lapsikasteen valheturva!

erkki

Se, että ihminen elämän vaikeuksia kohdatessaan,
-usein itseaiheutetuissa sellaisissa-, kertoo
alkaneensa turvautua Jumalaan, ei vielä tee hänestä
Raamatun tarkoittamalla tavalla uskovaista,
uudestisyntynyttä Jumalan lasta, kuten monissa
varsinkin luterilaisessa kirkossa nykyisin
järjestetyissä "uskon Jumalaan" tilaisuuksissa useat
nk."julkisuuden henkilöt" tuntuvat kertovan.

Jaak. 2:19 "Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä
teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat."

Sanan mukaan siis se, että omalla inhimillisellä
tasollaan alkaa totenapitää Jumalan olemassaoloa, ei
vielä tee hänestä pelastettua
Jumalan perhekuntalaista.

Suurin ongelma näissä kirkoissa järjestetyissä
"yleishumaaneissa" tilaisuuksissa onkin se,että
niin tilojen tarjoajien kuin puhujienkin käsityksen
mukaan Suomessakin miltei kaikki (n.4,4 milj.) ovat JO
Jumalan lapsia, mitä väittämää käytännössä joka
saarnassaan papit myös nykyisin jaksavat esiinnostaa.

Siis ovat uudestisyntyneitä MUIDEN PÄÄTTÄMINÄ,
ULKOKOHTAISEN TOIMENPITEEN PERUSTEELLA, ITSE
"TIEDOTTOMINA" OLLESSAAN???

2Tess 2:10 ... "joutuvat kadotukseen, sentähden
etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen,
voidaksensa pelastua."

Raamattu tuntee AINOASTAAN HENKILÖKOHTAISEN
VASTUULLISUUDEN kunkin
yksilön kohdalla Jeesuksen sovitustyön
vastaanottamisen suhteen, minkäänlaista AUTOMAATTISTA
kaikkia koskevaa armahdusta Raamattu EI millään tavoin
opeta.

Näinollen AIVAN YHTÄ VÄHÄN KUIN RAAMATUN TÄYSIN
SELKEÄN OPETUKSEN MUKAAN ON MAHDOLLISTA KENENKÄÄN
PELASTAA KOOMAAN VAIPUNUTTA 80 VUOTIASTA ATEISTISTA
LÄHISUKULAISTAANKAAN, -VAIKKA KUINKA HÄNTÄ KÄYTÄISIIN
SAIRAALASSA VEDELLÄ VALELEMASSA JA HÄNEN PUOLESTAAN
PÄÄTÖKSIÄ TEKEMÄSSÄ-, YHTÄVÄHÄN KENENKÄÄN MYÖS ON
MAHDOLLISTA UUDESTISYNNYTTÄÄ LASTAANKAAN MAINITUILLA
TOIMIENPITILLÄ.

Kuitenkin tällaista Sanalle ehdottoman vierasta
"sijaispäättämistä" niin katoliset kuin
luterilaisetkin kirkot hyvin voimakkaasti
VAUVAKASTEOPISSAAN iskostavat ihmisten mieliin,
vakuuttaen kaiken senperusteella JO olevan kunnossa,
täten tehden tyhjäksi ihmisen OMAN uskonratkaisun
tarpeellisuuden, mikä HENKILÖKOHTAINEN VASTUULLISUUS
SUHTAUTUMISESSA JEESUKSEN SOVITUSTYÖN
VASTAANOTTAMISEEN TAI VASTAANOTTAMATTOMUUTEEN on
Raamatun mukaan kuitenkin AVAINKYSYMYS kunkin
iankaikkisuuskohtaloa ratkaistaessa.

Vapaiden suuntienkin kohdalla rohkeus julistaa tätä
Raamatussa ehdottoman keskeistä HENKILÖKOHTAISTA
VASTUULLISUUTTA
näyttää kadonneen (käytännössä osoitetaan
vaikenemisella hiljaista hyväksyntää kirkkojen
jäsentehtailua kohtaan, vauvakasteen väitetyn
merkityssisällön kritiikkiä ei juuri kuule) yleiseen
ekumeeniseen hymistelyyn, haluttaessa mm. hakea
kirkkokuntahyväksyntää vihkimisoikeuksineen, ja
pyrittäessä samalla olemaan "ärsyttämättä" kirkkoa,
nimittäin valtiovallan USKONNOLLISISTA YHDYSKUNNISTA
päättävissä elimissähän istuu LEEGIO JUURI NÄITÄ
SAMAISEN KIRKON VAUVAKASTETTUJA JÄSENIÄ, JOILLA
KUITENKAAN USEIMMILLA EI
OLE MINKÄÄNLAISTA HENKILÖKOHTAISTA USKONRATKAISUA
TEHTYNÄ.

