Ennen vanhaan, ainakin itä-suomalaisella maaseudulla, oli tapana, että helluntailaiset järjestivät kokouksiaan taloissa. Näitä tilaisuuksia saatettiin järjestää jopa parin viikon välein. Kokouspaikka saattoi vaihdella, mikäli samalla kylällä sattui olemaan useampi paikka, jonka isäntäväki osoitti myötämielisyyttä antamalla tupansa kokouksen pitopaikaksi.
Vanhemman polven ihmiset muistelevat, kuinka näitä uskovaisten kokouksia mentiin seuraamaan porukalla, koska nuorisolle ei ollut aina tarjolla muutakaan viihdykettä. Yhtenä vetonaulana oli, että helluntailaisten kokouksissa musiikki oli parempaa, vireämpää, kuin luterilaisissa tilaisuuksissa veisattavat virret. Saatettiinpa soittaa kitaraakin. Joku saarnamies saattoi uhata laskea verkot sulan veden aikaan ilman venettä, kielillä puhua kalkateltiin ja muutoinkin meininki oli reipasta.
Kokouksen lopussa ydinryhmä sitten siirtyi kamarin puolelle pitämään jonkinlaista "loppulitviikkiä": seremoniaa, rituaalia tai mitä lie ollutkin. Sinne ei uteliailla pikkupojilla asiaa enää ollutkaan. Edes ikkunoista ei voitu tirkistellä, olihan taloissa siihen aikaa ikkunat melko korkealla ja lienee porukka laittanut verhotkin kiinni.
Uteliaana pikkupoikana ajattelin kysäistä palstalaisilta, mitä arvelevat noiden mystisten loppuseremonioiden pitäneen sisällään? Pidetäänkö sellaisia nykyäänkin kokouksen avoimen osan jälkeen?
Salatut rituaalit
8
516
Vastaukset
- mitä tarkoitat ...
joo, vähän samaan tyyliin sitä nykyäänkin .... niin, ja ei sinne tosiaan ole millään pikkupojilla/tytöillä asiaa :) ...
- kävin lapsena seurakunnissa
ja sieltä lähdettiin yhdessä perheen kanssa kotia.
Siellä kammarin puolella saattoivat srk:nan vanhimmat pitää vielä yhteisen kiitos-palaverin, mutta tokkopa tuohon tarvittiin vetää verhoja ikkunoiden eteen...- vaikka
kahvit keittivät, saarnan arvostelivat ja muutaman kuulijan pukeutumista kauhistelivat ja lopuksi vielä virren veisasivat, isäntäväen kätellen kiittelivät, kunnes hajaantuivat kukin kotimatkoilleen.
- Katsos vaan2
vaikka kirjoitti:
kahvit keittivät, saarnan arvostelivat ja muutaman kuulijan pukeutumista kauhistelivat ja lopuksi vielä virren veisasivat, isäntäväen kätellen kiittelivät, kunnes hajaantuivat kukin kotimatkoilleen.
oli sellainen tapa, että jos talonväki halusi tarjota kahvit, niin ne juotiin koko yleisön kanssa. Joissakin kokoustuvissa vaan oli niin ahdasta, että osan piti mennä myös kamareihin kahviaan juomaan. Sen kummepaa siellä kamareissa ei tapahtunut. Pari kertaa huonon sään vuoksi kauempaa tulleina jouduimme jäämään yöksi, kun talon väki vielä niin vaati. Perheet olivat omissa puolissaan. Me muuten talon lämmitetyssä saunassa. Saarnaajat olivat perheen miesväen kanssa kammarissa ja naiset tuvassa perheen naisväen kanssa. Jokainen nukkui sitten yksikseen!
- Markku Tampio
siellä tapahtuneen?
Sie kun ei pode mielikuvituksen puutetta, niin osaat varmaankin kuvailla ne kammarin tapahtumat mehevästi.. ;)- todé
työmieskin lienee katsellut aikoinaan "maa on syntinen laulu" -leffaa..
kommaripappi terho pursiainen on kertonut jossakin yhteydessä omia lapsuudenkokemuksiaan peilaten siihen, kuinka pahaa jälkeä tekevät tietämättömyys ja joukkohenki yhdessä.
noiden kahden yhdistelmä liitetään yleensä uskis-maailmaan, mutta kuten tässäkin tapauksessa huomataan, sen voi liittää myös anti-kristillisesllekin puolelle oikein mainiosti.
- en edes halua tietää
Ajattelitko, että saisit vastauksenkin tuollaiseen kysymykseen täällä? Melkein kuin menisit kysymään Saatananpalvojalta, että millaisia riittejä teillä oikein on...
Helluntailaiset pitävät varmaan riittinsä ja rituaalinsa tiukasti omana tietonaan, mikä onkin varmaan ihan fiksua. Minä _en halua tietää_. Nukun paljon paremmin, jos en tiedä mitä helluntailaiset touhuavat riiteissään.Uteliaisuuttaan sitä kuitenkin haluaisi tietää kaikenlaista. Ehkäpä nuo pelkästään kastetuille tarkoitetut rituaalit eivät olisikaan mielen tasapainon kannalta hyvää katsottavaa...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455010Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121580Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481149- 131063
Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella10101981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713