Mainitaan kolmessa eri evankeliumissa. Juudean prefekti Pontius Pilatus hoiti virkaansa sinä pääsiäisenä todennäköisesti ns. suuressa yläpalatsissa joka sijaitsi etelään hasmonealaisruhtinaiden perustamasta ja Herodeksen vahvistamasta Linnoituksesta (Citadel).
Yläpalatsissa yhdistyivät mukavuus ja turvallisuus. Kaupunginmuuri suojeli palatsin pitkää sivua, ja tilava, vankka linnoitus kolmine torneineen ja varusväkineen oli aivan vieressä.
Ylipappi Kaifaan talosta sinne oli parisataa metriä. Tämän vaihtoehdon puolesta puhuu se, että ristin poikkipuuta kantamaan pakotettiin "pellolta" kaupunkiin tulossa oleva Simon Kyreneläinen.
Vaihdon on täytynyt tapahtua yläpalatsin lähellä olevalla kaupungin portilla, ei alapalatsin luona keskellä kaupunkia. Jeesus on kantanut sitä puuta pretoriumista portille saakka, Simon Kyreneläinen siitä Golgatalle. Portti on sijainnut nykyisen Jaffa- portin tienoilla.
UT:n evankeliumi kirjoituksissa ristin merkitys avautuu lukijalle lopullisesti juuri Simon Kyreneläisen kohdalla kaikessa laajuudessaan joka perustuu lähimmäisen rakkauteen.
Kuinka valmiita me olemme ottamaan kannettavaksemme lähimmäisen ristin yllättäen tullessamme "vainioiltamme"? Tuo kertomus puhuttelee väkevästi kristittyä. Olemmeko valmiit silloinkin kun on mahdollista, että hyvä tahtomme johtaa meidät pilkan kohteeksi sekä välittömiin ja välillisiin kärsimyksiin.
Onko meillä Jumalan sanaan perustuva oikeus vetäytyä tilanteesta ja sanoa kymmenyksemme ovat maksettu, olen pyhä?
Uusi testamentti avautuu meille vasta kyetessämme havaitsemaan nuo tärkeät yksityiskohdat jotka lopulta valaisevat meille koko uuden liiton sisällön, jolloin voimme ymmärtää täydellisesti tasa-arvomme Jumalan edessä ja kykenemme hyväksymään yksin Jeesuksen ikuiseksi ylipapiksemme.
Miksi MAP kirkon evankeliumi ei nosta esiin Simon Kyreneläistä? Onko MAP evankeliumi sittenkään sama?
Turust
Simon Kyreneläinen
29
1032
Vastaukset
evankeliumi. Miten se voisi olla erilainen siksi, ettei Simon Kyreneläistä vähän väliä nosteta esiin? Nostetaanko hänet muissa kirkoissa enemmän esiin? Tietenkin hänet mainitaan ja hänestä puhutaan silloin, kun käsitellään Jeesuksen matkaa Golgatalle. Onko tämä tuota sinun joskus vaikeasti ymmärrettävää ironista huumoriasi?
- Turust
on hyvin tärkeä merkitys evankeliumin avautumisessa. Muutoin häntä ei olisi mainittu kolmessa erillisessä evankeliumissa.
Koetapa miettiä tuota Golgatan tietä asettumalla mielessäsi itsesi Simon Kyreneläisen sijaan. Evankeliumit pitävät sisällään monia tällaisia aluksi pieniltä tuntuvia yksityiskohtia. Tarkemmassa pohdiskelussa ne osoittautuvat kuitenkin sisällöllisesti aivan oleellisen tärkeäksi voidaksemme syvällisesti ymmärtää niiden tarkoituksen.
Uusi testamentti on äärimmäisen sisältörikas, hienoja vivahteita sisällään pitävä Jumalan ilmoitus.
Kuinka monta kertaa Simon Kyreneläinen mainitaan Mormonin kirjassa tai muissa mormonien pyhinä pitämissä kirjoituksissa?
Turust Turust kirjoitti:

TurustIhan tässä alkaa siunailla, kun vaadit, että Amerikan mantereella kijoitetussa toisessa todistuksessa Kristuksesta pitäisi olla noin yksityiskohtaisia nimiä kuin Simon Kyreneläinen. Sekin on jo erikoista, että heille varsin varhain ilmoitettiin nimi Jeesus Kristus.
- Turust
Tapani1 kirjoitti:
Ihan tässä alkaa siunailla, kun vaadit, että Amerikan mantereella kijoitetussa toisessa todistuksessa Kristuksesta pitäisi olla noin yksityiskohtaisia nimiä kuin Simon Kyreneläinen. Sekin on jo erikoista, että heille varsin varhain ilmoitettiin nimi Jeesus Kristus.
henkilö evankeliumiin oleellisena osana sisältyvällä Golgatan tiellä. Miten evankeliumi voi yleensä olla olemassa ilman sitä?
Turust Turust kirjoitti:
henkilö evankeliumiin oleellisena osana sisältyvällä Golgatan tiellä. Miten evankeliumi voi yleensä olla olemassa ilman sitä?
Turustvoi tarkoittaa, ettei evankeliumia olisi ilman Simon Kyreneläistä! Sillä näin kirjoitit: "Miten evankeliumi voi yleensä olla olemassa ilman sitä?"
Evankeliumissa olennaista joku muu, kuin tie Gogatalle, ellei ilmaisua käytetä vertauskuvallisesti tarkoittamaan koko sovitustapahtumaa. Silloin Simon Kyreneläisellä ei ole suurta vertauskuvallista merkitystä - ei se ainakaan tule mieleen spontaanisesti eikä ole edellytys evankeliumin ymmärtämiselle.- onnekas
Turust kirjoitti:
henkilö evankeliumiin oleellisena osana sisältyvällä Golgatan tiellä. Miten evankeliumi voi yleensä olla olemassa ilman sitä?
Turustajattelet, että Simon Kyreneläinen on keskeinen henkilö? Minulle se on Jeesus Kristus.
Uskotko Simoniin vai Jeesukseen? - Helaman
Turust kirjoitti:
henkilö evankeliumiin oleellisena osana sisältyvällä Golgatan tiellä. Miten evankeliumi voi yleensä olla olemassa ilman sitä?
TurustTähän asti on kylläkin sanottu että vain risti on evankeliumin keskeinen sisältö. Miten tämän asian laita oikein on? Mitkä asiat sisältyy evankeliumiin?
- Turust
Helaman kirjoitti:
Tähän asti on kylläkin sanottu että vain risti on evankeliumin keskeinen sisältö. Miten tämän asian laita oikein on? Mitkä asiat sisältyy evankeliumiin?
meidät jakamaan. Simon Kyreneläinen auttaa Jeesusta kantamaan ristiä.
Mt 27: 32, Mk 15: 21 ja Lk 23: 26
Olemme usein valmiit kehittämään paljon syitä, miksi tuon toisen asia ei kuulu minulle. Oppikoon itse seuraukset. Aikaa on niin vähän, mitä sitä tuppautumaan toisen elämään.
Ja eipähän apua edes ole pyydetty! Ei ole helppoa suostua ottamaan vastaan apua. Riippuvuus pelottaa, toisten laskeminen liian lähelle tuntuu arveluttavalta. Siksi sinnittelemme yksin, kunnes emme enää kestä.
Mutta jos suostuu mukaan toisen elämään, myös oma elämä muuttuu rikkaammaksi. Kun ihminen antaa toisen tulla omaan elämäänsä, hän on vähemmän yksin. Jaettu kärsimys on puoli kärsimystä, jaettu ilo on kaksinkertainen.
Usein lopulta kaikesta itsekkyydestämme huolimatta joudumme kuitenkin Jeesuksen ja Simonin tapaan jakamaan, vailla muita vaihtoehtoja.
Evankeliumin kertomus Simon Kyreneläisestä opettaa meitä kuinka meidän tulee olla alati valmiina jakamaan oma ja toistemme taakat.
Siksi pyydän, anna minulle valmius ja rohkeutta jakamiseen, kun tarvitsen apua tai voin sitä antaa.
Turust - Turust
Tapani1 kirjoitti:
Ihan tässä alkaa siunailla, kun vaadit, että Amerikan mantereella kijoitetussa toisessa todistuksessa Kristuksesta pitäisi olla noin yksityiskohtaisia nimiä kuin Simon Kyreneläinen. Sekin on jo erikoista, että heille varsin varhain ilmoitettiin nimi Jeesus Kristus.
evankeliumin kertomusta ristin tien raskaudesta, ei edes Ameeriikassa.
Evankeliumi kertoo meille tuosta raskaudensta siten, ettei edes Jumala selvinnyt siitä yksin vaan Hän joutui jakamaan taakkansa Simon Kyreneläisen kanssa. Tässä evankeliumi auttaa meitä ymmärtämään ristin tien merkityksen.
Turust - käteen ja laske
Turust kirjoitti:
on hyvin tärkeä merkitys evankeliumin avautumisessa. Muutoin häntä ei olisi mainittu kolmessa erillisessä evankeliumissa.
Koetapa miettiä tuota Golgatan tietä asettumalla mielessäsi itsesi Simon Kyreneläisen sijaan. Evankeliumit pitävät sisällään monia tällaisia aluksi pieniltä tuntuvia yksityiskohtia. Tarkemmassa pohdiskelussa ne osoittautuvat kuitenkin sisällöllisesti aivan oleellisen tärkeäksi voidaksemme syvällisesti ymmärtää niiden tarkoituksen.
Uusi testamentti on äärimmäisen sisältörikas, hienoja vivahteita sisällään pitävä Jumalan ilmoitus.
Kuinka monta kertaa Simon Kyreneläinen mainitaan Mormonin kirjassa tai muissa mormonien pyhinä pitämissä kirjoituksissa?
Turustsieltä..
- onnekas
"Miksi MAP kirkon evankeliumi ei nosta esiin Simon Kyreneläistä?"
En tiedä, mutta jokatapauksessa siinä kävisi samoin kuin Joseph Smithin kohdalla, että kirkon vastustajat väittäisivät meidän kirkon jäsenten uskovan Simon Kyreneläiseen eikä Jeesukseen Kristukseen.- Turust
kolmessa eri evankeliumissa mainittu henkilö joka oli kantamassa Jeesuksen ristiä Golgatalle.
Vastaavasti Joseph Smithiä ei evankeliumeissa mainita kertaakaan.
Turust - onnekas
Turust kirjoitti:
kolmessa eri evankeliumissa mainittu henkilö joka oli kantamassa Jeesuksen ristiä Golgatalle.
Vastaavasti Joseph Smithiä ei evankeliumeissa mainita kertaakaan.
TurustMitä sitten???
- sivust
onnekas kirjoitti:
Mitä sitten???
No se oli vastaus kysymykseesi!
- Turust
onnekas kirjoitti:
Mitä sitten???
Simon Kyreneläinen auttaa Jeesusta kantamaan ristiä
Askel askeleelta risti tuntuu raskaammalta. Vielä raskaammin Jeesusta painavat meidän syntimme. Hän kaatuu maahan. Sotilaiden on pakotettava Simon Kyreneläinen kantamaan Jeesuksen ristiä. Hän kokee Jeesuksen syyttömyyden ja alkaa kantaa ristiä vapaaehtoisesti.
Turust - Helaman

TurustMuistaakseni sotilaat pakottivat Simon Kyreneläisen kantamaan Jeesuksen ristiä, jotta matka olisi jatkunut.
Vaikka estät kylläkin sinänsä hyviä ajatuksia taakan jakamisesta. - Turust
Helaman kirjoitti:
Muistaakseni sotilaat pakottivat Simon Kyreneläisen kantamaan Jeesuksen ristiä, jotta matka olisi jatkunut.
Vaikka estät kylläkin sinänsä hyviä ajatuksia taakan jakamisesta.palaamassa "vainioiltaan" viettämään pääsiäistä kaikessa rauhassa jolloin hän yllättäen joutui ottamaan tuon taakan.
Itse kukin joudumme elämässämme vastaanottamaan taakoja jotka tulevat meille yllätyksenä, emmekä voi niitä välttää. Raamatusta voimme päätellä, että Simon oli lopulta kiitollinen, että juuri hän sai jakaa tuon taakan.
Itsekkyydessämme olemme taakan saatuamme usein hämmentyneitä. Horjahdamme, kaadumme, huudamme, vastustamme, koska taakka ei tunnu omalta. Kapinoimme. Miksi minä? Miksei joku toinen? Mitä olen tehnyt?
Tällaisia aluksi vähäisiltä tuntuvia mainintoja evankeliumit sisältävät monia. Minusta näyttää, että niihin usein sisältyy paljon syvällisempiä asioita mitä aluksi huomaamme.
Simon Kyreneläiseen liittyen on mielenkiintoista todeta, että Jerusalemin lähistöltä on löydetty hauta, johon oli kirjoitettuna: "Aleksander, Simonin poika - Aleksander kyreneläinen." On mahdollista, että tämä haudassa ollut henkilö saattoi olla juuri saman henkilön poika, joka kantoi Jeesuksen ristiä.
Turust Turust kirjoitti:
palaamassa "vainioiltaan" viettämään pääsiäistä kaikessa rauhassa jolloin hän yllättäen joutui ottamaan tuon taakan.
Itse kukin joudumme elämässämme vastaanottamaan taakoja jotka tulevat meille yllätyksenä, emmekä voi niitä välttää. Raamatusta voimme päätellä, että Simon oli lopulta kiitollinen, että juuri hän sai jakaa tuon taakan.
Itsekkyydessämme olemme taakan saatuamme usein hämmentyneitä. Horjahdamme, kaadumme, huudamme, vastustamme, koska taakka ei tunnu omalta. Kapinoimme. Miksi minä? Miksei joku toinen? Mitä olen tehnyt?
Tällaisia aluksi vähäisiltä tuntuvia mainintoja evankeliumit sisältävät monia. Minusta näyttää, että niihin usein sisältyy paljon syvällisempiä asioita mitä aluksi huomaamme.
Simon Kyreneläiseen liittyen on mielenkiintoista todeta, että Jerusalemin lähistöltä on löydetty hauta, johon oli kirjoitettuna: "Aleksander, Simonin poika - Aleksander kyreneläinen." On mahdollista, että tämä haudassa ollut henkilö saattoi olla juuri saman henkilön poika, joka kantoi Jeesuksen ristiä.
Turustettä islaminuskoiset sanovat, ettei Jeesusta tapettu vaan se vain näytti siltä tai että hänen sijastaan ristiinnaulittiin joku toinen kuten Simon Kyreneläinen. - Sikäli he ovat oikeassa, ettei Kristusta tapettukaan, vaan hän antoi henkensä. Tämä ilmenee varsin selvästi Raamatustakin: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran (Luuk.23:46).
Jeesus kuoli ristillä epätavallisen nopeasti. Sitä mm. Pilatus ihmetteli ja käski sadanpäämiehen varmistaa kuoleman (Mark. 15:44-45).- Turust
Tapani1 kirjoitti:
että islaminuskoiset sanovat, ettei Jeesusta tapettu vaan se vain näytti siltä tai että hänen sijastaan ristiinnaulittiin joku toinen kuten Simon Kyreneläinen. - Sikäli he ovat oikeassa, ettei Kristusta tapettukaan, vaan hän antoi henkensä. Tämä ilmenee varsin selvästi Raamatustakin: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran (Luuk.23:46).
