Uskonveljistäni

Valitan että nämä kirkkomme jäsenet ovat täällä heittäytyneet näin uppiniskaisiksi ja vaikeiksi. Tämä kaikki alkoi kun me uskossa vahvat ja oikeaoppiset päätimme ottaa kirkkomme Jumalanpalveluksiin uutena elementtinä polvirukoukset. Useat innokkaat seurakuntalaisemme eivät koskaan oppineet oikeaa menetelmää kumarruksissa ja siitä aiheutui ongelmia. Siis kun toistamme 30 kertaa Herra siunaa ja varjele ja samalla kumarramme maahan asti, ei osa rukoilijoista kyennyt jarruttamaan kumarrusta ja siitä aiheutui pahoja vaurioita otsan alueelle. Muutamien kuukausien kuluessa aivovauriot jatkoivat etenemistään ja osalla päänhakkauksesta muodostui oleellinen osa tilaisuutta. Me kirkon johdossa emme kyenneet estämään kehitystä ja seuraukset voimme kaikki nähdä.

Lisäksi nykyinen Jumalanpalveluksemme on todella karmivaa kun lukuisat kallot mätkähtelevät kovaan kivilattiaan.

Kaipaisimmekin nyt neuvoja miten toimia näiden harhautuneiden sielujen kanssa ja ainakin lisävaurioiden syntyminen tulisi estää. Yritimme aluksi tyynyjä, mutta meille käsittämättömästä syystä ne on torjuttu.
11450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ensimmäinen askel parannuksen tiellä on, että kiellätte evoluutiohömppään uskomisen. Kun evoluutiohömppään uskominen loppuu, niin loppuu muukin eläimellinen touhu. Kuten olet varmaan tällä palstalla huomannut, niin evolutionistit luulevat olevansa eläimiä. Evokristityt haluavat olla vielä alempana kuin ateistiveljensä, joten he kokevat olevansa maan matosia. Kun evouskovaisella on usko vahva niin selkäranka katoaa ja he täten lyövät raskaan umpiluukasansa automaattisesti lattiaan. Eli suosittelen kirkkonne opetukseen liperaaliteolokian ja evoluution sijaan luomis oppia lääkkeksi.

Siunausta veljeni.

Äänestä
  • Hei,
    Etkös sinäkin ole viimeaikoina käynyt tilaisuuksissamme. Muistelen että diakonimme tunnisti sinut siitä 2. rivin laidalta.

    Me saimme juuri lahjoituksena muutamia suojakypäriä, joista sinäkin voit sakastista ottaa yhden lainaan. Toivottavasti et tarvinnut tikkejä, se oli aika pahan näköinen haava.

    Minusta on hyvä kuulla että pidät meitä vieläkin liian liberaaleina. Olemme aikoneet kieltää kaiken alle 200 v. vanhan kirjallisuuden, mikä tehdäänkin nyt viipymättä. Toivon että muutos riittää sinulle.

    Veljesi Herrassa
    arkkipiispa

    Äänestä

  • Arkkipiispa: kirjoitti:

    Hei,

    Minä kun en ole vuosikausiin ollut kirkossanne. Toisekseen minä olen krationisti, joten tuo eläinteoriakaan ei päde minuun. Onkos arkkipiispa tutkiskellut evoluutiohapatusta liikaa, kun alkaa nuo linnunaivot tulla jutuistasi esiin ?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Niin mikä eläinteoria? Tikeistä kirjoitin, enkä siis tikoista.
    Evoluutio on meille aivan liian moderni asia, eikä hyväksymissämme kirjoissa mainita siitä mitään.

    Olen huolestunut kun mainitset ettet ole vuosikausiin käynyt meillä. Onko Jumal-suhteesi varmasti kunnossa ja oletko oikealla tiellä? Muista että paha tulee houkuttamaan meitä monissa hahmoissa ja on helppo astua harhaan.
    Jotenkin aistin ettei Herramme siunaus saa sinussa aikaan sitä sielunrauhaa, joka siihen luonnollisena kuuluu. Toivon että tutkiskelet sisintäsi ja luovut siitä pahasta, johon olet mahdollisesti hairahtunut.

    Olemme iki iloisia kun jälleen askeleesi on varma sillä polulla joka johtaa Herramme kirkkauteen.

    Sinua siunaten
    Huolestunut paimenesi
    Arkkipiispa

    Olen hairahtanut tieltäni, sillä ajattelin kerran, kauan sitten, että evoluutioteoria olisi tieteellinen teoria, mutta tälle palstalle parkeerattuani, olenkin tullut siihen tulokseen että evoluutioteorialla ei ole mitään tekemistä oikean tieteen kanssa, vaan se on pseudotiedettä. Evolutionistit ovat usei kiihkeämpiä uskonsa puolustajia, kuin mitkään muut luodut mailmankaikkeudessa. Evoluutioteorian kannattajat ovat uskossaan fanaattisia, vaikka heille kuinka laittaisi havaintoja evoluutioteorian mahdottomuudesta, niin he eivät sitä ymmärä.
    Raamattu opettaakin: 5. Moos. 32:29

    Jos he viisaita olisivat, niin he käsittäisivät tämän, he ymmärtäisivät, mikä heidän loppunsa on.

