SURUVIESTI!
Eilen sattui Laukaan Kuusassa raju kolari, jossa henkilöauto ja pakettiauto törmäsivät liukkaan kelin vuoksi toisiinsa.
Onnettomuudessa kuoli heti vuonna 1962 syntynyt mies.
Häneltä jäi neljä lasta, joista yksi on alle kouluikäinen.
Toisena kuoli heti vuonna 1960 syntynyt nainen.
Häneltä jäi kaksi lasta.
Sairaalassa menehtyi autoa kuljettanut vuonna 1971 syntynyt nainen.
Häneltä jäi neljä lasta, joista nuorin 1,5-vuotias, äiti oli yksinhuoltaja.
Vuonna 1957 syntynyt nainen ja pakettiauton kuljettaja loukkaantuivat vakavasti, mutta eivät kuitenkaan ilmeisesti hengenvaarallisesti.
Onnettomuus koskettaa monia Jyvässeudulla ja laajemminkin.
Myös monen luottamushenkilömme elämään on onnettomuus vaikuttanut.
Lauantaina 9.11.2002 on KESKISUOMALAISESSA artikkeli onnettomuudesta.
Sunnuntaina kerätään kolehti Jyväskylän kirkoissa onnettomuuden uhrien omaisten auttamiseksi!
RUKOUSAIHEEKSI!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.