Jeesus kuoli ristillä epätavallisen nopeasti. Sitä mm. Pilatus ihmetteli ja käski sadanpäämiehen varmistaa kuoleman (Mark. 15:44-45).aina on asioita jotka ovat uskon varassa. Lopulta noilla käytännön asioilla ei ole edes merkitystä. Uskomme Jeesuksen kärsineen syntiemme tähden joista osasta olemme lopulta itse vastuussa ja vastaamme halusimme tai emme.
Meille on annettu mahdollisuus uskoa evankeliumiin joka antaa meille keskeiset eväät selviytyä siten kuin oikein on.
Raamatun mukaan Jeesus antoi henkensä, juuri kuten sanot. Sitä ennen hänet oli kuitenkin tuomittu teloitettavaksi ristiin naulitsemalla ja hänen kuolemansa varmistettiin pistämällä keihäällä häntä kylkeen.
Tuossa keihään pistossa toteutui messiaasta annettu tunnusmerkki, koska hänet katsottiin kuolleeksi, hänen sääriluitaan ei katkottu.
Tavallista oli että kuolemaa joudutettiin ja varmistettiin sääriluiden katkomisella koska ruumiit piti saada juutalaisen tavan mukaan pois risteiltä sapatiksi. Tällä kerralla asia oli erityisen tärkeä koska kysymyksessä oli pääsiäinen.
Turust - todé
Tapani1 kirjoitti:
että islaminuskoiset sanovat, ettei Jeesusta tapettu vaan se vain näytti siltä tai että hänen sijastaan ristiinnaulittiin joku toinen kuten Simon Kyreneläinen. - Sikäli he ovat oikeassa, ettei Kristusta tapettukaan, vaan hän antoi henkensä. Tämä ilmenee varsin selvästi Raamatustakin: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran (Luuk.23:46).
Jeesus kuoli ristillä epätavallisen nopeasti. Sitä mm. Pilatus ihmetteli ja käski sadanpäämiehen varmistaa kuoleman (Mark. 15:44-45).Jeesus tuomittiin kuolemaan ristillä ja niin hän myös kuoli. eiköhän se ollut niin, että moni muu kuolemaan tuomittu pääsi vähemmällä rääkkäämisellä? Jeesusta hakattiin ja häntä raahattiin ympäri kaupunkia ja sinäkin, tapani, voit varmaankin kuvitellä, missä kunnossa Jeesus oli, kun Hän vihdoin ja viimein oli SAAVUTTANUT golgatan kummun.
tuo Jeesuksen fyysisen ja aivan normaalin kuoleman kieltäminen on taas niitä juttuja, jotka vievät mormonismia kauaksi raamatun opista.
ja sitäpaitsi, tuskinpa ihminen Jeesus oli ensimmäinen tai viimeinen ihminen, joka turvautui kuolemansa hetkellä Taivaalliseen Isäänsä lausuen sanat "sinun käsiisi minä annan itseni". todé kirjoitti:
Jeesus tuomittiin kuolemaan ristillä ja niin hän myös kuoli. eiköhän se ollut niin, että moni muu kuolemaan tuomittu pääsi vähemmällä rääkkäämisellä? Jeesusta hakattiin ja häntä raahattiin ympäri kaupunkia ja sinäkin, tapani, voit varmaankin kuvitellä, missä kunnossa Jeesus oli, kun Hän vihdoin ja viimein oli SAAVUTTANUT golgatan kummun.
tuo Jeesuksen fyysisen ja aivan normaalin kuoleman kieltäminen on taas niitä juttuja, jotka vievät mormonismia kauaksi raamatun opista.