    Mutta ei evolutionistit eivät sitä ymmärrä ja vielä vähemmän evokristittyinä itseään pitävät.

    Jes. 5:21

    Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä!

    Evolutionistit ovat viisaita omissa silmissään ja eksyvät pseudotieteissin kuvitellen elämän sieltä löytyvän, kuitenkin Jumala opettaa meitä sanassaan , että hän on elämän antaja.

    Room. 1:22

    Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet .

    Evolutionistit luulevat olevansa hyvinkin viisaita, kun eivät ota elämän antajaa vastaan, vaan vaeltavat sokeina kohti tuntematonta.

    että viha on astunut sydämeesi, eikä nykyisestä tiestäsi ole sinulle apua. Kehoitan sinua tutkimaan miten saavuttaisit sen rauhan joka johtaa sinut valoon. On selvää että täällä et rauhaa löydä.

    Arkkipiispa

    Äänestä

  • Arkkipiispa: kirjoitti:

    että viha on astunut sydämeesi, eikä nykyisestä tiestäsi ole sinulle apua. Kehoitan sinua tutkimaan miten saavuttaisit sen rauhan joka johtaa sinut valoon. On selvää että täällä et rauhaa löydä.

    Arkkipiispa

    Oletkos koskaan oikeasti uskonasioita. Kannattee ajatella, sillä evolutionisteja odottavat lämpöiset ajat.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Oletkos koskaan oikeasti uskonasioita. Kannattee ajatella, sillä evolutionisteja odottavat lämpöiset ajat.

    Jumala on hyvyys ja meidät kaikki on pelastettu.

    Äänestä

  • Sokea ohjaa sokeaa.

    Äänestä

  • Kuippis kirjoitti:

    Sokea ohjaa sokeaa.

    mutta Jumala on valkeus, eikä kukaan joka hänen valossaan vaeltaa eksy pimeään. Sokeus on niillä jotka eivät tähän usko, sillä vain usko avaa hurskauden silmät.

    Valitan edelleen että tämä seurakuntamme jäsen on harhautunut tieltä ja on ottanut vihan sydämeensä. Kerhosihteerimme kertoi että hän on varma että sup kuuluu jäseniimme ja on ollut vielä viimeaikoinakin tilaisuuksissamme. Hän kuulemma kirjoittaa täällä aivan samoin kuin puhuu kerhosihteerillemme.

    Toivomme että hän pian luopuu vihasta ja näkee jälleen sen rauhan joka seurakunnassamme vallitsee.
    Outoa että muutama isku päähän saa monille aikaan näitä kiusallisia reaktioita.

    Veljenne Uskossa
    Arkkipiispa:

    Äänestä

päällä seisonta tarina. Tapahtui paikassa nimeltä "taivas". Oliskos jonkinlaisena vaihtoehtona kelvollinen ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arkkipiispa: kirjoitti:

Valitan että nämä kirkkomme jäsenet ovat täällä heittäytyneet näin uppiniskaisiksi ja vaikeiksi. Tämä kaikki alkoi kun me uskossa vahvat ja oikeaoppiset päätimme ottaa kirkkomme Jumalanpalveluksiin uutena elementtinä polvirukoukset. Useat innokkaat seurakuntalaisemme eivät koskaan oppineet oikeaa menetelmää kumarruksissa ja siitä aiheutui ongelmia. Siis kun toistamme 30 kertaa Herra siunaa ja varjele ja samalla kumarramme maahan asti, ei osa rukoilijoista kyennyt jarruttamaan kumarrusta ja siitä aiheutui pahoja vaurioita otsan alueelle. Muutamien kuukausien kuluessa aivovauriot jatkoivat etenemistään ja osalla päänhakkauksesta muodostui oleellinen osa tilaisuutta. Me kirkon johdossa emme kyenneet estämään kehitystä ja seuraukset voimme kaikki nähdä.

Lisäksi nykyinen Jumalanpalveluksemme on todella karmivaa kun lukuisat kallot mätkähtelevät kovaan kivilattiaan.

Kaipaisimmekin nyt neuvoja miten toimia näiden harhautuneiden sielujen kanssa ja ainakin lisävaurioiden syntyminen tulisi estää. Yritimme aluksi tyynyjä, mutta meille käsittämättömästä syystä ne on torjuttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu