Löytyisikö tältä palstalta oikeaa

ihan

Rehellistä Kristittyä joka voisi löytää luotettavaa tietoa Raamatusta. Onhan kyseessä nyt raamatun luotettavuus. olen lukenut Raamattua
ilman selittäjiä ja minusta on alkanut tuntua siltä, että jotain lienee mennyt pieleen tässä,
raamatun käännöksessä, tai käännöksissä.

Näet Jeesus on syntynyt Juutalaiseen perheeseen. hän on Jumala oppinsa mukaan Juutalainen. Samoin lienee tämä isäjumalakin. Tällä Jeesuksella on
ollut tapana mennä lauvantaina Jumalansa
palvelukseen. Enkä minä missään kohtaa raamattua
löydä että hän olisi poistanut Lauvantain
pyhyyden. Onhan vielä Juutalaisillakin tämä
lauvantain pyhitys ihan oikea tapa. Minä etsimällä etsin enkä löydä minkäänlaista vihjettä
enkä mitään viittausta Tästä Lauvantain vaihtumisesta sunnuntaille.

Luin vielä Tämän Apostoli Paavalin tarinankin
Apostolien teoista. Eikä sielläkään mainittu edes
Paavalin vaihtaneen lepopäivää sunnuntaille.
Vaan Paavalin aina joka luvussa mainitaan
pitäytyneen lauvantain viettoon Jumalansa pyhänä.

Koska en ole löytänyt raamatusta näin yksin-
kertaista asiaa, niin minua kiusaa kovasti,
miksi tämä historian tuntema Kuuluisien Jumalien
pyhä on ilman raamatun pienintäkään mainintaa.
tullut Jumalan pyhäksi. Muistini mukaan varhaiset
Suomalaiset pitivät tätä Sunnuntaita ukko-ylijumalan päivänä. Tästäköhän se olisi tullut meille käyttöön, että vielä muistaisimme Ukko-
ylijumalaa? Toiset kansat taas pitivät Aurinkoa
Jumalanaan. Kuitenkaan mistään kohtaa raamattua
ei löydy minkäänlaista Viittausta raamattuun, josta pitäisi olla varman Jumalan sanan ilmaisu
näinkin tärkeästä asiasta. Hyvät kirjan tuntiat
Antakaa minulle selvä raamatun paikka, missä
mainitaan muutoksesta? Etukäteen kiittäen etsiä

31

673

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ???

      Hyvän tekstin olet kirjoittanut. Raamattu on lähtenyt sivu-urille jo 1600 vuotta sitten kun raamatusta poistettiin jälleensyntymistä käsittelevät kohdat ja karmasynti.

      Tämän asian mieltäminen, että raamattu ei ole enää aito voi olla monelle kova paikka, mutta jokainen meistä joutuu kuitenkin jossain vaiheessa huomaamaan tuon oman kuolemattomuutensa.

      • tynel

        Ainoa vika tässä puheenaiheessa on, että tämä sama henkilö esittää kysymystään lähes päivittäin.
        Hän olisi saanut jo omasta seurakunnastaan vastauksen paljon helpommin.
        Tuollainen tyyli vain saa aikaan ärtymystä kun selvät vastaukset eivät riitä. tai hän on ne uudelleen kysyessaan unohtanut.

      • maxsimi
        tynel kirjoitti:

        Vastausta: koska kukaan ei halua myöntää Catolisen kirkon määräämis valtaa Protestanttisissa kirkoissa. siksi kaikki kiertävät vain kaikki rehelliset asiat kiemuraan.

        Catolilainen Kirkko kertoo asian ihan suoraan
        kakistelematta. Sanoen tähän kysymykseen ihan rehellisesti. Että heidän kirkkonsa on on siirtänyt omalla voimallaan Sapatinpyhyyden
        sunnuntaille. Tähän ei Protestantin Rehellisyys
        riitä myöntämään kenellä on todellinen hengellinen valta maanpäällä. Tässä asiassa voitte kiittää Catolilaista valtaa, että meillä
        on sunnuntai Lauvantain sijaan. Tämän todistuksen voitte lukea Catecismus of Docdorine kirjasta. Joten asiaan on löytynyt vastaus.
        Rehellinen vastaus. nythän on vastaus saatu.

