkaisemattoman ongelman. Mistä tiedät että jokin kohta koskee vain uuden testamentin aikaa? Miten rajaat ne kohdat jotka koskevat meitä niistä jotka eivät koske? Tähän ei riitä se että sinä tai joku oppinut ajattelee tiettyjen kohtien kuuluvan raamatun aikaan, asiasta täytyy olla varma ja sitova käsitys niin että yksinkertainenkin voi sen niin ymmärtää. Kuka uskaltaa ryhtyä seulomaan pois aikansa eläneet kohdat, entä miten saat suuret kansanjoukot omaksumaan juuri oman näkemyksesi? Raamatun tulee kyllä itse määritellä se mikä kuuluu mihinkin aikaan muuten me olemme heikoilla jäillä. Raamattu menettää auktoriteettiaseman ja se julistetaan sillä tavalla hämäräksi, epävarmaksi ja epäluotettavaksi kirjaksi. Mikä pahinta, Jumalasta tehdään valehtelija ja mumisija joka rasittaa ihmisä turhanpäiväisillä säädöksillä. Ja nyt minun pitäisi luottaa muutamaan oppineeseen jotka ymmärtävätkin toisin mitä kirkko on aina ymmärtänyt. He pystyvät nyt muka esittämään asian selkeämmin ja paremmin ja siten että asia on vielä varma. Valitettavasti tämä on utopiaa ja suuri perkeleen valhe. Tällaiset kun joutuvat keskenään ristiriitaan niin että toinen sanoo toista ja toinen toista. Toisen totuus kumoaa toisen totuuden ja molempien pitäisi olla oikeassa ja vielä saada elää rinnakkain. Tämä on saatanan valtakunta, josta Jeesus sanoo että sellainen valtakunta joka ryhtyy sotaan itseään vastaan ei voi pysyä pystyssä.
Mainitsemasi epäperäisyys naispappeutta koskevassa raamatunkohdassa on samantapaista varjon laskemista raamatun ylle. Edelleen ihmettelen kuinka te raamatun raastajat häpeätte asettua edellyttämään että teitä kuultaisiin enemmän kuin Jumalan sanaa joka sentään puhuu varmoja asioita selvästi. On suoranaista Jumalan pilkkaa että asetutte Jumalan tilalle määrittelemään sitä mikä raamatussa on vielä voimassa ja mikä ei ja säätämään vielä päinvastasia käytäntöjä. Kunka te aiotte kerran vastata tästä röyhkeydestä? Nyt te uhoatte vielä varmuutta mutta kerran se teiltä otetaan pois. Jumala olisi antanut raamattuun kirjoituttaa mitä sattuu ja vielä niin epäselvästi ettei sitä ymmärrä muuta kuin harva oppinut ja sekin vielä vasta 2000 luvulla. Uskokoon kuka tahtoo. Kuinka paljon minä annan painoarvoa nykyajan raamatuntulkitsijoille verrattuna näiden Paavalin kirjeen kohtiin? En yhtään. Ja teitä pitäisi uskoa ja kuulla jotka olette susia lammasten vaatteissa. En usko enkä kuuntele ja varoitan ketään kuuntelemasta! Minä en laita omaatuntoani tällaisten paimenten käsiin, jotka ovat tänään tätä mieltä, huomenna toista ja vielä keskenään ristiriidassa. Mitähän tämä meidän aikainen "viisas" ratkaisu sitten saa aikaiseksi ja mitä seurauksia se tuo tullessaan? Sitä ei ole vielä nähty, mutta tultaneen hyvin pian näkemään.
Vanhan liiton tappamiskäskyt ovat tietyllä tavalla vaikeita käsittää. Mutta ne ymmärtää paremmin kun tietää että kuolemaa ei syntiinlankeemuksen jälkeen voi välttää. Siis kuolema tulee tavalla tai toisella siksi koska se on lankeemuksen väistämätön seuraus. Kristuskin tapettiin, mutta hänen kuolema eroaa muiden kuolemasta kuitenkin siten että hän oli viaton sellaiseen, kun taas kaikki muut ovat ansainneet kuoleman. Näin oli laita myös vanhassa liitossa. Monet kansat jotka kuulivat israelin kansan, jonka keskuudessa Jumalan oli kuultu vaikuttaneen suuria tekoja saapuvan, ryhtyivät vihamielisiin toimenpiteisiin ja syntyi taisteluita.
Raamattu sanoo että Jumalalla on kuolema hallussaan ja siihen hänellä on suvereeni oikeus. Kukaan ei voi syyttää Jumalaa siitä että jos hän tappaa jonkun, sillä se rikkoo lakia on kuoleman ansainnut, siinähän tapahtuu mitä suurin oikeus. Vanhassa liitossa ihmiset eivät toimineet omissa nimissään ja henkilökohtaisten seikkojen tähden vaan Jumalan sijaisena, samalla tavalla kuin uudessa liitossa me valtion sijassa puolustaessamme maatamme. Me ihmisinä sen sijaan emme saa ottaa oikeutta omiin käsiimme ja ryhtyä riistämään kenenkään henkeä, emme syystä, emme edes Jumalan nimeen Jumalaan kohdistuvien rikkomusten vuoksi.
”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.”
Tämä kohta tarkoittaa tietenkin ihmistä yksilönä ei siis valtion kansalaisena. Senhän sinä toeteat itsekin; "Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että käsky kielsi yksilöltä toisen ”aiheettoman tappamisen”."
Valtion kansalaisena eli sotilaana hän on velvollinen puolustamaan maataan vaikka asein.
Esimerkkinä tappamiskäskyn tilalla voisi toimia vaikka "Älä varasta". Siinäkin voin anastaa esim. nälän pakottamana jos esimerkiksi eksyn metsässä ja löydän sieltä yksinäisen mökin jossa on ruokaa. Silloin minä suojelen sitä elämää minkä Jumala on minulle annettu eikä lähimmäiseni voi riistää eli varastaa minulta tilaisuutta varjella elämää minkä Jumala on antanut ja säätänyt. Esimerkkejä on lukemattomia, ymmärrät kyllä jos haluat. Mutta nämä erikoistilanteethan ovat juuri tuon käskyn perimmäistä täyttämistä.
Lain piirtojen poistamisesta tulee huomata että lailla Jeesus tarkoittaa nimenomaa kymmentä käskyä, dekalogia. Sillä ei tarkoiteta seremonialakia eikä juutalaisten yhteikuntalakeja. Lue itse vuorisaarnan selitystä. Matt. 5:21-28. Siinähän Jeesus itse selittää kahta kymmenen käskyn kohtaa. Ei Jeesus sanonutkaan uuden testamentin poistavan ruokasäädöksiä mutta Paavali kirjeissään näin opettaa Ef. 2:20-23, 1 Tim. 4:3-5. Sinä saat rohjeta mitä rohkenet, vastaat siitä yksin Jumalalle, mutta Luther on opettanut toisin, Toistaiseksi uskon Lutheria ja muita vanhoja kirkon opettajia enemmän kuin sinua.ja Sälli seuraa sitä, minne se sitten johtaakin. Mutta olisiko hän nyt huomannut että verilettuja voi syödä myös Raamatun sanaan sidotulla hyvällä omallatunnolla, koskapa tuo esiin tuon kysymyksen naisten päähineistä? Tämä onkin ainoa raamatunkohta josta luterilainen tunnustus toteaa, että se koski vain tiettyä tilannetta. Paavali vetoaa yleiseen tapaan, ilmeisesti naiset tuohon aikaan verhosivat päänsä jumalanpalveluksessa. Muistelisin että tästä on hiukan evidenssiäkin. Niinpä avopäin profetoiva herätti kysymyksen, pyrkiikö hän miehen rooliin muutenkin, esimerkiksi papiksi. Vielä muutama klassinen vastaväite jäljellä, odotellaan.
Henki ja Raamatun sana eivät ole sillä tavoin suhteessa keskenään, että Jeesuksen ja hänen apostoliensa käskyt pyrkisivät meitä kuolettamaan edes tänä päivänä noudatettuina. Myös naispappeutta koskeva ohjaus on luotettavaa. Uusinkin tieteellinen kreikkalaisen UT:n laitos välittää meille sitä, samoin uusin suomalainen raamatunkäännös. Tiettyyn tilanteesen sidotuksikaan sitä ei ole osattu selittää.
Itse asiassa nykyään nähdään, että: 'jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä'. Ei tämä varoitus Sälliä tavoittane, hän seuraa kaniaan. Samoin on Jumalan pysyvällä ja muuttumattomalla sanalla seuraajansa. - Mannermaan erottelu
Nikomedia kirjoitti:
Tämähän se on se ongelma: jos sanot asian lapsellisen yksinkertaisesti ja lyhyesti silloin sitä ei ymmärretä, mutta jos sanot asian niin selvästi ettei sitä voi toisin ymmärtää, niin silloin siihen ei uskota. Blaise Pascal sanoikin että hänelle eivät ole tuottaneet ongelmia ne raamatun kohdat joita hän ei ymmärrä vaan ne kohdat jotka hän ymmärtää.
Laki ja Jumalan sana ylipäätään tuntuu vastenmieliseltä meille perisyntimme tähden, joten ymmärrän kyllä halun päästä niistä eroon. Mutta sehän kertoo vain siitä kuinka hengellisiä me olemme, kuinka vähän meillä on rakkautta ja uskoa, ei suinkaan siitä kuinka selvästi Jumala on onnistunut ilmaisemaan itseään. Uusi ihminen sen sijaan rakastaa suuresti kaikkea mitä Jumala on ilmoittanut, lakiakin kuten Paavali todistaa Roomalaiskirjeen 7 luvussa tai David psalmissaan 119. Näyttää siltä että selviin raamatun kohtiin aikamme teologit reagoivat siten että hankalaksi koetut paikat on saatava pois tai selitettävä olemattomiin, koska se rajoittaa sitä vapautta jonka he ovat itse mielikuvituksessaan keksineet. On helppo tehdä johtopäätös, he ovat lihallisia ja sen tähden he vastustavat Henkeä joka on sanassaan ilmoittanut tahtonsa. Laki on hengellinen, ja jos se on hengellinen on kaikki muu evankelisempi opetus sitä suuremmalla syyllä hengellistä.
Haluan tässä vielä selventää sitä mitä tuossa "epäselvässä tekstissäni" mainitsin. "Kristuksessa oleminnen" ja evankeliumi kuuluvat omalletunnolle ja uudelle ihmiselle. Et voi sovittaa evankeliumia synnin ruumiille, lihalle, Wanhalle Aaatamille tai ulkonaiselle ruumiille. Sille ei anneta vapautta toimia tahtonsa mukaan, ei vaan sen tahto ja toiminta estetään ja sitä rajoitetaan kielloilla ja käskyillä.
Jos sen sijaan annat evankeliumin perisynnin turmelemalle ruumiille ja sen jäsenille niin sinähän päästät synnin ja pahuuden vapaaksi joista Jumala tahtoo meidät vapauttaa ja mitä pelastus varsinaisesti on. Silloinhan kaikki on ylösalaisin, omalletunnolle sinä asetat sellaisen lain ettei perisyntiä saa estää toteuttamasta itseään ja vaadit, syyllistät ja tuomitset jos se sitä tekee, mutta perisynnin sinä päästät vapaaksi toteuttamaan mielihalujaan. Ilosanoma koskeekin ruumiillista vapautta kaikista sellaisista kahleista, mm. laista ja Jumalan sanan opetuksista. Näin perkele sotkee Jumalan työn ja järjestyksen.
Oikea vapaus ei vapauta meitä siitä mitä laki kieltää tai käskee tai siitä mitä Jumalan sana opettaa. Oikea kristillinen vapaus on hengellistä, se vapauttaa lain kiroavasta ja tuomitsevasta vaikutuksesta, ei sen ohjeellisesta arvosta. Edelleen vapaus on vapautumista saatanan vallasta ja ikuisesta kuolemasta. Jälkeäkään ei raamatussa ole siitä vapaudesta josta uuden ajan eksegeetikot unelmoivat. Evankeliumi siis vapauttaa omantunnon sillä tavalla että siltä otetaan se syyllisyys pois, jonka laki paljastaa. Ruumiin se vapauttaa siten että siltä otetaan synnin orjuuttava vaikutus pois vaikkakin se on vasta aluillaan niin että se toteutuu täydellisenä vasta kuolemassa. Luterilaisuus opettaa uskovassa olevan perisynnin olevan hallittua syntiä kun se epäuskjoisissa on hallitsevaa syntiä. Mutta tässäkin pätee se että vaikka työ on vasta aluillaan ja kovasti epätäydellistä se ei tarkoita sitä ettei siihen olisi sen tähden ryhdyttävä ja sitä jatkettava sillä se on kelvotonta argumentointia. Metrimittaakaan ei koskaan typistetä tai venytetä sen vuoksi että mitat eivät täsmää.pitäisi sijoittaa? Ehdottomasti evankeliumiin! Antaahan se ihmisen syntiselle lihalle täyden vapauden. Kolmannen valtakunnan tiedotusvastaava Göbbels huudahti aikanaan: mikä tuo heprealaisten jumala olisi kertomaan meille mikä on oikein ja mikä väärin! Nykyään riittää kun tokaisemme: no mutta sehän kuuluu lakiin. Eihän se ole enää voimassa.
- Nikomedia
nurmikolla kirjoitti:
ja Sälli seuraa sitä, minne se sitten johtaakin. Mutta olisiko hän nyt huomannut että verilettuja voi syödä myös Raamatun sanaan sidotulla hyvällä omallatunnolla, koskapa tuo esiin tuon kysymyksen naisten päähineistä? Tämä onkin ainoa raamatunkohta josta luterilainen tunnustus toteaa, että se koski vain tiettyä tilannetta. Paavali vetoaa yleiseen tapaan, ilmeisesti naiset tuohon aikaan verhosivat päänsä jumalanpalveluksessa. Muistelisin että tästä on hiukan evidenssiäkin. Niinpä avopäin profetoiva herätti kysymyksen, pyrkiikö hän miehen rooliin muutenkin, esimerkiksi papiksi. Vielä muutama klassinen vastaväite jäljellä, odotellaan.
Henki ja Raamatun sana eivät ole sillä tavoin suhteessa keskenään, että Jeesuksen ja hänen apostoliensa käskyt pyrkisivät meitä kuolettamaan edes tänä päivänä noudatettuina. Myös naispappeutta koskeva ohjaus on luotettavaa. Uusinkin tieteellinen kreikkalaisen UT:n laitos välittää meille sitä, samoin uusin suomalainen raamatunkäännös. Tiettyyn tilanteesen sidotuksikaan sitä ei ole osattu selittää.
Itse asiassa nykyään nähdään, että: 'jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä'. Ei tämä varoitus Sälliä tavoittane, hän seuraa kaniaan. Samoin on Jumalan pysyvällä ja muuttumattomalla sanalla seuraajansa.Raamattu ilmaisee asian kyllin selvästi kuten edellä kirjoittanut siitä mainitsi. Naisten pään peittämisestä näin: "Jos joku kuitenkin väittää vastaan, niin sanon hänelle, ettei meillä ole sellaista tapaa eikä yleensäkään Jumalan seurakunnilla." 1 Kor.11:16. Tapakysymys siis.
Mutta naisten toimisesta opettajana eli seurakunnan paimenena: ; "Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä", 1 Kor. 14:37-38. Kysymys on Herran käskystä.
Ajatus että poistamalla aikansa eläneet kohdat päästäisiin turhista omaan aikaan sidotuista kahlehtivista säännöistä on utopiaa. Ilman lakia tai sääntöjä ei voida olla, saati toimia. Tyhjäksi jäänyt tila täytetään vain uudella lailla. Näin on käynyt joka kerta kun sanaa on turhennettu. Mutta nyt on kysymys kumpaakohan osapuolta vilpittömät kristityt uskovat.
Tänä päivänä tämä uusi "laki" tulee esiin vaatimuksena naispappeuden hyväksymiseen. (Ehkäpä tämä toteutuu myös homokysymyksessä). Ellet hyväksy naispappeutta, olet kelvoton virkaan. Sinua kehotetaan muuttamaan mielesi siten että muutat toimintaperiaatteitasi. Ellet ojentaudu ohjeen mukaan sinua uhataan ja lopulta rangaistaan ellet taivu (tulos tai ulos). Näin on Jumalan asettamassa normistossakin, mutta nyt säätäjätaho on eri. Mistään kahlitsevasta normistosta ei ole päästy eroon.
Eiköhän tämä uusi aikamme teologien keksimä "normisto" ole sitä aikaansa sidottua/muuttuvaa "lakia", jolla ei ole mitään totuusarvoa, kestävää pohjaa eikä pysyvää asemaa. Senhän he itse näillä argumenteilla tunnustavat. Sen tähden piispoja ei tässä tarvitse kuulla. Heidän säätämilleen normeille voi viitata kintaalla. - Nikomedia
sälli kirjoitti:
On kyllä kaikella kunnioituksella ja ilman loukkaamisen tarkoitusta sanottava, ettei ilmaisun selkeys ole ”Nikomedian” vahvimpia alueita. Monasti sanotaan, että epäselvästi esitetty on myös epäselvästi ajateltu. Toivottavasti tässä tapauksessa näin ei ole. Saattaa tietysti olla, että oma ymmärrykseni vain on niin rajoittunut, että tarvitsisin selkokielisen version.
Jos ensinkään pystyn seuraamaan ”Nikomedian” ajatuksenjuoksua hänen ruotiessaan lain ja evankeliumin suhteeseen liittyvää lausumaani, näyttää siltä, että hänen käsittelynsä ei jätä evankeliumin puhtaudesta juuri mitään jäljelle. Siinä vaiheessa, kun uskoon eli ”Kristuksessa olemiseen” sisällytetään vaatimus lakiin ja syntiin uskomisesta, joudun aika lailla ymmälleni. Kristitty tietysti tunnustaa, että on olemassa syntiä (eli epäuskoa ja rakkaudettomuutta) ja laki (Jumalan tahto), mutta tällainen totena pitävä ”usko” on jotakin aivan muuta, kuin edellä mainittu ”Kristuksessa oleminen”. Itse näen asian siten, että uskossa läsnä olevan Kristuksen myötä meille lahjoitetaan se (rakkaus), millä voimme rakastaa niin Jumalaa kuin lähimmäistäkin. Usko ei siis täytä lakia, mutta antaa sen, millä lakia täytetään.
Päivittäisessä elämässämme haemme monesti toimiimme opastusta ihmisen sisimpään piirretystä luonnollisesta moraalilaista, kilvoittelusta, Raamatusta, traditiosta, järjestä, rukouksesta ja Pyhän Hengen johdatuksesta. Näin pyrimme siihen, että rakkauden vaatimus toteutuisi elämässämme. Jos tämä johtaa vaikkapa siihen, että nainen voi rukoilla tai profetoida avopäin, vaikka se on ”häpeällistä” ja Paavalin kieltämää, tai muuhun samantyyppiseen ”epäraamatulliseen” tulokseen, niin ei mahda mitään. Vanhan Aatamin vaikutuksesta rakkaudellisuus ei vielä tässä ajassa toteudu kattavasti, vaan epäonnistumme yhä uudelleen ja uudelleen sekä rakkauden vaatimuksen konkretisoinnissa (”miten tulee toimia?”) että ”oikein” tiedostetun rakkauden vaatimuksen edellyttämän toimintatavan toteuttamisessa. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että uskon alan muodostava Jumalan pelastava evankeliumi, sen sisältö ja vastaanottaminen, mitenkään muuttuisi, vaan voimme alati hakea siitä turvaa ja lohdutusta.
Toisessa vastauksessaan ”Nikomedia” toteaa: ”… perustelusi lähtevät siitä … että synti voisi muuttua historian kuluessa, …” Tämä käsitys on virheellinen. Syntiä on epäusko ja Jumalan tahdon rikkominen. Tämä on synnin olemus, eikä se mihinkään muutu. Kysymys on siitä, mikä on Jumalan tahdon sisältö tietyssä konkreettisessa historiallisessa tilanteessa. Itse olen sitä mieltä, että lukuisat UT:n sisältämät, joidenkin nykyisinkin sitoviksi normeiksi kokemat kohdat ovat tiettyjen aikaansa sidottujen ongelmien aikaansa sidottuja ratkaisuja. Niiden ulottaminen ikiaikaisiksi merkitsee sitä, että kirjain hallitsee ei Henki.
Naispappeuden vastustamista koskevasta kysymyksestä vain sen verran, että käytettyjen raamatunkohtien soveltuvuus nimenomaan tähän tarkoitukseen on hyvin, hyvin kyseenalaista ja heikolla pohjalla. Nämä kohdat (joista lisäksi osa mahdollisesti epäperäisiä) olivat tiettyjen aikansa seurakuntaelämän ongelmien ratkaisuyrityksiä, jotka eivät välttämättä edes omana aikanaan olleet kovin onnistuneita, eivätkä varsinkaan jos otetaan huomioon niiden tulevaisuuteen säteilleet vaikutukset.
”Nikomedian” muuttumattomuus vs. ääritilanteet –kysymystä valaisemaan tarkoitettu ”älä tapa” -esimerkki ei ole kovin osuva. Alun perin kyseinen käsky ei ollut absoluuttinen eli tarkoittanut sitä, ettei kukaan saa tappaa toista. Sodissa tapettiin ja Mooseksen laeissa määrättiin runsaasti kuolemantuomioita (ks. lisäksi esim. 1. Sam. 15:3, jossa Jumala määrää kansanmurhan, ja 2. Kun. 19:35, jossa Herran enkeli tappaa 185.000 miestä). Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että käsky kielsi yksilöltä toisen ”aiheettoman tappamisen”. Kun ”Nikomedia” ääritilanteessa (esim. sodassa) hyväksyy pahan toteutumisen minimoinnin tappamalla, hän toimii käskyn alkuperäisen sisällön mukaisesti. Nykyisin käskyn sisältö on jonkin verran muuttunut (rakkauden vaatimuksesta?!), eikä kristikunnan piirissä kovinkaan laajalti kannateta esimerkiksi kuolemanrangaistusta. Esiintyypä kohtalaisen laajalti käsitys, jonka mukaan ihmisen tappaminen on kaikissa olosuhteissa kielletty. Koska ”Nikomedia” puolustaa oikeutta ihmisen tappamiseen poikkeustilanteissa intressivertailulla (jos pahaa ei voi välttää, valitaan pahan vastustamiseksi pienempi paha), jätän hänen mietittäväkseen, mitä tarkoittavat sanat: ”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.”
”Nikomedia” vastaa kysymykseeni lain piirtojen katoamisesta, että esim. ruokasäännökset poisti UT. Tämä ei ole kovin tyydyttävä vastaus, sillä kun Jeesus sanoi, ettei laista poistu pieninkään piirto, hän ei lisännyt ”paitsi, mitä nyt UT poistaa”. Rohkenen arvella Jeesuksen viitanneen muuhun kuin VT:n lakiin, siihen lakiin, jonka ”varassa ovat laki ja profeetat” eli rakkauden kaksoiskäskyyn.Kirjoitin edellä että laki on uskonkappale. Tuon lisävalaistusta asiaan ja ehkä muihinkin seikkoihin.
Ensimmäisessä uskonkappaleessa jossa tunnustamme uskovamme Jumalaan luojana on kysymys myös uskosta lakiin. Laki on nimittäin kirjoitettu jo luomisessa ihmisen sydämeen. Lain käskyt annettiin kivitauluihin kirjoitettuna ja Mooseksen sekä kirjallisesti että suullisesti välittämänä.
Luterilaisuudessa raamattu jumalallisen inspiraation tuloksena ja ilmoituksen lähteenä on myös uskonkappale. Yksin Raamattu.
Jumalan lain käskyt kuuluvat kristillisen opin kokonaisuuteen. Siksi ne ovat uskon kohteita. Kaikki Jumalan ilmoitus vaatii uskoa.
Tunnustuskirjoissa perisyntioppia käsitellään ennen vanhurskauttamisoppia. Perisyntioppi on siis keskeinen osa kristillistä uskoa. Perisynti tulee ennen kaikkea uskoa, vasta sitten tulee sen tunteminen. Tämä viittaa siihen että synti on ensin tunnettava ja ymmärrettävä ennen kuin vanhurskauttaminen on mahdollista ja edes tarpeellista. Synnin tunteminen ei kuitenkaan ole mahdollista muuta kuin lain avulla, kuten Roomalaiskirje sanookin " Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on." 3:19.
Rakkauden ja uskon yhteneväisyydestä moraalikysymyksessä vielä muutama näkökohta. Olen halunnut sanoa että Jeesuksen mainitsema "lain piirto" ei tarkoita vain rakkautta tai rakkauden kaksoiskäskyä vaan ennen kaikkea kymmenen käskyn lakia. Perusteena minulla on se, että rakkaus on liian epämääräinen määritelmä, sillä kun voi perustella melkeinpä mitä tahansa.
Kuten raamattu opettaa, käskyt on annettu syntiinlankeemuksen tähden, siis sen tähden että ihminen on menettänyt kyvyn rakastaa ja käsittää mitä rakkaus on. Käskyillä siis Jumala auttaa synnin heikentämää ihmistä ymmärtämään mitkä toimintamallit ovat rakkauden mukaisia ja mitkä sen vastaisia. Se seikka että ihminen ei ilmoitetusta laista eikä edes Pyhän Hengen saatuaankaan osaa tai kykene täyttämään lakia sen paremmin kuin rakastamaankaan puhtaasti, toimii lisätodisteena sille, että ihminen tarvitsee lain kirjaimen opastusta. Ei liioin se puute, että ihminen ei ymmärrä kaikkia moraalilain tai yleensä Jumalan sanan kohtien merkityksiä, ole mikään peruste niiden turhentamiselle. Sellainen tutkimusperiaate on hyvin vahingollinen luonnontieteissä ja tieto-opissa, koska se pysäyttäisi välittömästi tieteen edistymisen. Tämän periaatteen soveltaminen teologiassa on vielä vähemmän perusteltua siitä syystä, että teologia käsittelee enimmäkseen yliluonnollisia, näkymättömiä ja uskoon perustuvia asioita.
Käskyt on annettu erillisinä ulkonaisiin tekoihin liittyvinä käskyinä. Ne antavat konkreettisia toimintamalleja, ne sekä kieltävät pahat teot että käskevät hyviin tekoihin. Idea näissä on juuri se että näin ne ovat ymmärrettäviä. Raamatun mukaan rakkaus ilmeneekin ennen muuta tekoina 1 Joh. 3:18. Mitään yliluonnollista tai oppinutta selittäjää ei tarvita näiden tulkitsemiseen, vain pelkkä niiden uskominen todeksi. Sillä tavalla se liittyy ensimmäiseen uskonkappaleeseen Jumalasta, näkyvien (havaittavien asioiden) luojana.
Päättely että lain summa rakkaus mitätöisi nämä erilliset käskyt on loogisesti virheellinen. Siinä tapauksessa myös yksittäiset lain käskyn kohdat mitätöisivät rakkauden tai myös niitä noudattamalla rikottaisiin rakkautta vastaan.
Tätä käsitystä raamattu ei tue. Ensinnäkin rakkaus on lain summa: "Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys." Room. 13:10. Näin ollen rakkaus ei mitätöi lakia.
Toiseksi: hengen hedelmät, joihin sekä rakkaus että uskollisuus kuuluvat eivät ole lakia vastaan: "Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki" Gal. 5:22-23. Lakia noudattamalla ei siis rikota rakkautta eikä uskoa vastaan.
Konaisuus on osiensa summa. Siten rakkaus on yksittäisten lain kohtien kokonaisuus. Näin rakkaus pikemminkin vahvistaa käskyt kuin mitätöi ne. Esimerkiksi sormi kuuluu ihmisen kokonaisuuteen. Jos vahingoitat vain yhtä pientä sormea, vahingoitat ja rikot koko ihmistä vastaan. Rikkomus ja vahinko tulee tietenkin suuremmaksi jos leikkaat sormen pois.
Niin on rakkaudessakin. Yhtä käskyä vastaan rikkominen on rikkomus kokonaisuutta, siis rakkautta vastaan ja yhden vähäisenkin käskyn piirron poistaminen on summan, rakkauden poistamista.
Samoin on asian laita oikeudenmukaisuudessa Suomen laissa. Oikeudenmukaisuus ilmenee sitä käsittelevässä ja erittelevässä lainsäädännössä ja sen yksittäisissä lakipykälissä. Oikeudenmukaisuus ja sen toteutumisedellytykset koostuvat juuri niistä.
Näin tapahtuu myös Jumalan säätämässä rakkaudessa. Jumala on itse määritellyt mitä on rakkaus sen yksittäisissä osissa eli käskyissä. Näin rakkaus toimii käskyjen ja raamatun opetuksen asettamien rajojen puitteissa. Rakkaus on yhtä kuin lain käskyjen eri osien rikkomaton kokonaisuus, summa, vaikkakin se on enemmän, mutta ei vähemmän. Enemmän se on siinä että rakkaus tekee sellaistakin mitä laki ei osaa vaatia. Jos rakkaus olisi taas vähemmän kuin käskyt, silloin se edellyttäisi rikkomaan lain käskyjä vastaan. Mutta kun ei löydy yhtään kohtaa raamatusta, joka osoittasi lain toimivan rakkautta vastaan tai rakkauden lakia vastaan, sillä laki käskee aina sitä mikä on rakkauden mukaista. Päinvastaisia kohtia kyllä löytyy, kuten olen niitä edellä siteerannut. Rakkaus meissä ei ole itseohjautuvaa, se tarvitsee ulkopuolista ohjausta, koska meidän toimintamme tapahtuu jatkuvasti syntiturmeluksemme sumentamana ja häiritsemänä. On olemassa alati vaara että uskomme itsekkään lihan tahdon olevan Jumalallisen rakkauden vaikutusta.
Kristillinen usko perustuu kokonaan ilmoitukseen joka on annettu raamatussa. Mitä painoarvoa voi olla ilmoituksella, joka tulee sen ulkopuolelta? Jotta siihen voisi luottaa, sen tulisi saada Jumalallinen arvovalta. Mutta kuka sen voi antaa? Millä se todistetaan? Se jos mikä on epäperäistä ja vahingollista ihmissanaa. Sen alkuperä on hämärä ja epäluotettava.
Raamattu sanoo että laki on hengellinen. Siten käskyissä on rakkauden ja uskon henki ja niitä on tutkittava hengellisessä mielessä eikä lihallisessa mielessä. Me ihmiset sen sijaan olemme lihallisia. Mikäli rakkaus tai ilmoitus kuitenkin toimii ja puhuu käskyjä vastaan on se jotain muuta kuin Jumalan rakkautta ja ilmoitusta. Alkulähde tälle ns. "ilmoitukselle" ja "rakkaudelle" on löytynyt. Se on lihallisesta mielessä, tahdossa ja rakkaudessa, joka sotii jatkuvasti Henkeä vastaan. Siksi nämä eivät halua hyväksyä Jumalan sanaa eivätkä sitä ymmärtää. Lihallinen ihminen ei näet ymmärrä hengellisiä asioita. Eivätkä he häpeä antaa tälle alhaiselle vaikuttimelle jumalallista arvovaltaa!
Raamattu kutsuu tätä ilmoituksen opettamista lihalliseksi kylvämiseksi (Gal. 6:7-8) ja rakkautta lihalliseksi vapaudeksi (Gal. 5:13, 19-21, 1 Piet. 2:16). - sälli
Nikomedia kirjoitti:
Voi hyvin olla että ilmaisuni on epäselvää. Se johtuu osin siitä että täytyy yrittää ilmaista vaikeasti ymmärrettäviä asioita lyhyesti. Jos sanot asian lyhyesti, se on altis väärinymmärryksille, jos taas selität pitkästi, on olemassa vaara että asian ydin hukkuu sanojen joukkoon.
Kun käsittelin uskon suhdetta lakiin, tarkoitin juuri sitä mitä toisessa sarakkeessasi olit siitä ymmärtänyt että meidän on uskottava myös se minkä laki synniksi osoittaa. Tarkoitin sitä, että uskolle moraali on sama asia kuin rakkaudelle. Ei ole olemassa erilaista moraalisäännöstöä uskolle ja eri rakkaudelle.
Jos usko ajattelee pelastuskysymystä, asetelma on niin kuin mainitsit, Kristus lahjoittaa meille rakkauden ja antaa sen millä laki täytetään, sillä poikkeuksella että usko kyllä täyttää lainkin, mutta siten että Kristus on täyttänyt lain puolestamme. Yksikään joka ei ole täyttänyt lakia ei pelastu, laki on täytettävä tavalla tai toisella. Nyt sen vain on tehnyt Kristus. Tämä olisi helpompi ymmärtää jos emme olisi langenneita. Puhtaassa tilassa ihminen täyttäisi lain eikä hän tarvitsisi käskyjä. Uskoa ei tarvittaisi koska ihminen halulla ilman kehoitusta tai käskyä tekisi sitä mikä on oikein. Lankeemuksen jälkeen tämän toteutumiseen tarvitaan käskyjä jotta ne ymmärretään ja ymmärretään konkreettisina tomintamalleina koska ihminen on taipuvainen ymmärtämään ne aina itselleen edullisella tavalla ja pyrkii aina toimimaan niitä vastaan. Rakkaus on niin ympäripyöreä ilmaisu että sillä voi perustella mitä vain, hyvänä esimerkkinä nykyään on homous, jota raamattu pitää kauhistuksena.
Ongelmia aiheuttaa se että haluat tässä nähdä usko/rakkaus asetelman pelastuksen näkökulmalta kun minä ole tarkastellut tätä moraaliselta kannalta, siis mitä käytännöllisiä johtopäätöksiä raamatun sanan kohdista on vedettävä. Elämähän ei ole pelkää uskossa pitäytymistä, mitään tekeminen ei ole mahdollista. Siksihän on olemassa moraalisäännöt. Jos se että ihminen tekee ja toimii elämässä nähdään evankeliumin puhtauden hävittämisenä, en voi sille mitään sillä minä ainakin haluan tietää valintoja tehdessäni mikä ratkaisu on oikea ja raamatullinen. On voitava toimia tai tehdä ratkaisuja joita tehdessä voi säilyttää hyvän omantunnon. Tässä mielessä se liittyy kyllä pelastukseen mutta välillisesti. Kirkon piirissä se on erityisen tärkeää. "Kristuksessa oleminen" on ja jääköön koskemattomaksi, sitä en tässä käsittele.
Sitä että elämämme epäonnistumiset muuttaisivat evankeliumia en ole halunnut väittää. Eihän epäuskokaan poista Jumalaa olemasta olemassa, en niin tyhmä ole. Olen siinä tapauksessa tullut väärinymmärretykjsi, en ole osannut asiaa selittää. Mutta ei liioin ole johdonmukaista kumota raamatun säädöksiä sillä peristeella ettemme voi niitä täyttää. On sama kuin jos tilanteessa jossa en voisi täyttää lentokapteeniksi pääsemisen vaatimuksia, pyytäisin madaltamaan vaatimuksia niin että pääsisin siinä vaiheessa kun vaatimuksia on tarpeeksi madallettu. Mutta monikohan matkustaja uskaltaisi sen jälkeen tulla lentoon mukaan?
Entä jos lentokone kasattaisiin samalla periaatteella kuin nykyajan teologit käsittelevät raamattua. Kokoajat katselisivat miljoonia osia ja arvelisivat joidenkin osien olevan tarpeettomia, toisten osien he päättelevät olevan aikansa eläneitä ja heittävät tällaiset osat pois. Sitten he viisaudessaan löytävät kummallisia ja heidän mielestään sopimattomia osia ja ryhtyvät vaihtamaan niiden alkuperäistä paikkaa, jotkin vähäpätöiset ja pienet osat ovat heidän mielestään tarpeettomia ja nekin joutavat romukoppaan. Insinöörin matemaattiselle tarkkudelle, tiedoille ja suunnitelmille he viittaavat kintaalla. Lentoon lähdettäessä kapteeni sanoo, en ole tällä lentokoneella lentänyt, enkä tiedä miten tätä käytetään, en liioin tiedä mitä nappuloita nämä täällä ovat, mutta kokeillaan. Minä luulen että matkustamossa syntyisi siinä vaiheessaa pakokauhu. Mutta meidän kirkossamme vain hymähdellään vaikka matka alaspäin on paljon pidempi kuin kymmenestä tuhannesta metristä.
Lähtisitkö sinä mukaan? Minä en ainakaan uskaltaisi lähteä. Kuitenkin nämä rikkiviisaat käsittelevät raamattua niin kuin emakko jyväsäkkiä, kuten Luther asian ilmaisi.
Jumalan moraalisäädös on yksi ja yhtenäinen, sitä tarkoitin. Se on kuin yksi jakamaton piste, jossa ei ole erillistä osastoa rakkaudelle ja eri uskolle. Jos rikot yhtä kohtaa, rikot kaikki. Tapahtuipa rikkomus rakkauden tai uskon saralla se on rikkomus tuota tahtoa vastaan ja kaikki nämä kiellot tai vaatimukset on esitetty raamatussa. Niihin tulee uskoa. Ne on annettu meille täytettäväksi sekä uskossa että rakkaudessa. Tunnustuskirjoissakin sanotaan ettei meille ole annettu vapautta valita teemmekö niiden mukaan vai emmekö, kristitty on velvollinen ne tekemään. Se kuinka ihminen onnistuu ja se pelastuuko hän niiden perusteella on kokonaan toinen kysymys jota en ole tässä ryhtynyt käsittelemään. Siihen sinä osaat vastata itse. Mutta Jumalan tahto on yksi kaikille ja kaikkina aikoina.
"Itse olen sitä mieltä, että lukuisat UT:n sisältämät, joidenkin nykyisinkin sitoviksi normeiksi kokemat kohdat ovat tiettyjen aikaansa sidottujen ongelmien aikaansa sidottuja ratkaisuja. Niiden ulottaminen ikiaikaisiksi merkitsee sitä, että kirjain hallitsee ei Henki."
Tämä sinun näkemyksesi tuottaa hyvin vaikean ja ratkaisemattoman ongelman. Mistä tiedät että jokin kohta koskee vain uuden testamentin aikaa? Miten rajaat ne kohdat jotka koskevat meitä niistä jotka eivät koske? Tähän ei riitä se että sinä tai joku oppinut ajattelee tiettyjen kohtien kuuluvan raamatun aikaan, asiasta täytyy olla varma ja sitova käsitys niin että yksinkertainenkin voi sen niin ymmärtää. Kuka uskaltaa ryhtyä seulomaan pois aikansa eläneet kohdat, entä miten saat suuret kansanjoukot omaksumaan juuri oman näkemyksesi? Raamatun tulee kyllä itse määritellä se mikä kuuluu mihinkin aikaan muuten me olemme heikoilla jäillä. Raamattu menettää auktoriteettiaseman ja se julistetaan sillä tavalla hämäräksi, epävarmaksi ja epäluotettavaksi kirjaksi. Mikä pahinta, Jumalasta tehdään valehtelija ja mumisija joka rasittaa ihmisä turhanpäiväisillä säädöksillä. Ja nyt minun pitäisi luottaa muutamaan oppineeseen jotka ymmärtävätkin toisin mitä kirkko on aina ymmärtänyt. He pystyvät nyt muka esittämään asian selkeämmin ja paremmin ja siten että asia on vielä varma. Valitettavasti tämä on utopiaa ja suuri perkeleen valhe. Tällaiset kun joutuvat keskenään ristiriitaan niin että toinen sanoo toista ja toinen toista. Toisen totuus kumoaa toisen totuuden ja molempien pitäisi olla oikeassa ja vielä saada elää rinnakkain. Tämä on saatanan valtakunta, josta Jeesus sanoo että sellainen valtakunta joka ryhtyy sotaan itseään vastaan ei voi pysyä pystyssä.
Mainitsemasi epäperäisyys naispappeutta koskevassa raamatunkohdassa on samantapaista varjon laskemista raamatun ylle. Edelleen ihmettelen kuinka te raamatun raastajat häpeätte asettua edellyttämään että teitä kuultaisiin enemmän kuin Jumalan sanaa joka sentään puhuu varmoja asioita selvästi. On suoranaista Jumalan pilkkaa että asetutte Jumalan tilalle määrittelemään sitä mikä raamatussa on vielä voimassa ja mikä ei ja säätämään vielä päinvastasia käytäntöjä. Kunka te aiotte kerran vastata tästä röyhkeydestä? Nyt te uhoatte vielä varmuutta mutta kerran se teiltä otetaan pois. Jumala olisi antanut raamattuun kirjoituttaa mitä sattuu ja vielä niin epäselvästi ettei sitä ymmärrä muuta kuin harva oppinut ja sekin vielä vasta 2000 luvulla. Uskokoon kuka tahtoo. Kuinka paljon minä annan painoarvoa nykyajan raamatuntulkitsijoille verrattuna näiden Paavalin kirjeen kohtiin? En yhtään. Ja teitä pitäisi uskoa ja kuulla jotka olette susia lammasten vaatteissa. En usko enkä kuuntele ja varoitan ketään kuuntelemasta! Minä en laita omaatuntoani tällaisten paimenten käsiin, jotka ovat tänään tätä mieltä, huomenna toista ja vielä keskenään ristiriidassa. Mitähän tämä meidän aikainen "viisas" ratkaisu sitten saa aikaiseksi ja mitä seurauksia se tuo tullessaan? Sitä ei ole vielä nähty, mutta tultaneen hyvin pian näkemään.
Vanhan liiton tappamiskäskyt ovat tietyllä tavalla vaikeita käsittää. Mutta ne ymmärtää paremmin kun tietää että kuolemaa ei syntiinlankeemuksen jälkeen voi välttää. Siis kuolema tulee tavalla tai toisella siksi koska se on lankeemuksen väistämätön seuraus. Kristuskin tapettiin, mutta hänen kuolema eroaa muiden kuolemasta kuitenkin siten että hän oli viaton sellaiseen, kun taas kaikki muut ovat ansainneet kuoleman. Näin oli laita myös vanhassa liitossa. Monet kansat jotka kuulivat israelin kansan, jonka keskuudessa Jumalan oli kuultu vaikuttaneen suuria tekoja saapuvan, ryhtyivät vihamielisiin toimenpiteisiin ja syntyi taisteluita.
Raamattu sanoo että Jumalalla on kuolema hallussaan ja siihen hänellä on suvereeni oikeus. Kukaan ei voi syyttää Jumalaa siitä että jos hän tappaa jonkun, sillä se rikkoo lakia on kuoleman ansainnut, siinähän tapahtuu mitä suurin oikeus. Vanhassa liitossa ihmiset eivät toimineet omissa nimissään ja henkilökohtaisten seikkojen tähden vaan Jumalan sijaisena, samalla tavalla kuin uudessa liitossa me valtion sijassa puolustaessamme maatamme. Me ihmisinä sen sijaan emme saa ottaa oikeutta omiin käsiimme ja ryhtyä riistämään kenenkään henkeä, emme syystä, emme edes Jumalan nimeen Jumalaan kohdistuvien rikkomusten vuoksi.
”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.”
Tämä kohta tarkoittaa tietenkin ihmistä yksilönä ei siis valtion kansalaisena. Senhän sinä toeteat itsekin; "Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että käsky kielsi yksilöltä toisen ”aiheettoman tappamisen”."
Valtion kansalaisena eli sotilaana hän on velvollinen puolustamaan maataan vaikka asein.
Esimerkkinä tappamiskäskyn tilalla voisi toimia vaikka "Älä varasta". Siinäkin voin anastaa esim. nälän pakottamana jos esimerkiksi eksyn metsässä ja löydän sieltä yksinäisen mökin jossa on ruokaa. Silloin minä suojelen sitä elämää minkä Jumala on minulle annettu eikä lähimmäiseni voi riistää eli varastaa minulta tilaisuutta varjella elämää minkä Jumala on antanut ja säätänyt. Esimerkkejä on lukemattomia, ymmärrät kyllä jos haluat. Mutta nämä erikoistilanteethan ovat juuri tuon käskyn perimmäistä täyttämistä.
Lain piirtojen poistamisesta tulee huomata että lailla Jeesus tarkoittaa nimenomaa kymmentä käskyä, dekalogia. Sillä ei tarkoiteta seremonialakia eikä juutalaisten yhteikuntalakeja. Lue itse vuorisaarnan selitystä. Matt. 5:21-28. Siinähän Jeesus itse selittää kahta kymmenen käskyn kohtaa. Ei Jeesus sanonutkaan uuden testamentin poistavan ruokasäädöksiä mutta Paavali kirjeissään näin opettaa Ef. 2:20-23, 1 Tim. 4:3-5. Sinä saat rohjeta mitä rohkenet, vastaat siitä yksin Jumalalle, mutta Luther on opettanut toisin, Toistaiseksi uskon Lutheria ja muita vanhoja kirkon opettajia enemmän kuin sinua.Hedelmällisen keskustelun tärkeä edellytys on, että käsitesekaannuksia ja muita kitkatekijöitä karsimalla päästään yksimielisyyteen siitä, mistä ollaan eri mieltä. Vasta tämän jälkeen on mahdollista keskittyä itse asiaan väittein, vastaväittein ja argumentein. Tätäkin keskustelua ovat vaikeuttaneet eräät, osin keskeisetkin käsitesekaannukset, joiden nyt uskon ainakin pääpiirteissään selvinneen.
Minulle varmistui ”Nikodemuksen” viestistä, että puhuessaan uskon moraalisäännöstöstä hän tarkoittaa ihmisen uskoa tietynsisältöisten moraalisäännösten olemassaoloon ja velvoittavuuteen. Tällöin muutokset säännöstön sisällössä tietysti vaikuttavat tähän säännöstöön kohdistuvan olemassaolo- ja velvoittavuususkon sisältöön. Keskustelun kitkatekijäksi kyseinen usko –käsitteen merkitys muodostui sen vuoksi, että keskustelun lähtökohtana olivat tietyt luterilaisuuteen sisältyvät, Mannermaankin hyödyntämät jaottelut, joista eräs on usko/rakkaus. Tässä jaottelussa ”uskolla” ei ole sitä merkitystä, jossa ”Nikodemus” sitä käyttää, vaan uskon ala määritellään evankeliumi –käsitteen avulla. Tällöin päädytään väistämättä siihen, että uskon alueelle kuuluva on muuttumatonta, koska evankeliumi on muuttumaton. Pitäisin viisaana, että usko/rakkaus –jaottelusta puhuttaessa ”uskoa” käytettäisiin siinä merkityksessä, joka sillä tässä yhteydessä on. Muutoin keskusteleminen käy tarpeettoman hankalaksi.
Edellä olevan pohjalta voinemme ”Nikomedian” kanssa olla yhtä mieltä, että keskustelemme viime kädessä siitä, mitkä tämänhetkistä ”elävää elämää” koskevat käsitykset, ratkaisut ja toimet ovat ”oikeita ja raamatullisia” ja ehkäpä vielä enemmän siitä, mitkä eivät. Tähänastisen keskustelumme perusteella näyttää siltä, että välillämme on tässä suhteessa tiettyjä, osin perustavanlaatuisia näkemyseroja.
”Nikomedia” kirjoittaa: ”Mutta ei liioin ole johdonmukaista kumota raamatun säädöksiä sillä peristeellä ettemme voi niitä täyttää.” Olen tästä aivan samaa mieltä. Tiedän varsin hyvin, että en kykene rakastamaan lähimmäisiäni niin kuin itseäni, mutta en tällä perusteella vaadi ns. kultaista sääntöä kumottavaksi. Kiistelyn ydin ei nähdäkseni ole siinä, ettemmekö kykenisi halutessamme tiettyjä Raamatun käytäntöjä noudattamaan (tai ainakin niiden noudattamista vaatimaan). Sen sijaan kysymys on yhtäältä siitä, mitkä Raamattuun sisältyvät lausumat ja menettelyt ylipäätään ovat velvoittavia säädöksiä, ja toisaalta siitä, mitkä velvoittavista ovat sitä yleispätevästi kaikkina aikoina ja kaikkialla.
Viittasin edellisessä viestissäni Paavalin naisiin kohdistamaan selkeään kieltoon rukoilla ja profetoida avopäin. Sen rikkominen ei kuitenkaan esimerkiksi luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan ole synti (so. Jumalan tahdon rikkomista). Miksi näin? Tapakulttuurisiin tai muihin aikasidonnaisiin kumoamisperusteisiin on tässä tapauksessa hankala vedota, koska naisen tulee ”pitää päässään arvonsa merkkiä enkelien takia.” Tämän perusteen luulisi vahvasti tukevan normin ajattomuutta. Itse oletan päähinevaatimuksen nousseen Korintissa tuolloin vallinneesta tilanteesta, jossa avopäisyyden herättämä pahennus olisi Paavalin arvion mukaan vahingoittanut evankeliumin asiaa. Nykypäivänä sen sijaan juuri päähinevaatimuksen esittäminen kaikkia kristittyjä velvoittavana normina (so. Jumala tahtona) olisi rakkaudetonta ”syyllistämistä” ja todennäköisesti vain haittaisi evankeliumin leviämistä. Samaa ajatuskulkua voi soveltaa moneen muuhunkin tapaukseen.
Toinen asia on kysymys siitä, miltä osin Raamatun sisältöä on pidettävä normatiivisena. Eräs, ehkäpä ”Nikodemuksenkin” kannattama näkemys on, että käytännöllisesti katsoen kaikki UT:n sisältämät - vaikkapa seurakuntaelämän järjestämiseen liittyvät - käytännöt ovat ikiaikaisina normeja, joista ei ole lupa poiketa. Tämä käsitys ei nähdäkseni ole perustelu. Se tukeutuu yleensä tiukkaan sanainspiraatio-oppiin, jota pidän virheellisenä ja Raamattuun perustumattomana.
”Nikodemus” kiistää lausumani, jonka mukaan lukuisat UT:n sisältämät, joidenkin voimassaoleviksi normeiksi katsomat kohdat ovat aikaansa sidottujen ongelmien aikaansa sidottuja ratkaisuja. Hän perustelee käsitystään vetoamalla mm. rajanvedon vaikeuteen, varman ja sitovan tiedon välttämättömyyteen sekä Raamatun auktoriteettiaseman murentumiseen. Vastaan tähän, että nämä argumentit eivät ole alkuunkaan valideja. Käsitykseni on, että ”Nikodemuksen” näkemyksen takana on pitkälti tietynlainen, sinänsä perin inhimillinen helppouden ja järjestyksen kaipuu. Kun esiin nousee jokin ongelmaksi koettu tilanne, tartutaan ”sääntökirjaan” ja valitaan sieltä enemmän tai vähemmän osuva stereotyyppinen ratkaisunormi. On paljon raskaampaa ja enemmän rohkeutta vaativaa arvioida yksittäistä tapausta normiston takana olevan tarkoituksen pohjalta. Tällöin yksilöltä edellytetään ajattelua, johon liittyy henkilökohtaista vastuuta. Jeesus toimi ymmärtääkseni tällä tavoin sivuuttaessaan fariseusten ulkokohtaiset tulkinnat ja esittäessään vallitsevista näkemyksistä suuresti poikkeavia käsityksiään, joiden takana oli koko lain täyttävä rakkauden vaatimus. Mielestäni meidän tulisi tässä pitää Jeesusta esimerkkinä ja etsiä vaikeisiinkin ongelmiin ratkaisuja Raamattua lukien, Pyhän Hengen johdatusta rukoillen sekä järkeä käyttäen.
”Nikodemuksen” uusi muuttumattomuus vs. ääritilanteet – kysymystä valaisemaan tarkoitettu ”älä varasta” –esimerkki ei ole edellistä parempi. Hän kuvaa tilannetta, jossa eksynyt ja nälkäinen vaeltaja joutuu henkensä pitimiksi varastamaan ruokaa tielle osuvasta mökistä, ja katsoo tämän ääritilanteeksi, jossa lakia joudutaan rikkomaan. Tällainen tilanne sisältyy kuitenkin jo itse säädökseen alaan. Niinpä esimerkiksi Suomen rikoslain mukaan kyseisessä tilanteessa ns. pakkotilan vaatimukset poistavat teon rangaistavuuden. Käskyt ”älä tapa” ja ”älä varasta” pitäisikin itse asiassa kirjoittaa muotoon ”älä tapa, paitsi siinä tapauksessa, että …” tai ”älä varasta, lukuun ottamatta tapauksia, joissa …”. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi näin ei ole menetelty.
Jätin edellisessä viestissäni ”luvallisesta” tappamisesta puhuttaessa ”Nikodemuksen” pohdittavaksi Jeesuksen sanat: ”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.” Hän vastaa, että Jeesus ”tarkoittaa tietenkin ihmistä yksilönä ei siis valtion kansalaisena. … Valtion kansalaisena eli sotilaana hän on velvollinen puolustamaan maataan vaikka asein [ja tarvittaessa tappamaan].” Suhtaudun tähän näkemykseen syvästi epäillen. Minulle on Raamatusta muodostunut sellainen käsitys Jeesuksesta, että hän oli ehdottomuudessaan pikemmin gandhilais –tyyppinen totaalisen väkivallattomuuden kannattaja, kuin ”tapan vain sodassa tai muissa ääritilanteissa” –suhtautumista tukeva. Seuraavaksi pyydän ”Nikodemusta” sitten miettimään tilannetta, jossa hänen läheisiään uhkaa tuho, ja ainoa keino uhan torjumiseen on uhkaajan surmaaminen. Onko ”älkää tehkö pahalle vastarintaa” tällaisessa ”yksilötilanteessa” voimassa? - sälli
sälli kirjoitti:
Hedelmällisen keskustelun tärkeä edellytys on, että käsitesekaannuksia ja muita kitkatekijöitä karsimalla päästään yksimielisyyteen siitä, mistä ollaan eri mieltä. Vasta tämän jälkeen on mahdollista keskittyä itse asiaan väittein, vastaväittein ja argumentein. Tätäkin keskustelua ovat vaikeuttaneet eräät, osin keskeisetkin käsitesekaannukset, joiden nyt uskon ainakin pääpiirteissään selvinneen.
Minulle varmistui ”Nikodemuksen” viestistä, että puhuessaan uskon moraalisäännöstöstä hän tarkoittaa ihmisen uskoa tietynsisältöisten moraalisäännösten olemassaoloon ja velvoittavuuteen. Tällöin muutokset säännöstön sisällössä tietysti vaikuttavat tähän säännöstöön kohdistuvan olemassaolo- ja velvoittavuususkon sisältöön. Keskustelun kitkatekijäksi kyseinen usko –käsitteen merkitys muodostui sen vuoksi, että keskustelun lähtökohtana olivat tietyt luterilaisuuteen sisältyvät, Mannermaankin hyödyntämät jaottelut, joista eräs on usko/rakkaus. Tässä jaottelussa ”uskolla” ei ole sitä merkitystä, jossa ”Nikodemus” sitä käyttää, vaan uskon ala määritellään evankeliumi –käsitteen avulla. Tällöin päädytään väistämättä siihen, että uskon alueelle kuuluva on muuttumatonta, koska evankeliumi on muuttumaton. Pitäisin viisaana, että usko/rakkaus –jaottelusta puhuttaessa ”uskoa” käytettäisiin siinä merkityksessä, joka sillä tässä yhteydessä on. Muutoin keskusteleminen käy tarpeettoman hankalaksi.
Edellä olevan pohjalta voinemme ”Nikomedian” kanssa olla yhtä mieltä, että keskustelemme viime kädessä siitä, mitkä tämänhetkistä ”elävää elämää” koskevat käsitykset, ratkaisut ja toimet ovat ”oikeita ja raamatullisia” ja ehkäpä vielä enemmän siitä, mitkä eivät. Tähänastisen keskustelumme perusteella näyttää siltä, että välillämme on tässä suhteessa tiettyjä, osin perustavanlaatuisia näkemyseroja.
”Nikomedia” kirjoittaa: ”Mutta ei liioin ole johdonmukaista kumota raamatun säädöksiä sillä peristeellä ettemme voi niitä täyttää.” Olen tästä aivan samaa mieltä. Tiedän varsin hyvin, että en kykene rakastamaan lähimmäisiäni niin kuin itseäni, mutta en tällä perusteella vaadi ns. kultaista sääntöä kumottavaksi. Kiistelyn ydin ei nähdäkseni ole siinä, ettemmekö kykenisi halutessamme tiettyjä Raamatun käytäntöjä noudattamaan (tai ainakin niiden noudattamista vaatimaan). Sen sijaan kysymys on yhtäältä siitä, mitkä Raamattuun sisältyvät lausumat ja menettelyt ylipäätään ovat velvoittavia säädöksiä, ja toisaalta siitä, mitkä velvoittavista ovat sitä yleispätevästi kaikkina aikoina ja kaikkialla.
Viittasin edellisessä viestissäni Paavalin naisiin kohdistamaan selkeään kieltoon rukoilla ja profetoida avopäin. Sen rikkominen ei kuitenkaan esimerkiksi luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan ole synti (so. Jumalan tahdon rikkomista). Miksi näin? Tapakulttuurisiin tai muihin aikasidonnaisiin kumoamisperusteisiin on tässä tapauksessa hankala vedota, koska naisen tulee ”pitää päässään arvonsa merkkiä enkelien takia.” Tämän perusteen luulisi vahvasti tukevan normin ajattomuutta. Itse oletan päähinevaatimuksen nousseen Korintissa tuolloin vallinneesta tilanteesta, jossa avopäisyyden herättämä pahennus olisi Paavalin arvion mukaan vahingoittanut evankeliumin asiaa. Nykypäivänä sen sijaan juuri päähinevaatimuksen esittäminen kaikkia kristittyjä velvoittavana normina (so. Jumala tahtona) olisi rakkaudetonta ”syyllistämistä” ja todennäköisesti vain haittaisi evankeliumin leviämistä. Samaa ajatuskulkua voi soveltaa moneen muuhunkin tapaukseen.
Toinen asia on kysymys siitä, miltä osin Raamatun sisältöä on pidettävä normatiivisena. Eräs, ehkäpä ”Nikodemuksenkin” kannattama näkemys on, että käytännöllisesti katsoen kaikki UT:n sisältämät - vaikkapa seurakuntaelämän järjestämiseen liittyvät - käytännöt ovat ikiaikaisina normeja, joista ei ole lupa poiketa. Tämä käsitys ei nähdäkseni ole perustelu. Se tukeutuu yleensä tiukkaan sanainspiraatio-oppiin, jota pidän virheellisenä ja Raamattuun perustumattomana.
”Nikodemus” kiistää lausumani, jonka mukaan lukuisat UT:n sisältämät, joidenkin voimassaoleviksi normeiksi katsomat kohdat ovat aikaansa sidottujen ongelmien aikaansa sidottuja ratkaisuja. Hän perustelee käsitystään vetoamalla mm. rajanvedon vaikeuteen, varman ja sitovan tiedon välttämättömyyteen sekä Raamatun auktoriteettiaseman murentumiseen. Vastaan tähän, että nämä argumentit eivät ole alkuunkaan valideja. Käsitykseni on, että ”Nikodemuksen” näkemyksen takana on pitkälti tietynlainen, sinänsä perin inhimillinen helppouden ja järjestyksen kaipuu. Kun esiin nousee jokin ongelmaksi koettu tilanne, tartutaan ”sääntökirjaan” ja valitaan sieltä enemmän tai vähemmän osuva stereotyyppinen ratkaisunormi. On paljon raskaampaa ja enemmän rohkeutta vaativaa arvioida yksittäistä tapausta normiston takana olevan tarkoituksen pohjalta. Tällöin yksilöltä edellytetään ajattelua, johon liittyy henkilökohtaista vastuuta. Jeesus toimi ymmärtääkseni tällä tavoin sivuuttaessaan fariseusten ulkokohtaiset tulkinnat ja esittäessään vallitsevista näkemyksistä suuresti poikkeavia käsityksiään, joiden takana oli koko lain täyttävä rakkauden vaatimus. Mielestäni meidän tulisi tässä pitää Jeesusta esimerkkinä ja etsiä vaikeisiinkin ongelmiin ratkaisuja Raamattua lukien, Pyhän Hengen johdatusta rukoillen sekä järkeä käyttäen.
”Nikodemuksen” uusi muuttumattomuus vs. ääritilanteet – kysymystä valaisemaan tarkoitettu ”älä varasta” –esimerkki ei ole edellistä parempi. Hän kuvaa tilannetta, jossa eksynyt ja nälkäinen vaeltaja joutuu henkensä pitimiksi varastamaan ruokaa tielle osuvasta mökistä, ja katsoo tämän ääritilanteeksi, jossa lakia joudutaan rikkomaan. Tällainen tilanne sisältyy kuitenkin jo itse säädökseen alaan. Niinpä esimerkiksi Suomen rikoslain mukaan kyseisessä tilanteessa ns. pakkotilan vaatimukset poistavat teon rangaistavuuden. Käskyt ”älä tapa” ja ”älä varasta” pitäisikin itse asiassa kirjoittaa muotoon ”älä tapa, paitsi siinä tapauksessa, että …” tai ”älä varasta, lukuun ottamatta tapauksia, joissa …”. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi näin ei ole menetelty.
Jätin edellisessä viestissäni ”luvallisesta” tappamisesta puhuttaessa ”Nikodemuksen” pohdittavaksi Jeesuksen sanat: ”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.” Hän vastaa, että Jeesus ”tarkoittaa tietenkin ihmistä yksilönä ei siis valtion kansalaisena. … Valtion kansalaisena eli sotilaana hän on velvollinen puolustamaan maataan vaikka asein [ja tarvittaessa tappamaan].” Suhtaudun tähän näkemykseen syvästi epäillen. Minulle on Raamatusta muodostunut sellainen käsitys Jeesuksesta, että hän oli ehdottomuudessaan pikemmin gandhilais –tyyppinen totaalisen väkivallattomuuden kannattaja, kuin ”tapan vain sodassa tai muissa ääritilanteissa” –suhtautumista tukeva. Seuraavaksi pyydän ”Nikodemusta” sitten miettimään tilannetta, jossa hänen läheisiään uhkaa tuho, ja ainoa keino uhan torjumiseen on uhkaajan surmaaminen. Onko ”älkää tehkö pahalle vastarintaa” tällaisessa ”yksilötilanteessa” voimassa?No, niin. Näkyypä "Nikomedia" muuttuneen useassa kohdassa "Nikodemukseksi", vaan haitanneeko.
- juudan tie
Nikomedia kirjoitti:
Voi hyvin olla että ilmaisuni on epäselvää. Se johtuu osin siitä että täytyy yrittää ilmaista vaikeasti ymmärrettäviä asioita lyhyesti. Jos sanot asian lyhyesti, se on altis väärinymmärryksille, jos taas selität pitkästi, on olemassa vaara että asian ydin hukkuu sanojen joukkoon.
Kun käsittelin uskon suhdetta lakiin, tarkoitin juuri sitä mitä toisessa sarakkeessasi olit siitä ymmärtänyt että meidän on uskottava myös se minkä laki synniksi osoittaa. Tarkoitin sitä, että uskolle moraali on sama asia kuin rakkaudelle. Ei ole olemassa erilaista moraalisäännöstöä uskolle ja eri rakkaudelle.
Jos usko ajattelee pelastuskysymystä, asetelma on niin kuin mainitsit, Kristus lahjoittaa meille rakkauden ja antaa sen millä laki täytetään, sillä poikkeuksella että usko kyllä täyttää lainkin, mutta siten että Kristus on täyttänyt lain puolestamme. Yksikään joka ei ole täyttänyt lakia ei pelastu, laki on täytettävä tavalla tai toisella. Nyt sen vain on tehnyt Kristus. Tämä olisi helpompi ymmärtää jos emme olisi langenneita. Puhtaassa tilassa ihminen täyttäisi lain eikä hän tarvitsisi käskyjä. Uskoa ei tarvittaisi koska ihminen halulla ilman kehoitusta tai käskyä tekisi sitä mikä on oikein. Lankeemuksen jälkeen tämän toteutumiseen tarvitaan käskyjä jotta ne ymmärretään ja ymmärretään konkreettisina tomintamalleina koska ihminen on taipuvainen ymmärtämään ne aina itselleen edullisella tavalla ja pyrkii aina toimimaan niitä vastaan. Rakkaus on niin ympäripyöreä ilmaisu että sillä voi perustella mitä vain, hyvänä esimerkkinä nykyään on homous, jota raamattu pitää kauhistuksena.
Ongelmia aiheuttaa se että haluat tässä nähdä usko/rakkaus asetelman pelastuksen näkökulmalta kun minä ole tarkastellut tätä moraaliselta kannalta, siis mitä käytännöllisiä johtopäätöksiä raamatun sanan kohdista on vedettävä. Elämähän ei ole pelkää uskossa pitäytymistä, mitään tekeminen ei ole mahdollista. Siksihän on olemassa moraalisäännöt. Jos se että ihminen tekee ja toimii elämässä nähdään evankeliumin puhtauden hävittämisenä, en voi sille mitään sillä minä ainakin haluan tietää valintoja tehdessäni mikä ratkaisu on oikea ja raamatullinen. On voitava toimia tai tehdä ratkaisuja joita tehdessä voi säilyttää hyvän omantunnon. Tässä mielessä se liittyy kyllä pelastukseen mutta välillisesti. Kirkon piirissä se on erityisen tärkeää. "Kristuksessa oleminen" on ja jääköön koskemattomaksi, sitä en tässä käsittele.
Sitä että elämämme epäonnistumiset muuttaisivat evankeliumia en ole halunnut väittää. Eihän epäuskokaan poista Jumalaa olemasta olemassa, en niin tyhmä ole. Olen siinä tapauksessa tullut väärinymmärretykjsi, en ole osannut asiaa selittää. Mutta ei liioin ole johdonmukaista kumota raamatun säädöksiä sillä peristeella ettemme voi niitä täyttää. On sama kuin jos tilanteessa jossa en voisi täyttää lentokapteeniksi pääsemisen vaatimuksia, pyytäisin madaltamaan vaatimuksia niin että pääsisin siinä vaiheessa kun vaatimuksia on tarpeeksi madallettu. Mutta monikohan matkustaja uskaltaisi sen jälkeen tulla lentoon mukaan?
Entä jos lentokone kasattaisiin samalla periaatteella kuin nykyajan teologit käsittelevät raamattua. Kokoajat katselisivat miljoonia osia ja arvelisivat joidenkin osien olevan tarpeettomia, toisten osien he päättelevät olevan aikansa eläneitä ja heittävät tällaiset osat pois. Sitten he viisaudessaan löytävät kummallisia ja heidän mielestään sopimattomia osia ja ryhtyvät vaihtamaan niiden alkuperäistä paikkaa, jotkin vähäpätöiset ja pienet osat ovat heidän mielestään tarpeettomia ja nekin joutavat romukoppaan. Insinöörin matemaattiselle tarkkudelle, tiedoille ja suunnitelmille he viittaavat kintaalla. Lentoon lähdettäessä kapteeni sanoo, en ole tällä lentokoneella lentänyt, enkä tiedä miten tätä käytetään, en liioin tiedä mitä nappuloita nämä täällä ovat, mutta kokeillaan. Minä luulen että matkustamossa syntyisi siinä vaiheessaa pakokauhu. Mutta meidän kirkossamme vain hymähdellään vaikka matka alaspäin on paljon pidempi kuin kymmenestä tuhannesta metristä.
Lähtisitkö sinä mukaan? Minä en ainakaan uskaltaisi lähteä. Kuitenkin nämä rikkiviisaat käsittelevät raamattua niin kuin emakko jyväsäkkiä, kuten Luther asian ilmaisi.
Jumalan moraalisäädös on yksi ja yhtenäinen, sitä tarkoitin. Se on kuin yksi jakamaton piste, jossa ei ole erillistä osastoa rakkaudelle ja eri uskolle. Jos rikot yhtä kohtaa, rikot kaikki. Tapahtuipa rikkomus rakkauden tai uskon saralla se on rikkomus tuota tahtoa vastaan ja kaikki nämä kiellot tai vaatimukset on esitetty raamatussa. Niihin tulee uskoa. Ne on annettu meille täytettäväksi sekä uskossa että rakkaudessa. Tunnustuskirjoissakin sanotaan ettei meille ole annettu vapautta valita teemmekö niiden mukaan vai emmekö, kristitty on velvollinen ne tekemään. Se kuinka ihminen onnistuu ja se pelastuuko hän niiden perusteella on kokonaan toinen kysymys jota en ole tässä ryhtynyt käsittelemään. Siihen sinä osaat vastata itse. Mutta Jumalan tahto on yksi kaikille ja kaikkina aikoina.
"Itse olen sitä mieltä, että lukuisat UT:n sisältämät, joidenkin nykyisinkin sitoviksi normeiksi kokemat kohdat ovat tiettyjen aikaansa sidottujen ongelmien aikaansa sidottuja ratkaisuja. Niiden ulottaminen ikiaikaisiksi merkitsee sitä, että kirjain hallitsee ei Henki."
Tämä sinun näkemyksesi tuottaa hyvin vaikean ja ratkaisemattoman ongelman. Mistä tiedät että jokin kohta koskee vain uuden testamentin aikaa? Miten rajaat ne kohdat jotka koskevat meitä niistä jotka eivät koske? Tähän ei riitä se että sinä tai joku oppinut ajattelee tiettyjen kohtien kuuluvan raamatun aikaan, asiasta täytyy olla varma ja sitova käsitys niin että yksinkertainenkin voi sen niin ymmärtää. Kuka uskaltaa ryhtyä seulomaan pois aikansa eläneet kohdat, entä miten saat suuret kansanjoukot omaksumaan juuri oman näkemyksesi? Raamatun tulee kyllä itse määritellä se mikä kuuluu mihinkin aikaan muuten me olemme heikoilla jäillä. Raamattu menettää auktoriteettiaseman ja se julistetaan sillä tavalla hämäräksi, epävarmaksi ja epäluotettavaksi kirjaksi. Mikä pahinta, Jumalasta tehdään valehtelija ja mumisija joka rasittaa ihmisä turhanpäiväisillä säädöksillä. Ja nyt minun pitäisi luottaa muutamaan oppineeseen jotka ymmärtävätkin toisin mitä kirkko on aina ymmärtänyt. He pystyvät nyt muka esittämään asian selkeämmin ja paremmin ja siten että asia on vielä varma. Valitettavasti tämä on utopiaa ja suuri perkeleen valhe. Tällaiset kun joutuvat keskenään ristiriitaan niin että toinen sanoo toista ja toinen toista. Toisen totuus kumoaa toisen totuuden ja molempien pitäisi olla oikeassa ja vielä saada elää rinnakkain. Tämä on saatanan valtakunta, josta Jeesus sanoo että sellainen valtakunta joka ryhtyy sotaan itseään vastaan ei voi pysyä pystyssä.
Mainitsemasi epäperäisyys naispappeutta koskevassa raamatunkohdassa on samantapaista varjon laskemista raamatun ylle. Edelleen ihmettelen kuinka te raamatun raastajat häpeätte asettua edellyttämään että teitä kuultaisiin enemmän kuin Jumalan sanaa joka sentään puhuu varmoja asioita selvästi. On suoranaista Jumalan pilkkaa että asetutte Jumalan tilalle määrittelemään sitä mikä raamatussa on vielä voimassa ja mikä ei ja säätämään vielä päinvastasia käytäntöjä. Kunka te aiotte kerran vastata tästä röyhkeydestä? Nyt te uhoatte vielä varmuutta mutta kerran se teiltä otetaan pois. Jumala olisi antanut raamattuun kirjoituttaa mitä sattuu ja vielä niin epäselvästi ettei sitä ymmärrä muuta kuin harva oppinut ja sekin vielä vasta 2000 luvulla. Uskokoon kuka tahtoo. Kuinka paljon minä annan painoarvoa nykyajan raamatuntulkitsijoille verrattuna näiden Paavalin kirjeen kohtiin? En yhtään. Ja teitä pitäisi uskoa ja kuulla jotka olette susia lammasten vaatteissa. En usko enkä kuuntele ja varoitan ketään kuuntelemasta! Minä en laita omaatuntoani tällaisten paimenten käsiin, jotka ovat tänään tätä mieltä, huomenna toista ja vielä keskenään ristiriidassa. Mitähän tämä meidän aikainen "viisas" ratkaisu sitten saa aikaiseksi ja mitä seurauksia se tuo tullessaan? Sitä ei ole vielä nähty, mutta tultaneen hyvin pian näkemään.
Vanhan liiton tappamiskäskyt ovat tietyllä tavalla vaikeita käsittää. Mutta ne ymmärtää paremmin kun tietää että kuolemaa ei syntiinlankeemuksen jälkeen voi välttää. Siis kuolema tulee tavalla tai toisella siksi koska se on lankeemuksen väistämätön seuraus. Kristuskin tapettiin, mutta hänen kuolema eroaa muiden kuolemasta kuitenkin siten että hän oli viaton sellaiseen, kun taas kaikki muut ovat ansainneet kuoleman. Näin oli laita myös vanhassa liitossa. Monet kansat jotka kuulivat israelin kansan, jonka keskuudessa Jumalan oli kuultu vaikuttaneen suuria tekoja saapuvan, ryhtyivät vihamielisiin toimenpiteisiin ja syntyi taisteluita.
Raamattu sanoo että Jumalalla on kuolema hallussaan ja siihen hänellä on suvereeni oikeus. Kukaan ei voi syyttää Jumalaa siitä että jos hän tappaa jonkun, sillä se rikkoo lakia on kuoleman ansainnut, siinähän tapahtuu mitä suurin oikeus. Vanhassa liitossa ihmiset eivät toimineet omissa nimissään ja henkilökohtaisten seikkojen tähden vaan Jumalan sijaisena, samalla tavalla kuin uudessa liitossa me valtion sijassa puolustaessamme maatamme. Me ihmisinä sen sijaan emme saa ottaa oikeutta omiin käsiimme ja ryhtyä riistämään kenenkään henkeä, emme syystä, emme edes Jumalan nimeen Jumalaan kohdistuvien rikkomusten vuoksi.
”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.”
Tämä kohta tarkoittaa tietenkin ihmistä yksilönä ei siis valtion kansalaisena. Senhän sinä toeteat itsekin; "Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että käsky kielsi yksilöltä toisen ”aiheettoman tappamisen”."
Valtion kansalaisena eli sotilaana hän on velvollinen puolustamaan maataan vaikka asein.
Esimerkkinä tappamiskäskyn tilalla voisi toimia vaikka "Älä varasta". Siinäkin voin anastaa esim. nälän pakottamana jos esimerkiksi eksyn metsässä ja löydän sieltä yksinäisen mökin jossa on ruokaa. Silloin minä suojelen sitä elämää minkä Jumala on minulle annettu eikä lähimmäiseni voi riistää eli varastaa minulta tilaisuutta varjella elämää minkä Jumala on antanut ja säätänyt. Esimerkkejä on lukemattomia, ymmärrät kyllä jos haluat. Mutta nämä erikoistilanteethan ovat juuri tuon käskyn perimmäistä täyttämistä.
Lain piirtojen poistamisesta tulee huomata että lailla Jeesus tarkoittaa nimenomaa kymmentä käskyä, dekalogia. Sillä ei tarkoiteta seremonialakia eikä juutalaisten yhteikuntalakeja. Lue itse vuorisaarnan selitystä. Matt. 5:21-28. Siinähän Jeesus itse selittää kahta kymmenen käskyn kohtaa. Ei Jeesus sanonutkaan uuden testamentin poistavan ruokasäädöksiä mutta Paavali kirjeissään näin opettaa Ef. 2:20-23, 1 Tim. 4:3-5. Sinä saat rohjeta mitä rohkenet, vastaat siitä yksin Jumalalle, mutta Luther on opettanut toisin, Toistaiseksi uskon Lutheria ja muita vanhoja kirkon opettajia enemmän kuin sinua.Lain pohtiminen on osoitusta, että sen suhde ei ole uskoa vaan oppimista.
Uskonnossa on mahdollista olla myös laki mukana , koska uskonto opetellaan.
Apostolien opettama "uskon tie" taas on sisäsyntyistä ja se ei tunne lakipykäliä.
Usko toimii yksityisen ihmisen ratkaisuissa ikäänkuin ihmisen oma mieli, joka rajaa uskovan tekemiset tiedostamattomastikin.
Silloin ihminen ei tarvitse kieltoa "älä vihaa" joka onkin täysin absurdia koska sisäistä mieltä ei voi lain kautta kahlita.
Usko on muuttava voima joka toimii sisäisen ihmismielen kautta samaan päämäärään kuin Vanhassa liitossa laki oli tarkoitettu.
Yksinkertaisesti verrattuna
Vanha liitto hallitsi "käden tekoja" ja uusi liitto on hallitsemassa "mielen tekoja" ja mielen kauttahan kädetkin tekonsa tekevät. - p.j.
sälli kirjoitti:
Hedelmällisen keskustelun tärkeä edellytys on, että käsitesekaannuksia ja muita kitkatekijöitä karsimalla päästään yksimielisyyteen siitä, mistä ollaan eri mieltä. Vasta tämän jälkeen on mahdollista keskittyä itse asiaan väittein, vastaväittein ja argumentein. Tätäkin keskustelua ovat vaikeuttaneet eräät, osin keskeisetkin käsitesekaannukset, joiden nyt uskon ainakin pääpiirteissään selvinneen.
Minulle varmistui ”Nikodemuksen” viestistä, että puhuessaan uskon moraalisäännöstöstä hän tarkoittaa ihmisen uskoa tietynsisältöisten moraalisäännösten olemassaoloon ja velvoittavuuteen. Tällöin muutokset säännöstön sisällössä tietysti vaikuttavat tähän säännöstöön kohdistuvan olemassaolo- ja velvoittavuususkon sisältöön. Keskustelun kitkatekijäksi kyseinen usko –käsitteen merkitys muodostui sen vuoksi, että keskustelun lähtökohtana olivat tietyt luterilaisuuteen sisältyvät, Mannermaankin hyödyntämät jaottelut, joista eräs on usko/rakkaus. Tässä jaottelussa ”uskolla” ei ole sitä merkitystä, jossa ”Nikodemus” sitä käyttää, vaan uskon ala määritellään evankeliumi –käsitteen avulla. Tällöin päädytään väistämättä siihen, että uskon alueelle kuuluva on muuttumatonta, koska evankeliumi on muuttumaton. Pitäisin viisaana, että usko/rakkaus –jaottelusta puhuttaessa ”uskoa” käytettäisiin siinä merkityksessä, joka sillä tässä yhteydessä on. Muutoin keskusteleminen käy tarpeettoman hankalaksi.
Edellä olevan pohjalta voinemme ”Nikomedian” kanssa olla yhtä mieltä, että keskustelemme viime kädessä siitä, mitkä tämänhetkistä ”elävää elämää” koskevat käsitykset, ratkaisut ja toimet ovat ”oikeita ja raamatullisia” ja ehkäpä vielä enemmän siitä, mitkä eivät. Tähänastisen keskustelumme perusteella näyttää siltä, että välillämme on tässä suhteessa tiettyjä, osin perustavanlaatuisia näkemyseroja.
”Nikomedia” kirjoittaa: ”Mutta ei liioin ole johdonmukaista kumota raamatun säädöksiä sillä peristeellä ettemme voi niitä täyttää.” Olen tästä aivan samaa mieltä. Tiedän varsin hyvin, että en kykene rakastamaan lähimmäisiäni niin kuin itseäni, mutta en tällä perusteella vaadi ns. kultaista sääntöä kumottavaksi. Kiistelyn ydin ei nähdäkseni ole siinä, ettemmekö kykenisi halutessamme tiettyjä Raamatun käytäntöjä noudattamaan (tai ainakin niiden noudattamista vaatimaan). Sen sijaan kysymys on yhtäältä siitä, mitkä Raamattuun sisältyvät lausumat ja menettelyt ylipäätään ovat velvoittavia säädöksiä, ja toisaalta siitä, mitkä velvoittavista ovat sitä yleispätevästi kaikkina aikoina ja kaikkialla.
Viittasin edellisessä viestissäni Paavalin naisiin kohdistamaan selkeään kieltoon rukoilla ja profetoida avopäin. Sen rikkominen ei kuitenkaan esimerkiksi luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan ole synti (so. Jumalan tahdon rikkomista). Miksi näin? Tapakulttuurisiin tai muihin aikasidonnaisiin kumoamisperusteisiin on tässä tapauksessa hankala vedota, koska naisen tulee ”pitää päässään arvonsa merkkiä enkelien takia.” Tämän perusteen luulisi vahvasti tukevan normin ajattomuutta. Itse oletan päähinevaatimuksen nousseen Korintissa tuolloin vallinneesta tilanteesta, jossa avopäisyyden herättämä pahennus olisi Paavalin arvion mukaan vahingoittanut evankeliumin asiaa. Nykypäivänä sen sijaan juuri päähinevaatimuksen esittäminen kaikkia kristittyjä velvoittavana normina (so. Jumala tahtona) olisi rakkaudetonta ”syyllistämistä” ja todennäköisesti vain haittaisi evankeliumin leviämistä. Samaa ajatuskulkua voi soveltaa moneen muuhunkin tapaukseen.
Toinen asia on kysymys siitä, miltä osin Raamatun sisältöä on pidettävä normatiivisena. Eräs, ehkäpä ”Nikodemuksenkin” kannattama näkemys on, että käytännöllisesti katsoen kaikki UT:n sisältämät - vaikkapa seurakuntaelämän järjestämiseen liittyvät - käytännöt ovat ikiaikaisina normeja, joista ei ole lupa poiketa. Tämä käsitys ei nähdäkseni ole perustelu. Se tukeutuu yleensä tiukkaan sanainspiraatio-oppiin, jota pidän virheellisenä ja Raamattuun perustumattomana.
”Nikodemus” kiistää lausumani, jonka mukaan lukuisat UT:n sisältämät, joidenkin voimassaoleviksi normeiksi katsomat kohdat ovat aikaansa sidottujen ongelmien aikaansa sidottuja ratkaisuja. Hän perustelee käsitystään vetoamalla mm. rajanvedon vaikeuteen, varman ja sitovan tiedon välttämättömyyteen sekä Raamatun auktoriteettiaseman murentumiseen. Vastaan tähän, että nämä argumentit eivät ole alkuunkaan valideja. Käsitykseni on, että ”Nikodemuksen” näkemyksen takana on pitkälti tietynlainen, sinänsä perin inhimillinen helppouden ja järjestyksen kaipuu. Kun esiin nousee jokin ongelmaksi koettu tilanne, tartutaan ”sääntökirjaan” ja valitaan sieltä enemmän tai vähemmän osuva stereotyyppinen ratkaisunormi. On paljon raskaampaa ja enemmän rohkeutta vaativaa arvioida yksittäistä tapausta normiston takana olevan tarkoituksen pohjalta. Tällöin yksilöltä edellytetään ajattelua, johon liittyy henkilökohtaista vastuuta. Jeesus toimi ymmärtääkseni tällä tavoin sivuuttaessaan fariseusten ulkokohtaiset tulkinnat ja esittäessään vallitsevista näkemyksistä suuresti poikkeavia käsityksiään, joiden takana oli koko lain täyttävä rakkauden vaatimus. Mielestäni meidän tulisi tässä pitää Jeesusta esimerkkinä ja etsiä vaikeisiinkin ongelmiin ratkaisuja Raamattua lukien, Pyhän Hengen johdatusta rukoillen sekä järkeä käyttäen.
”Nikodemuksen” uusi muuttumattomuus vs. ääritilanteet – kysymystä valaisemaan tarkoitettu ”älä varasta” –esimerkki ei ole edellistä parempi. Hän kuvaa tilannetta, jossa eksynyt ja nälkäinen vaeltaja joutuu henkensä pitimiksi varastamaan ruokaa tielle osuvasta mökistä, ja katsoo tämän ääritilanteeksi, jossa lakia joudutaan rikkomaan. Tällainen tilanne sisältyy kuitenkin jo itse säädökseen alaan. Niinpä esimerkiksi Suomen rikoslain mukaan kyseisessä tilanteessa ns. pakkotilan vaatimukset poistavat teon rangaistavuuden. Käskyt ”älä tapa” ja ”älä varasta” pitäisikin itse asiassa kirjoittaa muotoon ”älä tapa, paitsi siinä tapauksessa, että …” tai ”älä varasta, lukuun ottamatta tapauksia, joissa …”. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi näin ei ole menetelty.
Jätin edellisessä viestissäni ”luvallisesta” tappamisesta puhuttaessa ”Nikodemuksen” pohdittavaksi Jeesuksen sanat: ”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.” Hän vastaa, että Jeesus ”tarkoittaa tietenkin ihmistä yksilönä ei siis valtion kansalaisena. … Valtion kansalaisena eli sotilaana hän on velvollinen puolustamaan maataan vaikka asein [ja tarvittaessa tappamaan].” Suhtaudun tähän näkemykseen syvästi epäillen. Minulle on Raamatusta muodostunut sellainen käsitys Jeesuksesta, että hän oli ehdottomuudessaan pikemmin gandhilais –tyyppinen totaalisen väkivallattomuuden kannattaja, kuin ”tapan vain sodassa tai muissa ääritilanteissa” –suhtautumista tukeva. Seuraavaksi pyydän ”Nikodemusta” sitten miettimään tilannetta, jossa hänen läheisiään uhkaa tuho, ja ainoa keino uhan torjumiseen on uhkaajan surmaaminen. Onko ”älkää tehkö pahalle vastarintaa” tällaisessa ”yksilötilanteessa” voimassa?kysymys enkeleistä tukemassa naisten hattunormin ajattomuutta on mielenkiintoinen. Jollain tavoin heissä ilmeisesti herätti pahennusta se, että muutoin päänsä verhonnut nainen profetoi avopäin. Muistelisin että Tertullianus teoksessaan: 'De virginibus velatis' vahvistaa, että silloin edelleen oli vallalla tapa, että naiset käyttivät huivia jumalanpalveluksessa. Huivin poistamisella profetian ajaksi oli jokin tarkoitus. Pyrkivät käyttäytymään kuin miehet?
Enkelit muuten Hepr 12 mukaan ovat läsnä jumalanpalveluksessa, mikä käy ilmi uudesta jumalanpalveluskaavastakin. On epäilemättä pysyvä normi että on käyttäydyttävä heitä loukkaamatta, mitä se sitten kulloisessakin tilanteessa merkitsekin!
Samalla on syytä huomioida, että Paavalin vahvin argumentti päähineasiassa oli seurakunnissa vallitseva tapa. Naisen pappeutta vastustaessaan hän vetoaa viimeiseksi vahvimpana perusteena Herran käskyyn.
Jeesuksen antamista normeista nousee esille kehotus olla tekemättä pahalle vastarintaa. Kun tuon kohdan lukee yhteydessään Matteuksen evankeliumissa, käy ilmi että kyse on viranomaisten yksilöön kohdistamasta vääryydestä. Sotilaat pitivät esim. oikeutenaan vaatia ketä tahansa kantamaan heidän reppuaan (käytetty verbi tulee persian kielestä ja sillä on juuri tuo merkitys). Tällöin on hyvä suostua vaikka kaksinkertaiseenkin matkaan. Näin Jeesuksen uuvuttua pakotettiin sivustakatsoja kantamaan hänen ristiään.
Opetuslapsien evankeliumin julistus oli aluksi vain sen julistamista, että Valtakunta nyt on läsnä. Tuolloin Jeesus yksin opetti. Jeesus itse jätti seurakuntaelämän järjestämisen apostoleille.
Hän vakuutti: joka kuulee teitä, kuulee minua. Joka kuulee minua, kuulee häntä joka on minut lähettänyt. Tämän mukaisesti Paavalikin hyväksyttiin apostoliksi, jonka välittämillä normeilla on jumalallinen arvovalta.
UT:n normit ovat aikaan sidottuja, nimittäin inkarnaation aikaan. Jeesus vapautti meidät tullessaan Mooseksen laista. Tästä eteenpäin voi tietysti ajatella johdonmukaisesti, että vapautetaan me nyt itsemme Jeesuksen käskyistä. Toisaalta valtuutus siihen voisi tulla vain uuden inkarnaation kautta uudelta messiaalta, ja perustua tämän vielä suurempaan pelastustekoon. Ei liene odotettavissa?
Apostoli Paavalin esim 1 Kor sisältyvät käskyt ovat täsmällisiä (myös vaikkapa avioliittoa koskevat), eikä niiden taakse tarvitse kurkistella. Miksi pyrkiä venyttämään UT:a ja katsomaan mistä kaikesta voimme päästä irti? Pikemmin olisi hyvä katsoa miten vapautuisimme oman aikamme muotiajatuksista, ja pääsisimme lähemmäs raamatullista ajattelua. - on muuten
p.j. kirjoitti:
kysymys enkeleistä tukemassa naisten hattunormin ajattomuutta on mielenkiintoinen. Jollain tavoin heissä ilmeisesti herätti pahennusta se, että muutoin päänsä verhonnut nainen profetoi avopäin. Muistelisin että Tertullianus teoksessaan: 'De virginibus velatis' vahvistaa, että silloin edelleen oli vallalla tapa, että naiset käyttivät huivia jumalanpalveluksessa. Huivin poistamisella profetian ajaksi oli jokin tarkoitus. Pyrkivät käyttäytymään kuin miehet?
Enkelit muuten Hepr 12 mukaan ovat läsnä jumalanpalveluksessa, mikä käy ilmi uudesta jumalanpalveluskaavastakin. On epäilemättä pysyvä normi että on käyttäydyttävä heitä loukkaamatta, mitä se sitten kulloisessakin tilanteessa merkitsekin!
Samalla on syytä huomioida, että Paavalin vahvin argumentti päähineasiassa oli seurakunnissa vallitseva tapa. Naisen pappeutta vastustaessaan hän vetoaa viimeiseksi vahvimpana perusteena Herran käskyyn.
Jeesuksen antamista normeista nousee esille kehotus olla tekemättä pahalle vastarintaa. Kun tuon kohdan lukee yhteydessään Matteuksen evankeliumissa, käy ilmi että kyse on viranomaisten yksilöön kohdistamasta vääryydestä. Sotilaat pitivät esim. oikeutenaan vaatia ketä tahansa kantamaan heidän reppuaan (käytetty verbi tulee persian kielestä ja sillä on juuri tuo merkitys). Tällöin on hyvä suostua vaikka kaksinkertaiseenkin matkaan. Näin Jeesuksen uuvuttua pakotettiin sivustakatsoja kantamaan hänen ristiään.
Opetuslapsien evankeliumin julistus oli aluksi vain sen julistamista, että Valtakunta nyt on läsnä. Tuolloin Jeesus yksin opetti. Jeesus itse jätti seurakuntaelämän järjestämisen apostoleille.
Hän vakuutti: joka kuulee teitä, kuulee minua. Joka kuulee minua, kuulee häntä joka on minut lähettänyt. Tämän mukaisesti Paavalikin hyväksyttiin apostoliksi, jonka välittämillä normeilla on jumalallinen arvovalta.
UT:n normit ovat aikaan sidottuja, nimittäin inkarnaation aikaan. Jeesus vapautti meidät tullessaan Mooseksen laista. Tästä eteenpäin voi tietysti ajatella johdonmukaisesti, että vapautetaan me nyt itsemme Jeesuksen käskyistä. Toisaalta valtuutus siihen voisi tulla vain uuden inkarnaation kautta uudelta messiaalta, ja perustua tämän vielä suurempaan pelastustekoon. Ei liene odotettavissa?
Apostoli Paavalin esim 1 Kor sisältyvät käskyt ovat täsmällisiä (myös vaikkapa avioliittoa koskevat), eikä niiden taakse tarvitse kurkistella. Miksi pyrkiä venyttämään UT:a ja katsomaan mistä kaikesta voimme päästä irti? Pikemmin olisi hyvä katsoa miten vapautuisimme oman aikamme muotiajatuksista, ja pääsisimme lähemmäs raamatullista ajattelua.hepreassa yksilöoikeudellinen 'älä tee henkirikosta', ja kun esivalta käyttää miekkaa, käyttää juutalainen toista verbiä.
- Nikomedia
sälli kirjoitti:
Hedelmällisen keskustelun tärkeä edellytys on, että käsitesekaannuksia ja muita kitkatekijöitä karsimalla päästään yksimielisyyteen siitä, mistä ollaan eri mieltä. Vasta tämän jälkeen on mahdollista keskittyä itse asiaan väittein, vastaväittein ja argumentein. Tätäkin keskustelua ovat vaikeuttaneet eräät, osin keskeisetkin käsitesekaannukset, joiden nyt uskon ainakin pääpiirteissään selvinneen.
Minulle varmistui ”Nikodemuksen” viestistä, että puhuessaan uskon moraalisäännöstöstä hän tarkoittaa ihmisen uskoa tietynsisältöisten moraalisäännösten olemassaoloon ja velvoittavuuteen. Tällöin muutokset säännöstön sisällössä tietysti vaikuttavat tähän säännöstöön kohdistuvan olemassaolo- ja velvoittavuususkon sisältöön. Keskustelun kitkatekijäksi kyseinen usko –käsitteen merkitys muodostui sen vuoksi, että keskustelun lähtökohtana olivat tietyt luterilaisuuteen sisältyvät, Mannermaankin hyödyntämät jaottelut, joista eräs on usko/rakkaus. Tässä jaottelussa ”uskolla” ei ole sitä merkitystä, jossa ”Nikodemus” sitä käyttää, vaan uskon ala määritellään evankeliumi –käsitteen avulla. Tällöin päädytään väistämättä siihen, että uskon alueelle kuuluva on muuttumatonta, koska evankeliumi on muuttumaton. Pitäisin viisaana, että usko/rakkaus –jaottelusta puhuttaessa ”uskoa” käytettäisiin siinä merkityksessä, joka sillä tässä yhteydessä on. Muutoin keskusteleminen käy tarpeettoman hankalaksi.
Edellä olevan pohjalta voinemme ”Nikomedian” kanssa olla yhtä mieltä, että keskustelemme viime kädessä siitä, mitkä tämänhetkistä ”elävää elämää” koskevat käsitykset, ratkaisut ja toimet ovat ”oikeita ja raamatullisia” ja ehkäpä vielä enemmän siitä, mitkä eivät. Tähänastisen keskustelumme perusteella näyttää siltä, että välillämme on tässä suhteessa tiettyjä, osin perustavanlaatuisia näkemyseroja.
”Nikomedia” kirjoittaa: ”Mutta ei liioin ole johdonmukaista kumota raamatun säädöksiä sillä peristeellä ettemme voi niitä täyttää.” Olen tästä aivan samaa mieltä. Tiedän varsin hyvin, että en kykene rakastamaan lähimmäisiäni niin kuin itseäni, mutta en tällä perusteella vaadi ns. kultaista sääntöä kumottavaksi. Kiistelyn ydin ei nähdäkseni ole siinä, ettemmekö kykenisi halutessamme tiettyjä Raamatun käytäntöjä noudattamaan (tai ainakin niiden noudattamista vaatimaan). Sen sijaan kysymys on yhtäältä siitä, mitkä Raamattuun sisältyvät lausumat ja menettelyt ylipäätään ovat velvoittavia säädöksiä, ja toisaalta siitä, mitkä velvoittavista ovat sitä yleispätevästi kaikkina aikoina ja kaikkialla.
Viittasin edellisessä viestissäni Paavalin naisiin kohdistamaan selkeään kieltoon rukoilla ja profetoida avopäin. Sen rikkominen ei kuitenkaan esimerkiksi luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan ole synti (so. Jumalan tahdon rikkomista). Miksi näin? Tapakulttuurisiin tai muihin aikasidonnaisiin kumoamisperusteisiin on tässä tapauksessa hankala vedota, koska naisen tulee ”pitää päässään arvonsa merkkiä enkelien takia.” Tämän perusteen luulisi vahvasti tukevan normin ajattomuutta. Itse oletan päähinevaatimuksen nousseen Korintissa tuolloin vallinneesta tilanteesta, jossa avopäisyyden herättämä pahennus olisi Paavalin arvion mukaan vahingoittanut evankeliumin asiaa. Nykypäivänä sen sijaan juuri päähinevaatimuksen esittäminen kaikkia kristittyjä velvoittavana normina (so. Jumala tahtona) olisi rakkaudetonta ”syyllistämistä” ja todennäköisesti vain haittaisi evankeliumin leviämistä. Samaa ajatuskulkua voi soveltaa moneen muuhunkin tapaukseen.
Toinen asia on kysymys siitä, miltä osin Raamatun sisältöä on pidettävä normatiivisena. Eräs, ehkäpä ”Nikodemuksenkin” kannattama näkemys on, että käytännöllisesti katsoen kaikki UT:n sisältämät - vaikkapa seurakuntaelämän järjestämiseen liittyvät - käytännöt ovat ikiaikaisina normeja, joista ei ole lupa poiketa. Tämä käsitys ei nähdäkseni ole perustelu. Se tukeutuu yleensä tiukkaan sanainspiraatio-oppiin, jota pidän virheellisenä ja Raamattuun perustumattomana.
”Nikodemus” kiistää lausumani, jonka mukaan lukuisat UT:n sisältämät, joidenkin voimassaoleviksi normeiksi katsomat kohdat ovat aikaansa sidottujen ongelmien aikaansa sidottuja ratkaisuja. Hän perustelee käsitystään vetoamalla mm. rajanvedon vaikeuteen, varman ja sitovan tiedon välttämättömyyteen sekä Raamatun auktoriteettiaseman murentumiseen. Vastaan tähän, että nämä argumentit eivät ole alkuunkaan valideja. Käsitykseni on, että ”Nikodemuksen” näkemyksen takana on pitkälti tietynlainen, sinänsä perin inhimillinen helppouden ja järjestyksen kaipuu. Kun esiin nousee jokin ongelmaksi koettu tilanne, tartutaan ”sääntökirjaan” ja valitaan sieltä enemmän tai vähemmän osuva stereotyyppinen ratkaisunormi. On paljon raskaampaa ja enemmän rohkeutta vaativaa arvioida yksittäistä tapausta normiston takana olevan tarkoituksen pohjalta. Tällöin yksilöltä edellytetään ajattelua, johon liittyy henkilökohtaista vastuuta. Jeesus toimi ymmärtääkseni tällä tavoin sivuuttaessaan fariseusten ulkokohtaiset tulkinnat ja esittäessään vallitsevista näkemyksistä suuresti poikkeavia käsityksiään, joiden takana oli koko lain täyttävä rakkauden vaatimus. Mielestäni meidän tulisi tässä pitää Jeesusta esimerkkinä ja etsiä vaikeisiinkin ongelmiin ratkaisuja Raamattua lukien, Pyhän Hengen johdatusta rukoillen sekä järkeä käyttäen.
”Nikodemuksen” uusi muuttumattomuus vs. ääritilanteet – kysymystä valaisemaan tarkoitettu ”älä varasta” –esimerkki ei ole edellistä parempi. Hän kuvaa tilannetta, jossa eksynyt ja nälkäinen vaeltaja joutuu henkensä pitimiksi varastamaan ruokaa tielle osuvasta mökistä, ja katsoo tämän ääritilanteeksi, jossa lakia joudutaan rikkomaan. Tällainen tilanne sisältyy kuitenkin jo itse säädökseen alaan. Niinpä esimerkiksi Suomen rikoslain mukaan kyseisessä tilanteessa ns. pakkotilan vaatimukset poistavat teon rangaistavuuden. Käskyt ”älä tapa” ja ”älä varasta” pitäisikin itse asiassa kirjoittaa muotoon ”älä tapa, paitsi siinä tapauksessa, että …” tai ”älä varasta, lukuun ottamatta tapauksia, joissa …”. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi näin ei ole menetelty.
Jätin edellisessä viestissäni ”luvallisesta” tappamisesta puhuttaessa ”Nikodemuksen” pohdittavaksi Jeesuksen sanat: ”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa.” Hän vastaa, että Jeesus ”tarkoittaa tietenkin ihmistä yksilönä ei siis valtion kansalaisena. … Valtion kansalaisena eli sotilaana hän on velvollinen puolustamaan maataan vaikka asein [ja tarvittaessa tappamaan].” Suhtaudun tähän näkemykseen syvästi epäillen. Minulle on Raamatusta muodostunut sellainen käsitys Jeesuksesta, että hän oli ehdottomuudessaan pikemmin gandhilais –tyyppinen totaalisen väkivallattomuuden kannattaja, kuin ”tapan vain sodassa tai muissa ääritilanteissa” –suhtautumista tukeva. Seuraavaksi pyydän ”Nikodemusta” sitten miettimään tilannetta, jossa hänen läheisiään uhkaa tuho, ja ainoa keino uhan torjumiseen on uhkaajan surmaaminen. Onko ”älkää tehkö pahalle vastarintaa” tällaisessa ”yksilötilanteessa” voimassa?Olet sitä mieltä, että meidän keskusteluamme ovat vaikeuttaneet eräät käsitesekaannukset. Minä olen taas sitä mieltä, että keskusteluamme vaikeuttaa eniten se, että sinä et usko sanainspiraatio-oppiin, kun taas minä uskon siihen vahvasti. Joten meidän välillämme on perustavanlaatuinen näkemysero. Tästä syystä tuntuu toivottamalta edes jatkaa tällaista keskustelua.
Kun lähdin kritisoimaan Mannisen jaottelua usko/rakkaus, niin minä nimenomaa en hyväksynyt hänen käyttämäänsä "usko" käsitettä. Enkä hyväksy vieläkään. Olen aiemmissa kirjoituksissani jo tuonut useita todisteita raamatusta ja kirkkomme tunnustuksista. Joka haluaa tutustua lukekoon sieltä. Voinhan tähän laittaa aina lisää perusteluja kannalleni. Heprealaiskirjeen kirjoittaja määrittelee uskon seuraavasti; "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä." Hepr. 11:1. Tässä ei millään tavalla yhdistetä uskoa evankeliumiin. Myöhemmin jopa sanotaan; " Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä." jae 2.
Mutta kun sinä et usko raamatun sanainspiraatioon, niin mitä minun hyödyttää etsiä todisteita. Vain silloin jokin raamatun sanan kohta kelpaa kun se sattuu tukemaan omaa näkemystäsi. Sellainen on valikoivaa tutkimusta, eikä sillä ole todistusarvoa. Jos näiden velvoittavien säädösten arvo, joita puolustelet ovat sidoksissa vain aikaansa sidottujen ongemien ratkaisemiseksi ja ovat muuttuvia, silloinhan ne on myös ajateltava sellaisina. Ne eivät ainakaan ole muuttumattomia, kuten piispa heikan ehdottama menettelyratkaisu. Jos nämä sen sijaan vaativat uusille säännöilleen ehdotonta ja absoluuttista kuuliaisuutta, niistä säännöistä onkin tullut muuttumattomia. Jos he taas kieltävät niiden olevan muuttumattomia, eivät ne ole myöskään absoluuttisia ja ehdottomia, eikä heitä tarvitse totella, noteerata eikä kuulla. Itsehän he lähtevät sellaisesta lähtökohdasta.
Syyttäkää itseänne ettei teitä tarvitse uskoa eikä totella. Kun taas minun näkemykseni koskee muuttumattomia raamatullisia totuusarvoja ja normeja. Siitä syystä ne ovat siten myös pysyviä, uskottavia, tosia, luotettavia ja aina velvoittavia. Tämä päättely yksin jo todistaa että perinteinen luterilainen näkemys on luotettava totuus.
Minun lähtökohta raamatun perusteella on se, että kaikki yleispätevästi velvoittavia säädöksiä kaikkina aikoina ja kaikkialla ellei raamattu sitä itse toisin selitä tai opeta. Tämä on minun uskoni ja todistukseni.
Kun perustelen käsitystäni rajanvedon vaikeudella, sekä sillä että tiedolla on oltava varma ja sitova merkitys, sekä sillä että Raamatun auktoriteettiaseman murentuu, "Sälli" vastaa etteivä nämä argumentit ole valideja. Mitkä argumentit ovat sitten valideja? Ovatko sinun omat argumenttisi valideja?
Parasta mitä esitit oli se mielipiteesi, että tässä kysymyksessä tulisi pitää Jeesusta esimerkkinä ja etsiä vaikeisiinkin ongelmiin ratkaisuja Raamattua lukien, Pyhän Hengen johdatusta rukoillen. Mutta kun sinä et usko sanainspiraatioon minulla on aihetta olettaa että raamattu on sinulle vain osviittaa antava virikekirja. Pyhän Hengen rukoileminen sillä tarkoituksella, että Pyhä Henki antaisi ymmärtää selvän sanan toisin kuin se on kirjoitettu on tuomittu epäonnistumaan, sillä Jumalan sana todistaa että Henki on sanassa (vrt. hengellinen laki Room. 7:14). Jeesus sanoi että ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat Henki ja elämä Joh. 6:63. Vrt. Joh. 16:15. Eikä näissä sanoissa Jeesus erittele, mitkä sanat ovat Henki ja mitkä eivät. Myös ne sanat vuorisaarnassa jossa hän on opettanut laista kuuluvat tähän, kutsutaanhan vuorisaarnaa Kristuksen valtakunnan perustuslaiksi. Sen sijaan se mitä puhuit järjestä ja ajattelun edellyttämisestä ei kelpaa mihinkään. Tätä samaa ajattelua edellytti myös käärme Eevalta kysymällä; "Onko Jumala todella sanonut?" Entä kun perustelet normiston takana olevan tarkoituksen pohjalta toimimista yksittäisten tapausten arvioimisella enemmän rohkeutta ja vastuullisuutta vaativana ? Toimintatapoja etsittäessä on kyllä kysymys joskus vaivannäöstä, mutta useimmin vaivannäkö on toimintatapojen toteuttamisessa sekä niiden seurauksissa. Lähtökohtasi on väärä. Tässä sinä menettelet juuri luterilaisen omantunnonetiikan vastaisesti kun rasitat omaatuntoa. Kristitty peilaa kaikkea toimintaansa omantunnon kautta. Omaatuntoa ei tule rasittaa vaan sen on saatava olla levossa myös ihmisen toimiessa. Sitä paitsi rohkeuden tulee nojata raamatun sanaan eikä sen rikkomiseen ikään kuin uhmaten, mikä on kohtalokasta. Ajattelua ja järkeä voi käyttää, mutta Jumalan sanan antamissa rajoissa, joka määrittää sen mikä on vastuullista ja mikä vastuutonta toimintaa. Omatunto on sidoksissa sanaan, johon se nojautuu uskossa eikä mihinkään muuhun. Tästä omatunto saa luottamuksen ja levon kamppailutilantessa, kuten vainoissa, joissa sitä viekotellaan tai uhataan rangaistuksilla ja pakotteilla.
Sanot että ;"käsitykseni on, että ”Nikodemuksen” näkemyksen takana on pitkälti tietynlainen, sinänsä perin inhimillinen helppouden ja järjestyksen kaipuu." Tämä onkin sinun oma käsityksesi. Mutta jos tarkoitat helppoudella vapautta, olet oikeassa, sillä juuri rajat luovat turvallisen vapauden ympäristön. Jumalan sanaan sidottu omatunto on vapaa toimimaan sanan suomissa puitteissa. Päinvastainen rajattomuus luo turvattomuutta. Järjestyksestä sen verran että Jumala on järjestyksen Jumala. Perusteluni on jo mainittu mm. yllä.
Helppoushakuisuutta minä voin löytää vastapuolen leiriltä. He haluavat päästä Jumalan sanan velvoittavista siteistä ja kantamasta häpeää ja vainoa, joka seuraa sen seuraamista. Järjestyksen kaipuuta on ollut Heikan työryhmän raportin laatimisessa, kirkko haluaa mukautua tämän maailman hengen mukaan jotta kirkon toimintaympäristö säilyy rauhallisena, jottei syntyisi kahnauksia valtion virkamiesten, lehdistön ja kansalaisenemmistön kanssa.
Sen sijaan sinun omat mielipiteesi ovat alkaneet usein "mielestäni", "ymmärtääkseni", "käsittääkseni". Nämä riittävät kertomaan kuinka paljoin niille on pantava painoarvoa. Tässä olet esittänyt oman inspiraatilähteesi, järjen ja mielipiteesi. Mutta mitä painoarvoa niillä on? Kuka on velvoitettu kuulemaan sinua? Miten todistat että olet oikeassa, entä jos erehdytkin raskaasti? Miten sinä hyvität ihmisille jos he joutuvat perikatoon sinun valheesi vuoksi? Mistä minä voin tietää että ispiraatioisi lähde on Jumalasta? Mutta jos se taas ei ole Jumalasta, en minä ole velvollinen sinua kuuntelemaan. Mitä tekemistä sillä on sitten hengellisten asioiden kanssa, uskon, rakkauden ja Jumalan valtakunnan asioiden kanssa? Sitäpaitsi ne ovat kuulemma muuttuvaisia, mitä minä sellaisilla teen, kuka sellaista välittää, eihän niillä ole siten mitään kestävää eikä todellista arvoa. Ja mitä ylipäätään minä teenkään sellaisilla väliaikasilla ja mitättömillä arvoilla kun minulla on iankaikkisesti kestävät arvot. Mitä he itsekään vaivautuvat niitä kaupittelemaan muille jos kerta järki ja sisällinen "rakkauden ääni" voi sen ilman heitäkin tavoittaa? Jättäisivät jo meidät rauhaan. Mutta minä tiedän että tuollainen toiminta ei ole inhimillistä vaan se on saatanallista, koska se tunkeutuu pyhimmälle alueelle seurakuntaan ja Jumalan sanaa turmelemaan, muuten se tyytyisi viisastelemaan toisaalla maailmassa.
Edelleen vertaat näitä keskustelumme kohteena olevia velvoittavia säädöksiä fariseusten ulkokohtaisiin tulkintoihin. Käytät sanaa "ymmärtääkseni", kun yrität perustella omaa kantaasi aikaansa sidotuista ratkaisuista aikansa ongelmiin Jeesuksen menettelyllä fariseuksia kohtaan. Minua ihmetyttää sinun heikko raamatun tuntemus. Fariseuksien kohdalla kysymyksessä eivät olleet käskyt vaan perinnäissäännöt Matt. 15:9. Fariseukset Jeesuksen omien sanojen mukaan tekivät turhiksi käskyt perinnäissäännöillään. "Miksi te itse rikotte Jumalan käskyn perinnäissääntönne tähden? Sillä Jumala on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman'. Mutta te sanotte: Joka sanoo isälleen tai äidilleen: 'Se, minkä sinä olisit ollut minulta saapa, on annettu uhrilahjaksi', sen ei tarvitse kunnioittaa isäänsä eikä äitiänsä" Matt. 15:3-5.
Lisäksi Jeesus sisällyttää käskyt Jumalan sanaan, jae 6. Käskyjen sisältö on muutakin kuin rakkaus, kuten uskollisuus ja oikeus, lue Matt. 23:23. Joten väittämä että laissa olisi pelkästään rakkaus tai uskon selittäminen erilleen rakkaudesta moraalisessa mielessä ei ole perusteltu ainakaan raamatulla. Edelleen rakkaudella käskyjen tyhjäksi tekeminen tai lain korvaaminen rakkaudella ei ole totta. Se siis on valhetta. Koko Mannermaan rakennelma on puppua ja utopiaa.
Jeesuksen mukaan fariseusten muut toimintamotiivit olivat ahneus Mar. 12:40, itsevanhurskaus Matt. 23:5,25- ja oman kunnian tavoittelu Joh. 5:44. Perinnäissäännöt olivat vain verukkeita näille ja käskyjen kiertämiselle, joten perinnäissännöt soveltuvat paremmin verrattavaksi mannermaalaisiin muuttuviin normeihin.
Esimerkkiäni "Älä varasta", muuttumaton vs. ääritilanteet, kristisoit, kuten "Älä tapa" kohdallakin. En oikein päässyt jyvälle mitä tarkoiti kritiikilläsi. Jos halusit sanoa, että noilla esimerkeillä ääritapauksissa rikotaan lakia, olet ymmärtänyt väärin. En unohtanut mainita, että ääritapauksissa esimerkkieni menettelyt "ikään kuin" vastoin lakia tehden, ovat juuri näiden käskyjen varsinaista täyttämistä. Idea esimerkissäni oli se, että hyvä teko (esimerkkini) ja paha teko (oikea tappaminen ja varastaminen) näyttävät ulkopuoliselta asiaan liittyviä seikkoja tuntemattomalta aivan samanlaisilta. Teko on sama, mutta vaikutin eri. Toiseksi, ne näyttävät olevan ristiriidassa toistensa kanssa. Kolmanneksi, raamattu puhuu näistä molemmista tilanteista. Siksi on olemassa sanontakin; "Hätä ei lue lakia." Siksi huomautuksesi, jonka mukaan esimerkkini ja niiden toteuttamistilanteet vaatisivat kirjoittamaa lain kohdat muotoon ”älä tapa, paitsi siinä tapauksessa, että …” tai ”älä varasta, lukuun ottamatta tapauksia, joissa …”, on tarpeeton.
En ymmärrä mitä muuta etsit.
Jälleen kerran toit esille oman perustan myös viimeisessä ongelmakohdassamme; "Minulle on muodostunut... käsitys... jne". Se onkin sinun käsitys, mutta Roomalaiskirje sanoo virkavallan kantavan miekkaa (ja olevan Jumalan asemassa ajatellen kostoa ja rangaistusta). Miekalla on kuvattu mestausta ja siten tappamista, jolla esivalta on ennen muinoin rankaissut rikollisia. Se mitä sanot omista käsityksistäsi, ne ovat todella vain käsityksiä ja sellaisiksi jäävät.
Luterilainen oppi pitää sisällään raamatun pohjalta regimenttiopin, joka käsittää valtion ja kirkon toistaan erotettavat hallinta-alueet. Valtiolla on ei vain oikeus vaan velvollisuus rangaista ja puolustaa kansalaisiaan vaikkapa tappamalla toteuttaessaan Jumalan tahtoa maan päällä. Siten se toteuttaa Jumalan käskyjä. Kirkolla ei ole tätä täytäntöönpanovaltaa. Uskoville on mahdollista vain sanalla vastustaminen, opettaminen, nuhtelu ja passiivinen vastarinta. Jeesus kieltäessään vuorisaarnan yhteydessä vastustamasta pahaa, tarkoittaa tarkemmin määriteltynä kristittyä Jumalan valtakunnan jäsenenä. Jeesus antoi vuorella opetusta omille opetuslapsilleen, valtakuntansa kansalaisille.
Luther piti kulkiessaan Saksassa veistä mukanaan sen varalta että jos häntä uhataan Saksan kansalaisena, hän puolustautuu. Tavallista on että demokraattisissa maissa lainsäädänössä on sellainen kohta joka antaa mahdollisuuden itsepuolustukseen ja hätävarjeluun. Mutta jos meitä uhataan kristillisen uskomme tähden, ei itseään voi puolustaa, koska Jumalan valtakunta on hengellinen eikä sitä edistetä eikä puolusteta väkivallalla eikä ulkonaisesti asein.
Viimeinen kysymyksesi kuuluu tähän kansalaisosastoon, vaikkakin on sanottava että ihmisen on kansalaisenakin mieluummin kärsittävä vääryyttä kuin olla alati hakemassa oikeutta ja vielä omaa sellaista. Tämä tehtävä on pääasiassa virkavallalla. Surmaaminen on kyllä aina viimeisin ratkaisu, tällaisissakin tilanteissa. Asian voi yrittää ratkaista esimerkiksi tekemällä uhkaaja toimintakyvyttömäksi, mutta ellei sekään auta, on se viimeinenkin keino käytettävä ettei tapahtuisi vielä useampaa surmaa. Asioihin puuttumisen järjestystä ei saa muuttaa. Tapauksen on oltava todella uhkaava ja sellainen että surmaaminen ilman hätävarjelua ja kaikkia muita ehkäisytoimia on väistämätön, sen on oltava todistettavasti sellainen. Esimerkiksi se voi olla perusteena, että uhkaaja on surmannut juuri hetkeä aiemmin useimpia henkilöitä. Enpä ole lainsäädännön erikoisasiantuntija, mutta sanonpa vain että nämä ovat todella harvinaisia tapauksia. Jos joku paremmin asioista tietää, mielellään otan opiksi. - sälli
Nikomedia kirjoitti:
Olet sitä mieltä, että meidän keskusteluamme ovat vaikeuttaneet eräät käsitesekaannukset. Minä olen taas sitä mieltä, että keskusteluamme vaikeuttaa eniten se, että sinä et usko sanainspiraatio-oppiin, kun taas minä uskon siihen vahvasti. Joten meidän välillämme on perustavanlaatuinen näkemysero. Tästä syystä tuntuu toivottamalta edes jatkaa tällaista keskustelua.
Kun lähdin kritisoimaan Mannisen jaottelua usko/rakkaus, niin minä nimenomaa en hyväksynyt hänen käyttämäänsä "usko" käsitettä. Enkä hyväksy vieläkään. Olen aiemmissa kirjoituksissani jo tuonut useita todisteita raamatusta ja kirkkomme tunnustuksista. Joka haluaa tutustua lukekoon sieltä. Voinhan tähän laittaa aina lisää perusteluja kannalleni. Heprealaiskirjeen kirjoittaja määrittelee uskon seuraavasti; "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä." Hepr. 11:1. Tässä ei millään tavalla yhdistetä uskoa evankeliumiin. Myöhemmin jopa sanotaan; " Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä." jae 2.
Mutta kun sinä et usko raamatun sanainspiraatioon, niin mitä minun hyödyttää etsiä todisteita. Vain silloin jokin raamatun sanan kohta kelpaa kun se sattuu tukemaan omaa näkemystäsi. Sellainen on valikoivaa tutkimusta, eikä sillä ole todistusarvoa. Jos näiden velvoittavien säädösten arvo, joita puolustelet ovat sidoksissa vain aikaansa sidottujen ongemien ratkaisemiseksi ja ovat muuttuvia, silloinhan ne on myös ajateltava sellaisina. Ne eivät ainakaan ole muuttumattomia, kuten piispa heikan ehdottama menettelyratkaisu. Jos nämä sen sijaan vaativat uusille säännöilleen ehdotonta ja absoluuttista kuuliaisuutta, niistä säännöistä onkin tullut muuttumattomia. Jos he taas kieltävät niiden olevan muuttumattomia, eivät ne ole myöskään absoluuttisia ja ehdottomia, eikä heitä tarvitse totella, noteerata eikä kuulla. Itsehän he lähtevät sellaisesta lähtökohdasta.
Syyttäkää itseänne ettei teitä tarvitse uskoa eikä totella. Kun taas minun näkemykseni koskee muuttumattomia raamatullisia totuusarvoja ja normeja. Siitä syystä ne ovat siten myös pysyviä, uskottavia, tosia, luotettavia ja aina velvoittavia. Tämä päättely yksin jo todistaa että perinteinen luterilainen näkemys on luotettava totuus.
Minun lähtökohta raamatun perusteella on se, että kaikki yleispätevästi velvoittavia säädöksiä kaikkina aikoina ja kaikkialla ellei raamattu sitä itse toisin selitä tai opeta. Tämä on minun uskoni ja todistukseni.
Kun perustelen käsitystäni rajanvedon vaikeudella, sekä sillä että tiedolla on oltava varma ja sitova merkitys, sekä sillä että Raamatun auktoriteettiaseman murentuu, "Sälli" vastaa etteivä nämä argumentit ole valideja. Mitkä argumentit ovat sitten valideja? Ovatko sinun omat argumenttisi valideja?
Parasta mitä esitit oli se mielipiteesi, että tässä kysymyksessä tulisi pitää Jeesusta esimerkkinä ja etsiä vaikeisiinkin ongelmiin ratkaisuja Raamattua lukien, Pyhän Hengen johdatusta rukoillen. Mutta kun sinä et usko sanainspiraatioon minulla on aihetta olettaa että raamattu on sinulle vain osviittaa antava virikekirja. Pyhän Hengen rukoileminen sillä tarkoituksella, että Pyhä Henki antaisi ymmärtää selvän sanan toisin kuin se on kirjoitettu on tuomittu epäonnistumaan, sillä Jumalan sana todistaa että Henki on sanassa (vrt. hengellinen laki Room. 7:14). Jeesus sanoi että ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat Henki ja elämä Joh. 6:63. Vrt. Joh. 16:15. Eikä näissä sanoissa Jeesus erittele, mitkä sanat ovat Henki ja mitkä eivät. Myös ne sanat vuorisaarnassa jossa hän on opettanut laista kuuluvat tähän, kutsutaanhan vuorisaarnaa Kristuksen valtakunnan perustuslaiksi. Sen sijaan se mitä puhuit järjestä ja ajattelun edellyttämisestä ei kelpaa mihinkään. Tätä samaa ajattelua edellytti myös käärme Eevalta kysymällä; "Onko Jumala todella sanonut?" Entä kun perustelet normiston takana olevan tarkoituksen pohjalta toimimista yksittäisten tapausten arvioimisella enemmän rohkeutta ja vastuullisuutta vaativana ? Toimintatapoja etsittäessä on kyllä kysymys joskus vaivannäöstä, mutta useimmin vaivannäkö on toimintatapojen toteuttamisessa sekä niiden seurauksissa. Lähtökohtasi on väärä. Tässä sinä menettelet juuri luterilaisen omantunnonetiikan vastaisesti kun rasitat omaatuntoa. Kristitty peilaa kaikkea toimintaansa omantunnon kautta. Omaatuntoa ei tule rasittaa vaan sen on saatava olla levossa myös ihmisen toimiessa. Sitä paitsi rohkeuden tulee nojata raamatun sanaan eikä sen rikkomiseen ikään kuin uhmaten, mikä on kohtalokasta. Ajattelua ja järkeä voi käyttää, mutta Jumalan sanan antamissa rajoissa, joka määrittää sen mikä on vastuullista ja mikä vastuutonta toimintaa. Omatunto on sidoksissa sanaan, johon se nojautuu uskossa eikä mihinkään muuhun. Tästä omatunto saa luottamuksen ja levon kamppailutilantessa, kuten vainoissa, joissa sitä viekotellaan tai uhataan rangaistuksilla ja pakotteilla.
Sanot että ;"käsitykseni on, että ”Nikodemuksen” näkemyksen takana on pitkälti tietynlainen, sinänsä perin inhimillinen helppouden ja järjestyksen kaipuu." Tämä onkin sinun oma käsityksesi. Mutta jos tarkoitat helppoudella vapautta, olet oikeassa, sillä juuri rajat luovat turvallisen vapauden ympäristön. Jumalan sanaan sidottu omatunto on vapaa toimimaan sanan suomissa puitteissa. Päinvastainen rajattomuus luo turvattomuutta. Järjestyksestä sen verran että Jumala on järjestyksen Jumala. Perusteluni on jo mainittu mm. yllä.
Helppoushakuisuutta minä voin löytää vastapuolen leiriltä. He haluavat päästä Jumalan sanan velvoittavista siteistä ja kantamasta häpeää ja vainoa, joka seuraa sen seuraamista. Järjestyksen kaipuuta on ollut Heikan työryhmän raportin laatimisessa, kirkko haluaa mukautua tämän maailman hengen mukaan jotta kirkon toimintaympäristö säilyy rauhallisena, jottei syntyisi kahnauksia valtion virkamiesten, lehdistön ja kansalaisenemmistön kanssa.
Sen sijaan sinun omat mielipiteesi ovat alkaneet usein "mielestäni", "ymmärtääkseni", "käsittääkseni". Nämä riittävät kertomaan kuinka paljoin niille on pantava painoarvoa. Tässä olet esittänyt oman inspiraatilähteesi, järjen ja mielipiteesi. Mutta mitä painoarvoa niillä on? Kuka on velvoitettu kuulemaan sinua? Miten todistat että olet oikeassa, entä jos erehdytkin raskaasti? Miten sinä hyvität ihmisille jos he joutuvat perikatoon sinun valheesi vuoksi? Mistä minä voin tietää että ispiraatioisi lähde on Jumalasta? Mutta jos se taas ei ole Jumalasta, en minä ole velvollinen sinua kuuntelemaan. Mitä tekemistä sillä on sitten hengellisten asioiden kanssa, uskon, rakkauden ja Jumalan valtakunnan asioiden kanssa? Sitäpaitsi ne ovat kuulemma muuttuvaisia, mitä minä sellaisilla teen, kuka sellaista välittää, eihän niillä ole siten mitään kestävää eikä todellista arvoa. Ja mitä ylipäätään minä teenkään sellaisilla väliaikasilla ja mitättömillä arvoilla kun minulla on iankaikkisesti kestävät arvot. Mitä he itsekään vaivautuvat niitä kaupittelemaan muille jos kerta järki ja sisällinen "rakkauden ääni" voi sen ilman heitäkin tavoittaa? Jättäisivät jo meidät rauhaan. Mutta minä tiedän että tuollainen toiminta ei ole inhimillistä vaan se on saatanallista, koska se tunkeutuu pyhimmälle alueelle seurakuntaan ja Jumalan sanaa turmelemaan, muuten se tyytyisi viisastelemaan toisaalla maailmassa.
Edelleen vertaat näitä keskustelumme kohteena olevia velvoittavia säädöksiä fariseusten ulkokohtaisiin tulkintoihin. Käytät sanaa "ymmärtääkseni", kun yrität perustella omaa kantaasi aikaansa sidotuista ratkaisuista aikansa ongelmiin Jeesuksen menettelyllä fariseuksia kohtaan. Minua ihmetyttää sinun heikko raamatun tuntemus. Fariseuksien kohdalla kysymyksessä eivät olleet käskyt vaan perinnäissäännöt Matt. 15:9. Fariseukset Jeesuksen omien sanojen mukaan tekivät turhiksi käskyt perinnäissäännöillään. "Miksi te itse rikotte Jumalan käskyn perinnäissääntönne tähden? Sillä Jumala on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman'. Mutta te sanotte: Joka sanoo isälleen tai äidilleen: 'Se, minkä sinä olisit ollut minulta saapa, on annettu uhrilahjaksi', sen ei tarvitse kunnioittaa isäänsä eikä äitiänsä" Matt. 15:3-5.
Lisäksi Jeesus sisällyttää käskyt Jumalan sanaan, jae 6. Käskyjen sisältö on muutakin kuin rakkaus, kuten uskollisuus ja oikeus, lue Matt. 23:23. Joten väittämä että laissa olisi pelkästään rakkaus tai uskon selittäminen erilleen rakkaudesta moraalisessa mielessä ei ole perusteltu ainakaan raamatulla. Edelleen rakkaudella käskyjen tyhjäksi tekeminen tai lain korvaaminen rakkaudella ei ole totta. Se siis on valhetta. Koko Mannermaan rakennelma on puppua ja utopiaa.
Jeesuksen mukaan fariseusten muut toimintamotiivit olivat ahneus Mar. 12:40, itsevanhurskaus Matt. 23:5,25- ja oman kunnian tavoittelu Joh. 5:44. Perinnäissäännöt olivat vain verukkeita näille ja käskyjen kiertämiselle, joten perinnäissännöt soveltuvat paremmin verrattavaksi mannermaalaisiin muuttuviin normeihin.
Esimerkkiäni "Älä varasta", muuttumaton vs. ääritilanteet, kristisoit, kuten "Älä tapa" kohdallakin. En oikein päässyt jyvälle mitä tarkoiti kritiikilläsi. Jos halusit sanoa, että noilla esimerkeillä ääritapauksissa rikotaan lakia, olet ymmärtänyt väärin. En unohtanut mainita, että ääritapauksissa esimerkkieni menettelyt "ikään kuin" vastoin lakia tehden, ovat juuri näiden käskyjen varsinaista täyttämistä. Idea esimerkissäni oli se, että hyvä teko (esimerkkini) ja paha teko (oikea tappaminen ja varastaminen) näyttävät ulkopuoliselta asiaan liittyviä seikkoja tuntemattomalta aivan samanlaisilta. Teko on sama, mutta vaikutin eri. Toiseksi, ne näyttävät olevan ristiriidassa toistensa kanssa. Kolmanneksi, raamattu puhuu näistä molemmista tilanteista. Siksi on olemassa sanontakin; "Hätä ei lue lakia." Siksi huomautuksesi, jonka mukaan esimerkkini ja niiden toteuttamistilanteet vaatisivat kirjoittamaa lain kohdat muotoon ”älä tapa, paitsi siinä tapauksessa, että …” tai ”älä varasta, lukuun ottamatta tapauksia, joissa …”, on tarpeeton.
En ymmärrä mitä muuta etsit.
Jälleen kerran toit esille oman perustan myös viimeisessä ongelmakohdassamme; "Minulle on muodostunut... käsitys... jne". Se onkin sinun käsitys, mutta Roomalaiskirje sanoo virkavallan kantavan miekkaa (ja olevan Jumalan asemassa ajatellen kostoa ja rangaistusta). Miekalla on kuvattu mestausta ja siten tappamista, jolla esivalta on ennen muinoin rankaissut rikollisia. Se mitä sanot omista käsityksistäsi, ne ovat todella vain käsityksiä ja sellaisiksi jäävät.
Luterilainen oppi pitää sisällään raamatun pohjalta regimenttiopin, joka käsittää valtion ja kirkon toistaan erotettavat hallinta-alueet. Valtiolla on ei vain oikeus vaan velvollisuus rangaista ja puolustaa kansalaisiaan vaikkapa tappamalla toteuttaessaan Jumalan tahtoa maan päällä. Siten se toteuttaa Jumalan käskyjä. Kirkolla ei ole tätä täytäntöönpanovaltaa. Uskoville on mahdollista vain sanalla vastustaminen, opettaminen, nuhtelu ja passiivinen vastarinta. Jeesus kieltäessään vuorisaarnan yhteydessä vastustamasta pahaa, tarkoittaa tarkemmin määriteltynä kristittyä Jumalan valtakunnan jäsenenä. Jeesus antoi vuorella opetusta omille opetuslapsilleen, valtakuntansa kansalaisille.
Luther piti kulkiessaan Saksassa veistä mukanaan sen varalta että jos häntä uhataan Saksan kansalaisena, hän puolustautuu. Tavallista on että demokraattisissa maissa lainsäädänössä on sellainen kohta joka antaa mahdollisuuden itsepuolustukseen ja hätävarjeluun. Mutta jos meitä uhataan kristillisen uskomme tähden, ei itseään voi puolustaa, koska Jumalan valtakunta on hengellinen eikä sitä edistetä eikä puolusteta väkivallalla eikä ulkonaisesti asein.
Viimeinen kysymyksesi kuuluu tähän kansalaisosastoon, vaikkakin on sanottava että ihmisen on kansalaisenakin mieluummin kärsittävä vääryyttä kuin olla alati hakemassa oikeutta ja vielä omaa sellaista. Tämä tehtävä on pääasiassa virkavallalla. Surmaaminen on kyllä aina viimeisin ratkaisu, tällaisissakin tilanteissa. Asian voi yrittää ratkaista esimerkiksi tekemällä uhkaaja toimintakyvyttömäksi, mutta ellei sekään auta, on se viimeinenkin keino käytettävä ettei tapahtuisi vielä useampaa surmaa. Asioihin puuttumisen järjestystä ei saa muuttaa. Tapauksen on oltava todella uhkaava ja sellainen että surmaaminen ilman hätävarjelua ja kaikkia muita ehkäisytoimia on väistämätön, sen on oltava todistettavasti sellainen. Esimerkiksi se voi olla perusteena, että uhkaaja on surmannut juuri hetkeä aiemmin useimpia henkilöitä. Enpä ole lainsäädännön erikoisasiantuntija, mutta sanonpa vain että nämä ovat todella harvinaisia tapauksia. Jos joku paremmin asioista tietää, mielellään otan opiksi.”Nikomedian” viesti tuotti minulle murhetta. Osallistuessani keskusteluun on tavoitteenani keskustelun ideaan sitoutuva, maltillinen ja asiallinen (ei kuitenkaan väritön) mielipiteiden vaihto, joka parhaimmillaan antaa tietoa ja avaa uusia näkökulmia niin osapuolille kuin mahdollisille keskustelun seuraajillekin. Siinä vaiheessa, kun keskustelija leimaa toisen osapuolen toiminnan saatanalliseksi, huonontuvat mainitunlaisen keskustelun edellytykset tietysti ratkaisevasti. Niinpä rajoitan puheenvuoroni vain muutamaan lyhyeen kommenttiin.
Kielemme käsitteillä ei ole yhtä merkityssisältöä, joka olisi ”ainoa oikea”. Tämän vuoksi asiallinen keskustelu edellyttää, että käytetyt avainkäsitteet on tarpeellisella tarkkuudella määritelty. On mielipiteenvaihdolle tuhoisaa, jos joku osallinen ilmoittaa, ettei hyväksy tiettyä määritelmää, ja pyrkii mitätöimään sen pohjalta käydyn keskustelun todistelemalla, että kyseinen käsite merkitseekin jotakin aivan muuta. Näin toimittaessa ei lainkaan ymmärretä kielellisen ilmaisun luonnetta. Kokonaan toinen asia sitten on, että jotakin käsitemäärittelyä voidaan arvioida siltä pohjalta, onko se tarkoituksenmukainen vai ei. Erityisesti luterilaisuuden ollessa kyseessä, on vaikea ymmärtää, etteivätkö lain ja evankeliumin erotteluun pohjautuvat käsitemäärittelyt olisi monessa asiassa relevantteja ja tässä mielessä ”oikeita”.
”Nikomediaa” tuntuu vaivaavaan tapani ilmaista selkeästi, milloin jokin käsitys on omani. Pidän menettelyäni kuitenkin asiallisena, ja itse asiassa minulle ainoana mahdollisena, sillä en rohkene korottaa itseäni jumalallisen totuuden kanavaksi, jonka kautta välittyvät lausumat ovat ehdottoman tosia yksin sillä perusteella, että oman raamattunäkemykseni ja -tulkintani perusteella ne jumalallisiksi julistan. Se, että totean olevani jostakin asiasta jotakin mieltä, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö käsitykseni tukeutuisi ja nousisi järjen käytön ohella Raamatusta, rukouksesta ja Pyhän Hengen johdatuksesta – vaihtelevin painotuksin, tapauksesta riippuen.
Lainaan tähän loppuun muutaman syvällisen, aiheemme kannalta erittäin relevantin lauseen, jotka ”juudan tie” tässä ketjussa muutama päivä sitten kirjoitti (”Eri asiasta pohdittua”, 24.5.2006). Niissä tavoitetaan jotakin perin olennaista siitä, mistä Kristuksessa olemisessa ja elämisessä on kyse:
”Apostolien opettama "uskon tie" taas on sisäsyntyistä ja se ei tunne lakipykäliä.
Usko toimii yksityisen ihmisen ratkaisuissa ikäänkuin ihmisen oma mieli, joka rajaa uskovan tekemiset tiedostamattomastikin. ……..
Usko on muuttava voima joka toimii sisäisen ihmismielen kautta samaan päämäärään kuin Vanhassa liitossa laki oli tarkoitettu.” - Nikomedia
sälli kirjoitti:
”Nikomedian” viesti tuotti minulle murhetta. Osallistuessani keskusteluun on tavoitteenani keskustelun ideaan sitoutuva, maltillinen ja asiallinen (ei kuitenkaan väritön) mielipiteiden vaihto, joka parhaimmillaan antaa tietoa ja avaa uusia näkökulmia niin osapuolille kuin mahdollisille keskustelun seuraajillekin. Siinä vaiheessa, kun keskustelija leimaa toisen osapuolen toiminnan saatanalliseksi, huonontuvat mainitunlaisen keskustelun edellytykset tietysti ratkaisevasti. Niinpä rajoitan puheenvuoroni vain muutamaan lyhyeen kommenttiin.
Kielemme käsitteillä ei ole yhtä merkityssisältöä, joka olisi ”ainoa oikea”. Tämän vuoksi asiallinen keskustelu edellyttää, että käytetyt avainkäsitteet on tarpeellisella tarkkuudella määritelty. On mielipiteenvaihdolle tuhoisaa, jos joku osallinen ilmoittaa, ettei hyväksy tiettyä määritelmää, ja pyrkii mitätöimään sen pohjalta käydyn keskustelun todistelemalla, että kyseinen käsite merkitseekin jotakin aivan muuta. Näin toimittaessa ei lainkaan ymmärretä kielellisen ilmaisun luonnetta. Kokonaan toinen asia sitten on, että jotakin käsitemäärittelyä voidaan arvioida siltä pohjalta, onko se tarkoituksenmukainen vai ei. Erityisesti luterilaisuuden ollessa kyseessä, on vaikea ymmärtää, etteivätkö lain ja evankeliumin erotteluun pohjautuvat käsitemäärittelyt olisi monessa asiassa relevantteja ja tässä mielessä ”oikeita”.
”Nikomediaa” tuntuu vaivaavaan tapani ilmaista selkeästi, milloin jokin käsitys on omani. Pidän menettelyäni kuitenkin asiallisena, ja itse asiassa minulle ainoana mahdollisena, sillä en rohkene korottaa itseäni jumalallisen totuuden kanavaksi, jonka kautta välittyvät lausumat ovat ehdottoman tosia yksin sillä perusteella, että oman raamattunäkemykseni ja -tulkintani perusteella ne jumalallisiksi julistan. Se, että totean olevani jostakin asiasta jotakin mieltä, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö käsitykseni tukeutuisi ja nousisi järjen käytön ohella Raamatusta, rukouksesta ja Pyhän Hengen johdatuksesta – vaihtelevin painotuksin, tapauksesta riippuen.
Lainaan tähän loppuun muutaman syvällisen, aiheemme kannalta erittäin relevantin lauseen, jotka ”juudan tie” tässä ketjussa muutama päivä sitten kirjoitti (”Eri asiasta pohdittua”, 24.5.2006). Niissä tavoitetaan jotakin perin olennaista siitä, mistä Kristuksessa olemisessa ja elämisessä on kyse:
”Apostolien opettama "uskon tie" taas on sisäsyntyistä ja se ei tunne lakipykäliä.
Usko toimii yksityisen ihmisen ratkaisuissa ikäänkuin ihmisen oma mieli, joka rajaa uskovan tekemiset tiedostamattomastikin. ……..
Usko on muuttava voima joka toimii sisäisen ihmismielen kautta samaan päämäärään kuin Vanhassa liitossa laki oli tarkoitettu.”Pidän erittäin hyvänä asiana sitä, että tulit murheelliseksi. Toivon vain, että se olisi oikeanlaista.
Mielellään keskustelen ja otan oppia toisilta, en nimittäin kuvittele tietäväni paljoakaan, oikeastaan se mitä tiedän on toisilta opittua. Siihenkin joudun uskomaan. Mutta raamatun totuusarvosta en voi luopua. Jumalan ilmoitus ei ole neuvottelukysymys, siitä en voi tinkiä, en minkään palkkion tai uhkauksen edessä vaikka se sitten tietäisi kuolemaa.
Senkin tiedän ja olen itsekin siitä joskus kirjoittanut että raamattu ei ole luonteeltaan sääntökokoelma tai lakikirja siinä mielessä, kuin ovat vaikkapa valtioitten lakikokoelmat. Tietenkin on tilanteita ja kysymyksiä, joihin raamattu ei anna selkeää tai yksiselitteistä vastausta tai vastausta ollenkaan. Ne ovatkin varmasti toissijaisia asioita Jumalan, omantunnon ja seurakunnan kannalta. Niissä joutuu hakemaan sitten vastausta raamattua tutkien, rukoillen, kysellen ja yhdessä pohtien. Tai sitten voi myös soveltaa raamatun viisauksia (eri kohtia) uusiin tilanteisiin.
Tästä ei ole kuitenkaan ole ollut kysymys, vaan minä olen puuttunut siihen, että sellaiset tilanteet, toimintamallit tai kysymykset, joihin raamattu antaa vastauksen, on säilytettävä uskon kohteina ja muuttumattomina ja velvoittavina säädöksinä kaikkina aikoina. En siis sellaisiin joihin se ei anna vastauksia. Uskon nimittäin siihen ettei Jumala ole halunnut kiusata meitä tarpeettomilla ja merkityksettömillä käskyilla tai kielloilla.
Usko, silloin kun se kohdistuu Kristukseen ja evankeliumiin, siis jolloin on kysymys pelastuksesta on tietenkin säilytettävä erillään rakkaudesta, mutta kun uskon kohde voi olla muukin kuin tämä evankeliumi. Näin minä voin lukea raamatusta ja esim. kolmesta uskonartikkelista, Isästä luojana, Pojasta lunastajana ja Pyhästä Hengestä pyhittäjänä.
Tämä sinun hakemasi keskustelemalla etenevä malli, dialogi, on uskovalle mahdoton asia. Se herättää niin paljon kysymyksiä, epävarmuutta ja hämmennystä, ettei sellaista mallia voi soveltaa seurakunnassa.
Voin vaikkapa kysyä; entäpä jos sinun kaltaisia "Sällejä" on satoja ja jokainen heistä päätyy erilaiseen aikaansa sidottuun velvoittavaan toimintamalliin, ketä minun pitää siinä tilanteessa kuulla? Ketä minä uskon? Joku voi tietenkin vedota siihen että normeista keskustellaan ja päätetään yhdessä. Mutta kun raamattua ei pidetä kokonaan erehtymättömänä ja normatiivisena, joka sentään on antanut edes jonkin muuttumattoman normin, miten nämä voivat odottaa että heitä sellaisina pidetään? Lisäksi on olemassa useita tällaisia yhdessä keskustelevia ja päättäviä ryhmiä, jotka eivät ainakaan tähän mennessä ole antaneet samanlaista vaihtoehtoista normistoa.
Entä kun lukuisten normien on välttämättä oltava edellämainitusta syystä ristiriidassa toistensa kanssa, ja mikä vielä pahempaa, kumoavat toinen toisensa, mikä niistä on oikeassa? Ketä minun pitää kuulla? Jos ne kaikki ovat yhtälailla velvoittavia, mutta minulle ollaankin niin armollisia, että minut velvoitetaan tottelevan vain yhtä niistä. Näin minä joudun noudattamaan yhtä normia, mutta rikon kaikkia toisia vastaan. Näin kun noudatan yhtä normia minä rikon yhdeksääkymmentä yhdeksää muuta normia vastaan. Eikö useampien normien rikkominen ole suurempi rikos kuin rikkominen vain yhtä vastaan? Tällä tavalla minä olen pakotettu rikkomaan aina ja joka tilanteessa, teinpä mitä tahansa ja valitsinpa minkä tahansa normin.
Kristinuskoa kutsutaan monoteistiseksi uskonnoksi, jossa on yksi Jumala ja yksi tahto. Mutta tässä esittämässäsi mallissa on monta tahtoa. Ketä minä tottelen? Mikä niistä tulee Jumalalta, mikä on Jumalan inspiroimaa? Yksin tämä todistaa ettei sellaisille voi antaa ainakaan jumalallista alkuperää. Ja jos sillä ei ole jumalallista alkuperää, ei sillä varmasti ole suurta merkitystä eikä kristuksen kirkon hengelliselle rakentumiselle tarpeellista. Pikemminkin päinvastoin!
Näin tulee mahdottomaksi tätä esittämääsi mallia seuraamalla säilyttää hyvä omaatunto kun ei ole ainuttakaan vaihtoehtoa mihin omatunto voisi panna luottamuksensa, johon se voisi turvallisesti nojautuen sanoa, "näin tehdessäni tiedän varmasti tekeväni oikein." Entä miten niissä tilanteissa kun syntyy kiistaa siitä, kenen normi on pätevin (paras). Mitä keinoja yksittäisellä oppimattomalla sielulla on omassatunnossaan ratkaista kuka on oikeassa? Entä kiusauksissa, joita ei synnin maailmassa voi välttää? Mistä ylipäätään voit enää tietää, mikä kiusaus on? Ei ole olemassa yksiselitteistä moraalinormistoa sanomassa mitä synti on, johon kristittyä kiusataan? Niin, en voi edes erottaa Pyhän Hengen ääntä kun se kehottaa minua sisäisesti hyvään, koska tällainen kehoitus voi olla jonkun näiden uusien "norminsäätäjien" normien vastaista, joilla ilmeisesti on myös Pyhä Henki. Entä vainoissa, kun sinua pakotetaan, uhataan? Mihin voit nojata tehdessäsi ratkaisusi ja valintasi? Siinä tilanteessa on kysymys elämästä ja kuolemasta ja iankaikkisesta kohtalosta, jolloin viimeistään pitäisi tietää ovatko vainoojat oikeita vainoajia vai ehkä hyväntekijöitä, joiden vaatimukset ovatkin pohjimmiltaan hyviä ja joita onkin kuultava.
Tässä näet että omattunnot asetetaan aina surmanloukkuun, tekivätpä mitä tahansa, sekä menestyksessä että onnettomuudessa. Voi sieluparkoja mihin ovat joutuneet!
Raamatun pilkkominen muuttuviin ja muuttumattomiin osiin poistamalla toisia ja valikoimalla sieltä aikaan sopivia kohtia ja keksimällä niiden tilalle uusia säädöksiä, on vahingollista juuri sen tähden, ettei sellaiselle raamatun paloittelulle ole luvassa loppua. Sen loppumiselle ei ole mitään takeita kun siinä kerran on päästy alkuun. Kukaan ei näet voi vakuuttaa minulle tänä päivänä, mihin raamatun kohtien poistaminen päättyy, vähiten sellaiset henkilöt, jotka siihen ovat ryhtyneet. Mainittu mallihan voi koskea jatkossa yhtä hyvin raamatun muuttumattomista totuuksista. Miksi pitää niitäkään muuttumattomina jos kerta muutkaan kohdat eivät kelpaa? Niinpä, miksi Jumala epäonnistuessaan, erehtyessään ja ollessaan huolimaton käskyjen antamisessa, ei olisi epäonnistunut, erehtynyt tai ollut huolimaton antaessaan armonsa raamatun kautta. Ja mitä "mannermaalainen" tekee Jumalan armolla, jos hän ei välitä Jumalan oikeudenmukaisuudesta? Jumala on epäonnistunut niin räikeästi että hän puhuu samalla lauseella sekä totta että valhetta. Asia, johon Jumalakaan ei pysty. Sellaiseen lopputulokseen tällä metodilla päädytään. Näin siis jos joku keksii, että armon suhteenkin on tehty virhearvio, myös ne poistetaan muuttuvina ja aikansa eläneinä arvoina. Millä raamatun hävittäjät estävät tämän kehityksen? Kun tälle linjalle on kerran lähdetty, aseita tämän estämiseen ei ole enää olemassa. Vähiten niillä, jotka käyttävät "Sällin" edustamaa metodia. Todellisuudessa näinhän on jo käynyt. On paljon pappeja, jotka eivät pidä oikeina niitäkään kohtia raamatussa, jotka puhuvat lunastuksesta ja ylösnousemuksesta. On totetutunut se, että jos annat saatanalle pikkurillin, hän vie lopulta koko käden. Logiikka on sama kuin hölmöläisen rekikuorman tyhjentämisessä; "Jos ei hevonen jaksa vetää tätä tukkia, ei se jaksa tätäkään." Kuka tahansa voi perustella evankeliumin poistamisen sillä, että onhan noita opin kohtia ennenkin poistettu.... ja seuraamuksitta. Malli toimii ennakkotapauksena.
Vielä lopuksi raamatun muuttumattomuuteen. Oletan että sinäkin voit myöntää raamatussa joitain kohtia Jumalan Hengen inspiroimiksi, esim. ilmoituksen Kristuksen pelastustyöstä ja evankeliumista, koska ne ovat sinun mukaasi muuttumattomia totuuksia.
Sinulle lienee selvää se totuus, että raamattu on ainoa tietolähde, joka on ilmoittanut sanoman Kristuksesta ja evankeliumin sanomasta. Tämän peruslähtökohdan pohjalta se, mikä on muuttumatonta on lähtöisin raamatusta eikä mistään muualta. Toiselta puolelta käsityksesi mukaan se mikä on muuttuvaa, on lähtöisin kunkin ajan ihmisten ratkaisuista. Täten kukaan ihminen ei kirkko, kirkolliskokoukset eikä vaikkapa esimerkiksi "Sälli", ole voinut keksiä yhtään muuttumatonta säädöstä.
Niinpä vedämme johtopäätöksen: Raamattu on ainoa lähde, josta on koskaan saatu mitään muuttumatonta ilmoitusta. Ihminen on kyennyt tarjoamaan vain vähempiarvoisia muuttuvia normeja.
Nyt seuraa yksinkertainen kysymys; kumpi on luotettavampi lähde, raamattu, joka on todistettavasti antanut muuttumattomia normeja, vaiko mannermaalainen "inspiroitu" tietolähde, joka voi antaa pelkästään muuttuvia normeja ja jota "Sälli" osaltaan edustaa?
Edelleen, jos kerta raamattu on voinut antaa edes joitakin muuttumattomia normeja, eikö olisi todennäköisempää että myös ne raamatun kohdat, joita mm. "Sälli" pitää muuttuvina olisivatkin muuttumattomia, eikä muuttuvia, niin kuin väittävät ne, jotka voivat antaa vain muuttuvia normeja?
Tämähän perustuu siihen että raamattu kyetessään antamaan edes muutaman muuttumattoman normin (arvosteluperusteen), on tietenkin loogisesti pätevämpi ja luotettavampi arvioimaan mannermaalaisia muuttuvia normeja, kuin nämä arvosteluperusteiltaan vähempiarvoiset normit tai niiden normien keksijät raamattua.
Jokainen vetäköön omat rehelliset johtopäätöksensä. - p.j.
Nikomedia kirjoitti:
Pidän erittäin hyvänä asiana sitä, että tulit murheelliseksi. Toivon vain, että se olisi oikeanlaista.
Mielellään keskustelen ja otan oppia toisilta, en nimittäin kuvittele tietäväni paljoakaan, oikeastaan se mitä tiedän on toisilta opittua. Siihenkin joudun uskomaan. Mutta raamatun totuusarvosta en voi luopua. Jumalan ilmoitus ei ole neuvottelukysymys, siitä en voi tinkiä, en minkään palkkion tai uhkauksen edessä vaikka se sitten tietäisi kuolemaa.
Senkin tiedän ja olen itsekin siitä joskus kirjoittanut että raamattu ei ole luonteeltaan sääntökokoelma tai lakikirja siinä mielessä, kuin ovat vaikkapa valtioitten lakikokoelmat. Tietenkin on tilanteita ja kysymyksiä, joihin raamattu ei anna selkeää tai yksiselitteistä vastausta tai vastausta ollenkaan. Ne ovatkin varmasti toissijaisia asioita Jumalan, omantunnon ja seurakunnan kannalta. Niissä joutuu hakemaan sitten vastausta raamattua tutkien, rukoillen, kysellen ja yhdessä pohtien. Tai sitten voi myös soveltaa raamatun viisauksia (eri kohtia) uusiin tilanteisiin.
Tästä ei ole kuitenkaan ole ollut kysymys, vaan minä olen puuttunut siihen, että sellaiset tilanteet, toimintamallit tai kysymykset, joihin raamattu antaa vastauksen, on säilytettävä uskon kohteina ja muuttumattomina ja velvoittavina säädöksinä kaikkina aikoina. En siis sellaisiin joihin se ei anna vastauksia. Uskon nimittäin siihen ettei Jumala ole halunnut kiusata meitä tarpeettomilla ja merkityksettömillä käskyilla tai kielloilla.
Usko, silloin kun se kohdistuu Kristukseen ja evankeliumiin, siis jolloin on kysymys pelastuksesta on tietenkin säilytettävä erillään rakkaudesta, mutta kun uskon kohde voi olla muukin kuin tämä evankeliumi. Näin minä voin lukea raamatusta ja esim. kolmesta uskonartikkelista, Isästä luojana, Pojasta lunastajana ja Pyhästä Hengestä pyhittäjänä.
Tämä sinun hakemasi keskustelemalla etenevä malli, dialogi, on uskovalle mahdoton asia. Se herättää niin paljon kysymyksiä, epävarmuutta ja hämmennystä, ettei sellaista mallia voi soveltaa seurakunnassa.
Voin vaikkapa kysyä; entäpä jos sinun kaltaisia "Sällejä" on satoja ja jokainen heistä päätyy erilaiseen aikaansa sidottuun velvoittavaan toimintamalliin, ketä minun pitää siinä tilanteessa kuulla? Ketä minä uskon? Joku voi tietenkin vedota siihen että normeista keskustellaan ja päätetään yhdessä. Mutta kun raamattua ei pidetä kokonaan erehtymättömänä ja normatiivisena, joka sentään on antanut edes jonkin muuttumattoman normin, miten nämä voivat odottaa että heitä sellaisina pidetään? Lisäksi on olemassa useita tällaisia yhdessä keskustelevia ja päättäviä ryhmiä, jotka eivät ainakaan tähän mennessä ole antaneet samanlaista vaihtoehtoista normistoa.
Entä kun lukuisten normien on välttämättä oltava edellämainitusta syystä ristiriidassa toistensa kanssa, ja mikä vielä pahempaa, kumoavat toinen toisensa, mikä niistä on oikeassa? Ketä minun pitää kuulla? Jos ne kaikki ovat yhtälailla velvoittavia, mutta minulle ollaankin niin armollisia, että minut velvoitetaan tottelevan vain yhtä niistä. Näin minä joudun noudattamaan yhtä normia, mutta rikon kaikkia toisia vastaan. Näin kun noudatan yhtä normia minä rikon yhdeksääkymmentä yhdeksää muuta normia vastaan. Eikö useampien normien rikkominen ole suurempi rikos kuin rikkominen vain yhtä vastaan? Tällä tavalla minä olen pakotettu rikkomaan aina ja joka tilanteessa, teinpä mitä tahansa ja valitsinpa minkä tahansa normin.
Kristinuskoa kutsutaan monoteistiseksi uskonnoksi, jossa on yksi Jumala ja yksi tahto. Mutta tässä esittämässäsi mallissa on monta tahtoa. Ketä minä tottelen? Mikä niistä tulee Jumalalta, mikä on Jumalan inspiroimaa? Yksin tämä todistaa ettei sellaisille voi antaa ainakaan jumalallista alkuperää. Ja jos sillä ei ole jumalallista alkuperää, ei sillä varmasti ole suurta merkitystä eikä kristuksen kirkon hengelliselle rakentumiselle tarpeellista. Pikemminkin päinvastoin!
Näin tulee mahdottomaksi tätä esittämääsi mallia seuraamalla säilyttää hyvä omaatunto kun ei ole ainuttakaan vaihtoehtoa mihin omatunto voisi panna luottamuksensa, johon se voisi turvallisesti nojautuen sanoa, "näin tehdessäni tiedän varmasti tekeväni oikein." Entä miten niissä tilanteissa kun syntyy kiistaa siitä, kenen normi on pätevin (paras). Mitä keinoja yksittäisellä oppimattomalla sielulla on omassatunnossaan ratkaista kuka on oikeassa? Entä kiusauksissa, joita ei synnin maailmassa voi välttää? Mistä ylipäätään voit enää tietää, mikä kiusaus on? Ei ole olemassa yksiselitteistä moraalinormistoa sanomassa mitä synti on, johon kristittyä kiusataan? Niin, en voi edes erottaa Pyhän Hengen ääntä kun se kehottaa minua sisäisesti hyvään, koska tällainen kehoitus voi olla jonkun näiden uusien "norminsäätäjien" normien vastaista, joilla ilmeisesti on myös Pyhä Henki. Entä vainoissa, kun sinua pakotetaan, uhataan? Mihin voit nojata tehdessäsi ratkaisusi ja valintasi? Siinä tilanteessa on kysymys elämästä ja kuolemasta ja iankaikkisesta kohtalosta, jolloin viimeistään pitäisi tietää ovatko vainoojat oikeita vainoajia vai ehkä hyväntekijöitä, joiden vaatimukset ovatkin pohjimmiltaan hyviä ja joita onkin kuultava.
Tässä näet että omattunnot asetetaan aina surmanloukkuun, tekivätpä mitä tahansa, sekä menestyksessä että onnettomuudessa. Voi sieluparkoja mihin ovat joutuneet!
Raamatun pilkkominen muuttuviin ja muuttumattomiin osiin poistamalla toisia ja valikoimalla sieltä aikaan sopivia kohtia ja keksimällä niiden tilalle uusia säädöksiä, on vahingollista juuri sen tähden, ettei sellaiselle raamatun paloittelulle ole luvassa loppua. Sen loppumiselle ei ole mitään takeita kun siinä kerran on päästy alkuun. Kukaan ei näet voi vakuuttaa minulle tänä päivänä, mihin raamatun kohtien poistaminen päättyy, vähiten sellaiset henkilöt, jotka siihen ovat ryhtyneet. Mainittu mallihan voi koskea jatkossa yhtä hyvin raamatun muuttumattomista totuuksista. Miksi pitää niitäkään muuttumattomina jos kerta muutkaan kohdat eivät kelpaa? Niinpä, miksi Jumala epäonnistuessaan, erehtyessään ja ollessaan huolimaton käskyjen antamisessa, ei olisi epäonnistunut, erehtynyt tai ollut huolimaton antaessaan armonsa raamatun kautta. Ja mitä "mannermaalainen" tekee Jumalan armolla, jos hän ei välitä Jumalan oikeudenmukaisuudesta? Jumala on epäonnistunut niin räikeästi että hän puhuu samalla lauseella sekä totta että valhetta. Asia, johon Jumalakaan ei pysty. Sellaiseen lopputulokseen tällä metodilla päädytään. Näin siis jos joku keksii, että armon suhteenkin on tehty virhearvio, myös ne poistetaan muuttuvina ja aikansa eläneinä arvoina. Millä raamatun hävittäjät estävät tämän kehityksen? Kun tälle linjalle on kerran lähdetty, aseita tämän estämiseen ei ole enää olemassa. Vähiten niillä, jotka käyttävät "Sällin" edustamaa metodia. Todellisuudessa näinhän on jo käynyt. On paljon pappeja, jotka eivät pidä oikeina niitäkään kohtia raamatussa, jotka puhuvat lunastuksesta ja ylösnousemuksesta. On totetutunut se, että jos annat saatanalle pikkurillin, hän vie lopulta koko käden. Logiikka on sama kuin hölmöläisen rekikuorman tyhjentämisessä; "Jos ei hevonen jaksa vetää tätä tukkia, ei se jaksa tätäkään." Kuka tahansa voi perustella evankeliumin poistamisen sillä, että onhan noita opin kohtia ennenkin poistettu.... ja seuraamuksitta. Malli toimii ennakkotapauksena.
Vielä lopuksi raamatun muuttumattomuuteen. Oletan että sinäkin voit myöntää raamatussa joitain kohtia Jumalan Hengen inspiroimiksi, esim. ilmoituksen Kristuksen pelastustyöstä ja evankeliumista, koska ne ovat sinun mukaasi muuttumattomia totuuksia.
Sinulle lienee selvää se totuus, että raamattu on ainoa tietolähde, joka on ilmoittanut sanoman Kristuksesta ja evankeliumin sanomasta. Tämän peruslähtökohdan pohjalta se, mikä on muuttumatonta on lähtöisin raamatusta eikä mistään muualta. Toiselta puolelta käsityksesi mukaan se mikä on muuttuvaa, on lähtöisin kunkin ajan ihmisten ratkaisuista. Täten kukaan ihminen ei kirkko, kirkolliskokoukset eikä vaikkapa esimerkiksi "Sälli", ole voinut keksiä yhtään muuttumatonta säädöstä.
Niinpä vedämme johtopäätöksen: Raamattu on ainoa lähde, josta on koskaan saatu mitään muuttumatonta ilmoitusta. Ihminen on kyennyt tarjoamaan vain vähempiarvoisia muuttuvia normeja.
Nyt seuraa yksinkertainen kysymys; kumpi on luotettavampi lähde, raamattu, joka on todistettavasti antanut muuttumattomia normeja, vaiko mannermaalainen "inspiroitu" tietolähde, joka voi antaa pelkästään muuttuvia normeja ja jota "Sälli" osaltaan edustaa?
Edelleen, jos kerta raamattu on voinut antaa edes joitakin muuttumattomia normeja, eikö olisi todennäköisempää että myös ne raamatun kohdat, joita mm. "Sälli" pitää muuttuvina olisivatkin muuttumattomia, eikä muuttuvia, niin kuin väittävät ne, jotka voivat antaa vain muuttuvia normeja?
Tämähän perustuu siihen että raamattu kyetessään antamaan edes muutaman muuttumattoman normin (arvosteluperusteen), on tietenkin loogisesti pätevämpi ja luotettavampi arvioimaan mannermaalaisia muuttuvia normeja, kuin nämä arvosteluperusteiltaan vähempiarvoiset normit tai niiden normien keksijät raamattua.
Jokainen vetäköön omat rehelliset johtopäätöksensä.seuraava Sälli on tietysti oikeassa siinä, että Hengellään Jumala kirjoittaa Uuden liiton uskovan sydämeen lakinsa, joka sisäisesti ohjaa tätä. Mannermaalle voimme edelleen antaa pisteet siitä, että hän on tuonut esiin sen Lutherin Galatalaiskirjeen kommentaarin ajatuksen, että 'itse uskossa Kristus on läsnä', ja näin vaikuttaa hyvää. Vanhurskaus ei ole vain hyväksemme luettua, vaan jo 'alkavasti' meissä toteutuvaakin. Nämä ovat joillekin tuttuja esim. Prätoriuksen kirjasta 'Hengellinen aarreaitta', vanhaa luterilaista opetusta.
Väärässä, ja vakavasti harhassa Mannermaa ja Sälli ovat siinä, että Hengen sisäinen ohjaus voisi nousta Raamatun kirjoitetun sanan yläpuolelle ja miltään osin kumota sen antaman ohjauksen. Mitenkään henkilöä demonisoimatta on syytä tässä noudattaa Jeesuksen esikuvaa, joka kerran Pietarin toimintaa arvioidessaan lausui: 'väisty minun edestäni, Saatana!'. Motiivina Jeesuksella oli rakkaus, ja vain 'ensimmäisestä rakkaudesta' (Ilm 2) luopunut seurakunta antaa Sällin ja kumppaneiden kulkea rauhassa tietään, heitä varoittamatta.
Mannermaan 'usko' käsitteen määrittelyä Nikomedia on aiheellisesti kritisoinut. Voisi lisäksi todeta, että Mannermaa ei - ainakaan yleensä, voi olla että joku lausuma löytyisi- tuo kyllin selvästi esille sitä miten usko syntyy, nimittäin kun ihminen kuulee ja uskoo evankeliumin sanan (näin Paavali ja Lutherkin). Usko on tällöin syntyessään 'että' -uskoa, uskon että Jumalan lupaus on tosi. Kasvaessaan luottamukseksi Jumalan persoonaan usko edelleen pitää häntä luotettavana, ottaa vastaan hänen ilmoituksensa ja elää 'jokaisesta sanasta joka tulee Jumalan suusta'. Näin Nikean tunnustuskin vahvistaa meidän uskovan monia 'että' -lauseita ja uskovan jopa 'seurakuntaan' (kreikkalainen alkuteksti), siis uskon kohteena (ei edellytä uskonkuuliaisuutta Heikan raportille tai muille kirkon viran tai päätöksenteon hairahduksille)!
Ehkä selvyyden vuoksi on todettava että Raamattu toki tuntee myös lain hirmuvaltana ja kirouksena, josta evankeliumi on meidät vapauttanut - juuri esim. Gal. Sellainenhan siitä meille tulee jos emme tunne uskossa omaksuttavaa Kristuksen lahjavanhurskautta.
Minä en ole ollenkaan pettynyt tähän keskusteluun. Pyhän Hengen suurella rakkaudella Kirjaan piirtämien pelastavien sanojen totuus on tullut esille. Eihän tässä ole kysymys tyylipisteistä. On ollut mukava tehdä yhteistyötä kanssasi, Nikomedia! Jatketaan jos tarvetta ilmenee. - Nikomedia
p.j. kirjoitti:
seuraava Sälli on tietysti oikeassa siinä, että Hengellään Jumala kirjoittaa Uuden liiton uskovan sydämeen lakinsa, joka sisäisesti ohjaa tätä. Mannermaalle voimme edelleen antaa pisteet siitä, että hän on tuonut esiin sen Lutherin Galatalaiskirjeen kommentaarin ajatuksen, että 'itse uskossa Kristus on läsnä', ja näin vaikuttaa hyvää. Vanhurskaus ei ole vain hyväksemme luettua, vaan jo 'alkavasti' meissä toteutuvaakin. Nämä ovat joillekin tuttuja esim. Prätoriuksen kirjasta 'Hengellinen aarreaitta', vanhaa luterilaista opetusta.
Väärässä, ja vakavasti harhassa Mannermaa ja Sälli ovat siinä, että Hengen sisäinen ohjaus voisi nousta Raamatun kirjoitetun sanan yläpuolelle ja miltään osin kumota sen antaman ohjauksen. Mitenkään henkilöä demonisoimatta on syytä tässä noudattaa Jeesuksen esikuvaa, joka kerran Pietarin toimintaa arvioidessaan lausui: 'väisty minun edestäni, Saatana!'. Motiivina Jeesuksella oli rakkaus, ja vain 'ensimmäisestä rakkaudesta' (Ilm 2) luopunut seurakunta antaa Sällin ja kumppaneiden kulkea rauhassa tietään, heitä varoittamatta.
Mannermaan 'usko' käsitteen määrittelyä Nikomedia on aiheellisesti kritisoinut. Voisi lisäksi todeta, että Mannermaa ei - ainakaan yleensä, voi olla että joku lausuma löytyisi- tuo kyllin selvästi esille sitä miten usko syntyy, nimittäin kun ihminen kuulee ja uskoo evankeliumin sanan (näin Paavali ja Lutherkin). Usko on tällöin syntyessään 'että' -uskoa, uskon että Jumalan lupaus on tosi. Kasvaessaan luottamukseksi Jumalan persoonaan usko edelleen pitää häntä luotettavana, ottaa vastaan hänen ilmoituksensa ja elää 'jokaisesta sanasta joka tulee Jumalan suusta'. Näin Nikean tunnustuskin vahvistaa meidän uskovan monia 'että' -lauseita ja uskovan jopa 'seurakuntaan' (kreikkalainen alkuteksti), siis uskon kohteena (ei edellytä uskonkuuliaisuutta Heikan raportille tai muille kirkon viran tai päätöksenteon hairahduksille)!
Ehkä selvyyden vuoksi on todettava että Raamattu toki tuntee myös lain hirmuvaltana ja kirouksena, josta evankeliumi on meidät vapauttanut - juuri esim. Gal. Sellainenhan siitä meille tulee jos emme tunne uskossa omaksuttavaa Kristuksen lahjavanhurskautta.
Minä en ole ollenkaan pettynyt tähän keskusteluun. Pyhän Hengen suurella rakkaudella Kirjaan piirtämien pelastavien sanojen totuus on tullut esille. Eihän tässä ole kysymys tyylipisteistä. On ollut mukava tehdä yhteistyötä kanssasi, Nikomedia! Jatketaan jos tarvetta ilmenee.Jatketaan vain yhteistyötä. Hienoja näkökantoja sinulla. Osaat sen lisäksi ilmaista itsesi selvästi ja lyhyesti, kun taas minä joudun sepittämään pitkät lorut samoista asioista. Mutta, mitäs tuosta, pääasia että totuus tulee esille, tavalla tai toisella.
Olen kuullut siitä, että nykyään tuo Mannermaan jaottelu on kumottu myös tieteellisesti teologipiireissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843