Suuri taistelu

kirjoitettu on

Suuren suosion saanut "Suuri taistelu" on merkittävä kirja jokaisen uskovan elämää ajatellen. Kirjassa profetian henki ilmoittaa tulevia tapahtumia tarkasti Jumalan aivoitusten mukaisesti. Viimeiset tapahtumat ovat parhaillaan silmiemme edessä. Kirja auttaa meitä valmistumaan lopunajan suuriin tapahtumiin. Se auttaa seisomaan oikella puolella kun pedonmerkin aika koittaa. Kannattaa lukea ennen kuin on myöhäistä!

Kirjaa on vuodessa jaettu 50000 ympäri Suomen. Toivottavasti kaikki halukkaat saavat kyseisen kirjan. Voit kysyä sitä myös lähikirjastostasi.

46

977

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nerre

      Minulla on mainitsemasi "suuri taistelu" kirja hyllyssäni ym. adventistien julkaisuja.

      Olen kirjat sivuuttanut asiattomina ja todeten niiden sisältävän pelkkää harhaoppia. Ei siis luku elämyksiä, eikä uskoa vahvistavaa matka evästä kirjoissa ollut. Vaikka niin olisin sitä odottanut sellaiselta taholta joka pitää itseään ainoana raamatullisena seurakuntana. Suuri taistelu kirja on suuri pettymys.

      ( tämä on minun virallinen kantani )

      • Tutustuttu on ja köykäiseks...

        EGW: Suuri tappelus on mitätön kirja jonka lukijalta menee aika hukkaan.
        Kristillisyydestä apostolisessa merkityksessä ei ole tietoakaan.

        Raamattu kannattaa pitää ainoana hengellisenä kirjana.
        Siellä on se opetus puhtaana jonka apostolit jättivät jälkipolvia varten.
        Kavahtakaa noita sananselittäjiä, jotka tyrkyttävät laitostettua uskontoa puhtaan ja vapaan Vapahtajamme uskon sijaan.
        Näiden julistajien aika on päättynyt.
        Jeesuksen usko kulkee sydämeltä sydämelle kaikessa hiljaisuudessa ja väkijoukkojen ja kansankokousten ulkopuolella.
        Tule Herra ja ole sinä yksin meidän kuninkaamme ja opettajamme.

      • Nerre
        Tutustuttu on ja köykäiseks... kirjoitti:

        Hyvin harvat lumoutuu Whiten kirjallisuuteen.
        Nekin harvat taitavat jostain syytä olla eksyneitä tälle palstalle valloittavin Suuri Taistelu periaattein.

      • Tutustuttu on ja köykäiseks... kirjoitti:

        EGW: Suuri tappelus on mitätön kirja jonka lukijalta menee aika hukkaan.
        Kristillisyydestä apostolisessa merkityksessä ei ole tietoakaan.

        Raamattu kannattaa pitää ainoana hengellisenä kirjana.
        Siellä on se opetus puhtaana jonka apostolit jättivät jälkipolvia varten.
        Kavahtakaa noita sananselittäjiä, jotka tyrkyttävät laitostettua uskontoa puhtaan ja vapaan Vapahtajamme uskon sijaan.
        Näiden julistajien aika on päättynyt.
        Jeesuksen usko kulkee sydämeltä sydämelle kaikessa hiljaisuudessa ja väkijoukkojen ja kansankokousten ulkopuolella.
        Tule Herra ja ole sinä yksin meidän kuninkaamme ja opettajamme.

        Kyllä saa välillä nauraa niin väärällään ja tuo nimi taas osui nauruhermoon: Suuri Tappelus.

        Tulee mieleen, että kun adventistit ovat tulleet tänne tuomaan tuota suurta tappelusta, niin heidän liehittelijänsä sitten kovasti moittivat täkäläisiä tappeluksesta. Eivät sanallakaan moiti niitä, jotka tappeluksen ovat tänne tuoneet. Ja vielä suuren kaiken lisäksi.

    • luettavissa
      • KIITOKSIA

        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Nerre

        Hyvä kun kerroit sivuston osoitteen. Laitan selaimeni estolistalle sivusi, ettei viattomat lapset tai vieraat vahingossa eksyisi vahingollisille sivuille. On se törkeää kun julkisesti harhaa sallitaan levitettävän.

      • mietitty on
        Nerre kirjoitti:

        Oletko noin paholaisen pauloissa? Totuus tekisi sinutkin vapaaksi Jeesuksessa!

      • Nerre
        mietitty on kirjoitti:

        En ole paholaisen pauloissa. Mikäli olet uskossa Jeesukseen, kehoitan sinua astumaan ulos Whiten omaisen väärän hengen vallasta. Ellet ole uskossa, ota askel Jumalaa kohden evankeliumin kautta rukoillen että, Herra sinut pelastaisi.

        Rukoilen että yhä suurempi joukko liittyy vastustamaan sitä mitä edustatte( ei vihaten, vaan rakkaudessa ojentaen ja paljastaen harhanne). Ette edusta samaa kuin Jeesuksen uskovat. Pyrkimyksenne ovat eriävät. Puhutte kuin uskovat, mutta teissä on toinen henki.

      • kirjoitettu on

        Adventtiseurakunta syntyi Pyhästä Hengestä ja työmme päättyy vielä suuremmassa Pyhän Hengen voimassa. Ihmiset voivat olla vain joko puolelamme tai vastaan!

      • Nerre
        kirjoitettu on kirjoitti:

        Voisit olla enemmän kriittisempi Whitea kohtaan.
        Te adventistit olette kuin jonkin hengen valtaamia. Sanomanne niin täällä kuin kahden keskisissä keskusteluissa muualla tuntemani adventistien kanssa on samanlaista.
        Alussa ollaan kun veljiä. Muuttuu sävy siinä vaiheessa kun tulee esille Whiten profeetallinen sanoma. Eikä ole enää mitää yhteistä sen jälkeen. Joten heittäkää White pois sotkemasta teitä enempää.
        Palatkaa raamatun lähteille ilman Whiten tulkintoja.

      • joutuu myöntämään
        mietitty on kirjoitti:

        Oletko noin paholaisen pauloissa? Totuus tekisi sinutkin vapaaksi Jeesuksessa!

        Tyhjensin muutama vuosi sitten kirjahyllyäni .
        Annoin pois joukon kirjoja ja
        POLTIN NE JOITA EN HALUNNUT KENENKÄÄN LUKEVAN.
        Siinä meni Adventistien kirjoja mukana "suuri tappelus".
        Oliko tuo kirja tuossa luvussa?

      • junnu
        Nerre kirjoitti:

        Voisit olla enemmän kriittisempi Whitea kohtaan.
        Te adventistit olette kuin jonkin hengen valtaamia. Sanomanne niin täällä kuin kahden keskisissä keskusteluissa muualla tuntemani adventistien kanssa on samanlaista.
        Alussa ollaan kun veljiä. Muuttuu sävy siinä vaiheessa kun tulee esille Whiten profeetallinen sanoma. Eikä ole enää mitää yhteistä sen jälkeen. Joten heittäkää White pois sotkemasta teitä enempää.
        Palatkaa raamatun lähteille ilman Whiten tulkintoja.

        Yhtäläinen kokemus minulla myös.
        Hyvä mies oli mennyt pilalle adventismin kanssa.
        Adventisti ei usko Kristukseen.
        Huomasin tästä työtoveristani että hän uskoi kirkkoonsa kuin kristityt Vapahtajaan.

    • luokitella?

      Kirja on sekoitus kirkkohistoraa, uskonnollista julistusta, EGW:n uskonnollisia näkyjä ja visioita. Kuuluisiko tuo nyt sitten hartauskirjallisuuden kategoriaan? Kirkkohistorian luokkaan se ei ainakaan kuulu.

      • kirjoitettu on

        Historiallis/profeetallinen kirja. Historia osuus kertoo lyhyesti ja yksinkertaisesti kirkollisen historian ja uskonpuhdistuksen alkuseurakunnan ajoista ja profeetallinen osuus kertoo tapahtumat adventtiherätyksestä aina Jeesuksen tuloon asti.

      • kirja - ko ?

        Kyllä tuo luonnehdinnan "historiallis/" voisi ehkä jättää pois. Tosin teoksesta löytyy kirkkohistoriallisia aineksia mutta mitään historiallisen tutkimusraportin aineksia teos ei täytä. - Miten olisi: Uskonnollinen romaani? Luulisen tuon olevan melko oikea luokittelu.

      • Nerre

        Ei kannata vaivata päätään Whiten kirjallisuuksilla. Harhaoppisten kirjallisuus kuuluu ulkopuolelle kristillishistorian ja kaiken hartauskirjallisuuden.

      • Olen nähnyt joissakin kristillisissäkin kirjakaupoissa Ellenin kirjoja kristillisten kirjojen hyllyssä ja käynyt siitä huomauttamassa myyjille. Harhaopit tai mystiikka on niille oikea hylly. Eihän jehovan todistajien eikä mormoonien kirjojakaan pidetä esillä kristillisten kirjojen hyllyssä.

    • TaistoRa.

      Minulla on vanha -63 painettu nuo tiiliskiven kokoiset painokset ja olen todennut sen jo kauan sitten harhaoppeja pursuavaksi teokseksi!

      Jos vain suinkin mahdollista, niin varoittaisin vasta uskoontulleita ottamasta sitä itselleen luettavaksi ollenkaan! Kun uskoa ja uskon vakautta on enempi sitten myöhemmin karttunut, niin sitten sen voi lukea ja todeta minkälaisista aineksista ja lähteestä se on peräisin! Mutta tuskinpa vain kannattaa lukea sitä silloinkaan!

      Yksi esimerkki!->

      1.TEHTIINKÖ "PELASTUSSUUNNITELMA" SYNTIINLANKEEMUKSEN JÄLKEEN?

      EGW: SANOO KYLLÄ! Ja kirjoittaa!->
      "Armon valtakunta perustettiin heti ihmisen lankeemuksen jälkeen, jolloin suunnitelma laadittiin syyllisen suvun lunastamiseksi" (Great Controversy, p. 347)

      [Suuren Taistelun suomalaisessa käännöksessä sivulla 334, on lause muutettu seuraavanlaiseen muotoon:

      >>"Armon valtakunta perustettiin heti ihmisen lankeemuksen jälkeen, syntisen suvun lunastamista varten laaditun suunnitelman mukaan"! kts. myös Alfa ja Omega osa 7, sivu 301

      Englanniksi lause oli:
      "The kindom of grace was instituted immediately after the fall of man, when a plan was devised for the redemption of guilty race" (Great Controversy, p. 347.)

      EGW: siis sanoo KYLLÄ! (Katso EGW:n "Lunastuksen historia". Kustannusliike Kirjatoimi. Lahti 1951. Esan kirjapaino Oy. Luku 5. Otsikko: Pelastussuunnitelma, sivu 31.)

      Mitä sanoo tuohon yllä olevaan Raamattu!?
      >Siis - TEHTIINKÖ "PELASTUSSUUNNITELMA" SYNTIINLANKEEMUKSEN JÄLKEEN!?<

      RAAMATTU SANOO: EI!

      Elikä->
      "Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä". "Hänet oli valittu jo ennen maailman perustamista, ja nyt aikojen lopulla hänet on tuotu julki teitä varten"! 1.Piet.1:18-20.

      Huomasitko?

      RAAMATTU JATKAA EDELLEEN: EI!
      "Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina"! - Ef.1:4.

      Tämä oli vain pieni osa tuosta EGW,n harhaanjohtavasta julistuksesta tuossa "taistelu" tekeleessään! Vieläkin pahempia harhaopetuksia löytyy roppakaupalla samasta tekeleestä!

      Oppikaamme seulomaan Raamatun sanalla harhaiset julistukset ja tunnustakaamme ne samalla myös Jeesuksen nimessä harhaopeiksi ja sanoutukaamme niistä myös irti aivan totaalisesti vapahtajamme Jeesuksen nimessä!

      !!!Ei kaikki ole kultaa mikä kiitää!!!

      • junnu

        1.TEHTIINKÖ "PELASTUSSUUNNITELMA" SYNTIINLANKEEMUKSEN JÄLKEEN?

        33333333333333333333333333333333333333333333
        EGW:n kirjojen opetus johtaa kokonaan erilaiseen Jumalan pelastussuunnitelmaan, kuin kristinuskossa.
        EGW kertoo sellaisia Jumalan suunnitelmia joita ei koskaan ole ollut.
        Mooseksen lailla ei ollut pelastavaa tarkoitusta. Sen tarkoitus oli muokata laillinen peruste Jumalan suunnitelmaan.
        Lainrikkomisellaan juutalaiset saattoivat Vapahtajamme Ristille ja samalla tuli koko maailman valtakuntien lait liitetyiksi yhdessä juutalaisten Jumalalta saadun lain kanssa yhteiseen rikokseen.Näin Jeesus voitti laittomuuden teon välityksellä maailman lain alla syyllisiksi maailman loppuun asti.

        EGW:n opetuksert eivät sovi yhteen apostolien opetusten kanssa. Siksi adventtikirkko joutuu kaikissa asioissa tulkitsemaan alkuperäiset merkitykset pois.
        Omana asianaan tehköön niinkuin tekevät. Mutta käännyttäessään he kasaavat rangaistusta itsensä ja seuraajinsa päälle yhteisen tottelemattomuutensa vuoksi.
        EGW on Raamayun Sanan perusteella äärettömän VÄÄRÄ PROFEETAKSI.

      • uskonsoturit

        jotka jaksatte taistella harhaoppeja vastaan. Olen samaa mieltä kanssasi. Ellen Whiten tuotokset on harhaoppia, ja niistä kannattaa pysyä erossa. Itse olen tuon ämmän tarujen tähden joutunut paljon kärsimään. Mutta kiitos Jumalalle, sain armosta löytää evankeliumin. Löysin raamatun tärkeimmän asian, joka on Jeesus Kristus ristiinnaulittuna. Tämän Pyhän evannkeliumin E.G.W peittää tehokkaasti harhoillaan. Evankeliumin julistaminen, kääntyy lain julistamiseksi heidän kolmen enkelin sanomanaan.

        Jeesus kanssanne ja kaikkenne!

      • kirja on hyvä kirja
        uskonsoturit kirjoitti:

        ja omasta kokemuksesta voin todistaa että tämä kirja osaltaan johdatti minut armahtavan ja rakastavan Jeesuksen luo!Ehkä se johdahtaa sinukkin taistora kun tutustut Jeesuksen sanomaan laajemmin raamatusta. Miksi sanon näin:kirjoituksesta päätellen olet katkera Jumalan sanan todistajille eli vastapuolen henden ohjauksessa vielläkin.Olet etsivä sielu ja toivotan sinulle Jumalan rauhaa kristuksessa. Sinulla on toivoa kun käännyt Paavalin osoittamalle rakkauden tielle (esim:1Kor.13 luku) jonka Jeesus sinulle haluaa antaa Pyhän-Henkensä kautta.Suuren taistelu kirjan sisältöön viittasit ja tulkinta tapasi on kun "pirulla raamattua lukiessa. Ottaa lauseen sillä ja täältä mielivaltaiseksi ja siitä seuraa aina haluttu lopputulos. Harvoin vahingossakaan kirjoittajan tarkoittamaan käsitettä. Täytyy aina muistaa että Jumalan sana on raamattu. Suuri taistelukirja antaa kunnian luojalle ja Hänen sanalleen raamatulle.Tuhansia henkilöitä on tullut uskoon tämän kirjan vaikutuksessa. Tämä ehkä ärsyttää joitakin. Jeesus on voittanut pahan ja se riittää minunkin pelastukseen!Maran ata

      • Sekä että on mahdotonta
        kirja on hyvä kirja kirjoitti:

        On mahdotonta että sekä Raamattu että EGW:n opetukset olisivat molemmat totta ja samaa sanomaa.
        Mikäli ne olisivat, ne sopisivat yhteentoistensa kanssa.
        EGW:n sanoma on täälläkin kilpailuasetelmassa Raamatun uskottavuuden kanssa.
        Näiden eri sanomien välillä täällä on erimielisyys.
        2.Timoteuksen kirje:
        3:16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,

        Katsokaa kuinka maltillisesti ja täsmällisesti Paavali todistaa Raamatun sanasta.
        EGW:heki ei sopeudu yhteen tuon sanan kanssa.
        Me uskomme Raamattuun, ja meidän ei ole tarvis venkoilla merkitysten kanssa.
        Mutta EGW ei selviä edes itsensä kanssa Raamatun todistuksen läpi tulkinnoitta.
        1.Kor.14:26-40
        Järjestys seurakunnan kokouksissa
        26 Mitä tämä siis tarkoittaa, veljet? Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi. 27 Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta. 28 Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle. 29 Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. 30 Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta. 31 Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua. 32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan, 33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala.

        Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, 34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. 35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. 36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?

        37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. 38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä. 39 Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista. 40 Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä

        Jae jakeelta,rivi riviltä,Paavalin opetus tekee EGW:sanattomaksi.
        Kunnes hänelle jää jäljelle vain se virka, joka naiselle annettiin Paratiisinn lankeemuksen jälkeen; lasten synnyttäminen ja kasvatus.
        Sitäkään hän ei kuultujen tietojen mukaan tehnyt, vaan jätti lapsensa hoitamatta.

        7 Tämän sanoman julistajaksi ja apostoliksi minut on asetettu. Puhun totta, en valehtele. Minut on pantu kansojen opettajaksi, opettamaan niille uskon totuutta.

        8 Tahdon, että kun miehet rukoilevat, he kohottavat kätensä rukoukseen puhtain mielin, ilman vihaa ja ilman epäilyä. 9 Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys -- eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet, 10 vaan hyvät teot, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa. 11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. 12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. 13 Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, 14 eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. 15 Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.

      • Paljastaja =?
        kirja on hyvä kirja kirjoitti:

        ja omasta kokemuksesta voin todistaa että tämä kirja osaltaan johdatti minut armahtavan ja rakastavan Jeesuksen luo!Ehkä se johdahtaa sinukkin taistora kun tutustut Jeesuksen sanomaan laajemmin raamatusta. Miksi sanon näin:kirjoituksesta päätellen olet katkera Jumalan sanan todistajille eli vastapuolen henden ohjauksessa vielläkin.Olet etsivä sielu ja toivotan sinulle Jumalan rauhaa kristuksessa. Sinulla on toivoa kun käännyt Paavalin osoittamalle rakkauden tielle (esim:1Kor.13 luku) jonka Jeesus sinulle haluaa antaa Pyhän-Henkensä kautta.Suuren taistelu kirjan sisältöön viittasit ja tulkinta tapasi on kun "pirulla raamattua lukiessa. Ottaa lauseen sillä ja täältä mielivaltaiseksi ja siitä seuraa aina haluttu lopputulos. Harvoin vahingossakaan kirjoittajan tarkoittamaan käsitettä. Täytyy aina muistaa että Jumalan sana on raamattu. Suuri taistelukirja antaa kunnian luojalle ja Hänen sanalleen raamatulle.Tuhansia henkilöitä on tullut uskoon tämän kirjan vaikutuksessa. Tämä ehkä ärsyttää joitakin. Jeesus on voittanut pahan ja se riittää minunkin pelastukseen!Maran ata

        Jokin syy on joillekin jotka olettavat olevansa uskossa. Kuitenkaan tietämättä, Kuinka verinen on ollut todellisten Jumalan sanan levittäjien kohtalo.

        Jos ei ollut Veretön Jeesuksen Kristuksenkaan
        kohtalo, eipä Pavalikaan selvinnyt ilman henkensä menettämistä; Kuitenkaan mitään todellista totuutta ei saisi koskaan levittää
        Pitää vaan uskoa, että koko uskonto on syntynyt
        ilman mitään vastoin käymistä. Ei missään muotoa saa esimerkiksi kertoa mistään historian vaiheesta totuutta. Totuus pitää polttaa tai peittää syvään hautaan.

        Nyt kun puhutaan Alpigenseistä Waldolaisista ynnä
        muista valon kantajista. Niin nykyinen Pakanuus Kristillinen yhteisö pitää suuria uskon sankareita pahoina kerettiläisinä. Kuitenkin
        totuushan on kaikessa asiassa toinen versio.

        Nykyään elämme ajassa jossa. pieni muru kerrallaan on kaikkiin vainooja henkisiin uskontoihin kerrottu Totuuden valon kantajien olevan valtiollisewn Pakanuus ja Kristinuskon
        olevan todellinen totuus. Näin ajattelevat nämä henkilöt jotka eivät koskaan halua tietää mitään
        kuinka kurjaa on ollut totuuden valon kantajilla.

        Nykyinen suuri huuto on polta totuus. Usko meitä Me olemme totuus. Pieni tieto on vihollinen joka
        polttaa sillat. suurella tiedolla voimme rakentaa
        kunnolisen Jeesus jumaluuden yhteskunnan ja rakentaa vahvan sillan joka kestää kaikki järistykset ja meillä tulisi olemaan ainainen rauha keskenämme.

        Nämä tiedosta lyhyeksi jääneet ovat aina suurina hajoittajina. Näin aina tapahtuu, kun tietoa totuudesta ei haluta ottaa vastaan, Vaan kartetaan kaikkea valistavaa tietoa.

        Minun tiedon haluni alkoi vasta luettuani Tämän
        Saatanan vihaaman kirjan nimeltä Suuri Taistelu
        Kristuksen ja Saatanan välillä. se herätti minussa hankkimaan enemmän tietoa menneisyydestä
        Minä rakastan kaikkea totuutta Jeesuksessa
        Kristuksessa siksi kartutan jatkuvasti tietoa hänestä joka on meidän todellinen Herra.

        Etsikää totuudsen tietoa luopukaa pois valheiden saduista

      • TaistoRa.
        uskonsoturit kirjoitti:

        jotka jaksatte taistella harhaoppeja vastaan. Olen samaa mieltä kanssasi. Ellen Whiten tuotokset on harhaoppia, ja niistä kannattaa pysyä erossa. Itse olen tuon ämmän tarujen tähden joutunut paljon kärsimään. Mutta kiitos Jumalalle, sain armosta löytää evankeliumin. Löysin raamatun tärkeimmän asian, joka on Jeesus Kristus ristiinnaulittuna. Tämän Pyhän evannkeliumin E.G.W peittää tehokkaasti harhoillaan. Evankeliumin julistaminen, kääntyy lain julistamiseksi heidän kolmen enkelin sanomanaan.

        Jeesus kanssanne ja kaikkenne!

        Kiiton Jumalalle että olet selvinnyt vapaaksi ja saanut vastaanottaa juuri sen kaikkein tärkeimmän; Jeesuksen Golgatalla valmistaman täydellisen vapauden!

        Ole siunattu Jeesuksen nimessä! :D

      • TaistoRa.
        kirja on hyvä kirja kirjoitti:

        ja omasta kokemuksesta voin todistaa että tämä kirja osaltaan johdatti minut armahtavan ja rakastavan Jeesuksen luo!Ehkä se johdahtaa sinukkin taistora kun tutustut Jeesuksen sanomaan laajemmin raamatusta. Miksi sanon näin:kirjoituksesta päätellen olet katkera Jumalan sanan todistajille eli vastapuolen henden ohjauksessa vielläkin.Olet etsivä sielu ja toivotan sinulle Jumalan rauhaa kristuksessa. Sinulla on toivoa kun käännyt Paavalin osoittamalle rakkauden tielle (esim:1Kor.13 luku) jonka Jeesus sinulle haluaa antaa Pyhän-Henkensä kautta.Suuren taistelu kirjan sisältöön viittasit ja tulkinta tapasi on kun "pirulla raamattua lukiessa. Ottaa lauseen sillä ja täältä mielivaltaiseksi ja siitä seuraa aina haluttu lopputulos. Harvoin vahingossakaan kirjoittajan tarkoittamaan käsitettä. Täytyy aina muistaa että Jumalan sana on raamattu. Suuri taistelukirja antaa kunnian luojalle ja Hänen sanalleen raamatulle.Tuhansia henkilöitä on tullut uskoon tämän kirjan vaikutuksessa. Tämä ehkä ärsyttää joitakin. Jeesus on voittanut pahan ja se riittää minunkin pelastukseen!Maran ata

        Et ilmeisesti vielä tiedä minusta, mutta olen täällä jo kertonut ennenkin, että kun tulin uskoon vuonna -80 huhtikuussa niin jo lähes heti olivat adventistit minua "opastamassa" kristillisen elämän salaisuuksiin!?

        meni pienen aikaa kun alkoi sapatti opetus ja kuinka se on myös tarkoitettu kristityille vietettäväksi! Taas meni muuta kuukausi kun aloin vihdoin ymmärtämään, että jotain nyt ei ole oikein tuossa asiassa! Raamatunlueskeluni oli lähes vuorokaudet ympäriinsä olevaa tutkistelua ja vihdoin vähän vajaan vuoden uskossaoltuani tein selväksi etten halua sekaantua heidän opetuksiinsa enään lainkaan ja sanouduin heistä irti! (En siis ehtinyt liittyä adventtikirkkoon)!

        Sitä en epäile etteikö heidänkin kauttaan voi tulla uskoon, varmaan voi, mutta kohta senjälkeen on myös tietyt sapatistien EGW kahleet niskassa, ja se on jo ohi Raamatun olevaa oppia!

        Koska selvää on, että EGW,n opppi on paljolti harhaoppinen juuri omintakeisten Raamatunvastaisten julistuksiensa vuoksi, niin elävässä uskossa olevan kristityn tulisi sanoutua tuollaisesta Jeesuksen nimessä irti aivan totaalisesti ja myös tunnustaa kiemurtelematta harhaopiksi ja karistaa sen mahdolliset tomutkin jaloistaan!

        Vaikka uskova kulkeekin ikäänkuin "pää pilvissä", niin hänen tulee kuitenkin suoraselkäisesti myös vaeltaa jalat tukevasti maassa, asettaen jalkansa turvalliselle Kristuskalliolle, eikä EGW,n juoksuhiekkaan!

        >>Kirjoitat-
        >>Tuhansia henkilöitä on tullut uskoon tämän kirjan vaikutuksessa.

      • Jumalan
        TaistoRa. kirjoitti:

        opissa: hyvin olet edistynyt: Ra tarkoittaa
        auringon palveliaa Hyvää edistystä edelleen
        aurinkosi palvelussa

    • saarnoissakin

      Todella hyvä kirja, mutta täydellinen Alfa&Omega sarja on huippu! Siitä saavvat saarnoihinsa inspiraatiota niin helluntalaiset saarnaajat kuin luterilaiset papitkin. Kuuluu jokaisen saarnamiehen kirjastoon. Siunattuja kirjoja todellakin, Amen!

    • lukijana_1

      Unohtamatta myös seuraavia: Suuren Lääkärin seuraajana, Tie Jeesuksen luo, Sanomia nuorisolle, Elämä ja kasvatus. Katsokaa Kirjatoimen sivuilta ja tilatkaa ihmeessä!!!!!

      • Suuren lääkärin seuraajana, Ellen White. Esimerkkejä "profeetan" opetuksesta:

        - Juusto on vielä arveluttavampaa; se on täysin kelpaamatonta ravinnoksi. (s. 244)

        - Ihmiset syövät jatkuvasti lihaa, joka on täynnä tuberkuloosin ja syövän aiheita, Tuberkuloosi, syöpä ja muuta vaaralliset sairaudet leviävät tällä tavalla.

        - Kun lihan käyttö lopetetaan, tunnetaan usein heikkoutta ja voiman puutetta. Monet väittävät tämän todistavan, että lihruoka on välttämätöntä, mutta tähän ryhmään kuuluvien ruokien kaipaaminen johtuu siitä, että ne ovat kiihottavia, että ne tekevät veren kuumeiseksi ja ärsyttävät hermoja. Joidenkin on yhtä vaikea luopua lihansyönnistä kuin juopon ryypystään, mutta muutos on heille hyväksi. (s, 254)

        - On totta, että liikapainoisten ihmisten, joiden aistilliset himot ovat voimakkaat, tulee välttää kiihottavia ruokia. Munia ei tule missään tapauksessa käyttää perheissä, joiden lapsilla on aistillisia taipumuksia.(257)

        - Mitä vähemmän kiihottavaa ruoka tänä kiireisenä aikana on, sitä parempi. Mausteet ovat luonnostaan vahingollisia. Sinappi, pippuri, kaikki mausteet, etikkakurkut ja muut vastaavat tuotteet ärsyttävät vatsaa ja tekevät veren sairaaksi ja epäpuhtaaksi. Juopon tulehtunutta vatsaa käytetään usein valaisemaan alkoholijuomien vaikutusta. Ärsyttävien mausteiden käytttö johtaa samanlaiseen tulehdusreaktioon. Pian ei tavallinen ruoka enää tyydytä ruokahalua. Elimistö kaipaa ja vaatii jotakin kiihottavampaa.

        - Juoppous alkaa usein kodissa. Maustettujen, epäterveellisten ruokien käyttö heikentää ruoansulatuselimiä, ja ihmisessä herää halu yhä kiihottavampiin ruokiin. Näin makuaisti totutetaan yhä väkevämpiin ärsykkeisiin. Kiihottavien aineiden tarve toistuu yhä tiheämmin ja tulee yhä vaikeammin vastustettavaksi. Elimistö myrkyttyy. Mitä heikommaksi se tulee, sitä voimakkaampi on mieliteko näihin aineisiin. Yksi väärään suuntaan otettu askel valmistaa seuraavaan. Monet, jotka eivät syyllistyisi asettamaan pöytäänsä minkäänlaista viiniä tai alkoholijuomaa, täyttävät sen ruoalla, joka synnyttää niin vahvan himon väkijuomiin, että sitä on lähes mahdotonta vastustaa. Väärät ruokailu- ja juomatottumukset tuhoavat terveyden ja valmistavat tietä juoppoudelle.

      • mikä vikana
        uskova_1 kirjoitti:

        Suuren lääkärin seuraajana, Ellen White. Esimerkkejä "profeetan" opetuksesta:

        Luin tuon kirjoituksesi mitäs vikaa siinä oli , eihän liha ole erikoisen terveellistä syötävää ainakaan näinä päivinä ,on hullun lehmän sairaudet ymja punainen lihaon erikoisen pahaa terveydelle , tulee korkea kolestroli lihasta jo lääkäritkin varoittaa rasvoista jotka tukkii verisuonet .Sama rasvaisten juustojen , ei tarvitse lukea edes E.G.W. kirjoja ,kyllä nyky päivien ihmisillä pitäisi olla sen verran tietoutta terveys asioista , en tiedä onko suomessa terveys tieto takapajulla .

      • kirjoitettu on
        uskova_1 kirjoitti:

        Suuren lääkärin seuraajana, Ellen White. Esimerkkejä "profeetan" opetuksesta:

        - Juusto on vielä arveluttavampaa; se on täysin kelpaamatonta ravinnoksi. (s. 244)

        - Ihmiset syövät jatkuvasti lihaa, joka on täynnä tuberkuloosin ja syövän aiheita, Tuberkuloosi, syöpä ja muuta vaaralliset sairaudet leviävät tällä tavalla.

        - Kun lihan käyttö lopetetaan, tunnetaan usein heikkoutta ja voiman puutetta. Monet väittävät tämän todistavan, että lihruoka on välttämätöntä, mutta tähän ryhmään kuuluvien ruokien kaipaaminen johtuu siitä, että ne ovat kiihottavia, että ne tekevät veren kuumeiseksi ja ärsyttävät hermoja. Joidenkin on yhtä vaikea luopua lihansyönnistä kuin juopon ryypystään, mutta muutos on heille hyväksi. (s, 254)

        - On totta, että liikapainoisten ihmisten, joiden aistilliset himot ovat voimakkaat, tulee välttää kiihottavia ruokia. Munia ei tule missään tapauksessa käyttää perheissä, joiden lapsilla on aistillisia taipumuksia.(257)

        - Mitä vähemmän kiihottavaa ruoka tänä kiireisenä aikana on, sitä parempi. Mausteet ovat luonnostaan vahingollisia. Sinappi, pippuri, kaikki mausteet, etikkakurkut ja muut vastaavat tuotteet ärsyttävät vatsaa ja tekevät veren sairaaksi ja epäpuhtaaksi. Juopon tulehtunutta vatsaa käytetään usein valaisemaan alkoholijuomien vaikutusta. Ärsyttävien mausteiden käytttö johtaa samanlaiseen tulehdusreaktioon. Pian ei tavallinen ruoka enää tyydytä ruokahalua. Elimistö kaipaa ja vaatii jotakin kiihottavampaa.

        - Juoppous alkaa usein kodissa. Maustettujen, epäterveellisten ruokien käyttö heikentää ruoansulatuselimiä, ja ihmisessä herää halu yhä kiihottavampiin ruokiin. Näin makuaisti totutetaan yhä väkevämpiin ärsykkeisiin. Kiihottavien aineiden tarve toistuu yhä tiheämmin ja tulee yhä vaikeammin vastustettavaksi. Elimistö myrkyttyy. Mitä heikommaksi se tulee, sitä voimakkaampi on mieliteko näihin aineisiin. Yksi väärään suuntaan otettu askel valmistaa seuraavaan. Monet, jotka eivät syyllistyisi asettamaan pöytäänsä minkäänlaista viiniä tai alkoholijuomaa, täyttävät sen ruoalla, joka synnyttää niin vahvan himon väkijuomiin, että sitä on lähes mahdotonta vastustaa. Väärät ruokailu- ja juomatottumukset tuhoavat terveyden ja valmistavat tietä juoppoudelle.

        Tiedätkö edes minkälaista senaikainen juusto oli? Ilmeisesti et.

        Lihan käsittely ei ollut kovinkaan hygieenistä 1800 luvulla. Sairaita eläimiä myytiin ravinnoksi.

        Liharuuasta luopuminen tekee elimistölle hyvää, se on todettu nykyisissä tutkimuksissakin. Pakkohan sen on tehdäkin, kun kasvisruoka on tarkoitettu ihmisen alkuperäiseksi ravinnoksi.

        Munista puheenollen, teksti jatkuu seuraavasti:

        "Sen sijaan niiden, joiden vertatuottavat elimet ovat heikot, ei tule kokonaan luopua maidon ja munien käytöstä, varsinkaan jos tarvittavia aineita ei saada muusta ruuasta. On kuitenkin VARMISTETTAVA että maito saadaan terveistä lehmistä ja munat TERVEISTÄ, hyvin ruokituista ja hoidetuista kanoista. Munat on keitettävä niin, että ne ovat mahdollismman helposti sulavia.

        ---Eläinsairauksien lisääntyessä maidon ja MUNIEN käyttö tulee yhä VAARALLISENMMAKSI. Ne on pyrittävä korvaamaan ravintoaineilla, jotka ovat sekä terveitä että edullisia."

        Siinä oli profeetallinen sanoma. Nyt lintuinfluenssan aikana ymmärrämme hänen sanomansa. Kananmunat ovat monissa maissa jo arveluttavia syödä. Itse muuten valitsen luomu tai vapaan kanan munia, jos niitä syön. Kohta en ehkä valitse niitäkään.

        Liiallinen maustaminen on tosiaankin epäterveellistä elimistölle. Muuten, ennen kun tilasin kebabin siinä oli tuliset kastikkeet. Nykyisin on paljon miedommat. Ei suomalaisten makuhermot näköjään ole kestäneet niitä mausteita.

        Tottaha tuo on. Moni juoppo allekirjoittaa tuon. Kasvissyöjien lapsista tulee todella harvoin juoppoja.

        Toteamme siis että Ellen Whitella oli vallankumouksellista tietoa ravitsemuksesta. Hän sai tuon tiedon Jeesukselta.

        Tulen kirjoittamaan kysesitä kirjasta lainauksia tämän kesän aikana. Saamme lukea profetian hengen terveyssanomaa joka oli yli 100 vuotta aikaansa edellä.

      • Vegaanit suosittelee
        uskova_1 kirjoitti:

        Suuren lääkärin seuraajana, Ellen White. Esimerkkejä "profeetan" opetuksesta:

        - Juusto on vielä arveluttavampaa; se on täysin kelpaamatonta ravinnoksi. (s. 244)

        - Ihmiset syövät jatkuvasti lihaa, joka on täynnä tuberkuloosin ja syövän aiheita, Tuberkuloosi, syöpä ja muuta vaaralliset sairaudet leviävät tällä tavalla.

        - Kun lihan käyttö lopetetaan, tunnetaan usein heikkoutta ja voiman puutetta. Monet väittävät tämän todistavan, että lihruoka on välttämätöntä, mutta tähän ryhmään kuuluvien ruokien kaipaaminen johtuu siitä, että ne ovat kiihottavia, että ne tekevät veren kuumeiseksi ja ärsyttävät hermoja. Joidenkin on yhtä vaikea luopua lihansyönnistä kuin juopon ryypystään, mutta muutos on heille hyväksi. (s, 254)

        - On totta, että liikapainoisten ihmisten, joiden aistilliset himot ovat voimakkaat, tulee välttää kiihottavia ruokia. Munia ei tule missään tapauksessa käyttää perheissä, joiden lapsilla on aistillisia taipumuksia.(257)

        - Mitä vähemmän kiihottavaa ruoka tänä kiireisenä aikana on, sitä parempi. Mausteet ovat luonnostaan vahingollisia. Sinappi, pippuri, kaikki mausteet, etikkakurkut ja muut vastaavat tuotteet ärsyttävät vatsaa ja tekevät veren sairaaksi ja epäpuhtaaksi. Juopon tulehtunutta vatsaa käytetään usein valaisemaan alkoholijuomien vaikutusta. Ärsyttävien mausteiden käytttö johtaa samanlaiseen tulehdusreaktioon. Pian ei tavallinen ruoka enää tyydytä ruokahalua. Elimistö kaipaa ja vaatii jotakin kiihottavampaa.

        - Juoppous alkaa usein kodissa. Maustettujen, epäterveellisten ruokien käyttö heikentää ruoansulatuselimiä, ja ihmisessä herää halu yhä kiihottavampiin ruokiin. Näin makuaisti totutetaan yhä väkevämpiin ärsykkeisiin. Kiihottavien aineiden tarve toistuu yhä tiheämmin ja tulee yhä vaikeammin vastustettavaksi. Elimistö myrkyttyy. Mitä heikommaksi se tulee, sitä voimakkaampi on mieliteko näihin aineisiin. Yksi väärään suuntaan otettu askel valmistaa seuraavaan. Monet, jotka eivät syyllistyisi asettamaan pöytäänsä minkäänlaista viiniä tai alkoholijuomaa, täyttävät sen ruoalla, joka synnyttää niin vahvan himon väkijuomiin, että sitä on lähes mahdotonta vastustaa. Väärät ruokailu- ja juomatottumukset tuhoavat terveyden ja valmistavat tietä juoppoudelle.

        10. Miten kananmunat voi korvata?

        Jos reseptiin kuuluu vain muna tai kaksi, ne voi usein jättää pois. Kutakin poisjätettyä munaa kohti kannattaa lisätä pari ylimääräistä ruokalusikallista vettä, jotta kosteus säilyy. Hyviä korvikkeita kananmunalle ovat mm. korppu-, peruna- ja soijajauho, liotetut pellavansiemenet, banaani ja agar-agar-hiutaleet.

        Esimerkkejä, miten voi korvata yhden munan

        * 60 grammaa pehmeätä tofua voidaan sekoittaa veteen ja sillä voidaan korvata yksi muna sakeuden lisäämiseksi. Voit myös kokeilla samaa määrää muhennettuja papuja, perunoita tai pähkinävoita.
        * 1/2 banaani soseutettuna
        * 1/2 dl omenasosetta tai jotain muuta soseutettua hedelmää.
        * 1 rkl pellavansiemeniä ja 3 rkl vettä sekoitetaan 2 tai 3 minuutin ajan tai keitetään 10 minuutin ajan tai kunnes haluttu kiinteys on saavutettu.
        * 1 rkl soijajauhoa ja 2 rkl vettä

        Ks. myös Vegaia 1/1995.

        Ruoanlaitossa pärjää hyvin ilman kananmunaa, mm. kasvispihvit pysyvät kasassa esim. perunajauhojen avulla. Leivonnassa esim. piirakat ja pikkuleivät onnistuvat hyvin kananmunattakin. On todettava, että kakuista ei tule ilman kananmunaa niin kuohkeita, vaikka ne nousevatkin esim. leivinjauheen voimalla ihan tarpeeksi, ja pysyvät koossa esim. soijajauhojen avulla. Ilman kananmunaa leivotun kakun voi kuitenkin syödä paremmalla mielellä!

        Kananmunattomia reseptejä:

        * Vegaaniliiton kananmunattomia reseptejä -esite
        * oe-foorumin suolaiset reseptit -ketju
        * oe-foorumin makeat reseptit -ketju

        http://www.vegaaniliitto.fi/ukk.html#10

    • kirjakauppias

      Ellen Whiten kirjoja saa myös useista kristillisistä kirjakaupoista. Kannatta kysellä. Hyviä lukuhetkiä profetian hengen seurassa!!!

    • kirjasarjoja

      Tie Jeesuksen luo kirjaa aletaan pian jakamaan. Jokaisessa kirjassa yhteystiedot, jonka kautta saa lisää hyvää hengellistä ja profeetallista lukemista.

      • tutustuin ja totesin

        Kirja on tarkemman tutkimisen jälkeen sitä taattua hylättävää laatua.

    • kirjaevankelista

      Kirjaevankelistat ovat jättäneet näitä Ellen Whiten siunattuja kirjoja jo satoihintuhansiin koteihin Suomessa. Katso omaa tai sukulaistesi/ystäviesi kirjahyllyä. Siellä on varmasti joitain näistä hyvistä kirjoista.

    • Jos haluaa langeta pois Jumalasta ämmäin taruihin, niin tuo kirja kannattaa lukea ja omaksua.

      Jos taas haluaa tulla uskoon tai jo uskossa olevana pysyä uskossa, kannattaa tuo kirja heittää saunan pesään. Vain jos on jo kasvanut uskossa ja omaa kykyä arvostella Raamatulla ja on ehkä varustettu henkien arvostelemisen armolahjallakin, niin voi lukea tuon kirjan siitä saastumatta ja vahingoittumatta.

      • muotoon

        puettua puppua, ettei sillä kenenkään järki-ihmisen luulisi pystyvän itseään saastuttamaan. Tai voihan olla että pystyy: onhan niitä ihmisiä, jotka eivät ole kansakoulun Aapisen jälkeen lukeneet muuta kuin vähän "rautatiekirjakauppakioskikirjallisuutta" ja joiden tietoisuus maailman tapahtumista, historiasta uskonnoista ja kulttuurista rajoittuu suurin piirtein sen tietämiseen kuka oli viime vuoden Miss Maailma ja kuinka monta kertaa Matti Nykänen on tapellut vaimonsa kanssa. Tällaisille henkilöille ´Suuri Taistelu´ voi todella tietysti olla Niin ja Amen!

    • TaistoRa.

      -OLIKO AADAM EEVAN MUKANA KUN EEVAA KIUSATTIIN PARATIISISSA?

      Ellen G White sanoo: EI OLLUT!
      "Enkelit olivat varoittaneet Eevaa loittonemasta miehestään suorittaessaan päivittäisiä askareitaan paratiisissa. Hänen kanssaan hän oli vähemmässä vaarassa joutua kiusaukseen kuin yksin ollessaan. Mutta mieluisaan työhönsä kiintyneenä hän erkaantui miehensä luota.

      Huomatessaan jääneensä yksikseen hän tajusi vaaran läheisyyden … hän kulkeutui pian kielletyn puun lähelle ja jäi uteliaana ihailemaan sitä. (Patriarkat ja Profeetat , s. 33. Katso myös Lunastuksen historia, sivulta 21,23)

      RAAMATTU SANOO: KYLLÄ OLI!
      "Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi" (1.Moos. 3:6).

      -PETTIKÖ SAATANA AADAMIN?

      EGW SANOO: KYLLÄ!
      "Saatana, joka on valheiden isä, petti Aadamin samankaltaisella tavalla, kertomalla hänelle ettei hänen tarvitse totella Jumalaa, eikä hän kuolisi, jos hän rikkoisi lakia" (Evangelism, s. 598. Katso myös; Lunastuksen historia, sivu 26).

      RAAMATTU SANOO: EI!
      "eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn"! -(1 Tim. 2:14)

      HUOM: Kuka näytti E.G.Whitelle että saatana petti Aadamin, kun Raamattu sanoo ettei Aadam joutunut petetyksi vaan Eeva? Kuka siis Ellenin julistusta ohjaa!?

    • TaistoRa.

      -SIIRRETÄÄNKÖ TUNNUSTETUT SYNNIT TAIVAALLISEEN PYHÄKKÖÖN KRISTUKSEN VEREN VÄLITYKSELLÄ?

      Ellen G White sanoo: KYLLÄ!
      "Niin kuin vanhan liiton aikana kansan synnit uskon kautta sälytettiin uhrieläinten päälle ja niiden veren välityksellä kuvaannollisesti siirrettiin maalliseen pyhäkköön, niin pannaan uuden liiton aikana katuvien synnit uskon kautta Kristuksen päälle ja siirretään todellisesti taivaalliseen pyhäkköön".(Great Controversy p.421) (Suuri Taistelu, sivu 421.) (Alfa ja Omega, osa 7, sivu 361,362.)

      Raamattu sanoo: EI!
      "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä". -(1. Joh.1:7)

      Sekä myös->
      "jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan". -(Ef.1:7)

      Huomaa: Raamattu ei tue Ellen G. Whiten opetusta, että tunnustetut synnit siirretään taivaalliseen pyhäkköön "Kristuksen veren välityksellä", jonka sanonnan hän vuonna 1886 muutti luettavaksi, "uskon kautta Kristuksen päälle" ja siirretään todellisesti taivaalliseen pyhäkköön käsiteltäväksi myöhempänä ajankohtana tutkivalla tuomiolla.

      Raamattu selvästi opettaa, että tunnustetut syntimme ovat täysin sovitetut Kristuksen sovinto verellä!!!

      Siis Ellenin suuri taistelukirja puhuu ohi Raamatun opetuksen!

      • herätyslikkeet......

        Niinkuin varmaan sinulle on tuttua, vanhat herätykset käyttivät myös samantapisia kyseenalaisia kielikuvia.
        Herännäisyydessä on näitä käytössä vieläkin.
        Useimmat nykyisetkin julistajat eri suunnissa käyttävät yhtä arveluttavia sanontoja.

        Jos jokin on yhdessä opinsuunnassa väärää, on se sitä muissa vastaavaa tapaa käyttävissä samoin perustein.

      • Poikani

        poloinen: Näihän siinä Velisurmajaa laulussa oli.
        Ikivanha Lutherin laulu. Kertoo vielä tuomiollekin tulosta. Ra: aurinko terveisín
        Markku K

      • TaistoRa.
        Poikani kirjoitti:

        poloinen: Näihän siinä Velisurmajaa laulussa oli.
        Ikivanha Lutherin laulu. Kertoo vielä tuomiollekin tulosta. Ra: aurinko terveisín
        Markku K

        >>Kirjoitat-
        >>Entäs sitten kun tuomiolle tullaan Poikani poloinen:
        Näihän siinä Velisurmajaa laulussa oli. Ikivanha Lutherin laulu. Kertoo vielä tuomiollekin tulosta. Ra: aurinko terveisín
        Markku K

        >>Room. 8:1 "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat"!

      • mitä tulee teijän mieleen.

        En ota kantaa syntien siirtämisestä taivaalliseen pyhäkköön, kun en tunne koko aisaa. Mutta tätä lukiessani nousi mieleen se, että kun uskova luopuu uskostaan, siis polkee armon veren lokaan, niin onko sanassa mitää katsantokantaa siihen tuomitaanko silloin "vanhat" synnit elämästä.
        Hirvittävästä tuomion odotuksestahan silloin puhutaan.
        Vaikka paha murhamies kääntyy tapahtuu anteeksianto ja sitten tulee luopioksi elämän vaikka loppuvuosina kuoleemaansa asti, mutta on se siivosyntinen. Onko hän sitten pienemmällä tuomiolla kuin olisi ollut kokonaisuutena?
        Tämä rupesi askarruttamaan pohojosenukkoo.

      • Saapua
        TaistoRa. kirjoitti:

        >>Kirjoitat-
        >>Entäs sitten kun tuomiolle tullaan Poikani poloinen:
        Näihän siinä Velisurmajaa laulussa oli. Ikivanha Lutherin laulu. Kertoo vielä tuomiollekin tulosta. Ra: aurinko terveisín
        Markku K

        >>Room. 8:1 "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat"!

        Kristuksen tuomioistuimen eteen. En näe tässä asiassa mitään poikeusta, että joillakin olisi erivapauksia tästä Jumalan sanan ilmoituksesta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16822
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5414
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2560
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2036
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1755
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      986
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      948
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      30
      861
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      856
    Aihe