ja sitäpaitsi, tuskinpa ihminen Jeesus oli ensimmäinen tai viimeinen ihminen, joka turvautui kuolemansa hetkellä Taivaalliseen Isäänsä lausuen sanat "sinun käsiisi minä annan itseni".ei voi huutaa kovalla äänellä sekuntia tai paria ennen kuolemaansa: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." (Luuk. 23:46)
Tulkitset tapahtumia omapäisesti ja lainailet huolimattomasti. Ei Jeesus "sanonut" vaan huusi kovalla äänellä eikä hän antanut "itseään", vaan henkensä. Myös vanhemmassa käännöksessä on toisin, kuin sinun tekstissäsi.- todé
Tapani1 kirjoitti:
ei voi huutaa kovalla äänellä sekuntia tai paria ennen kuolemaansa: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." (Luuk. 23:46)
Tulkitset tapahtumia omapäisesti ja lainailet huolimattomasti. Ei Jeesus "sanonut" vaan huusi kovalla äänellä eikä hän antanut "itseään", vaan henkensä. Myös vanhemmassa käännöksessä on toisin, kuin sinun tekstissäsi.mitä sinun mielestäsi tämä "antoi henkensä" meinaa? vainko sitä, ettei Jeesusta tapettu? tekikö siis itsarin?
todé kirjoitti:
mitä sinun mielestäsi tämä "antoi henkensä" meinaa? vainko sitä, ettei Jeesusta tapettu? tekikö siis itsarin?
oli jumalallinen teko. Kukaan meistä ei olisi sihen pystynyt. Se oli uhri, jonka Kristus antoi saadakseen aikaan kaikkien ylösnousemuksen siten, että hän ensin antoi henkensä ja sitten otti sen. Kristus on elämän ja kuoleman Herra. Vain hän saattoi voittaa Adamin ja Eevan rikkomuksesta tulleen kuoleman. Kristus oli sekä ihminen että Jumala, koska hän oli Isän Ainosyntyinen lihan mukaan.
- todé

juuri siksi, koska Jeesus oli sekä ihminen, että Jumala, Hän ei "ottanut henkeään takaisin".
todé kirjoitti:
juuri siksi, koska Jeesus oli sekä ihminen, että Jumala, Hän ei "ottanut henkeään takaisin".
sanoo aivan muuta kuin sinä:
”Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni – saadakseni sen jälleen takaisin. Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä.”
Sinä kirjoitit aivan muuta. Tuossa sanotaan selvästi. ”Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin”. Sinä kirjotit: "Hän ei 'ottanut henkeään takaisin'". En näe mitään logikaan koko viestissaäsi: "juuri siksi, koska Jeesus oli sekä ihminen, että Jumala, Hän ei "ottanut henkeään takaisin". - Juuri siksi, että hän oli sekä ihminen että Jumala hänellä oli valta antaa ja ottaa henkensä takaisin, kuten Joh. 10:17-18 jakeista selviää.- teuraaksi
Tapani1 kirjoitti:
sanoo aivan muuta kuin sinä:
”Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni – saadakseni sen jälleen takaisin. Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä.”
Sinä kirjoitit aivan muuta. Tuossa sanotaan selvästi. ”Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin”. Sinä kirjotit: "Hän ei 'ottanut henkeään takaisin'". En näe mitään logikaan koko viestissaäsi: "juuri siksi, koska Jeesus oli sekä ihminen, että Jumala, Hän ei "ottanut henkeään takaisin". - Juuri siksi, että hän oli sekä ihminen että Jumala hänellä oli valta antaa ja ottaa henkensä takaisin, kuten Joh. 10:17-18 jakeista selviää.Niin kuin karitsa, joka teuraaksi viedään
niin ei Hän suutansa avannut.
Siis viaton, sävyisä, nöyrä.
Ei mormonien markkinoima mahtimies, joka oli jo Getsemanessa hikoilemalla tehnyt raskaimman työn ja nyt vain esiintyi ristillä ensin antamassa henkeään ja kohta taas ottamassa sitä.
Miksi Hän ylipäätään sitten sanoi: Jumalani, Jumalani miksi minut hyölkäsit -
ja vähän myöhemmin: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.
Jotain johdonmukaisuutta olisi hyvä opissanne olla, että se vakuuttaisi edes jonkun. teuraaksi kirjoitti:
Niin kuin karitsa, joka teuraaksi viedään
niin ei Hän suutansa avannut.
Siis viaton, sävyisä, nöyrä.
Ei mormonien markkinoima mahtimies, joka oli jo Getsemanessa hikoilemalla tehnyt raskaimman työn ja nyt vain esiintyi ristillä ensin antamassa henkeään ja kohta taas ottamassa sitä.
Miksi Hän ylipäätään sitten sanoi: Jumalani, Jumalani miksi minut hyölkäsit -
ja vähän myöhemmin: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.
Jotain johdonmukaisuutta olisi hyvä opissanne olla, että se vakuuttaisi edes jonkun.sanoessasi: "Ei mormonien markkinoima mahtimies, joka oli jo Getsemanessa hikoilemalla tehnyt raskaimman työn ja nyt vain esiintyi ristillä ensin antamassa henkeään ja kohta taas ottamassa sitä."
Tuollaista Kristusta emme todellakaan "markkinoi". Kristus on meille myös nöyryyden esikuva: "Tapahtukoon sinun tahtosi eikä minun." Hän ei ottanut kunniaa itselleen, vaan antoi sen Isälle. Kristus on kyllä meille "Mahtimies", mutta eri tavalla kuin esität.
Esität todella hyvät kysymykset: "Miksi Hän ylipäätään sitten sanoi: Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit -
ja vähän myöhemmin: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni."
Kirkossamme olen kuullut opetettavan, että Isä antoi Pojalle tilaisuuden tehdä tuon sovitustyö itse eli ilman Isän tukea. Sen voi nähdä myös suurena luottamuksen osoituksena ja arvonantona. Kun Kristus sitten myöhemmin sanoi: "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni", se oli osoitus Isän palaamisesta Poikansa luo. Tuo hylkäämisen tunne oli osa kaiken täyttämistä.
Mitähän epäjohdonmukaisuutta opissamme näet? Ettei vaan olisi kysymyksessä jälleen yksi olkinukke lisää. Minusta kirkkkomme opit ovat erittäin johdonmukaisia. Sellaista johdonmukaisuutta en ole muualta löytänyt. Siksi olenkin liittynyt jäseneksi. Johdonmukaisuudella tarkoitan tällöin oppien selkeyttä ja yhdenmukaisuutta sen kanssa, mitä on ilmoitettu Raamatussa.
- Pyhä Henki eli Gabriel
Raamatussa sanotaan että ristin poikkipuuta kantamaan pakotettiin Simon Kyreneläinen?
>>ristin poikkipuuta kantamaan pakotettiin "pellolta" kaupunkiin tulossa oleva Simon Kyreneläinen.- ja sovituksesta
Ristiinnaulitseminen ei sinänsä tehnyt Kristuksesta erityistä. Kuolihan ristillä muitakin. Erityistä oli se, että Kristus antoi itse henkensä ja pystyy näin myös voittamaan haudan ja elämään ikuisesti. Kristus eli myös synnittömänä, minkä tähden Hän oli ainoa henkilö joka pystyi sovittamaan kaikkien maailman ihmisten synnit. Tämä tapahtui itseasiassa Getsemanen puutarhassa.
Kymmenykset ovat yksi tapa oppia epäitsekkyyttä ja opppia olemaan kiinnittämästä sydäntään mammonaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1036673
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h875037Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1113289Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p313158Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska272338Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191696Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961331Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391282Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311196- 48964