Pyhä Elämä.

PYHÄ ELÄMÄ.

>Voiko syntinen ihminen elää pyhää elämää? Raamatussa kerrotaan ihmisistä, joista sanotaan, että he olivat pyhiä. Apostoli sanoo kaikkia kristittyjä pyhiksi. Millä perusteella? Koska Jeesus oli pyhä ja hän asuu jokaisessa uudestisyntyneessä uskovassa. Kuka pyhittää? Minä olen Herra joka pyhitän teidät. Olkaa pyhät, sillä Minä olen pyhä, sanoo Jumala kansalleen.

>
>Miten syntinen ihminen voi olla pyhä? Pysymällä erossa synnistä. Langettuaan palaa takaisin Jeesuksen luo ja saa puhdistuksen synneistään, voi alkaa alusta. Mikä saastuttaa Jumalan lapsen. Jeesus opettaa: Ei se saastuta, mikä menee suusta sisään, vaan se, mikä tulee suusta ulos. Loukkaavat sanat lähimmäiselle. Jos olen kärsimätön ja sanon jotakin sopimatonta. Halveksin lähimmäistä ja pahoitan hänen mielensä.
>
>Karvaat sanat tulevat katkerasta sydämestä ja ne saastuttavat monta. Sentähden: Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne ja tehkää polut suoriksi jaloillenne, ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa, ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää ilman Jumalan armoa, ja ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä, ja moni sen kautta tule saastutetuksi. Ja ettei kukaan olisi haureellinen tahi epäpyhä niinkuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa. Hebr. 12:12-
>
>Jumalan vaatimukset ovat mahdollisia toteuttaa. Hän itse, asumalla meissä tekee sen mahdolliseksi. Miten ihminen voi saastuttaa itsensä muutoin, kuin puhumalla pahaa toisista uskovista? Nämä ovat kuin "myrkkykärpäset", jotka saavat voiteen haisemaan pahalta. Kulkevat ympäriinsä, keromassa veljen lankeemuksesta. Tunnetko ketään sellaista? Jeesuksen aikana oli spitaalisia, joihin ei saanut koskea tartuntavaaran vuoksi.
>
>Vain Jeesus kykeni parantamaan saastaisen. Pyhitys on kokonaan Jumalan teko. Sitä ei saada aikaan omilla yrityksillä. Siksi hebrealaiskirjeen kirjoittaja kytkeekin sen anteeksiantamukseen ja kehoittaa pitämään huolen siitä, ettei kukaan jäisi osattomaksi Jumalan armosta. Me kaikki tarvitsemme puhdistusta, jotta olisimme pyhät.
>
>Jos elämme yhteydessä toisiin uskoviin, Jeesuksen veri puhdistaa meitä. Silloin meillä ei voi olla mitään sanomista toisiamme vastaan. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristusen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Kyllä on kevyt ja ihana olo.
>
>Pyhä elämä on näin riippuvainen anteeksiannosta toistemme kanssa. Voimme puhua lempeästi ja silmiin katsoen kipeistäkin asioista, koska tiedämme, että Herra itse on pyhittänyt meidät verellänsä. Kaikki katkeruus ja kiivaus on meistä kaukana. Emme ammenna viisauttamme syvyydestä, josta kaikkinainen paha meno tulee.
>
>Olemme antaneet lihamme ristille naulittavaksi Jeesuksen kanssa. Eihän kuollut voi vastustaa ketään? Me olemme myöskin nousseet Jesuksen kanssa taivaallisiin. Siksi meitä kehoitetaan elämään päivämme taivaallisissa. Onko ihanampaa elämää, kuin istua Hänen kanssaan samalla istuimella. Katsella hänen kirkkauttaan ja muuttua hänen kuvansa kaltaiseksi. Sillä Jeesusta katselemalla me muutumme. Ja aivan huomaamattamme olemme tulleet pyhiksi.
>
>Emme voi olla samalla kertaa syntisiä ja pyhiä. Voimme kyllä langeta, mutta nousemme jälleen. Oivallinen esimerkki lankeavasta ihmisestä on Daavid. Miten hän on voinut olla Jumalan mielen mukainen mies, tuo murhaaja ja huorintekijä? Tämä askarruttaa monia. Koska hän oli nöyrä. Hän ei koskenut edes Sauliin, joka yritti surmata hänet monta ketaa. Kuinka minä voisin koskea Herran voideltuun?
>
>Älkää koskeko minun silmäterääni, voideltuihini. Ajattele. Sinä olet Pyhä ja olet Jumalan silmäterä. Kenelläkään ei ole lupa koskea sinuun, saamatta rangaistusta. Jumala itse on tulimuurina ympärilläsi.
>
>Eikö ole turvallista antaa Jumalan pyhittää itsensä kokonaan? Hän haluaa sen tehdä jokaisella elämäsi alueella. Hän on voimallinen sen tekemään, vaikka se tuntuisi sinusta kuinka mahdottomalta. Hän on luvannut sen tehdä. Anna siis anteeksi itsellesi kaikki pahat sanat, joilla olet itsesi saastuttanut ja Hän pyhittää sinut kokonaan, Hengen, sielun ja ruumiin. Sillä ilman phitystä ei kukaan ole näkevä Herraa.
>
>Meillä ei ole mitää asiaa Hänen kasvojensa eteen, ilman Jeesuksen veren pyhittävää voimaa. Aloittakaamme tänään elämä, joka kelpaa Jumalalle. Luovuta itsesi kokonaan Hänen armollisiin käsiinsä. Älä enää yritä itse parannella itseäsi - kyllä Hän sen tekee. Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta. Mieli on se lähtökohta. Olkoon teillä se mieli, joka Jeesuksella Kristuksella oli. Hän vaikka oli Jumalan Poika, ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan otti orjan muodon ja hänet havaittiin olennaltaan samanlaiseksi, kuin ihminen.
>
>Hän on käynyt läpi sinun koettelemuksesi ja kantanut kaikki syntisi omassa ruumiissaan ristinpuulle. Hänen pyhä verensä on vuotanut sinun syntiesi tähden ja pyyhkinyt ne suureen armon mereen. Siellä on kalastus kielletty. Älä sinäkään muistele pahoja tekojasi, vaan usko ne kaikki anteeksi Jeesuksen Nimessä ja kalliissa sovintoveressä, aina iloon rauhaan ja vapauteen saakka. Tästä alkaa uusi pyhä elämä Jeesuksen kanssa. Ole hyvässä turvassa. Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.
>
>Jeremijahu
0139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Jeremijahu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu