Foorumeilla käydään kiivastakin väittelyä. Aikuismaiseen keskusteluun kuuluu se, että pitäydytään asiassa, ei ryhdytä haukkumaan toista kirjottajaa, saati provosoiduta hänen eriävistään mielipiteistä niin, että aletaan uhkailemaan tai haastamaan riitaa vaikkapa "määrää aika ja paikka" -tyyliin. Onhan selvää, että tuollaisiakin kommentteja ajoittain esiintyy, koska ihmisen henkinen kasvu on saattanut pysähtyä murrosikäisen asteelle ja silloin hän reagoi tuolla tavalla ristiriitatilanteisiin. Fyysisesti, ehkä jopa älyllisestikin aikuiseksi kasvanut ihminen on jäänyt henkisesti lapsen asteelle.
Miten toimia vastaväittäjän kanssa
9
556
Vastaukset
- Kurgan60
Kuolen nauruun!
- sanalle..
Avaus oli täyttä asiaa. Tietysti lapset hihittelevät sellaisille asioille, joihin aikuiset osaavat suhtautua asiallisesti. Et kai vain itse harrasta avauksessa kuvattua käytöstä?
- selostus
siinä Spede-elokuvassa "...jos he vielä tästäkin selviävät niin viimeistään tässä heidät nujerretaan"
Eli nyt Kurgan kuule ,Sinä olet totuuden edessä ,kun nämä fakiirit ottivat Sinun nimimerkkisikin käyttöön,näköjään havaitsivat sen tehokkaaksi.Nostatkos kädet ylös suosiolla,noh.?
- parempi kuitenkin
loppupeleissä käyttäytyä lapsellisesti ja naurettavan uhmaikäisesti täällä jos siitä oikeasti on itselle apua, kuin lähteä potkimaan mummoja kadulle. Täällä saa "anonyymina" (...) kirjoittaa ulos kaikki patoutumansa, joista suurin osa lienee toden totta melkoisen dadaistista huttua. Kaikista ikävaiheista omat patoutumansa, aina vaippaiästä "teiniäitiyteen" saakka.
- vaikka esiintyisi "age...
Tuo oli todella hyvä pointti. Jo se jonkun oloa helpottaa, että esiintyy foorumilla vaikka salaisena agenttina ja hurjana kaverina, vaikka on tosielämässä traumatisoitunut ja kiusattu luiskaolkapäinen vätys, niin silloinhan se, että me terveemmät siedämme tuollaista höperöintiä täällä, on pieni hinta siitä, että kaveri pysyy jotenkin kasassa ja selviää avohoidossa paljon kalliimman laitoshoidon sijaan.
- toimintaa
ettekö huomaa LUUSERIN touhuja!!!
- Kyllä...
Ironmikesin olisi tosiaan aika parantaa tapansa. Koko ajan se uhkailee ihmisiä (niitä jotka on voittaneet sen väittelyssä, siis kaikkia) väkivallalla ja väittää olevansa miljonääri vaikka elää sosiaalituella ja äitinsä varoilla...Tuskinpa se on fyysisestikään kovin kehittynyt henkisen kehityksen asteesta puhumattakaan...
- nyt tuon ja
ottaa lusikan kauniiseen käteen...
- Utelias
Eräs itkevä inisijä on vaatinut tapaamista "kasvoista kasvoihin rauhanomaisissa merkeissä" erään palstalaisen kanssa, koska hän sanoo kokeneensa kirjoittelun uhkaavana. Syynä on varmaan mainitsemasi syy, eli inisijä on provosoitunut ja hänen henkinen kasvunsa on saattanut pysähtyä murrosikäisen asteelle. Inisijä on lisäksi uhannut jäljityksellä, jos hänen meiliosoitteeseensa tulee roskapostia, vaikka hän itse on sitä kertomansa mukaan lähettänyt. Onhan hän myös häiriköinyt keskustelupalstalla purkaen tapaamisviettiään palstalaisten niskaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883