Puolueen hajottajatkin häpeilee omia kantojaan ja kiertelee niitten esiintuomista!
Eivät siis itsekään usko niiden kelpoisuuteen tuoda hyvinvointia kuin parhaimmassa asemassa oleville.
Hajottajien mielestä köyhät ottakoon vastuun itsestään, ja ne jotka eivät "pysy rattailla", pudotkoon.
Kaiken huippuna nimimerkillä "KÄDE" räyhäävä Helsingin piirin hallituksen jäsen Ari Kähärä, joka vieläpä väittää pyrkivänsä edistämään puolueen asemaa julistamalla kokoomuksen äärioikeistolaisen siiven teesejä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000016472756
Edes suoraan kysymykseen, "pitäisikö esimerkiksi lapsiperheitä tukea nykyistä enemmän vai vähemmän."
ei tule suoraa vastausta.
Vastauksen kyllä voi lukea sanaselittelyn rivien välistä, että ei niitä KÄDEn mielestä pitäisi ainakaan lisätä. Mutta sitäkään tuo vastuutaan pakoileva ja kantojaan piilotteleva hajottaja ei kehtaa sanoa suoraan.
Siitä ei voi päätellä mitään muuta, kuin että äijä häpeilee itsekin tuoda selvää kantaansa esiin. Tietää siis itsekin sen PerusSuomalaisten periaatteiden vastaiseksi.
Samaa retoriikkaa ja jaarittelua myös eriarvoistavasta politiikasta. KÄDE ei itsekään sanallakaan yritä väittää, etteikö nykyinen kansalaisten tukiverkostoja leikkaava politiikka ole johtanut kansalaisten eriarvoistamiseen, mutta tarjoaa ratkaisuksi entistä enemmän leikkauksia ja sijoitusoppia varattomille. Siinä kun ei kuulemma ole mitään väärää!
KÄDE on tyylipuhdas myyrä ja hajottaja. Tietää itsekin, että hänen teesinsä ovat PerusSuomalaisten periaatteiden ja ohjelmien vastaisia ja yksinomaan hyvätuloisten porvareitten etuja ajavaa, mutta silti yrittää puoleen sisältä käsin vääntää myös PerusSuomalaiset tuollaisen politiikan taakse.
PerusSuomalaisten nimissä kirjoittamalla KÄDE pyrkii tietoisesti hämmentää äänestäjien käsitystä puolueen ajamista asioista. Lisäksi KÄDE nimittelee jatkuvasti puoluetta "yhteistyökyvyttömäksi" ja "kaikkea vastustavaksi", mutta ei halua esittää mitään, mihin todennettavaan kannanottoon tai tekoon tuo käsitys perustuu.
Ja kuinka voisikaan paljastamatta todellisia tavoitteitaan?! Silloinhan KÄDE joutuisi yksilöimään "yhteiskyvyttömyyden", että PerusSuomalaiset eivät ole lähteneet valtapuolueiden mukana leikkaamaan kansalaisten perusturvaa, ja "kaiken vastustamisen", että PerusSuomalaiset ovat vastustaneet noitten turvaverkkojen hajottamista.
Konkreettisia esimerkkejäkään heikommassa asemassa olevien puolustamisesta KÄDE ei kommentoi mitenkään. Miksi kommentoisikaan, koska hän häpeää itsekin niitä vastustavia omia kantojaan niin paljon, ettei kehtaa edes tunnustaa vastustavansa niitä.
Hajottajat häpeilee
27
784
Vastaukset
- käyntiin heti
Potkaiskaa jiikooaa pellolle!
Mikä heppu se oikein on?
Aina ja kaikessa tosikkomaista´'minä itte' ajatusta. Ei koskaan anna mitään arvoa kenellekään muulle, näkee mörköjä keskellä kirkasta päivää..
Ei hyvät peppulit, ei politiikka saa niin totista olla! Olisiko siis koko Persupuolueen kuva kuin ed ryhmänsä: Jäykkä, Kiero ja Läskiniskä tappelija?
Siis, eikä teistä löydy jiikooaata rennompia? KÄDE on jiikooaahan verrattuna sentään asiallinen ja inhimillinen. - And the whole world smiles ...
Jore, Jore, hanki elämä.
Käy kävelyllä. Aurinko paistaa, linnut laulavat ja lapset leikkivät. Ehkä omakin mielesi kirkastuu. - Jorkki Uski jyväskylästä
Sinähän jauhat jorkki täyttä paskaa jälleen kerran.KÄDE saa sanoa mielipiteensä täysin samoin oikeuksin kuin sinäkin. Kuten käde totesi sinä et ole puolue, vaan pelkkäyksittäinen jäsen, niinkuin muutkin.
Käde ei myöskään sano että vain "köyhät" ottakoon, vaan KAIKKIEN on ensisijaisesti otettava tuo vastuu. Ja siinä hän on aivan oikeassa.
Tuohon sinun kysymykseesikin lapsiperheiden asemastakin hän vastasi niin suoraan kuin voi vastata. Sinulle oikea muoto tietysti on että kyllä tai ei. Yksinkertainen kun olet.
Sinulla on älyttömiä ja suorastaan sairaan käsittämättömiä antipatioita kädeä vastaan. Jos tunnet noin suurta tuskaa, niin ole mies ja mene rähisemään käden nenän eteen. Katso kuinka kauan turpaasi soitat ja esität jumalaa suurempaa.
jos kuka on hajoittaja, niin sinä. persettä nuoleva, selkärangaton käppänä joka on niin äkkiväärä ettei pärjää missään. Soinikin on niin helvetin hölmö että pitää tuollaista riidankylväjää lähellään. - jorkki uski jyväskylästä
Jorkki Uski sinähän jauhat täyttä paskaa jälleen kerran. KÄDE saa sanoa mielipiteensä täysin samoin oikeuksin kuin sinäkin. Kuten käde totesi sinä et ole puolue, vaan pelkkäyksittäinen jäsen, niinkuin muutkin.
Käde ei myöskään sano että vain "köyhät" ottakoon, vaan KAIKKIEN on ensisijaisesti otettava tuo vastuu. Ja siinä hän on aivan oikeassa.
Tuohon sinun kysymykseesikin lapsiperheiden asemastakin hän vastasi niin suoraan kuin voi vastata. Sinulle oikea muoto tietysti on että kyllä tai ei. Yksinkertainen kun olet.
Sinulla on älyttömiä ja suorastaan sairaan käsittämättömiä antipatioita kädeä vastaan. Jos tunnet noin suurta tuskaa, niin ole mies ja mene rähisemään käden nenän eteen. Katso kuinka kauan turpaasi soitat ja esität jumalaa suurempaa.
jos kuka on hajoittaja, niin sinä. persettä nuoleva, selkärangaton käppänä joka on niin äkkiväärä ettei pärjää missään. Soinikin on niin helvetin hölmö että pitää tuollaista riidankylväjää lähellään. - SOSIALISTI II
Ehkä huomenna olisi sinullekin kirkkaampi päivä. Ettei aina tarvitsisi olla vali-vali -linjalla.
Ja mitä pahaa siinä on, jos ihmisiä kehoitetaan valittamisen sijaan ottamaan itse vastuuta ja TEKEMÄÄN jotain sen paremman huomisen puolesta. Muutakin siis kuin iänikuista toisten syyttelyä ja oman itsen vastuun pakoilua? Jos vennamolaispersujen politiikka olisi vallitseva, niin aikas nopsaan jäisi pää vetävän käteen. Millä helvetillä kaikki luuserit elätettäisiin, jos kukaan ei ota vastuuta edes itsestään, saati muista?! Luotatko siihen, että "kyllä niitä pahoja optiosaalistajia aina sen verran jää jäljelle, että niiltä voidaan nylkeä lusmupoppoolle ja oikeustaistelijoille elatus"?- selvä peli
Ja taas SOSIALISTI sai raivarin kun KÄDEN hajotustyö pajastettiin. Monta herjauskirjoitustusta muutaman minuutin välein eri nimimerkeillä. Lapsikin huomaa että nuo kaikki on samalta häiriköltä.
- SOSIALISTI II
selvä peli kirjoitti:
Ja taas SOSIALISTI sai raivarin kun KÄDEN hajotustyö pajastettiin. Monta herjauskirjoitustusta muutaman minuutin välein eri nimimerkeillä. Lapsikin huomaa että nuo kaikki on samalta häiriköltä.
Jyväsukko menneisyyttä. Eikä ole edes viime vuosikymmenellä, vaan paljon taaempana. Jyväsukon parta se vaan tutisee, kun syyttelee toisia ja kiertelee omaa vastuutaan. LOSER!
- Voe tokkiisa!
selvä peli kirjoitti:
Ja taas SOSIALISTI sai raivarin kun KÄDEN hajotustyö pajastettiin. Monta herjauskirjoitustusta muutaman minuutin välein eri nimimerkeillä. Lapsikin huomaa että nuo kaikki on samalta häiriköltä.
SOSIALISTI taitaa olla KÄDEN boyfrend.
Ja eiku hanuri soimaan! - pienempää ääntä
Voe tokkiisa! kirjoitti:
SOSIALISTI taitaa olla KÄDEN boyfrend.
Ja eiku hanuri soimaan!kun puhut arvostetuista ihmisistä! KÄDEKIN on kaksi lasta yksin elättänyt ja kasvattanu isoksi.
Ja nuo lapset on niin hyvin kasvatettu, että kelpais vaikka kuninkaan hoviin.
Tai mee sanoo kädelle tuo vasten naamaa. voi olla ettei suunsoitto onnistuis ihan heti. - JKa
Voe tokkiisa! kirjoitti:
SOSIALISTI taitaa olla KÄDEN boyfrend.
Ja eiku hanuri soimaan! - seniili
JKa kirjoitti:
ukko jo nukkumaan. oliko noinkin lyhyt kirjoitus liian vaikea ymmärrettäväksi? Kas ku et linkittänyt johonkin omaan kirjoitukseesi.
- JKa
seniili kirjoitti:
ukko jo nukkumaan. oliko noinkin lyhyt kirjoitus liian vaikea ymmärrettäväksi? Kas ku et linkittänyt johonkin omaan kirjoitukseesi.
Ja ilmeisesti se pitää jopa paikkansa. Olettaisin sinun tuntevan asian, koska katsoit olevasi kompetentti kommentoimaan.
- Anti Vennamo
Vennamolais-romanttisen idyllinkö? Eiköhän se ole jo hajonnut omaan mahdottomuuteensa muuten paitsi muutman vanhan tupajäärän korvien välissä ;D
- hajottamista
Jos uskaltaa esittää toisenlaisia näkökulmia asioihin,kuten nyt noihinkin yksioikoisiin
ehdokasasetelmiin.Onko millään puolueella listoillaan vain miehiä,joka piirissä?
Missä mättää?
- juupas eipäs
Uski on perseestä. Kannanotot aivan hanurista. Turha äijä koko Jka.
- asialtaanen
Hyvä Jorma. Pirä linjas äläkä lotkauta korvaas hajoottajille!
- viisaampi...
Kuin kaikki sosialistit yhteensä. Ja sekös noita kusipäitä harmittaa.
- siinä sitä
leikitään pohojolaasta uski vania. kyllä kelpahan rupaatella joutavia kun itksehen turisoo. Voi per....e minkälaisiahölmöjä. Vennamolaiset seniilit tukee toisiansa ettei kaatuis. Jorman linja on tuhoon tuomittu, jo sen tähren että se ei ole ainut ja oikea.
- Asialinjalla ...
viisaampi... kirjoitti:
Kuin kaikki sosialistit yhteensä. Ja sekös noita kusipäitä harmittaa.
niin kuin Suomen Uutisissa oli tapana asia ilmaista ...
- jorman ex-muijakin
Asialinjalla ... kirjoitti:
niin kuin Suomen Uutisissa oli tapana asia ilmaista ...
jorma oli niin asialinjalla, että leikki fiksua grynderiä vaikka kyvyt ei riittänyt.Tuli lama ja jyvät erotettiin akanoista.
No lopputulos oli niin kuin osaamattomilla yleensä. "Kaik män, eikä piisantkaa". Eukko lähti kera lapsien ku huomas et jorma oli jatkuvasti asialinjalla, ettei mistään normaalista voinut olla puhettakaan.
