Vielä 80-luvulla kohtasin miellyttäväksi yllätyksekseni taksikuskin, joka sanoi, että paluukeikka ei maksa mitään. Kertoi olevansa ekaa päivää ajossa.
Olin siihen mennessä käynyt monet kerrat taksilla eestaas viinakaupassa ja aina on mittari tikittänyt koko matkan molempiin suuntiin. Minua lienee joka kerta kustu silmään tätä yhtä kertaa lukuunottamatta. Eikö vain?
Vieläkö nykyisin paluukeikka on ilmainen?
27
4895
Vastaukset
- viinakauppaan
meno ja paluu on ilmasia, ja taksikuski antaa sulle sen verran rahaa mukaan mitä mittari näyttää ja maksaa sun viinas.Sen jälkeen se tulee lämmittämään sun saunas ja tilaa pohjanhovista pöydän ja vie sut sinne ja takas kun oot saunonu.
- Renki
Kun liikutaan taksaraja-alueen sisäpuolella (mm. kaupungin sisällä), niin mittari laulaa ajettiinpa mihin suuntaan tahansa. Sitten jos esim. Kuopiosta käyt Iisalmessa, paluumatka on taksarajalle asti ilmainen (toki odotusaika Iisalmessa laskutetaan), ja sitten taksarajan sisälle päästyä taas laskutetaan asiakasta.
- vknloppurenki
Renki kirjoitti:

Viikoloppusin vaan juoppoja kuskaan,niin riittäää kun lähiöt ja baarit tiedän,mutta jos tilaat esm.Helsingist taksin vaikkapa Porvooseen,niin jo kohteeseen (asiakkaan luo)ajettaessa pannaan mittari päälle jo kaupungin rajalla,vai miten se meni?Yleensähän nämä kyllä sovitaan etukäteen nämö taksat tällaisissa tapauksissa,ei ole ikinä tarvinnut tossa ravintolarallissa asiaa pohtia.
- Renki
vknloppurenki kirjoitti:

No tuossa tapauksessa sinä ajat mittari päällä joko sinne tai sieltä pois, et molempiin suuntiin. Ja taksarajat huomioiden.
- Nimetön
...kysymykseeni. Vai jurppiiko sinua, että sinuakin on kusetettu?
Pär Pillhard - Nimetön
Renki kirjoitti:
Kun liikutaan taksaraja-alueen sisäpuolella (mm. kaupungin sisällä), niin mittari laulaa ajettiinpa mihin suuntaan tahansa. Sitten jos esim. Kuopiosta käyt Iisalmessa, paluumatka on taksarajalle asti ilmainen (toki odotusaika Iisalmessa laskutetaan), ja sitten taksarajan sisälle päästyä taas laskutetaan asiakasta.
...tai sitten tuore taksikuski on tulkinnut jotakin väärin.
Pär Pillhard - Nimetön
vknloppurenki kirjoitti:
Viikoloppusin vaan juoppoja kuskaan,niin riittäää kun lähiöt ja baarit tiedän,mutta jos tilaat esm.Helsingist taksin vaikkapa Porvooseen,niin jo kohteeseen (asiakkaan luo)ajettaessa pannaan mittari päälle jo kaupungin rajalla,vai miten se meni?Yleensähän nämä kyllä sovitaan etukäteen nämö taksat tällaisissa tapauksissa,ei ole ikinä tarvinnut tossa ravintolarallissa asiaa pohtia.
Taksiliitosta saan varmaan oikeaa tietoa.
Pär Pillhard - vknloppurenki
Nimetön kirjoitti:
Taksiliitosta saan varmaan oikeaa tietoa.
Pär Pillhardhttp://www.taksiliitto.fi/em_files/pdf/taksa1.pdf
Tuollahan se tosiaankin oli,eli kun asiakas tilaa kirkonkylän ulkopuolelle taksin,niin kaupungin rajalla jo kohteeseen ajettaessa mittari päälle jne jne.Ja takas tullessa vasta rajalla päälle.Tuotapa juuri tarkoitin,ja niin se meni.
P.P - Tunsin säännöt jo ennenkuin ajoon lähdin,kunhan varmistin.
Ikävää jos et osaa käyttäytyä,opettele ennenkuin olet missään tekemisissä muiden kanssa. - Nimetön
vknloppurenki kirjoitti:
http://www.taksiliitto.fi/em_files/pdf/taksa1.pdf
Tuollahan se tosiaankin oli,eli kun asiakas tilaa kirkonkylän ulkopuolelle taksin,niin kaupungin rajalla jo kohteeseen ajettaessa mittari päälle jne jne.Ja takas tullessa vasta rajalla päälle.Tuotapa juuri tarkoitin,ja niin se meni.
P.P - Tunsin säännöt jo ennenkuin ajoon lähdin,kunhan varmistin.
Ikävää jos et osaa käyttäytyä,opettele ennenkuin olet missään tekemisissä muiden kanssa.Ehkä taksikuskin homma ei kuitenkaan ole valkoisen miehen hommaa?
-Pär- - vknloppurenki
Nimetön kirjoitti:
Ehkä taksikuskin homma ei kuitenkaan ole valkoisen miehen hommaa?
-Pär-ennenkuin tulet tänne vinkumaan,ymmärsitkö mikä risoo?Taksikuskin etnisellä alkuperällä ei lienee merkitystä ,mutta etelä-amerikan alkuasukasheimot olisivat melkolailla päteviä,koska heillä kuitenkin vuosisatojen yhteiselo kaltaistesi apinoiden kanssa,saattavat ymmärtäää paremmin.
- Nimetön
vknloppurenki kirjoitti:
ennenkuin tulet tänne vinkumaan,ymmärsitkö mikä risoo?Taksikuskin etnisellä alkuperällä ei lienee merkitystä ,mutta etelä-amerikan alkuasukasheimot olisivat melkolailla päteviä,koska heillä kuitenkin vuosisatojen yhteiselo kaltaistesi apinoiden kanssa,saattavat ymmärtäää paremmin.
Olet epäilemättä antanut kaikkesi paluukeikka-asian selvittämiseksi. Enempää ei kukaan voi vaatia. Älä kuitenkaan mene tuntiin auton rattiin, kun olet noin kuohuksissasi. Hyvää kesää kuitenkin
-Pär Pillhard- - vitun tyhmä
Nimetön kirjoitti:
...kysymykseeni. Vai jurppiiko sinua, että sinuakin on kusetettu?
Pär PillhardMistä asiakas edes osaa kysyä mistään taksarajoista? Ja mistä asiakas tietää juuri sen auton taksarajat jossa istuu?
Muistaakseni jostain lakitekstistä luin, että mittari käynnistetään, kun auto on asiakkaan käytettävissä. Jos asiakkaan tullessa autoon, mittari on jo päällä, niin asiakkaan on saatava selvitys miksi näin on. Esim tilattu osoitteeseen määrättyyn aikaan ja asiakas on myöhässä 10 min.
Jos on edestakainen kyyti samalla taksilla, niin on syytä aina kysyä kuskilta hinnoittelusta. Nämä taksarajat ovat aika teoreettisia juttuja eri tapauksissa. Kuitenkin jos on lyhyt matka ja lyhyt odotus, esim viinakaupassa käynti, niin mittari on päällä kokoajan pääsääntöisesti. - vknloppurenki
vitun tyhmä kirjoitti:
Mistä asiakas edes osaa kysyä mistään taksarajoista? Ja mistä asiakas tietää juuri sen auton taksarajat jossa istuu?
Muistaakseni jostain lakitekstistä luin, että mittari käynnistetään, kun auto on asiakkaan käytettävissä. Jos asiakkaan tullessa autoon, mittari on jo päällä, niin asiakkaan on saatava selvitys miksi näin on. Esim tilattu osoitteeseen määrättyyn aikaan ja asiakas on myöhässä 10 min.
