Jos henkilö, vaikka vuonna 1969 syntynyt ja Savonlinnassa asuva, on ollut koko elämänsä työttömänä, niin kannattaako häntä turhaan juoksuttaa kaikenlaisille kursseille? Ei hän niiden kautta kuitenkaan työllisty.
Pakkotyöt ovat minusta inhimillisin ratkaisu. Tienvarsion siivoaminen ja katujen lakaisu työksi, tai työttömyystukea ei heru.
Pitkäaikaistyöttömät pakkotöihin
33
965
Vastaukset
- Ei ikinä!
Silloinhan ironmikeskin joutuisi töihin eikä ehtisi niin usein tänne hauskuuttamaan meitä ääliömäisillä kommenteillaan ja nololla kyykkimisellään! Ei, ironmikesiä ette meiltä vie!!!!
- rässi
Kuvailemasi henkilö on siis ollut ikänsä työtön. Osaako hän silti ammattitaitoisesti käyttää traktoria ja kuorma-autoa lisälaitteineen? Jos ei osaa, niin miten hän voi tehdä tienvarsien ja katujen siivousta?
- hassu
Tässä hyvä syy ajoittaiseen väsymykseemme:
Olemme tottuneet laittamaan kevätväsymyksemme milloin veren alhaisen rautapitoisuuden, vitamiinien puutteen, laihduttamisen tai monen muun asian syyksi. Nyt olen kuitenkin löytänyt todellisen syyn.
Olen väsynyt, koska olen ylityöllistetty!
Katsohan: maamme asukasluku on noin 5,1 miljoonaa, joista 2,2 miljoonaa on eläkkeellä. Siten jää 2,9 miljoonaa, joiden pitää tehdä työt.
Maassamme on 1,8 miljoonaa koulutettavaa, joten jää 1,1 miljoonaa, joiden pitää tehdä työt.
Erilaisissa hallinnollisissa tehtävissä on 660 000 henkilöä, joten jää 440 000, joiden pitää tehdä työt.
Armeijan palveluksessa on 93 000 henkilöä, joten jää 347 000, joiden on tehtävä työt.
Työttömänä on 300 000 henkilöä, joten jää 47 000, joiden on tehtävä työt.
Sairaaloissa on hoidettavana 43 000 henkilöä, joten jää 4 000 henkilöä, joiden on tehtävä työt.
Maamme vankiloihin on suljettuna 3998 henkilöä, joten jää vain kaksi henkilöä, joiden on tehtävä työt.
Sinä ja minä!
Ja sinä se vain istut siellä e-mailiasi lukemassa! - Äimän käki
Joko sinä taas olet ehdottelemassa paluuta neuvostojärjestelmään, jossa yhteiskunta turvaa asumisen, terveydenhuollon, koulutuksen yms ja antaa sen verran rahaa käyttöön, että itse voi ostaa ruoan ja vaatteet, kuten Neuvostoliitossakin toimittiin, sekä vastavuoroisesti toteuttaa täystyöllisyyden eli takaa ja samalla velvoittaa kaikille työtä. On se kumma, että jotkut haikailee tuon jo kertaalleen toimimattomaksi koetun mallin perään..
- osccar
Missä olen haikaillut Neuvostoliiton perään? Linkki?
- vaikket ehkä tajuakaan...
osccar kirjoitti:
Missä olen haikaillut Neuvostoliiton perään? Linkki?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000016405611
Esittämäsi malli on neuvostojärjestelmän sovellus.
- sinä pölvästi
Sinun hörhöt ajatuksesi tästä aiheesta teilattiin jo muutama päivä sitten, mitä niitä uudestaan levittelet, vai vaivaako dementia???
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000016405611 Eipä taida kurssien kautta monikaan työllistyä, mutta siinä onkin se juju, että kursseilla ym. työharjoitteluilla olevat eivät ole työttömyystilastoissa. Noinhan se saadaan työttömyys laskemaan, tai puolitettua, ei niillä kursseilla työllistämiseen pyritäkään, hämätään vaan.