        Maran ata

      • älä vierailta
        maxsimi kirjoitti:

        Uusi Testamentti ei opeta kristityille minkään päivän ottamista lepopäiväksi.

        Mikäli haluat viettää Sapattisi ohjeiden mukaisesti, katso 2.Moos.16 luku
        Siitä eteenpäin löydät ohjeita useista kohdista.
        Ota huomioon, että kukaan ei ole selityksen velkaa omasta viettämisestään sinulle.
        Kun olet eri uskontoa kuin muut niin noudata vain uskontoasi parhaasi mukaan.
        Älä sinä puolestasi puutu kristittyjen tekemisiin.
        Jokainen kristitty itse kotonaan sovittaa kukin tekemisensä itse.
        Minun tekemiseni eivät siis missään määrin kuulu meille molemmille.

        Kirkkosi on sinun kysymystesi oikea osoite, eikä tämä keskustelusivusto.

      • maxsimi
        älä vierailta kirjoitti:

        Paavalin antamaa suositusta. Muista lukea Apostolien teot, niin huomaat Sapatin olleen voimassa vielä Kristityllä Paavalin elinaikana. Ja paavali oli hyvinkin uskollinen Jeesuksen käytännölle. Kyllä Catolilainen kirkko on oikeassa. Koska se on Sunnuntain asettanut ja Sapatin mitätöinyt. Koeta olla rehellinen. Vilkaise vain kirjoihin kuten Catecismus of Docdorine. Tämä kaikkien kirkkojen Äiti kirkko
        on omalla valtuudellaan tehnyt Meille Sunnuntain
        Maran ata

      • ryppyne

        Etkö sinä ole aloitusviestin kysyjä?
        Kuinka sinä sitten kysyt jos sen tiedät?
        Vai oletko riidanhaastopuuhissasi?

        Kuule nyt;
        Ei meidän kummankaan asiat meille molemmille kuulu.
        Me kristityt teemme uskomme mukaan ihan ilman kyselijöitä tai neuvojiakin.

      • maxsimi
        ryppyne kirjoitti:

        Neuvoja: Olen vain asioiden oikaisia. En haasta koskaan riitaa, vaan koetan oikaista väärin tulkitut asiat. Ne asiat jotka olen ottanut oikaisua varten väärikäsitysten takia, koska Jeesus Kristus ei koko maallisen elämänsä aikana
        muuttanut yhtä ainoata Taivaallisen isänsä
        säädöstä. Hän oli kokoelämänsä ajan kuuliainen Sille Jumalalle jota me palvelemme. Voit katsoa itse raamatustasi. en kirjoittele joutavia.

        Paavali oli Apostolien tekojen mukaan myös
        kuuliainen Jeesuksen Jumalalle. Hän kokontui aina Jumalan palveluksiinsa lauvantaisin, eli
        Herran sinun Jumalasi Sapattina. Siis muutoksia
        eivät Tehneet Jeesus eikä liiemmin Paavali!

        Kuitenkin rehelliset muutosten tekiät itse
        tunnustavat Tehneensä muutokset. Pyhä Catolilainen kirkko itse kertoo tehneensä muutokset omalla aukhoriteetillään.

        Otan tähän pienen lausunnon Paavin sanomana

        =Paavi on sellainen ylhäisyys, että hän ei ole ainoastaan ihminen, vaan ikään kuin Jumala ja
        Jumalan sijainen:= (Ferraris"in kirkollinen sanakirja: Prompta Bibiliotheca, canonica Juridica, moralis Theologia, v1, S 26pain. v 1772.)

        Eräs nykyisen ajan ajan johtavista Paaveeista,
        Leo x111( paavina 1878-1903) sanoi suuressa kirjeessään:= Meillä on maan päällä Kaikkivaltiaan Jumalan asema.= (The Great Encyclical letters of Pope Leo x111, s 3004.)

        Joten tässä on osa puuttuvia todisteita vielä näitä todisteita löytyy lisääkin runsaasti. Et kai pidä totuuden julkaisemista syntinä. Minäkin oon ryppynen
        Maran ata Siunausta sinulle

      • REPEN
        maxsimi kirjoitti:

        Paavalin antamaa suositusta. Muista lukea Apostolien teot, niin huomaat Sapatin olleen voimassa vielä Kristityllä Paavalin elinaikana. Ja paavali oli hyvinkin uskollinen Jeesuksen käytännölle. Kyllä Catolilainen kirkko on oikeassa. Koska se on Sunnuntain asettanut ja Sapatin mitätöinyt. Koeta olla rehellinen. Vilkaise vain kirjoihin kuten Catecismus of Docdorine. Tämä kaikkien kirkkojen Äiti kirkko
        on omalla valtuudellaan tehnyt Meille Sunnuntain
        Maran ata

        Miksi yleensäkysyit aloitusviestissäsi?
        Kun saat vastauksia niin alatkin neuvomaan
        Mikä kysyjä se sellainen on?
        Et ainakaan REHELLINEN suomalainen kun tyylisi on tuollainen.

    • tottuutta pelliin

      Jeesus vaelsi pitkin poikin israelin maakuntia ja paransi sairaita lauantaina, juut. sapattina. Hän myös saarnasi kansanjoukoille lauantaina ja vieraili ihmisten kodeissa ja söi heidän tarjoamia aterioita lauantaina. Hänestä sanottiin, että hän on sapatin herra. Hän itse sanoi sapatin olevan ihmistä varten eikä ihmisen olevan sapattia varten. Sunnuntaina hän nousi ylös kuolleista ja näin hänestä tuli valaiseva kirkkaus kaikille ihmisille, koko maailmalle.
      Ota sinäkin hänet vastaan, niin pääset tuosta kuluttavasta piinastasi!

      • syytöksiä

        tulee vastaan, muttei yhtä ainoata Rehellistä vastausta. Taitaa olla tämä teidän Kristinusko peräisin satua. Ehkäpä mainitsemasi Aramiz on ainoa joka tuntee totuuden, Jostain syystä häntä ei näy listalla vastaamassa. Joten teidän mielestä Kristin usko on huijausta kun sen todellista alkuperää ette osanneet vastata. Ei
        voida kysyä syytetään joksikin toiseksi Aramiz .

        Herätys palstalla uskotaan johonkin salaperäiseen
        asiaan Jumaluus legendaan joka on palannut alku-
        juurilleen. Tarkoitatte, että Jeesus on vain legenda. Hänhän oli Juutalainen. Ja kuoli
        Juutalaisena. Eikä koskaan muuttanut uskoaan
        raamatun mukaan. Joten hänellä ei ole sitten
        mitään tekoa aurinko jumaluuden kanssa?

        Missä se pelastus sitten oikein on? Eikö kukaan
        voi enää olla rehellinen? Mikset voinut näyttää yhtä ainoata paikkaa todisteeksi raamatusta?
        Minun raamatussa on vain, että hän kävi Synägoogassa lauvantaina. Katsos minulla ei ole
        mitään piinaa. Kyse oli löytyykö yhtä ainoata
        rehellistä raamatun tuntiaa, eipä löytynyt kuin suoran sanan vääntäjä. Ompa nimiä löytynyt kysyjälle. Ei vain selvää yksinkertaista vastausta. Kun et osannut vastata olisit jättänyt vastaamatta. Kysymyshän koski vain
        rehellisyyttä. Siis ei epärehellisyyttä.

      • ... tauotta ...
        syytöksiä kirjoitti:

        ... jaksaa satuilla. Se ei ole rehellistä.

      • maxsimi
        ... tauotta ... kirjoitti:

        ... jaksaa satuilla. Se ei ole rehellistä.

        Olen vastannut aloituksen aiheuttamaan harhailuun
        Miksi Protestanttisen palstan kirjoittajat
        karttavat totuuden julkituloa? Kun olen ottanut vain totuuden Raamtun ulkopuolelta, koska sisäpuolella ei ole totuus textejä. Kyllä Catolilainen kirkko Ei pelkää julkaista totuutta.
        onhan tällä kirkolla maailman laajuinen valta.

        Se on kertonut avoimesti kaikissa tunnuskirjoissaan kuinka he ovat tehneet muutokset Raamatun puuttuville lain muutoksille
        ja he mainitsevat myös sen kuinka uskollisia
        ovat Protestantit heidän antamilleen raamatun
        lakien muutoksille. He nauravat Protestanttien
        hölmöydelle. Maininta raamattu ainoastaan raamattu ja kuitenkaan he eivät pysy raamatun
        antamissa nevoissa, vaan tulevat meidän asetustemme alle. Miksi olette epärehellisiä.
        itsellenne Kertoo eräs kirjoittaja. Miksi
        seuraatte meidän käskyämme ettekä ramatun käskyä?
        Maran ata

      • mikä on sinulla totta

        Miten olet ensikertalainen kysymyksesi kanssa?
        Sinä kysyt joka toinen päivä "ensikertaa" yhtä ja samaa kysymystä.
        Kun olet kirkostamme eronnut niin älä huutele taaksesi.
        Sinä olet viesteinesi tyypillinen advari riidanhaastaja.
        Toisto toiston perään on adventismia.

        Jesaja:
        28:10 Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä!" -
        28:13 Niinpä on Herran sana oleva heille: "Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä", niin että he kulkiessaan kaatuvat selälleen ja ruhjoutuvat, että heidät kiedotaan ja vangitaan.

      • maxsimi
        mikä on sinulla totta kirjoitti:

        Totuus: Olen kertonut vain totuuden Jeesuksesta Kristuksesta joka ei koskaan muuttanut yhtä ainoata antamaansa suositusta. Hän oli kuuliainen Taivaalliselle isälleen hamaan ristin kuolemaan. Hän ei vaihtanut antamaansa lepopäivää
        sunnuntaille. Sellaista kohtaa et raamatustasi
        löydä?

        Myäs Paavali oli Apostolien tekojen mukaan kuuliainen jo valmiiksi annetulle säädökselle. Lue vain Apostolien teot huolella, niin huomaat, ettei Paavalikaan ollut tottelematon omalle
        Jumalalleen hänkin noudatti Jumalansa käskyjä ja säädöksiä. Muita ystävä minä en opeta ketään minä vain oikaisen kieroon vietyjä totuuksia.
        Onhan meillä joka ainoalla oma valinnan vapautemme. Minä palvelen Herraa Hänen käskyjensä mukaan. Sinulla on oma käsityksesi ja itse voit päättää mitä teet. minä en ole opettaja olen vain totuuden oikaisia oletko ymmärtänyt. Siunausta sinulle Herrassa muista
        en haasta riitaa olen rauhan tekiä
        Vääryyden nimissä olevista totuuksista en keskustele::: Maran ata siunausta sinulle

      • JUURI SINÄ

        Valehtelit kysyväsi ekaa kertaa stooriasi!

      • maxsimi
        JUURI SINÄ kirjoitti:

        Valehtelit kysyväsi ekaa kertaa stooriasi!

        Lue tarkkaan: arvuuttele sitten. Totuus kunniaan Kristillisillä palstoilla. Maran ata

      • kytres
        maxsimi kirjoitti:

        Totuus: Olen kertonut vain totuuden Jeesuksesta Kristuksesta joka ei koskaan muuttanut yhtä ainoata antamaansa suositusta. Hän oli kuuliainen Taivaalliselle isälleen hamaan ristin kuolemaan. Hän ei vaihtanut antamaansa lepopäivää
        sunnuntaille. Sellaista kohtaa et raamatustasi
        löydä?

        Myäs Paavali oli Apostolien tekojen mukaan kuuliainen jo valmiiksi annetulle säädökselle. Lue vain Apostolien teot huolella, niin huomaat, ettei Paavalikaan ollut tottelematon omalle
        Jumalalleen hänkin noudatti Jumalansa käskyjä ja säädöksiä. Muita ystävä minä en opeta ketään minä vain oikaisen kieroon vietyjä totuuksia.
        Onhan meillä joka ainoalla oma valinnan vapautemme. Minä palvelen Herraa Hänen käskyjensä mukaan. Sinulla on oma käsityksesi ja itse voit päättää mitä teet. minä en ole opettaja olen vain totuuden oikaisia oletko ymmärtänyt. Siunausta sinulle Herrassa muista
        en haasta riitaa olen rauhan tekiä
        Vääryyden nimissä olevista totuuksista en keskustele::: Maran ata siunausta sinulle

        Jeesus,Paavali ja muut apostolit olivat juutalaisia.
        Heille kuului sekä ympärileikkaus että laki.
        Paavali kävi Jerusalemin temppelissä yhdessä Timoteuksen kanssa, joka oli ympärileikattu.
        Sinne ei ollut lupa mennä muiden kuin ympärileikattujen.
        Paavali ei olisi sallinut itsekään kenenkään ympärileikkaamattoman menevän Temmpeliin juutalaisten lain sääntöjen vuoksi.
        Lue mitä apostolit päättivät pakanoista.

        Apostolien teot:
        15:20 vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
        15:29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"
        21:25 Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."

        Kyse oli selvästi vain pakanoista joita tuo sääntö koski.
        Juutalaisilta ei poistettu ympärileikkausta , eikä Moosesta. Ne ovat yhä juutalaisille voimassa.
        Lue niinkuin on kirjoitettu joka sana ymmärryksellä.Niistä muodostuu koko oppi.
        Teillä EGW ohitti ymmärtämättömänä naisena monta tärkeää piirrettä UT:ssa kerrotusta opista ja ne ovat nyt kirkossanne väärin kerrottuina.

        Kristuksessa ei ole ympärileikattua eikä leikkaamatonta, muutta jotta entiset Jumalan säätämät asiat olisivat ennallaan, pitää niitäkin noudattaaniiden joille ne olivat aikaisemmin annettukin.
        Juutalaisen tuli pysyä juutalaisena ja kreikkalaisen kreikkalaisena.
        Sunnuntaita eikä muitakaan päiviä ole määrätty pakanoille, mutta juutalaista ne sitoivat silloin ja sitovat nytkin, mikäli hän on ympärileikattu.
        Joh.7:23 Sentähden: jos ihminen saa ympärileikkauksen sapattina, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, miksi te olette vihoissanne minulle siitä, että minä tein koko ihmisen terveeksi sapattina?

        Roomalaiskirje:
        2:25 Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.

        Ei Paavali tuossa sano ympärileikkausta poistetuksi.

        1.Korinttolaiskirje:
        7:18 Jos joku on kutsuttu ympärileikattuna, älköön hän pyrkikö ympärileikkaamattomaksi; jos joku on kutsuttu ympärileikkaamatonna, älköön ympärileikkauttako itseään.

        Gal.5:2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
        5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.

        Nyt näet, että molemmat tavat ovat vielä voimassa yhtäaikaa.
        Juutalaisilla heille annetut ja meillä apostolien opetuksen kautta annetut asiat.
        Mutta ne ovat sopusoinnussa keskenään kun ne noudatetaan niinkuin on säädettykin.

        Teidän kirkkonne ei noudata minkään opin mukaisesti asioita, vaan on mielivaltaisesti ottanut sieltä ja täältä itselleen asioita ja se oppi on sekasikiö.

      • mettäjahunajaa
        kytres kirjoitti:

        Onneksi meillä on esimerkkinä Jeesus. Vaikka hän juutalainen hän kelpaa joillekin kristityille. Minulla ja Jeesuksella on muuten sama lepopäivä. Sapattina me tapaamme toisemme ja seurustelemme keskenämme siunausten virratessa. Sitä eivät koe ne jotka sunnuntaisin palvelevat Jumalaa. Jeesus taas on työn touhussa sunnuntaisin, ei jouda kirkkoon pakanoiden päivänä.

