Vs: Poliittinen myrkytysyritys Suomessa 2002 - alpo rusi 30.04.2005 18:35
Suopottelija kirjoitti, että kohdallani "kuulustelut eivät johtaneet syytteeseen". Ja että minua epäiltiin "törkeästä vakoilusta".
En haluaisi enää kommentoida nimimerkin kritiikitöntä sanojen ripottelua, mutta toivon, että asianomainen kuitenkin viitsiytyisi paneutumaan siihen, mistä kirjoittaa.
Kun supon päällikkö talvella aloitti valtiojohdon informoinnin hän sanoi,että "on eräs koodi,xV/11/69, jonka takana on kaksi nimeä, kerroin nämä nimet". Juuri tässä oikeusstieteen kandidaatti Nevala harhautti valtiojohdon. Koodin takana oli vain yksi nimi, edesmennyt veljeni Jukka Rusi. Tämän on vahvistanut koodin eli rekisterin avannut Stasin upseeri Peter Keller. Minä olisin saanut Stasin tiukkojen sääntöjen mukaan oman koodin, jos olisin ollut lähde. En ollut, minkä saamainen Keller ja muut kuullut ex-stasin upseerit toteavat. Veljeni puolestaan vahvisti omissa kuulusteluissaan, etten koskaan antanut eikä hän ottanut minulta mitään.
Minun henkilöhistoriaani tutustuminen olisi myös auttanut Supoa, mutta Nevalan (sd.) tavoitteenahan oli minun saaminen sivuun yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, ei totuus. On vaarallista, jos turvallisuuspoliisi on poliittinen poliisi. Näin on asian laita Suomessa.
RUSI: Supo on poliittinen poliisi
Oho!
1
85
Vastaukset
- tuulikauno
Alpo tinä itte tuusi. Nämä höllöt paittuu kotta likki. klik, klik, mur, mur,,,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869