Sekin on sitten muuten myös aiheeseen liittyen ymmärrettävää, jos joitain kismittää se, kun toiset eivät käy töissä, eivät ole työttömänä, eivätkä eläkkeellä, eivätkä opiskele, joten pakkotöihinkään heitä ei voi määrätä, vai pitäisikö mielestäsi? Miksi laittaa pakkotöihin sellainen, joka ei töitä tarvitse, eikä avustuksia?- osccar
"Miksi laittaa pakkotöihin sellainen, joka ei töitä tarvitse, eikä avustuksia?"
Tuollaista en ehdottanutkaan. Jos ei mene pakkotöihin, ei sitä työttömyystukeakaan tipu.
Avaukseni esimerkkitapaus elää sillä, joten hänen olisi pakko töihin tai pakkotöihin. osccar kirjoitti:
"Miksi laittaa pakkotöihin sellainen, joka ei töitä tarvitse, eikä avustuksia?"
Tuollaista en ehdottanutkaan. Jos ei mene pakkotöihin, ei sitä työttömyystukeakaan tipu.
Avaukseni esimerkkitapaus elää sillä, joten hänen olisi pakko töihin tai pakkotöihin.Entäpä jos ei eläkään niin? Toki siltä suunnalta löytyy varmaan niitäkin ja ketään et tarkasti nimennytkään. Niin, mistä tiedät varmasti, että esimerkkitapauksesi elää niin kuin väitit? Onko hyväkin tuttu, sukulainen, vanha kaveri, velipoika, isä, äitipuoli, sisarus, vai mikä?
Eikös ne muuten työkkäreistä yritä porukkaa töihin ohjatakin ja jos kieltäytyy, niin tuki katkeaa? Noin olen ainakin kuullut, en tiedä sitten tarkemmin?- osccar
Kairakettu kirjoitti:
Entäpä jos ei eläkään niin? Toki siltä suunnalta löytyy varmaan niitäkin ja ketään et tarkasti nimennytkään. Niin, mistä tiedät varmasti, että esimerkkitapauksesi elää niin kuin väitit? Onko hyväkin tuttu, sukulainen, vanha kaveri, velipoika, isä, äitipuoli, sisarus, vai mikä?
Eikös ne muuten työkkäreistä yritä porukkaa töihin ohjatakin ja jos kieltäytyy, niin tuki katkeaa? Noin olen ainakin kuullut, en tiedä sitten tarkemmin?"Eikös ne muuten työkkäreistä yritä porukkaa töihin ohjatakin ja jos kieltäytyy, niin tuki katkeaa? Noin olen ainakin kuullut, en tiedä sitten tarkemmin?"
Minä en ole eläissäni ollut työttömänä, joten minulta et saa varmoja vastauksia. Sen kuitenkin tiedän varmuudella, että tuki ei katkea, vaan se ainoastaan pienenee. osccar kirjoitti:
"Eikös ne muuten työkkäreistä yritä porukkaa töihin ohjatakin ja jos kieltäytyy, niin tuki katkeaa? Noin olen ainakin kuullut, en tiedä sitten tarkemmin?"
Minä en ole eläissäni ollut työttömänä, joten minulta et saa varmoja vastauksia. Sen kuitenkin tiedän varmuudella, että tuki ei katkea, vaan se ainoastaan pienenee.Varsinainen kysymys oli kuitenkin tämä: "Entäpä jos ei eläkään niin? Toki siltä suunnalta löytyy varmaan niitäkin ja ketään et tarkasti nimennytkään. Niin, mistä tiedät varmasti, että esimerkkitapauksesi elää niin kuin väitit? Onko hyväkin tuttu, sukulainen, vanha kaveri, velipoika, isä, äitipuoli, sisarus, vai mikä?"
Eikö ollut tuohon mitään sanottavaa, vai mietitkö vielä?- osccar
Kairakettu kirjoitti:
Varsinainen kysymys oli kuitenkin tämä: "Entäpä jos ei eläkään niin? Toki siltä suunnalta löytyy varmaan niitäkin ja ketään et tarkasti nimennytkään. Niin, mistä tiedät varmasti, että esimerkkitapauksesi elää niin kuin väitit? Onko hyväkin tuttu, sukulainen, vanha kaveri, velipoika, isä, äitipuoli, sisarus, vai mikä?"
Eikö ollut tuohon mitään sanottavaa, vai mietitkö vielä?Kyseessä oli keksitty esimerkkitapaus, mutta en yllättyisi ollenkaan, vaikka työttömiä, vuonna 1969 syntyneitä savonlinnalaismiehiä olisi näilläkin palstoilla.
osccar kirjoitti:
Kyseessä oli keksitty esimerkkitapaus, mutta en yllättyisi ollenkaan, vaikka työttömiä, vuonna 1969 syntyneitä savonlinnalaismiehiä olisi näilläkin palstoilla.
Otit siis hiukan pakkia.
Miten muuten luulisit niiden vuosikausia työttöminä olevien pystyvän olemaan vuosiakin näillä palstoilla silloinkin kun nettikahvilat ja kirjastot ovat kiinni? Tietokoneet ja yhteydet kun eivät ilmaisia ole ja työttömyystuki lieneis liian niukka sellaiseen?- osccar
Kairakettu kirjoitti:
Otit siis hiukan pakkia.
Miten muuten luulisit niiden vuosikausia työttöminä olevien pystyvän olemaan vuosiakin näillä palstoilla silloinkin kun nettikahvilat ja kirjastot ovat kiinni? Tietokoneet ja yhteydet kun eivät ilmaisia ole ja työttömyystuki lieneis liian niukka sellaiseen?Missä otin pakkia?
"Miten muuten luulisit niiden vuosikausia työttöminä olevien pystyvän olemaan vuosiakin näillä palstoilla silloinkin kun nettikahvilat ja kirjastot ovat kiinni? Tietokoneet ja yhteydet kun eivät ilmaisia ole ja työttömyystuki lieneis liian niukka sellaiseen?"
Nettiyhteys maksaa 20 euroa kuussa. Siihen on työttömällä oikein hyvin rahaa.
Käyttökelpoisia tietokoneita taas saa vaikka ilmaiseksi, jos huumeet ja alkoholi tekevät säästämisen mahdottomaksi. osccar kirjoitti:
Missä otin pakkia?
"Miten muuten luulisit niiden vuosikausia työttöminä olevien pystyvän olemaan vuosiakin näillä palstoilla silloinkin kun nettikahvilat ja kirjastot ovat kiinni? Tietokoneet ja yhteydet kun eivät ilmaisia ole ja työttömyystuki lieneis liian niukka sellaiseen?"
Nettiyhteys maksaa 20 euroa kuussa. Siihen on työttömällä oikein hyvin rahaa.
Käyttökelpoisia tietokoneita taas saa vaikka ilmaiseksi, jos huumeet ja alkoholi tekevät säästämisen mahdottomaksi.Aiemmin väitit: "Avaukseni esimerkkitapaus elää sillä...", eli sinulla oli joku oikea esimerkkitapaus, mutta kun kyselin asiaa tarkemmin, niin väititkin juttua keksityksi. Otit siis pakkia, mutta sinusta ei ole edes sitä myöntämään, hehheh.
Missä on noin halpoja nettiyhteyksiä Suomessa? Onko siellä esimerkkisi Savossakin? Minulla on vajaa 100 €/2 kk yksi yhteys (ja siihen muut lisäksi).
Lähettäisitkö minulle kolme käyttökelpoista ja ilmaista tietokonetta?, tai voin oikeastaan käydä vaikka noutamassa, niin ei tarvi postitella. Ei mitään museokoneita. Laita alkuun vaikka tiedot millaisia ilmaisia löytyy.- osccar
Kairakettu kirjoitti:
Aiemmin väitit: "Avaukseni esimerkkitapaus elää sillä...", eli sinulla oli joku oikea esimerkkitapaus, mutta kun kyselin asiaa tarkemmin, niin väititkin juttua keksityksi. Otit siis pakkia, mutta sinusta ei ole edes sitä myöntämään, hehheh.
Missä on noin halpoja nettiyhteyksiä Suomessa? Onko siellä esimerkkisi Savossakin? Minulla on vajaa 100 €/2 kk yksi yhteys (ja siihen muut lisäksi).
Lähettäisitkö minulle kolme käyttökelpoista ja ilmaista tietokonetta?, tai voin oikeastaan käydä vaikka noutamassa, niin ei tarvi postitella. Ei mitään museokoneita. Laita alkuun vaikka tiedot millaisia ilmaisia löytyy."Aiemmin väitit: "Avaukseni esimerkkitapaus elää sillä...", eli sinulla oli joku oikea esimerkkitapaus, mutta kun kyselin asiaa tarkemmin, niin väititkin juttua keksityksi. Otit siis pakkia, mutta sinusta ei ole edes sitä myöntämään, hehheh."
Kun keksii esimerkkitapauksen, niin pitää päättää, millainen se on.
Minun esimerkkitapaukseni oli kertomani mukainen, vaikka täysin keksitty. Vai viittasiko joku esimerkkitapauksessani aitoon ihmiseen? Oletko esimerkiksi tavannut esimerkkitapauksen kaltaisen henkilön jossain savonlinnalaisessa ravintolassa (Pata-Krouvi yms.)?
"Missä on noin halpoja nettiyhteyksiä Suomessa? Onko siellä esimerkkisi Savossakin? Minulla on vajaa 100 €/2 kk yksi yhteys (ja siihen muut lisäksi)."
Elisan laajakaista maksaa Savonlinnassa 19,90 euroa.
Tässä linkki:
http://www.elisa.fi/laajakaista/hinnastot/adsl/401/
"Lähettäisitkö minulle kolme käyttökelpoista ja ilmaista tietokonetta?, tai voin oikeastaan käydä vaikka noutamassa, niin ei tarvi postitella. Ei mitään museokoneita. Laita alkuun vaikka tiedot millaisia ilmaisia löytyy."
Tutuilta ja vanhemmilta noita voi monesti irrota. Juuri heitin pois kuutisen vuotta vanhan koneen, kun kukaan ei sillä enää mitään tehnyt. Nettikoneeksi se olisi kyllä käynyt.
Jos haluat jatkossa minulle tarpeettomaksi käyneitä esineitä, niin kerro osoitteesi, niin saatan lähettää niitä. Itse ostan pääasiassa uusia esineitä, mutta ymmärrän, että joidenkin on tyytyminen käytettyihin. osccar kirjoitti:
"Aiemmin väitit: "Avaukseni esimerkkitapaus elää sillä...", eli sinulla oli joku oikea esimerkkitapaus, mutta kun kyselin asiaa tarkemmin, niin väititkin juttua keksityksi. Otit siis pakkia, mutta sinusta ei ole edes sitä myöntämään, hehheh."
Kun keksii esimerkkitapauksen, niin pitää päättää, millainen se on.
Minun esimerkkitapaukseni oli kertomani mukainen, vaikka täysin keksitty. Vai viittasiko joku esimerkkitapauksessani aitoon ihmiseen? Oletko esimerkiksi tavannut esimerkkitapauksen kaltaisen henkilön jossain savonlinnalaisessa ravintolassa (Pata-Krouvi yms.)?
"Missä on noin halpoja nettiyhteyksiä Suomessa? Onko siellä esimerkkisi Savossakin? Minulla on vajaa 100 €/2 kk yksi yhteys (ja siihen muut lisäksi)."
Elisan laajakaista maksaa Savonlinnassa 19,90 euroa.
Tässä linkki:
http://www.elisa.fi/laajakaista/hinnastot/adsl/401/
"Lähettäisitkö minulle kolme käyttökelpoista ja ilmaista tietokonetta?, tai voin oikeastaan käydä vaikka noutamassa, niin ei tarvi postitella. Ei mitään museokoneita. Laita alkuun vaikka tiedot millaisia ilmaisia löytyy."
Tutuilta ja vanhemmilta noita voi monesti irrota. Juuri heitin pois kuutisen vuotta vanhan koneen, kun kukaan ei sillä enää mitään tehnyt. Nettikoneeksi se olisi kyllä käynyt.
Jos haluat jatkossa minulle tarpeettomaksi käyneitä esineitä, niin kerro osoitteesi, niin saatan lähettää niitä. Itse ostan pääasiassa uusia esineitä, mutta ymmärrän, että joidenkin on tyytyminen käytettyihin.Esimerkkitapaus ei ole koskaan kuvitteellinen ja pakittamista et tietenkään myönnä, vaikka kaikki fiksut jo tajusivatkin jälleen kerran typerät satuilusi ja selittelyt.
Aika halpa on Elisan laajakaista siellä, sitä en tiennytkään, mutta liian paljon on sekin työttömille, tai juopoille kuukaudesta ja vuodesta toiseen maksettavaksi, se on selvää.
"Jos haluat jatkossa minulle tarpeettomaksi käyneitä esineitä, niin kerro osoitteesi, niin saatan lähettää niitä. Itse ostan pääasiassa uusia esineitä, mutta ymmärrän, että joidenkin on tyytyminen käytettyihin."
Ei ollut tuosta kyse, vaan väitit, että käyttökelpoisia koneita (hox. monikko) saa ilmaiseksi, joten hommaapas nyt ne kolme ilmaista konetta, kun niitä kehut niin löytyvän. En minä niillä mitään tee, kunhan todistat vaan, että niitä ilmaiseksi löytyy ja sen jälkeen ne voi puolestani heittää vaikka mereen. Eikä tarvi tosiaan lähettää, ajan huvikseni vaikka katsomaan niitä ja tuhotaan ne samalla sitten. Eikä sitten mitään museokoneita.- osccar
Kairakettu kirjoitti:
Esimerkkitapaus ei ole koskaan kuvitteellinen ja pakittamista et tietenkään myönnä, vaikka kaikki fiksut jo tajusivatkin jälleen kerran typerät satuilusi ja selittelyt.
Aika halpa on Elisan laajakaista siellä, sitä en tiennytkään, mutta liian paljon on sekin työttömille, tai juopoille kuukaudesta ja vuodesta toiseen maksettavaksi, se on selvää.
"Jos haluat jatkossa minulle tarpeettomaksi käyneitä esineitä, niin kerro osoitteesi, niin saatan lähettää niitä. Itse ostan pääasiassa uusia esineitä, mutta ymmärrän, että joidenkin on tyytyminen käytettyihin."
Ei ollut tuosta kyse, vaan väitit, että käyttökelpoisia koneita (hox. monikko) saa ilmaiseksi, joten hommaapas nyt ne kolme ilmaista konetta, kun niitä kehut niin löytyvän. En minä niillä mitään tee, kunhan todistat vaan, että niitä ilmaiseksi löytyy ja sen jälkeen ne voi puolestani heittää vaikka mereen. Eikä tarvi tosiaan lähettää, ajan huvikseni vaikka katsomaan niitä ja tuhotaan ne samalla sitten. Eikä sitten mitään museokoneita."Esimerkkitapaus ei ole koskaan kuvitteellinen ja pakittamista et tietenkään myönnä, vaikka kaikki fiksut jo tajusivatkin jälleen kerran typerät satuilusi ja selittelyt."
Miksei esimerkkitapaus voi olla kuvitteellinen? Jos esimerkkitapaukseni olisi vaikka Utsjoella asuva japanilaistaustainen liikemies. En tiedä asuuko siellä sellaista, mutta jos asuukin, niin vaihdan kuntaa. Esimerkkitapaus voi olla täysin kuvitteellinen.
1. Kyykytys
"Aika halpa on Elisan laajakaista siellä, sitä en tiennytkään, mutta liian paljon on sekin työttömille, tai juopoille kuukaudesta ja vuodesta toiseen maksettavaksi, se on selvää."
Ei ole liikaa. Monella työttömällä on laajakaista. ota asioista paremin selvää.
2. Kyykytys
"Ei ollut tuosta kyse, vaan väitit, että käyttökelpoisia koneita (hox. monikko) saa ilmaiseksi, joten hommaapas nyt ne kolme ilmaista konetta, kun niitä kehut niin löytyvän."
http://tori.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000007&conference=4500000000000344&posting=22000000016054625
Tuossa lahjoitetaan tietokone. Lisääkin tietokonelahjoituksia löytyy noilta sivuilta. Olet näköjään täysin tietämätön. Ja tuollakin koneella voi surffailla ivan mainiosti.
3. Kyykytys osccar kirjoitti:
"Esimerkkitapaus ei ole koskaan kuvitteellinen ja pakittamista et tietenkään myönnä, vaikka kaikki fiksut jo tajusivatkin jälleen kerran typerät satuilusi ja selittelyt."
Miksei esimerkkitapaus voi olla kuvitteellinen? Jos esimerkkitapaukseni olisi vaikka Utsjoella asuva japanilaistaustainen liikemies. En tiedä asuuko siellä sellaista, mutta jos asuukin, niin vaihdan kuntaa. Esimerkkitapaus voi olla täysin kuvitteellinen.
1. Kyykytys
"Aika halpa on Elisan laajakaista siellä, sitä en tiennytkään, mutta liian paljon on sekin työttömille, tai juopoille kuukaudesta ja vuodesta toiseen maksettavaksi, se on selvää."
Ei ole liikaa. Monella työttömällä on laajakaista. ota asioista paremin selvää.
2. Kyykytys
"Ei ollut tuosta kyse, vaan väitit, että käyttökelpoisia koneita (hox. monikko) saa ilmaiseksi, joten hommaapas nyt ne kolme ilmaista konetta, kun niitä kehut niin löytyvän."
http://tori.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000007&conference=4500000000000344&posting=22000000016054625
Tuossa lahjoitetaan tietokone. Lisääkin tietokonelahjoituksia löytyy noilta sivuilta. Olet näköjään täysin tietämätön. Ja tuollakin koneella voi surffailla ivan mainiosti.
3. KyykytysEsimerkkitapaus ei ole kuvitteellinen, eihän se muuten mikään esimerkkitapaus voisi ollakaan.
"Monella työttömällä on laajakaista. ota asioista paremin selvää."
Kuinka monella ja miten sen voisi selvittää? Mistä tiedät?
"http://tori.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000007&conference=4500000000000344&posting=22000000016054625
Tuossa lahjoitetaan tietokone. Lisääkin tietokonelahjoituksia löytyy noilta sivuilta. Olet näköjään täysin tietämätön. Ja tuollakin koneella voi surffailla ivan mainiosti."
Kappas vaan, näköjään löydät vanhoja romukoneita, jotka eivät kylläkään mitenkään käyttökelpoisia enää ole. Täysin tietämätönhän minä noista kaatopaikkajätteistä olenkin, mutta sinä näyt niitä esiin penkovan, tuttua puuhaa lienee? Museokoneita ei pitänyt tarjotakaan, mutta niitä yrität nyt kuitenkin tyrkyttää.
- ne voisivat olla???
Joka alalla on omat YKSITYISET yrittäjänsä jotka ovat useimiten hankkineet kalliit koneet työtekoon ja koittavat pärjätä tarjouskilpailussa.
Siinä ojanperkuussakin.
Valtion pakkotyöllistämä "ilmainen" väki veisi siis leivän häneltäkin, kilpailu vääristyisi, eikä yrittäjä voisi pärjätä.
Toinen seikka: miksi se poispotkittu työtön menisi sinne ojia perkaamaan, aivan hyvin hän voisi palata ex-työmaalleen ja sanoo että tekee mieluummin sitä mitä osaa, mitäs suotta noille tuollaista palkkaa makselet?
Ja niinpä yrittäjä antaa lopuillekin kenkää ja ottaa valtion nälkäpalkkaamana takaisin.
Kätevää, eikö?- osccar
Hätistelisivät vaikka lokkeja pienemmiltä kaatopaikoilta.
- viestistäni ymmärtämättä?
osccar kirjoitti:
Hätistelisivät vaikka lokkeja pienemmiltä kaatopaikoilta.
Lue se vielä uudelleen.
Pakkotyölain jälkeen sinäkin saat kenkää tai teet entistä työtäsi 400€ kuukausipalkalla. - osccar
viestistäni ymmärtämättä? kirjoitti:
Lue se vielä uudelleen.
Pakkotyölain jälkeen sinäkin saat kenkää tai teet entistä työtäsi 400€ kuukausipalkalla.Olet nähtävästi todella nuori tai harvinaisen tietämätön.
TUPO:ssa määritellään palkkaehdot. Ei yritys saa palkata ketään 400 eurolla kuussa. - asiassa.
osccar kirjoitti:
Olet nähtävästi todella nuori tai harvinaisen tietämätön.
TUPO:ssa määritellään palkkaehdot. Ei yritys saa palkata ketään 400 eurolla kuussa.Korvaujsen määrä ei ollut olennainen esimerkkitapauksessa, vaan se että työttömyyskorvausta EI NYTKÄÄN makseta vastikkeetta.
Sitä maksetaan yhteiskuntarauhasta ja siitä, että työssäkäyville maksetaan nykyistä palkkatasoa.
Mikäli korvauksen saanti edellyttää työntekoa mikään ei voi estää nyt työssäkäyvän väestön palkkojen romahdusta.
Kapitalisti maksaa vain sen mikä on pakko. - osccar
asiassa. kirjoitti:
Korvaujsen määrä ei ollut olennainen esimerkkitapauksessa, vaan se että työttömyyskorvausta EI NYTKÄÄN makseta vastikkeetta.
Sitä maksetaan yhteiskuntarauhasta ja siitä, että työssäkäyville maksetaan nykyistä palkkatasoa.
Mikäli korvauksen saanti edellyttää työntekoa mikään ei voi estää nyt työssäkäyvän väestön palkkojen romahdusta.
Kapitalisti maksaa vain sen mikä on pakko."Korvaujsen määrä ei ollut olennainen esimerkkitapauksessa, vaan se että työttömyyskorvausta EI NYTKÄÄN makseta vastikkeetta. "
Melkein vastikeetta. Kerran kuussa käy jossain katiskantekokurssilla, niin johan rahat pamahtavat tilille.
Vastikkeena voisi olla vaikka 10 viikossa yhteiskuntapalvelua. Lokkien hätistely sopisi oikein hyvin.
"Sitä maksetaan yhteiskuntarauhasta ja siitä, että työssäkäyville maksetaan nykyistä palkkatasoa.
Mikäli korvauksen saanti edellyttää työntekoa mikään ei voi estää nyt työssäkäyvän väestön palkkojen romahdusta."
Höpö, höpö. Työttömille teetettäisiin sellaisia töitä, joita kukaan muu ei tee. Ei kukaan nytkään hätistele lokkeja. - että kaadoin teoriasi
osccar kirjoitti:
"Korvaujsen määrä ei ollut olennainen esimerkkitapauksessa, vaan se että työttömyyskorvausta EI NYTKÄÄN makseta vastikkeetta. "
Melkein vastikeetta. Kerran kuussa käy jossain katiskantekokurssilla, niin johan rahat pamahtavat tilille.
Vastikkeena voisi olla vaikka 10 viikossa yhteiskuntapalvelua. Lokkien hätistely sopisi oikein hyvin.
"Sitä maksetaan yhteiskuntarauhasta ja siitä, että työssäkäyville maksetaan nykyistä palkkatasoa.
Mikäli korvauksen saanti edellyttää työntekoa mikään ei voi estää nyt työssäkäyvän väestön palkkojen romahdusta."
Höpö, höpö. Työttömille teetettäisiin sellaisia töitä, joita kukaan muu ei tee. Ei kukaan nytkään hätistele lokkeja.Joopa.
Taisit kuitenkin hoksata teoriasi mahdottomuuden :)
Hyvää yötä. - osccar
että kaadoin teoriasi kirjoitti:
Joopa.
Taisit kuitenkin hoksata teoriasi mahdottomuuden :)
Hyvää yötä.Usko niin jos haluat.
osccar kirjoitti:
"Korvaujsen määrä ei ollut olennainen esimerkkitapauksessa, vaan se että työttömyyskorvausta EI NYTKÄÄN makseta vastikkeetta. "
Melkein vastikeetta. Kerran kuussa käy jossain katiskantekokurssilla, niin johan rahat pamahtavat tilille.
Vastikkeena voisi olla vaikka 10 viikossa yhteiskuntapalvelua. Lokkien hätistely sopisi oikein hyvin.
"Sitä maksetaan yhteiskuntarauhasta ja siitä, että työssäkäyville maksetaan nykyistä palkkatasoa.
Mikäli korvauksen saanti edellyttää työntekoa mikään ei voi estää nyt työssäkäyvän väestön palkkojen romahdusta."
Höpö, höpö. Työttömille teetettäisiin sellaisia töitä, joita kukaan muu ei tee. Ei kukaan nytkään hätistele lokkeja."Työttömille teetettäisiin sellaisia töitä, joita kukaan muu ei tee. Ei kukaan nytkään hätistele lokkeja."
Sähkövirtaa aina tarvitaan, joten mitäs jos laitettaisiin työttömät veivaamaan isoilla generaattoreilla virtaa verkkoon? Työstä sais palkan ja jos veivaaminen ei kiinnostais, niin ei tulis palkkaakaan. Työkin sopis lähes kaikille. Työvoimatoimistotkin joutais sulkea tarpeettomina ja valtion verotuloja kuluttavina. Henkilökunnallekin löytyis kätevästi tuottavampaa työtä energiantuotannon puolelta.- osccar
Kairakettu kirjoitti:
"Työttömille teetettäisiin sellaisia töitä, joita kukaan muu ei tee. Ei kukaan nytkään hätistele lokkeja."
Sähkövirtaa aina tarvitaan, joten mitäs jos laitettaisiin työttömät veivaamaan isoilla generaattoreilla virtaa verkkoon? Työstä sais palkan ja jos veivaaminen ei kiinnostais, niin ei tulis palkkaakaan. Työkin sopis lähes kaikille. Työvoimatoimistotkin joutais sulkea tarpeettomina ja valtion verotuloja kuluttavina. Henkilökunnallekin löytyis kätevästi tuottavampaa työtä energiantuotannon puolelta.Kilotkin karisisivat, mutta kalju pysyisi.
osccar kirjoitti:
Kilotkin karisisivat, mutta kalju pysyisi.
Olet siis ylipainoinen ja kalju? Kuntoilu tekis sulle varmaan hyvää, ehkä ryhdyt ensimmäisenä pyörittämään generaattoria ja näytät esimerkkiä muillekin työtä vieroksuville.
- koopeeoujee
Noinko ottaa päähän ne jotka ei käy töissä?
Miekin olen nyt ansiosidonnaisella ja sen jälkeen taas kelan rahoille. Miks tekisin TÖITÄ kun näinkin pärjää? Työt on köyhiä varten ! :D - Tsekkaaja
Tuota muuten yritettiin jossain keski-Aasian pikkuvaltion kunnassa 1990-luvulla.
Kyseessä oli itsearvonsa tunteva kansa, joka aivan oikein oivalsi että yhtä osaa siitä oltiin orjuuttamassa. Tätä eivät sietäneet - olivat ehkä saaneet tarpeekseen Neuvostoliiton aikaisista oloista. Hanketta ajanut poliitikko haastettiin oikeuteen ja tuomittiin - tuomiota ei jutussa mainittu.
Myös suomalaisilla on viljalti kokemusta alistusyrityksistä. Tämä hitaasti lämpenevä kansakin osaa vielä kuohahtaa ja nousta sortajiaan vastaan, tulevat nämä sitten vaikka omiensa parista. Toivoisin kuitenkin Osccarin kaltaisille vähän parempaa kollektiivista omanarvontuntoa ja isänmaallisuutta.
Juuri tämänkaltaista toimintaa vastaan on muuten säädetty lakeja ja asetuksia, mm. YK:n ihmisoikeuksien julistus.
Itse työhän on toimintaa, jolla saavutetaan elämän aineelliset perusedellytykset ja sitten jotain kivaakin. Työn tuottavuus ratkaisee, ei työnteon määrä.
Nykytuottavuudella ja nykyisillä työmäärillä voidaan saavuttaa jokaiselle suomalaiselle hyvä peruselintaso - tai voitaisiin, ellei 80% tuottavuuden kasvusta siirrettäisi vauraimmalle kansanosalle. Niinpä suuryritysten voitot ovat kuusinkertaistuneet samaan aikaan, kun terveyskeskuksia suljetaan ja yhteiskuntasektori natisee liitoksissaan.
Talousjärjestelmien tehtävänä on jakaa työ ja sen tuotto mahdollisimman hyvin kansalaisten kesken. Nykyinen järjestelmä ei tätä tee. Se sälyttää osalle kansaa enemmän työtä kuin heidän pitäisi tehdä, toiset se jättää työttömiksi, ja tuottavuuden hedelmät se jakaa yhä epätasapainoisemmin.
Osccarin kaltaiset "ajattelijat", joille jopa työn ja tuottavuuden perustan ymmärtäminen osoittautuu ylivoimaiseksi kynnykseksi, ovat omiaan nykykaltaisen typeryyden jatkumisen - ja jopa tehostumisen - puuhamiehiksi. Ikävää siinä on se, että tämä koituu kaikkien työmarkkinoilla olijoiden kurjuudeksi - myös hänen itsensä, ellei satu kuulumaan niihin harvalukuisiin etuoikeutettuihin, joita nykyinen typeryys palvelee.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880