usko ja teot

Luin Raamattua ja pysähdyin miettimään Jaakobin kirjeen toisen luvun 14-26 jakeita. Siinä puhutaan siitä kuinka tärkeitä ovat myös teot uskon lisäksi. Raamatussa on monessa kohdassa myös kohtia, joissa sanotaan että yksin armo pelastaa eivät omat teot. Onko siis niin että uskolla ja teoilla saavutetaan vanhurskaus ja pelastus on yksinomaan Jumalan armosta?
4249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jaakob muunmuassa edusti alkuperäistä "uskoa", jonka keulahahmo oli itse ihmisen Poika, Kristus, ja se tietenkin antaa tuolle kirjeelle enemmän pontta ja pohjaa. Siksi se tuntuu aidolta sanomalta ja on varmasti tarkoitettu sen ajan ja nykyajan ihmisille.
Raamatussa esiintyy myös sellaista tekstiä, jonka kohdalla voidaan olettaa sen olevan vain silmän ruokaa ja ajan kulun täytettä.

Äänestä

Yksin Kristuksen sovitustyö sovitti ihmisen synnit.
Joka uskoo Jeesukseen ja on kastettu,
pelastuu aivan varmasti.

Jumala pelastaa ihmisen antamalla hänelle uskon Jeesukseen.

Tuo lahjana saatu usko ei voi olla vaikuttamatta
ihmisessä muutosta parempaan.

Jumala vaikuttaa nuo hyvät teot ihmisessä.
Ne eivät ole ihmisen omaa ansiota, eikä ihminen
pysty niitä omasta voimastaan tekemään.

Fil. 2:13
"...sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa
sekä tahtomisen että tekemisen,
että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi."

Lahjapaketti nimeltä "pelastava usko" sisältää aina myös
tuon uskon vaikutuksia. Kun Pyhä Henki tulee asumaan
ihmisen sydämeen, ihminen ei voi noin vain
tehdä syntiä ilman, että Pyhä Henki nuhtelee niistä,
ja taivuttelee tekemään niiden sijasta jotakin hyvää.

Uskovassa ihmisessä taistelee loppuun saakka
oma itsekäs luonto, ja Jumalalta lahjaksi saatu
usko.

Äänestä

Jaakobin kirje oli Lutherillekin vaikea, koska siitä saa sen vaikutelman, että myös teoilla on vanhurskauttava vaikutus. Näin opettaa mm. Katolinen kirkko edelleen.

Jaakobin kirje avautuu kuitenkin paremmin jakeen 24 sanoissa: "ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella" (-92 käännös). Jaakob ei puhu vanhurskauttamisesta, vaan vanhurskaasta elämästä. Jos sanoo uskovansa, mutta teot puhuvat toista, syntyy epäilys uskon aitoudesta. Sitten taas jonkun toisen teoistakin voidaan havaita vanhurskaus, vaikka hän ei koskaan olisi kertonut uskovansa.

Tulkinnan vaikeus syntyy siitä, että Jaakob käyttää vanhurskaus -sanaa vähän eri tavalla kuin Paavali. Abraham osoittautui vanhurskaaksi tekonsa perusteella. Mitä Abraham sitten teki? Vastaus on yksinkertainen: Uskoi Jumalaan ja Hänen antamaansa lupaukseen. Niinhän mekin teemme, toivottavasti meidän tekommekin osoittavat sen.

Äänestä

Roomalaiskirje:
3:20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.

Galatalaiskirje:
2:16 mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
3:2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?

Vertaappa noita edelläolevia seuraavaan;

Jaakobin kirje:
2:20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
2:26 Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.

Yleisin sekaannuksen syy on, että ymmärretään noissa kaikissa puhuttavan samoista teoista.

" Älä tapa" käskyn noudattajasta ei tule murhaajaa.
Pysyt vain ennallaan.
Lain käskyjen kaikki asiat ovat se neutraali tilanne jossa emme ole tehneet hyvää emmekä pahaa.

Uskon teot ovat positiivisia.
Niissä teemme jotain myönteistä muiden kanssa
elessämme.
Elämässä hyvät teot toteutuvat hyödyllisessä työssä silloin kun teemme sitä omaksi ja yhteiseksi hyödyksemme.Tavallista hyvää elämää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


just asking kirjoitti:

Luin Raamattua ja pysähdyin miettimään Jaakobin kirjeen toisen luvun 14-26 jakeita. Siinä puhutaan siitä kuinka tärkeitä ovat myös teot uskon lisäksi. Raamatussa on monessa kohdassa myös kohtia, joissa sanotaan että yksin armo pelastaa eivät omat teot. Onko siis niin että uskolla ja teoilla saavutetaan vanhurskaus ja pelastus on yksinomaan Jumalan armosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu