Hyvä teksti

Hyvä teksti joka oli politiikka keskustelualueen puolella.

"Miksi työpaikat ovat kadonneet maaseudulta? Kenen syy? Miten saa maaseudun houkuttelevaksi muutoin kuin kesälomalla ja mökkeilyllä. Miten hajautat työpaikkoja maasedulle kun kaupungeistakin ne viedään kiinaan. Tekeekö maalaiset yhtä halvalla työtä kuin kiinalaiset? Tee ehdotus niin hyvä, että pääset eduskuntaan"
2214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos verrataan Suomea muuhun Eurooppaan, huomataan seuraava seikka: Suomi teollistui todella myöhään eli tämä maa oli vielä pitkään 1900-luvulle tultaessa agraariyhteiskunta. Toisekseen, moderni urbanisoituminen tapahtui vasta 60-luvulla. Kyseessä ei ole siis mikään outo, omituinen ilmiö, josta Suomi on "kärsinyt" vaan normaali kehitys, josta Suomi on ollut syrjässä.

Sen sijaan eräät tahot yrittivät pitkään sinnitellä kiinni menneisyydessä: mm. toisen maailmansodan jälkeen Suomessa jaettiin ns. rintamamiestiloja tiettömien maiden takaa keskeltä susirajaa, jonne ihmisiä asutettiin suorastaan pakolla. Monet poliittiset ratkaisut olivat samaa luokkaa, josta maksetaan vielä tänä päivänä veroa. esim. monilla keskisuurilla paikkakunnilla pääsee suoraan lääkäriin, koska pääkaupunkiseudulle suuntautunut muuttoliike on nopeasti vapauttanut resursseja, kun taas pääkaupunkiseudulla saa odottaa todella PITKÄÄN sairaanhoitoa tai lasten päivähoitoa.

Äänestä
Mä oon jo täällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


politiikka keskustelualueen... kirjoitti:

Hyvä teksti joka oli politiikka keskustelualueen puolella.

"Miksi työpaikat ovat kadonneet maaseudulta? Kenen syy? Miten saa maaseudun houkuttelevaksi muutoin kuin kesälomalla ja mökkeilyllä. Miten hajautat työpaikkoja maasedulle kun kaupungeistakin ne viedään kiinaan. Tekeekö maalaiset yhtä halvalla työtä kuin kiinalaiset? Tee ehdotus niin hyvä, että pääset eduskuntaan"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu