lähijunat kulkee

hanzgi

Heitänpä tässä joitain ongelmakohtia koskien vr:n lähijunia sekä tietysti niihin kehittämisehdotuksia.

1. Raiteella 4 on Helsingissä kolme kappaletta lähijunia peräperää, mutta vain ensimmäinen lähtee vaikkapa Riihimäelle, kaksi takimmaista kun lähtevät myöhemmin vaikkapa Keravalle. Järkevää raiteen hyötykäyttöä sinänsä, mutta matkustajille ja päänvaivaa aiheuttava asia. Laiturinäytössä kun lukee että Riihimäki, mutta vaunun kyljessä lukeekin että Kerava, ja ovikin on lukittu. Ei muuta kuin kokeillaan seuraavaa ovea ja sekin on lukossa. Sitten ihmetellään ja kello käy, kunnes Riihimäen juna lähtee ja Taneli Taliaivo jää laiturille ihmettelemään, tajuten hetken päästä että siinä se juna meni, ja seuraava lähtee puolen tunnin päästä.

Ehdotus: Miksei esim nelosraiteella ja muillakin voisi olla vaununmitan välein aikataulunäyttöjä. Esim juuri tuo 3-4 kpl, ei ne nyt niin kalliita ole. Tällä tavoin tyhmä matkustaja näkisi heti että aha, tuo taaempi lähtee Keravalle klo 16.30 ja etummainen Riihimäelle klo 16.20, menempä siis tuohon etummaiseen suoraa ilman että jään yrittämään lukittuja ovia auki ja pahimmassa tapauksessa myöhästyä sen takia junasta.

2. Toinen asia koskee aikataulunäyttöjä. Varsinkin aurinkoisella säällä niitä joutuu tihraamaan parin metrin päästä että näkee mitä siinä lukee. Vähän niin kuin kiinalaisessa halpiskellossa digitaaliset tekstit, ei näy niin sitten millään. Esim Helsingin asematunnelin metroaikataulut ovat isoilla kirkkailla oransseilla väreillä mustaa pohjaa vasten. Melkein häikäisee kun katsoo. Tällaiset ilman muuta rautateillekin, joka asemalle. Tai sitten laitureille pienemmille asemille samantapaiset kuin sporapysäkeillä on, vähän pienemmät, mutta näkyvät ainakin 50 metrin päähän. Ei tarvitse juosta kun näkee jo kaukaa että jahas se spora tulee 3 minuutin päästä. Mutta jossain Leppävaarankin asemalla riittää juoksijoita, vaikka juna lähtisi vasta 5 minuutin kuluttua, koska kukaan ei edes näe eikä löydä himmeitä ja pieniä aikatauluja jotka kaiken lisäksi ovat niin ylhäällä että pitää oikein etsiä. Kirkkautta siis peliin. Ja sitten ketä kiinnostaa jos juna lähtee klo 22.14, olisi parempi jos ajat lukisi sporamaisesti tai metromaisesti että 12min, eli 12 minuutin päästä junan pitäisi tulla tai lähteä. Ja voisihan aikatauluissa lukea vieläpä valmiiksi, että tuleeko yksi vai kaksi vai jopa kolme vaunua, tietäisivät ihmiset sijottua valmiiksi vähän enemmän hajalleen. Ja junat voisi pysähtyä aina niin, että sen eteläpää tulisi laiturin ihan eteläpäähän, edellyttäen tietysti että katos ja lipunmyyntivaunu ovat eteläpäässä, junan kulkusuunnasta riippumatta.

3. Ja ne lipunmyyntivaunut, mistä ne löytyy. Monessa kohtaa lukee että EI LIPUNMYYNTIÄ, miksei kuitenkaan missään voisi lukea että LIPUNMYYNTI, hassua. Täytyy siis päätellä että jaahas täällä varmaan myydään lippuja kun missään ei lue mitään. Ja sitten kuitenkin erehtyy väärään vaunuun, ja tarkastajan tullessa on sitten kiva selittää. Yhdessä ainoassa ikkunassa on oikein digitaalinen laite, joka joskus toimiessaan ilmoittaa että vaunussa on lipunmyynti. Mutta sekin on niin näkymätön ja pieni, että toimiessaankin kukaan ei sitä huomaa. Siispä enemmän kylttejä tai tarroja, jotka ilmoittaa missä ON lipunmyynti.

4. Lipunmyyntivaunun sijainnista. Miksi se pitää vaihdella esim jos on kaksi tai useampia vaunuja. Helsingistä poispäin se on Hesan päässä, mutta Helsinkiin päin ajettaessa lippuja myydään pohjoispuolisen vaunun eteläpäässä. Älyhoi! Miksei se voisi olla aina vaunujen lukumäärästä riippumatta vaikkapa se Helsingin pään vaunu. Ihmiset voisivat jopa oppia muistamaan missä niitä lippuja myydään.

5. Laiturikatokset ja keltaisten lipunmyyntiä osoittavien kilpien sijainnit. Tiedän myös sen verran, että junilla on ns pysähtymispaikka merkit. Monissa uusissa asemissa on todella siistit katokset kivoine penkkeineen. Ihmiset voivat odotella junaa sateensuojassa. Katos on yleensä yhden vaunun mittainen. Ihmettelen vain, että miksi monella asemalla junien pysähtymismerkit on siten, että yksivaunuinen juna joutuu pysähtymään juuri vähän ennen katosta. Sitten ihmiset vesisateeseen kävelemään. Luulisi että olisi järkevää jos juna voisi pysähtyä juuri mittaiseensa katokseen, mutta ei. Voiko se olla niin vaikeaa laittaa niitä merkkejä kohdilleen. Joku putkiaivo tietysti niitä suunnittelee saman laskukaavan mukaan, ilman että vaivautuu paikan päälle katsomaan että oho, ei sen näin pitänyt mennä. Lisäksi pysähdysmerkit ovat monissa paikoissa siten, että niistä huolimatta lipunmyyntivaunu osuu ihan väärään kohtaan. Voiko tämäkin olla niin pirun vaikea mitata tai laskea. Tiedetäänhän varmasti suunnitteluosastoissakin mikä on yhden vaunun pituus, ja kahden on tietenkin yksi vaunu plus toinen, ja kolmen....

No siinä vähän ensikehitystä ikivanhoilla toimintatavoilla toimivalle rautatielle.

5

438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lkjlkjklj

      ja paras oli se, kun keltaisen merkin kohdass nousin junaan, mutta vastassa olikin tarkastajat kun ovi aukesi. Aloin heiltä ostamaan sitten lippua, mutta ei onnistunut, kuulema lipunmyynti oli seuraavassa vaunussa eteenpäin. Kysyin, että miksi keltainen merkki osiu sitten tämän vaunun kohdalle, he väittivät että se tarkoittaa siitä eteenpäin on lipun myynti. Sanoin lipunmyyjälle kuuluvasti asiasta, niin että koko vaunu raikui.

    • mainitsemasi asiat ja

      muutama muukin "outous" VR:n touhuilussa, ärsyttäneet jo pitkään.
      Vuisi sitten ostin henkilöauton ja olen sillä huristellut Keravalta töihin Helsingin Lauttasaareen.

    • Tietomestari

      Junan lipunmyyntivaunun sijainti vaihtelee, koska VR haluaa pitää mahdollisimman monen rungon miehitettynä. Eli kuljettaja yhdessä ja konduktööri toisessa rungossa. Kolmen rungon junassahan lipunmyyntivaunu on aina keskellä.

      Muutoin kirjoituksesi olikin sitten ihan täyttä tuubaa. Älä matkusta lähijunilla jos se tuntuu liian hankalalta. Koita miten hyvin esim. kävely sujuu.

      VR Lähiliikenteen matkustajamäärä kasvaa joka vuosi useita prosentteja. Se hämmästyttää minua, koska kaikesta kirjottelusta päätellen liikenne on epätäsmällistä, turvatonta, kallista, hankalakäyttöistä jne. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että lähijunan käyttäjät ovat saatanan typerää jengiä. Vuodesta toiseen ne vaan ajelevat junilla, vaikka palvelu on kelvotonta. En minä ainakaan esim. kävisi syömässä Mäkkärissä viikoittain, jos purilaiset maistuisivat koiranpaskalle...

    • lkahähgaio

      Joo ja maitokaupastakin saa maitoa ilmaiseksi kun vaan sanoo vartijoille että en löytänyt kassaa jossa ois ollut myyjä.

      On se vaan kumma kun suurin osa matkustajista osaa toimia oikein? kenties joku sairaus vai eikö osaa lukee vai meneekö muuten vaan huonosti, muija potkii kotona päähän ja töitäkän ei ole....

    • Näin se on

      Tuo oli kaikki täyttä totta ja täyttä asiaa. Eihän kk-lippulaisen, joka jatkuvasti junaa käyttää, tarttekaan miettiä lipunmyyntivaunun kulloistakin sijaintia. Meistä muista, tavallisista kuolevaisista ja maalaisista koostuva satunnainen matkailijajoukko sitten etsii sitä oikeaa junaa Hkin assalla tai lipunmyyntivaunua milloin missäkin assalla - ja jos hyvin käy, onnistuu ja jos huonosti, niin jää asemalle... Itse kuljen pääsääntöisesti bussilla työmatkat ja voi pojat, palvelu on huomattavasti parempaa ja aikataulutkin pitävät kutinsa. Työn takia joudun silloin tällöin liikkumaan junalla ja kyllä ottaa pattiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      264
      16953
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5458
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2581
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2058
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1762
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      996
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      880
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      880
    Aihe