Jos on edestakainen kyyti samalla taksilla, niin on syytä aina kysyä kuskilta hinnoittelusta. Nämä taksarajat ovat aika teoreettisia juttuja eri tapauksissa. Kuitenkin jos on lyhyt matka ja lyhyt odotus, esim viinakaupassa käynti, niin mittari on päällä kokoajan pääsääntöisesti.Kun auto tilataan osoitteeseen(ilman ennakkotilausta),niin auto on käytettävissä sillä hetkellä kun se on tilausosoitteessa.
- Renki
vitun tyhmä kirjoitti:
Mistä asiakas edes osaa kysyä mistään taksarajoista? Ja mistä asiakas tietää juuri sen auton taksarajat jossa istuu?
Muistaakseni jostain lakitekstistä luin, että mittari käynnistetään, kun auto on asiakkaan käytettävissä. Jos asiakkaan tullessa autoon, mittari on jo päällä, niin asiakkaan on saatava selvitys miksi näin on. Esim tilattu osoitteeseen määrättyyn aikaan ja asiakas on myöhässä 10 min.
Jos on edestakainen kyyti samalla taksilla, niin on syytä aina kysyä kuskilta hinnoittelusta. Nämä taksarajat ovat aika teoreettisia juttuja eri tapauksissa. Kuitenkin jos on lyhyt matka ja lyhyt odotus, esim viinakaupassa käynti, niin mittari on päällä kokoajan pääsääntöisesti.Eli kun menet asiakkaan tilaamaan osoitteeseen, laitat mittarin päälle ja sillä siisti. Toki jos on vähänkään "sellainen" osoite, niin en itse heti laita, vaan odottelen vähän aikaa jos tiedossa on jullikka.
Mutta esim. ennakkotilaussääntö on myös voimassa, eli esim. täällä muistaakseni se tulee tehdä tuntia ennen. Jos teet lyhyemmällä varoajalla ja toivot, että auto tulee 20 minuutin päästä, niin voit laittaa mittarin huoletta päälle kun olet siellä, ei vasta sitten kun se toivottu aika täyttyy, koska se ei ole mikään varsinainen ennakko. - Vaikka
Renki kirjoitti:
Eli kun menet asiakkaan tilaamaan osoitteeseen, laitat mittarin päälle ja sillä siisti. Toki jos on vähänkään "sellainen" osoite, niin en itse heti laita, vaan odottelen vähän aikaa jos tiedossa on jullikka.
Mutta esim. ennakkotilaussääntö on myös voimassa, eli esim. täällä muistaakseni se tulee tehdä tuntia ennen. Jos teet lyhyemmällä varoajalla ja toivot, että auto tulee 20 minuutin päästä, niin voit laittaa mittarin huoletta päälle kun olet siellä, ei vasta sitten kun se toivottu aika täyttyy, koska se ei ole mikään varsinainen ennakko.Mitä väliä vaikka tulee jullikka. Mittaristahan on helppo seurata koska on ollut tarpeksi kauan paikalla eli lukema on 9.20
- Nimetön
vitun tyhmä kirjoitti:
Mistä asiakas edes osaa kysyä mistään taksarajoista? Ja mistä asiakas tietää juuri sen auton taksarajat jossa istuu?
Muistaakseni jostain lakitekstistä luin, että mittari käynnistetään, kun auto on asiakkaan käytettävissä. Jos asiakkaan tullessa autoon, mittari on jo päällä, niin asiakkaan on saatava selvitys miksi näin on. Esim tilattu osoitteeseen määrättyyn aikaan ja asiakas on myöhässä 10 min.
Jos on edestakainen kyyti samalla taksilla, niin on syytä aina kysyä kuskilta hinnoittelusta. Nämä taksarajat ovat aika teoreettisia juttuja eri tapauksissa. Kuitenkin jos on lyhyt matka ja lyhyt odotus, esim viinakaupassa käynti, niin mittari on päällä kokoajan pääsääntöisesti....osaisimme matkustaa niinkuin pitää. Kuskejakaan ei aina vituttaisi niin saatanasti.
