Ahneuden maailma

Wersus

Nykyinen talousjärjestelmämme pohjautuu voiton loputtomaan maksimointiin, loputtomaan ahneuteen. Samaan aikaan kun rikkaat sijoittajat ja optiomiljönäärit lihottavat tilipussejaan, kituuttavat siivoojat ja kassaneidit (ja monet muut) minimipalkalla. Palkalla, joka ei riitä elämiseen. On tehtävä toista työtä ja/tai mennä leipäjonoon. Perheellisillä menee entistä huonommin. Samaan aikaan hallitus kehuskelee uusien työpaikkojen määrällä - mutta ei tule ajatelleeksi, millaista työtä ovat luoneet: Pätkä- ja osa-aika töitä.

On selvää, että markkinatalous nykyisessä muodossaan perustuu ahneuteen. Kaikista oudointa kuitenkin on, että tämän ahneuden sanansaattajina toimii Kristillisia arvoja korostavia oikeistopuolueita. Ja kirkko katsoo sivusta. Mutta kenenkään mieleen ei mahdu, että ahneus on kristillisen käsityksen mukaan yksi pahimmista synneistä! Ja missä se lähimmäisenrakkaus piilee? Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa (jota Suomi ei enää ole) tätä lähimmäisenrakkautta on. Mutta Kristillisiä arvoja vaaliva Kokoomus romuttaisi mielellään loputkin tästä hyvinvoinnista.

Oikeistopuolueista vain Kristillisillä tuntuu olevan jonkinverran jäljellä (vähän) tätä lähimmäisenrakkautta. Kirkonmiehet kuuluvat kuitenkin Kokoomukseen. Siinä on todella iso ristiriita, mitä en ole koskaan ymmärtänyt.

Jos ei muuta, niin ainakin vasemmiston talouspolitiikassa on sitä aitoa lähimmäisenrakkautta - todellista huolenpitoa lähimmäisestä, vaikka muutoin eivät Kristillisiä arvoja edustakaan.

Jokatapauksessa, ahneuden aikakausi ei voi jatkua enää kauan - eikä se pääty hyvin.

1

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitten parempi

      kun sosialistijohtajat valehtelivat ansaitsevansa vain saman kuin tavalliset duunarit ja elivät upporikkaina köyhissä maissaan. Esimerkiksi arvostetetun Tito sai omaksi hyväkseen suuremman osuuden maansa kansantuotteesta kuin kukaan muu koko maailmassa, muistini mukaan 14%. Hänellä oli oma linna joka osavaltiossa. En mene sanomaan, onko oikea tieto se, että Castro on kerännyt 900.000.000 dollarin omaisuuden, mutta kuka uskooo, kun hän sanoo ansaitsevansa 30 dollaria kuukaudessa. Entäpä sitten nämä Afrikan satraapit, jotka ainakin sanovat olevansa sosialisteja. Kyllä siellä on varaa yksityisiin lentokoneisiin maailman pienimmillä kansantuotteilla. Esimerkkejä riittäisi kuinka paljon vaan. Kyllä minä pidän paljon parempana Bill Gatesia, joka sentään on rehellisesti ansainnut rahansa. Lisäksi hän jakaa niitä monenlaiseen hyväntekeväisyyteen ympäri maailmaa. En tietysti ole sitä mieltä, että Gatesillekaan olisi kuulunut noin paljon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      116
      5010
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3623
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2450
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1568
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1540
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1454
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1272
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1168
    9. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      16
      1152
    10. 165
      1099
    Aihe