kovinkaan tuottoisaa politiikkaa. Tämän ovat ymmärtäneet keskustalaiset politikot ja heidän kannattajansa. Siitä ajasta, jolloin Urho Kaleva Kekkosen kuva oli lähes ikonin tasoa on kulunut riittävästi aikaa ja palvonta kuvan ympärillä on laantunut.
Toisin ovat asiat demarileirissä. Saamani tiedon mukaan,(puskaradio)entisen pääministeri Paavo Lipposen kasvokuvaa olisi painettu jopa puoli miljardia kappaletta, silmälläpitäen hänen nousuaan EU:n ylimmäksi pyhimykseksi. Näin ei kuitenkaan käynyt ja hyvä näin.
Kuvien lumoon uskotaan myös Tarja Halosen kohdalla, sillä hänestäkin kerrotaan painatetun 90 miljoonaa kuvatusta, (tietolähde puskaradio) joilla oli tarkoitus pönkittää hänen tietään Yk:n pääsihteerin virkaan, mutta tämä haave SDP:ssä näytetään hautaavan kaikessa hiljaisuudessa.
Erikoisin piirre näissä demareiden kuvakallerioissa löytyy Eero Heinäluoman kohdalta, (tietolähde puskaradio) sillä hänen kuvaansa on tulostettu vain noin 9 miljoonaa kappaletta. Saamani tiedon mukaan, kuvia ei olekkaan tarkoitettu kotimaisille markkinoille, vaan niillä oli ja on tarkoitus pönkittää ruotsalaisen veljespuolueen heikkoa kannatusta ja etenkin nostaa Göran Persson vetelästä suosta.
Kuvien palvonta, ei ole....
Mikko-Bernhard
2
126
Vastaukset
- Mikko-Bernhard että
eläköön Kekkonen, eläköön Kekkonen! Toivoo koklipi!!!
- ja Tanjankin
Saamani tiedon mukaan (paskaradio) Anneli Jäätteenmäen täysikokoista kokovartalokuvaa on halunnut vain kaksi henkilöä. Oiva Härkönen ja Timo Ristimäki. Annelin vähäisen kysynnän vuoksi kepu on päättänyt painattaa kuvaan Tanja Karpelan alusvaatemalli ajoilta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944293Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10969
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780