Miksi Vartiotorniseura suhtautuu kielteisesti yliopisto- ja korkeakoulutasoiseen koulutukseen. Luoko tieto tuskaa ihmiselle ?
Miksi Vartiotorniseura
6
351
Vastaukset
- nimimerkki.
Harmagedon tulee justiinsa, joten on turha hukata aikaa opiskeluun.
Toinen syy on se, että "maailmallinen" tieto ja sivistys on saatanan ja demoneitten aikaansaannosta. Mitä järkeä on siis opikein koulussa opiskella saatanan ajatuksia? Se olisi sama kuin ruokailisi demonien pöydässä. Seuran julkaisuista saa kaiken tarvittavan sivistyksen ja hengellisen ravinnon.- kokemus osoittaa
että kriittistä ajattelua oppineet eivät osaa olla soveltamatta sitä uskontoonsa.
- johnu
ei siihen kannusteta mut jos joku haluaa lukea niin se on sen oma asia
- taram2
minun aikanani ei ollut noin.
Hyvä jos tosiaakin asiassa mennään parempaan suuntaan,kunhan ei vain harrasteta henkistä terrorismia niitä kohtaan jotka opiskelevat eli lopetetaan keskusteleminen ja kanssakäyminen.
Minä olin tienraivaaja peruskouluni jälkeen 1970-luvun alussa ja päätin sitten hankkia muutaman vuoden päästä ammatin.Lähdin opiskelemaan.
Mutta kyllä olin yksi!!!
Monet tienraivauskaverit käänsivät päänsä konventissa kun tulivat vastaan.Oli kuin minuun olisi tarttunut rutto.
Kun myöhemmin aloitin uudestaan tienraivauksen samat tyypit tulivat juttelemaan kuin viimeeksi eilen oltaisiin tavattu, vaikka oli mennyt vuosikymmen edellisestä keskustelusta.
Jotenkin kornia.
Mikä on uskonveljien todellinen yhteys tuli mieleeni. - johnu
taram2 kirjoitti:
minun aikanani ei ollut noin.
Hyvä jos tosiaakin asiassa mennään parempaan suuntaan,kunhan ei vain harrasteta henkistä terrorismia niitä kohtaan jotka opiskelevat eli lopetetaan keskusteleminen ja kanssakäyminen.
Minä olin tienraivaaja peruskouluni jälkeen 1970-luvun alussa ja päätin sitten hankkia muutaman vuoden päästä ammatin.Lähdin opiskelemaan.
Mutta kyllä olin yksi!!!
Monet tienraivauskaverit käänsivät päänsä konventissa kun tulivat vastaan.Oli kuin minuun olisi tarttunut rutto.
Kun myöhemmin aloitin uudestaan tienraivauksen samat tyypit tulivat juttelemaan kuin viimeeksi eilen oltaisiin tavattu, vaikka oli mennyt vuosikymmen edellisestä keskustelusta.
Jotenkin kornia.
Mikä on uskonveljien todellinen yhteys tuli mieleeni.aika outoa käytöst... kyl mie opisk. miten haluasin ja ei se muille kuulu. ja jos joku urputtais niin se ois sen oma ongelma...
jos ei ois kavereita sen takii niin olkoon...
että näin - taram2
johnu kirjoitti:
aika outoa käytöst... kyl mie opisk. miten haluasin ja ei se muille kuulu. ja jos joku urputtais niin se ois sen oma ongelma...
jos ei ois kavereita sen takii niin olkoon...
että näinvahava ja itsenäinen ajattelussasi.
Kristityn ei tarvitse olla laumasielu.
Menestyt vielä kristillisellä tielläsi.
Toivon sinulle paljon Herran siunausta.
Muista Jeesuksen sanat:Joh:11.26 "eikä yksikään,joka elää ja USKOO minuun,ikinä kuole.USKOTKO tämän?"
Teoillamme emme,ainoastaan uskolla pelastumme.
Vaikka raapustaisit raporttilomakkeeseen mitä,et pelastu vaan vain uskolla Jeesukseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216720Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235387- 1152548
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152019Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361751Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111978- 59944
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28850Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43848