Siksi jorman maailma on pelkkää katkeraa höpinää täys.Maailman vika kun itse ei asioita osaa.
Aikanaan kokoomuksesta ja kansalliseurasta savustettiin ulos kun ei tullut kenenkään kanssa toimeen. Sekin asia kääntyi "uudeksi poliittiseksi heräämiseksi" - ilmankos
jorman ex-muijakin kirjoitti:
jorma oli niin asialinjalla, että leikki fiksua grynderiä vaikka kyvyt ei riittänyt.Tuli lama ja jyvät erotettiin akanoista.
No lopputulos oli niin kuin osaamattomilla yleensä. "Kaik män, eikä piisantkaa". Eukko lähti kera lapsien ku huomas et jorma oli jatkuvasti asialinjalla, ettei mistään normaalista voinut olla puhettakaan.
Siksi jorman maailma on pelkkää katkeraa höpinää täys.Maailman vika kun itse ei asioita osaa.
Aikanaan kokoomuksesta ja kansalliseurasta savustettiin ulos kun ei tullut kenenkään kanssa toimeen. Sekin asia kääntyi "uudeksi poliittiseksi heräämiseksi"ilmankos äijä on niin kitkerä, että kihisee omassa liemessään. Vai pois potkittu kokare ja sitten kehtaa muita haukkua kokkareiden puolustajiksi ja puolueenlinjan tuhoajiksi. Taitaa keski-suomi pitää kyytä povellaan. Ilmankos siellä puhutaan pelkkää negatiivista persuista kun on tuollainen äkkiväärä ex-kokkare mukana ja vielä piirisihteerinä.
No tuolla tyylillä jos kokoomuksessakin koitti päteä, niin en ihmettele jos lähdöt sai. Siellä ei tuollaisia pellejä pidetä missään arvossa. - etuilija
siinä sitä kirjoitti:
leikitään pohojolaasta uski vania. kyllä kelpahan rupaatella joutavia kun itksehen turisoo. Voi per....e minkälaisiahölmöjä. Vennamolaiset seniilit tukee toisiansa ettei kaatuis. Jorman linja on tuhoon tuomittu, jo sen tähren että se ei ole ainut ja oikea.
Jos tuo Uskin linja on tuhoon tuomittu niin eikös hajottajien ja vastustajien kannattais sillon tukee Uskia. Tulis tuho nopeemmin!? Heh!
- Käden onni
jorman ex-muijakin kirjoitti:
jorma oli niin asialinjalla, että leikki fiksua grynderiä vaikka kyvyt ei riittänyt.Tuli lama ja jyvät erotettiin akanoista.
No lopputulos oli niin kuin osaamattomilla yleensä. "Kaik män, eikä piisantkaa". Eukko lähti kera lapsien ku huomas et jorma oli jatkuvasti asialinjalla, ettei mistään normaalista voinut olla puhettakaan.
Siksi jorman maailma on pelkkää katkeraa höpinää täys.Maailman vika kun itse ei asioita osaa.
Aikanaan kokoomuksesta ja kansalliseurasta savustettiin ulos kun ei tullut kenenkään kanssa toimeen. Sekin asia kääntyi "uudeksi poliittiseksi heräämiseksi"Käde ainakin on ollellinen yh-iskä :)
- joo.
Käden onni kirjoitti:
Käde ainakin on ollellinen yh-iskä :)
tosiaankin!
- se.
etuilija kirjoitti:
Jos tuo Uskin linja on tuhoon tuomittu niin eikös hajottajien ja vastustajien kannattais sillon tukee Uskia. Tulis tuho nopeemmin!? Heh!
Uudistajien tavoitteena ei ole puolueen tuhoaminen tai vahingoittaminen. Se on vain erään jäärän vääristelyä.
- jyväskylän
Uski äijä aivan pimee tyyppi, ei siis minkäänlajin järjen häivää. Onko tuo ihan tässä maailmassa kulkeva olio ollenkaan. Äijähän kääntää selvät puheet ihan mielensä mukaan, ja koittaa vielä tehdä toisesta pahiksen, vaikka itse sortuuselvään tarkoitukselliseen änkyröintiin. Varsinainen mole!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869