Murhaava raportti köyhistä
MTV3 klo 20.00
Nerokas, kantapään kautta koettu dokumentti paljastaa, millaista on elää Yhdysvalloissa minimipalkalla.
HÄPEÄ SANOA, mutta kateus oli ensin päällimmäinen tunteeni, kun katselin Morgan Spurlockin, 36, hienon sarjan pilottia Minimipalkalla.
Seuraavaksi tuntui, kuin olisin saanut tällin päähäni pesäpallomailasta. Haloo! Mikä planeetta? Kuinka on mahdollista, että maailman rikkaimmassa valtiossa kymmenet miljoonat ihmiset sinnittelevät nälkärajalla?
Miten USA voi kohdella kansalaisiaan näin halveksivasti ja ihmisarvoa loukkaavasti? Kannattaako esiintyä maailmalla ihmisoikeuksien puolustajana, kun oma väki joutuu elämään kuin rotat?
SPURLOCK on sama mies, joka hankki itsensä sairaalakuntoon syömällä roskaruokaa. Niin syntyi dokumentti Super size me (2004).
Nyt hän on tuottanut kuusiosaisen tv-sarjan 30 päivää (2005), jossa vapaaehtoiset elävät kuukauden jonkun aivan erilaisen henkilön elämää.
Spurlock haastaa muun muassa miettimään, millaista on elää köyhyyteen tuomittujen joukossa, kristittynä muslimiyhteisössä tai heterona homojen parissa.
Pilotissa Spurlock ja hänen morsiamensa Alex elävät 30 hirveää päivää minimipalkalla, raskaassa työssä raataen ja papumössöä syöden - muuhun heillä ei ole rahaa.
Tapahtumapaikka on työttömyyden runteleman Ohion osavaltion pääkaupunki Columbus, minne pari saapuu vain hilkkuja taskussaan. On hankittava asunto ja työtä.
Spurlockin ottaa listoilleen firma, joka liisaa miehiä raskaaseen ruumiilliseen työhön. Alex päätyy tiskaajaksi kahvilaan.
KUN TÄMÄN ohjelman on nähnyt, tekee mieli sytyttää kynttilä pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle, jopa sen nykyiselle kulahtaneelle muodolle. Sitä todellakin kannattaa vaalia!
Dokumentin vaikuttavuutta lisää se, että pariskunta on niin aidosti epätoivoinen: mitä tehdä, kun molemmat ovat sairaina, rahaa ei ole lääkäriin eikä lääkkeisiin. Töistä ei voi olla pois, koska silloin menettää palkkansa, eikä voi ostaa ruokaa.
Alexin on tarvottava kaupungin halki töihin, koska rahaa riittää vain yhteen bussilippuun. Asunto on jääkylmä murju, eikä siellä ole aluksi edes pöytää tai tuoleja, ennen kuin kirkko lahjoittaa kirpparitavaraa. Minkäänlaisiin huvituksiin ei ole varaa, nuoret vain raatavat pitääkseen nälän loitolla.
Onneksi tämä on tv-ohjelma. Muuten olisi vain ajan kysymys, kun pariskunta päätyisi käyttämään ja myymään huumeita.
http://www.iltalehti.fi/osastot/teevee/200605164508424_tv.shtml
MTV3 klo 20.00
Nerokas, kantapään kautta koettu dokumentti paljastaa, millaista on elää Yhdysvalloissa minimipalkalla.
HÄPEÄ SANOA, mutta kateus oli ensin päällimmäinen tunteeni, kun katselin Morgan Spurlockin, 36, hienon sarjan pilottia Minimipalkalla.
Seuraavaksi tuntui, kuin olisin saanut tällin päähäni pesäpallomailasta. Haloo! Mikä planeetta? Kuinka on mahdollista, että maailman rikkaimmassa valtiossa kymmenet miljoonat ihmiset sinnittelevät nälkärajalla?
Miten USA voi kohdella kansalaisiaan näin halveksivasti ja ihmisarvoa loukkaavasti? Kannattaako esiintyä maailmalla ihmisoikeuksien puolustajana, kun oma väki joutuu elämään kuin rotat?
SPURLOCK on sama mies, joka hankki itsensä sairaalakuntoon syömällä roskaruokaa. Niin syntyi dokumentti Super size me (2004).
Nyt hän on tuottanut kuusiosaisen tv-sarjan 30 päivää (2005), jossa vapaaehtoiset elävät kuukauden jonkun aivan erilaisen henkilön elämää.
Spurlock haastaa muun muassa miettimään, millaista on elää köyhyyteen tuomittujen joukossa, kristittynä muslimiyhteisössä tai heterona homojen parissa.
Pilotissa Spurlock ja hänen morsiamensa Alex elävät 30 hirveää päivää minimipalkalla, raskaassa työssä raataen ja papumössöä syöden - muuhun heillä ei ole rahaa.
Tapahtumapaikka on työttömyyden runteleman Ohion osavaltion pääkaupunki Columbus, minne pari saapuu vain hilkkuja taskussaan. On hankittava asunto ja työtä.
Spurlockin ottaa listoilleen firma, joka liisaa miehiä raskaaseen ruumiilliseen työhön. Alex päätyy tiskaajaksi kahvilaan.
KUN TÄMÄN ohjelman on nähnyt, tekee mieli sytyttää kynttilä pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle, jopa sen nykyiselle kulahtaneelle muodolle. Sitä todellakin kannattaa vaalia!
Dokumentin vaikuttavuutta lisää se, että pariskunta on niin aidosti epätoivoinen: mitä tehdä, kun molemmat ovat sairaina, rahaa ei ole lääkäriin eikä lääkkeisiin. Töistä ei voi olla pois, koska silloin menettää palkkansa, eikä voi ostaa ruokaa.
Alexin on tarvottava kaupungin halki töihin, koska rahaa riittää vain yhteen bussilippuun. Asunto on jääkylmä murju, eikä siellä ole aluksi edes pöytää tai tuoleja, ennen kuin kirkko lahjoittaa kirpparitavaraa. Minkäänlaisiin huvituksiin ei ole varaa, nuoret vain raatavat pitääkseen nälän loitolla.
Onneksi tämä on tv-ohjelma. Muuten olisi vain ajan kysymys, kun pariskunta päätyisi käyttämään ja myymään huumeita.
http://www.iltalehti.fi/osastot/teevee/200605164508424_tv.shtml
Vastaukset 3
Vanhimmat
pohjoismainen hyvinvointivaltio, ihmiskunnan suurin keksintö. Sen oppien mukauttaminen amerikkalaiseen yhteiskuntaan on ainoa keino sotilasiktatuurin sijaan pelastaa USA tulevalta katastrofilta.
Veikkaan jenkkien valitsevan kuitenkin harvainvaltaisen eliitin ylläpitämän totalitäärisen sotilasdiktatuurin; tulee halvemmaksi rahavammaiselle harvaillistolle ylläpitää kuria ja järjestystä kuin pukea ja vaatettaa sekä ruokkia asuttaa koko kolmesataamiljoonainen kansakunta!
Pelottavaa on, että "Amerikanmalli" saa enenevää kannatusta myös Suomen talouselämän johdossa! Suomensyöjät ovat menopäällä!
Pyrin yleensä välttämään kuluneita latteuksia kirjoittelussani, mutta nyt täytyy yhtä käyttää.
Jenkkilässä tuntuu - ainakin teeveessä nähdyn perusteella - olevan varsin utrassa käytössä tyyli kutsua Yhdysvaltoja maailman parhaaksi maaksi. Aina tämän hokeman kuultuani (nyt se latteus) en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Maiden "hyvyysmittarini" toimii minulla kansan olojen tarkasteluperiaatteella. En kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään, miten hemmetissä nykyistä USA:ta voitaisiin pitää maailman parhaana juuri missään - valtio, jonka kansasta niinkin suuri osa elää surkeudessa, on kaikkea muuta.
Muistaakseni Roosevelt sanoi aikoinaan, että jokainen tankki ja pommikone on tulonsiirtoa maan köyhimmiltä sen rikkaimmille. Perustuuko jenkkilän "paremmuus" siis heidän mielestään asemahdille? Ilmeisesti, mutta jos se merkitsee ihmisten kuukahtamista jopa helposti parannettaviin tauteihin sekä köyhyyttä ja kurjuutta, slogania olisi ehkä syytä muuttaa.
Ehkä siihen suuntaan, mitä Bushin virkaanastujaisissa soittanut bändi julisti: "Best Fuckin' Country in the World"!
Ei mikään kestä ikuisesti, kyllä kiiltokuvakin rapistuu huonosti hoidettuna.