-Pär Pillhard- - KAmelikarva
Nimetön kirjoitti:
...osaisimme matkustaa niinkuin pitää. Kuskejakaan ei aina vituttaisi niin saatanasti.
-Pär Pillhard-Kyllä helpoittaisi työtä jos taksiin ei pääsisi ilman kurssin suorittamista ja rahaa asiakkaaksi.
Loisto idea!
- peruskuski
10 §
Taksamittarin käyttö
Liikenneluvan mukaisen asemapaikan ympärillä olevaa aluetta, joka määritellään käyttäen 2,5 kilometrin pituista sädettä, kutsutaan tässä pykälässä toiminta-alueeksi. Toiminta-alue voi olla myös laajempi.
Toiminta-alueella asiakkaan luokse ajetaan perusmaksulla. Taksamittari käynnistetään matkustajien lukumäärän mukaista taksaluokkaa vastaavasti sitten, kun auto on matkustajan tai matkustajien käytettävissä. Jos kyseessä on ennakkotilaus, taksamittarin saa käynnistää vasta tilauksen mukaisena aikana.
Silloin kun asiakas tilaa auton toiminta-alueen ulkopuolella olevaan paikkaan, taksamittari käynnistetään taksaluokkaa I vastaavasti toiminta-alueen rajalla. Jos matkustajien lukumäärän perusteella on oikeus periä taksaluokkaa I korkeampaa maksua, voidaan mittari nollata ja käyttää paluumatkalla matkustajamäärän mukaista taksaluokkaa.
Asiakkaan ollessa kyydissä taksamittari saa olla käynnissä ajettaessa toiminta-alueella. Toiminta-alueen ulkopuolella mittari saa olla käynnissä vain yhteen suuntaan ja odotusaikana.
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2001/20010492- lait
Mistä se asiakas näitä asemapaikkoja ja 2,5 kilometrin säteitä tietää. Taksihommassa pätee viidakon lait eli mittari laulaa kuskista riippuen. Välillä rehellisellä pelillä, välillä ...
- pääkaupunkiseudulla
lait kirjoitti:
Mistä se asiakas näitä asemapaikkoja ja 2,5 kilometrin säteitä tietää. Taksihommassa pätee viidakon lait eli mittari laulaa kuskista riippuen. Välillä rehellisellä pelillä, välillä ...
on helsinki,espoo,kauniainen ja vantaa. on totta ettei suurin osa asiakkaista tiedä missä toiminta alueen rajat menee mutta kuskikaan ei tiedä kuka asiakkaista tietää, kuka ei( onko kyydissä kenties kolleega?).... eli epärehellisyys on aina riski josta kuljettaja kantaa kiinni jäädessään vastuun.
- Laillistettu kuljettaja
pääkaupunkiseudulla kirjoitti:
on helsinki,espoo,kauniainen ja vantaa. on totta ettei suurin osa asiakkaista tiedä missä toiminta alueen rajat menee mutta kuskikaan ei tiedä kuka asiakkaista tietää, kuka ei( onko kyydissä kenties kolleega?).... eli epärehellisyys on aina riski josta kuljettaja kantaa kiinni jäädessään vastuun.
Myös Sipoo kuuluu toiminta-alueeseen.
- vitun tyhmä
Laillistettu kuljettaja kirjoitti:
Myös Sipoo kuuluu toiminta-alueeseen.
Eikö tää olis kaikille osapuolille paras ratkasu, että mittari on päällä sen aikaa kun auto on asiakkaan käytössä.
Mikä helvetin takia asia ei voi olla näin yksinkertainen?
Jaa noh, sitten pitemmät paluukyydit olisikin maksullisia? - Laillistettu kuljettaja
vitun tyhmä kirjoitti:
Eikö tää olis kaikille osapuolille paras ratkasu, että mittari on päällä sen aikaa kun auto on asiakkaan käytössä.
Mikä helvetin takia asia ei voi olla näin yksinkertainen?
Jaa noh, sitten pitemmät paluukyydit olisikin maksullisia?Näin juuri teenkin. Olen kyllä kuullut että joku tällainen toiminta-alue on olemassa, mutta nämä on näitä juttuja joista kukaan ei tiedä varmasti. Älyttömältä kuulostaa että pitäisi muka kuskata ilmaiseksi.
No ei paluukyytejä noin kaukaa ole kuin tosi harvoin, mutta silloin kun on, niin pidän kyllä mittaria päällä. Ei mun kyydissä kukaan ilmaiseksi matkusta. - ???
Laillistettu kuljettaja kirjoitti:
Näin juuri teenkin. Olen kyllä kuullut että joku tällainen toiminta-alue on olemassa, mutta nämä on näitä juttuja joista kukaan ei tiedä varmasti. Älyttömältä kuulostaa että pitäisi muka kuskata ilmaiseksi.
No ei paluukyytejä noin kaukaa ole kuin tosi harvoin, mutta silloin kun on, niin pidän kyllä mittaria päällä. Ei mun kyydissä kukaan ilmaiseksi matkusta.Eiköhän siihen kyydin hintaan esimerkiksi Helsingista Lahteen sisälly paluu tyhjänä.
Jos asiakas nyt palaisikin Lahdesta, mittari
olisi pois päältä paluumatkalla Lahdesta Vantaan
rajalle. Kuitenkin hiukan eparempi diili kuin
tulla tyhjänä takaisin? - Laillistettu kuljettaja
??? kirjoitti:
Eiköhän siihen kyydin hintaan esimerkiksi Helsingista Lahteen sisälly paluu tyhjänä.
Jos asiakas nyt palaisikin Lahdesta, mittari
olisi pois päältä paluumatkalla Lahdesta Vantaan
rajalle. Kuitenkin hiukan eparempi diili kuin
tulla tyhjänä takaisin?Mun mielestä hintaan sisältyy tasan se mitä ajetaan, ja taksa on vahvistettu 1,10 €/km plus lähtömaksu ja odotusaika.
Koskaan en oo Lahteen tms. asti tollasta keikkaa ajanut, ovat hyvin harvinaisia. Siinä tilanteessa voisi tietysti neuvotella paluumatkan hinnasta. Järvenpäässä ja Kirkkonummella oon käynyt edestakaisin ja silloin oli kyllä mittari päällä koko ajan. Tosin nämä oli tilanteita joissa paluu tuli asiakkaallekin yllätyksenä. - Laillistettu kuski
Laillistettu kuljettaja kirjoitti:
Mun mielestä hintaan sisältyy tasan se mitä ajetaan, ja taksa on vahvistettu 1,10 €/km plus lähtömaksu ja odotusaika.
Koskaan en oo Lahteen tms. asti tollasta keikkaa ajanut, ovat hyvin harvinaisia. Siinä tilanteessa voisi tietysti neuvotella paluumatkan hinnasta. Järvenpäässä ja Kirkkonummella oon käynyt edestakaisin ja silloin oli kyllä mittari päällä koko ajan. Tosin nämä oli tilanteita joissa paluu tuli asiakkaallekin yllätyksenä.Ja sääntöjä on hyvä noudattaa.
- Kolleega
Laillistettu kuljettaja kirjoitti:
Mun mielestä hintaan sisältyy tasan se mitä ajetaan, ja taksa on vahvistettu 1,10 €/km plus lähtömaksu ja odotusaika.
Koskaan en oo Lahteen tms. asti tollasta keikkaa ajanut, ovat hyvin harvinaisia. Siinä tilanteessa voisi tietysti neuvotella paluumatkan hinnasta. Järvenpäässä ja Kirkkonummella oon käynyt edestakaisin ja silloin oli kyllä mittari päällä koko ajan. Tosin nämä oli tilanteita joissa paluu tuli asiakkaallekin yllätyksenä.Taksaan kyllä sisältyy tuo paluu. Taksahan on laskettu edestakaisen matkan hinnaksi. Siis tyhjänä tai ei. Km hinta on siis 0,55 T1:llä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216720Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235387- 1152548
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152019Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361751Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111978- 59944
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28850Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43848