      • joko yrität hämätä?
        maxsimi kirjoitti:

        Lue tarkkaan: arvuuttele sitten. Totuus kunniaan Kristillisillä palstoilla. Maran ata

        Itsehän kerroit tuolla Sirkkaiitalle nimimerkkihistoriaasi.
        Eikä tämä ollut tälläkään nimimerkillä ensi kertaa.

        Kun lukee tarkkaan ei tarvitse edes arvuutella!

      • ihan
        maxsimi kirjoitti:

        Lue tarkkaan: arvuuttele sitten. Totuus kunniaan Kristillisillä palstoilla. Maran ata

        pienellä maksimi. Jos katsot tarkkan huomaat sen.

    • tynel

      Matteuksen evankeliumi:
      12:5 Tai ettekö ole lukeneet laista, että papit sapattina pyhäkössä rikkovat sapatin ja ovat kuitenkin syyttömät?
      15:2 "Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat vanhinten perinnäissääntöä? Sillä he eivät pese käsiään ruvetessaan aterialle."

      Jeesuskin teki opettamista sapattina parantaen myöskin sairaita.Näin

      Sapattikäskyyn kuuluu kielto omien asioiden toimittamisesta Sapattina.
      Teillä kirkkonne on oikein tehnyt sapatinrikkomisesta oman jumalanpalveluksen opettaessaan kirkkosi omia asioita juuri silloin.
      Sapatinvietto Jumalan vietto-ohjeilla oli annettu vain juutalaisia varten .
      Ei ole muita ohjeita annettu kuin Mooseksen lain sapattimääräykset, etkä sinä itse edes pyri niitä noudattamaan.
      Milloin ne on määrätty lopetettaviksi niiltä, jotka sanovat sapattia viettävänsä?

    • Jonatan

      Viikon ensimäinen päivä, eli Jeesuksen ylösnousemuksen päivä, oli sapatin jälkeinen päivä. Sillä näytti olevan erityinen merkitys jo apostolien aikana. Esimerkiksi silloin kokoonnuttiin murtamaan leipää.

      Johanneksen evankeliumi:
      20:19   Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!"

      Apostolien teot:
      20:7   Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka.

      1.Korinttolaiskirje:
      16:2   Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani.

      • maxsimi

        Sunnuntai alkoi Auringon laskun jälkeen Lauvantai iltana. Koska Paavalin piti matkustaa
        pois aikaisin Sunnutai aamuna, niin siksi kokousta jatkettiin puoleen yöhön Aikaisi Sunnuntai aamuna Paavali lähti matkalle. Erikoisesti ei mainittu Ehtoollisesta, kuitenkin
        kyseessä saattoi olla tavallinen iltaateria.
        Tämä on ainoa paikka, jossa kokous oli mennyt
        yli Jumalan Sapatin. Paavali neuvoo Trooaan
        uskovia keräämään Jerusalemin köyhille Kolehdin viikon ensimmäisenä päivänä. Syy ettei keräyksiä alettaisi tehdä vasta Paavalin tultua uudelleen.
        Siis tämä sapatin yli mennyt kokous Sunnuntain
        puolelle ei tehnyt Sunnuntaista Jumalan pyhää.

        Joka tapauksessa kokoontuminen Raamatun mukaan tapahtui viikon ensimäisenä päivänä, eikä viimeisenä, joten järkeilysi ontuu siltä osin.

        Sitä paitsi juutalaisethan kokoontuivat Sapattijumalanpalvelukseen synagoogiin perjantai-iltana kun 3 tähteä näkyi taivaalla, joten tuollaisesta juutalaisen tavan mukaisesta Sapattikokouksesta tässä ei missään nimessä voi olla kyse.

        Ehtoolliseen Raamatusta löysin viittauksen 2 kertaa (Joh 13:2 ja 4). Molemmat viittaavat ateriaan ennen Jeesuksen vangitsemista. Eli ei ole ihme jos tässä ei puhuta suoraan ehtoollisesta, jos kerran missään kohti Raamatusta ei käytetä nimitystä ehtoollinen muusta kuin siitä ateriasta, jolla Jeesus oli maallisessa ruumiissaan mukana.

        Myöskään et selitä miksi keräyksiä tehtiin juuri jokaisena sunnuntaina. En ymmärrä, miten Paavalin tulo tähän vaikuttaa, oliko Paavali sanonut tulevansa ensi vuonna tiistaina?

        No joka tapauksessa näissä jakeissa on alkuperäiseen kysymykseen viitteitä siitä, mistä on peräisin tapa kokoontua sunnuntaisin. Sunnuntaisin kokoontumista kai Raamattu ei missään kiellä. Ainakin alussa kokoonnuttiin joka päivä.

        Acts 2:46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,

      • Jonatan
        Jonatan kirjoitti:

        edellisessä viestissäni oli virhe koskien juutalaisten Sapattia edeltävää jumalanpalvelusta.

        Jumalanpalvelus on siis ennen Sapatin alkua, ja Sapatti alkaa, kun 3 tähteä näkyy taivaalla perjantai-iltana

      • nehdtre
        maxsimi kirjoitti:

        Sunnuntai alkoi Auringon laskun jälkeen Lauvantai iltana. Koska Paavalin piti matkustaa
        pois aikaisin Sunnutai aamuna, niin siksi kokousta jatkettiin puoleen yöhön Aikaisi Sunnuntai aamuna Paavali lähti matkalle. Erikoisesti ei mainittu Ehtoollisesta, kuitenkin
        kyseessä saattoi olla tavallinen iltaateria.
        Tämä on ainoa paikka, jossa kokous oli mennyt
        yli Jumalan Sapatin. Paavali neuvoo Trooaan
        uskovia keräämään Jerusalemin köyhille Kolehdin viikon ensimmäisenä päivänä. Syy ettei keräyksiä alettaisi tehdä vasta Paavalin tultua uudelleen.
        Siis tämä sapatin yli mennyt kokous Sunnuntain
        puolelle ei tehnyt Sunnuntaista Jumalan pyhää.

        Maran ata

        Apostolit eivät opettaneet mitään päivää muita pyhemmäksi.
        Ei Sunnutai ole minkään pyhän päivän tilalla.
        Ei ole mitään pyhempää kuin Jumalan Poika.
        Ennen Jeesuksen tuloa maailmaan oli pyhintä Jumalan antamista asioista Mooseksen kautta annettu laki ja siinä pyhintä Sapatti.
        Nyt Sapatti on toiseksi pyhintä ja Jumalalla ei ole kakkosijoja asioille.

      • maxsimi
        Jonatan kirjoitti:

        Joka tapauksessa kokoontuminen Raamatun mukaan tapahtui viikon ensimäisenä päivänä, eikä viimeisenä, joten järkeilysi ontuu siltä osin.

        Sitä paitsi juutalaisethan kokoontuivat Sapattijumalanpalvelukseen synagoogiin perjantai-iltana kun 3 tähteä näkyi taivaalla, joten tuollaisesta juutalaisen tavan mukaisesta Sapattikokouksesta tässä ei missään nimessä voi olla kyse.

        Ehtoolliseen Raamatusta löysin viittauksen 2 kertaa (Joh 13:2 ja 4). Molemmat viittaavat ateriaan ennen Jeesuksen vangitsemista. Eli ei ole ihme jos tässä ei puhuta suoraan ehtoollisesta, jos kerran missään kohti Raamatusta ei käytetä nimitystä ehtoollinen muusta kuin siitä ateriasta, jolla Jeesus oli maallisessa ruumiissaan mukana.

        Myöskään et selitä miksi keräyksiä tehtiin juuri jokaisena sunnuntaina. En ymmärrä, miten Paavalin tulo tähän vaikuttaa, oliko Paavali sanonut tulevansa ensi vuonna tiistaina?

        No joka tapauksessa näissä jakeissa on alkuperäiseen kysymykseen viitteitä siitä, mistä on peräisin tapa kokoontua sunnuntaisin. Sunnuntaisin kokoontumista kai Raamattu ei missään kiellä. Ainakin alussa kokoonnuttiin joka päivä.

        Acts 2:46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,

        Juutalaiseen käytäntöön: Trooaan kokous
        Kirkkohistorioitsia ruhtinas,= tri August Neander
        ,Tämän sanoo tämän kohdan johdosta:

        =Tämä kohta ei ole kyllin vakuuttavava. Apostolin heti tapahtuvan matkallelähdön vuoksi
        pieni seurakunta kokoontui veljelliselle Jäähyväisaterialle, jossa tilaisuudessa hän piti viimeisen puheensa... Tämä tapaus ei ollut mitään sunnuntain (so. lepopäivän )viettämistä.=
        ( The Churh History, 1, S,337.=)

        Jos Luukkaalla oli mielessä raamatullinen
        ajanlaskutapa, niin se oli lauvantai ilta, sillä
        auringon laskettua lauvantaina alkoi viikon ensimmäinen päivä. Illasta iltaan viettäkää minun sapattini. Sanoo Herra.

        Arvossa pidetty Conybear / Howsoni"n =Life and
        Epistlesof the Apostle Paul= sanoo: = Se oli ilta sabatin jälkeen. Sunnuntaiaamuna oli Laivan
        määrä lähteä.=(S. 520.)

        Toinen kohta. Jokaisen tuli omassa kodissaan viikon ensimmäisenä panna erilleen mitä kykeni antamaan,(= History of the planting And training
        of Cristian Churh, 1,s, 158.)

        Joten historian mukaan ei pitäisi olla mitään epä selvää.
        Siunausta sinulle Maran ata.

      • se on,

        mutta vaikka he pitivät kokouksen
        ja leivänmurtamis tilaisuuden sunnuntaina,
        ei se,eikä mikään tee siitä sapattia,
        Jumalan pyhittämää ja lepopäiväksi siunaamaa lepopäivää.
        Eikä se,
        eikä mikään voi muuttaa sapatin pyhyyttä toiselle päivälle!
        Jeesuksen ylösnousemisen muistoksi vietämme sensijaan pääsiäistä!
        Lepopäivä on raamatun mukaan viikon setsemäs päivä ja tulee sitä olemaan
        vielä kirkkaudessakin!
        Sapatin pyhittäminen on Luojan kunnioitusta,
        ei lakihenkisyyttä!
        Sunnuntain pyhittäminen sensijaan on ihmiskäsky,
        joka on laitettu korvaamaan sapattia!
        On ihana pitää sunnuntai ylösnousemisen muistopäivänä ja sapatti lepopäivänä,
        silloin emme asetu Jumalaa,
        emmekä ihmisiä vastaan.
        Jumala on vielä viisaudessaan järjestänyt sen
        että meillä on myöskin vapaat lauantait!

    • sapattioppia

      kehiin.

      • nimittään

        Adventistilä on hirvee oikeessaolon tarve.
        Niimpä he siivilöivat hyttysiä ja unohtavat ihmisen
        Job:
        35:8 Ihmistä, kaltaistasi, koskee jumalattomuutesi ja ihmislasta sinun vanhurskautesi.

        Jos sapattina saa pitää häränosto talkootkin niin
        Niin on sonnin henkikin pyhempi kuin sapatinvietto.

      • tekemisen orjuudesta
        nimittään kirjoitti:

        Adventistilä on hirvee oikeessaolon tarve.
        Niimpä he siivilöivat hyttysiä ja unohtavat ihmisen
        Job:
        35:8 Ihmistä, kaltaistasi, koskee jumalattomuutesi ja ihmislasta sinun vanhurskautesi.

        Jos sapattina saa pitää häränosto talkootkin niin
        Niin on sonnin henkikin pyhempi kuin sapatinvietto.

        mutta ei koskaan muuttanut sapattia sunnuntaille!
        Hän sanoi,että sapatti on ihmistä varten,
        eikä ihminen sapattia varten!
        Se olkoon ILON päivä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16894
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5434
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2573
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2051
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1758
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      992
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      31
      872
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      869
    Aihe