Onkin aivan turha odottaa maassamme minkäänlaista
laajamittaisempaa herätystä niinkauan kun ei löydy
rohkeutta sanoa suoraan:"OLET VAUVAKASTEINESI MATKALLA

IANKAIKKISEN VAIVAN PAIKKAAN, ELLET OLE
HENKILÖKOHTAISESTI OTTANUT JEESUSTA VASTAAN
KUULLESSASI JUMALAN KUTSUN."

Sanoohan Paavali hyvin jyrkästi:Gal 1:8 "Mutta vaikka
me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille
evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme
teille julistaneet, hän olkoon kirottu."

Meillä EI siis ole Sanan mukaan oikeutta lähteä
pyöristelemään Raamatun keskeisiä totuuksia ilman
vastuuseen joutumista, puhumattakaan siitä että
tällaisella "korvasyyhy" opetuksellamme olemme
tosiasiallisesti ESTÄMÄSSÄ herätyksen syntymistä, JOS
olemme hiljaa tästä kirkkojen nykyisin hyvin
voimakkaasti esilläpitämästä (myös mm. Kotimaa-lehti)
väitetystä VAUVAKASTEEN VANHURSKAUTTAVASTA,
UUDESTISYNNYTTÄVÄSTÄ vaikutuksesta, mikä väite samalla
TEKEE TYHJÄKSI IHMISEN OMAN HENKILÖKOHTAISEN
USKONRATKAISUN TEKEMISENTARPEEN.

PS. Jo n.60:ntä vuotta sitten luterilainen rovasti
Urho Muroma myös julisti; "Olet vauvakasteinesi
matkalla helvettiin", tämä muistutuksena siitä, että
myös kirkon piirissä
Jumalan Hengen vaikutuksesta on ollut välillä
todellista heräämistä näkemään Sanan väärentämättömiä
totuuksia.

1

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voitto Ramu

      Pelkkä kaste ei riitä, mutta kun olet lähtenyt tuhlaajapojaksi niin palata voi KOTIIN, sillä ei Jumala ole Isyyttään sinuun kieltänyt :
      Jo lapsikasteessa Jumala otti sinut lapsekseen ja Jumala pysyy uskollisena vaikka sinä olisitkin ollut uskoton.

      MUTTA kerropa nyt mitä kasteessa sinun mielesätsi tapahtuu:

      Älä enään panttaa tietoasi.

      Tee nyt lopultakin lyhyt luettelo mitä sun mielestä kasteessa tapahtuu ja laita raamatunkohdat perään.

      Seuraavassa malli miten sen voi lyhyesti ja selvästi tehdä:

      -Kasteessa synnit pestään pois (Apt 22:16)
      -Kaste tapahtuu syntien anteeksisaamiseksi (Mk 1:4, Lk3:3, Apt 2:38)
      - Kaste uudestisynnyttää (Jh 3:5, Tiit 3:5)
      - Kasteessa tullaan osalliseksi Kristuksen kuolemaan ( Rm 6:3)
      - Kasteessa tullaan osalliseksi Kristuksen ylösnouseuksesta (Rm 6:5)
      - Kasteessa saadaan Pyhä Henki ( Apt 2:38, Apt 19:6)
      - Vesikaste pelastaa (1.Piet 3:21)
      - Kasteessa Jumala vaikuttaa meissä uskon ( Kol 2:12)


      JOS SULLA ON EDES JOKIN KÄSITYS SIITÄ MITÄ KASTEESSA TAPAHTUU JA MIKSI KASTE ON NIIN on yksinkertaista laatia ne tuollaisen lyhyen luettelon muotoon jotta lukijat tietäsivät MIKÄ ON KASTEKÄSITYKSESI.


      EI KAI SE NYT NIIN VAIKEETA PITÄS OLLA.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      183
      13718
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4960
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      156
      3734
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2863
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1811
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1707
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe