Tämä tarina on keksitty niinkuin varmaan huomaatte, mutta joku voi huomata siinä jotain yhtäläisyyksiä ihmisten toimiin yleensä. Mitä mieltä olette? Oletteko koskaan miettinyt, miksi Jumalalla on niin kova into vaikuttaa ihmisten elämään...
Kotipihani laidalla on suuri muurahaiskeko.
Minusta oli aikaisemmin mukava seurata muurahaisten väsymätöntä uurastusta, kun ne hankkivat ravintoa ja rakentelivat pesäänsä aamusta iltaan.
Eräänä päivänä huomasin että joku oli heittänyt pesän päälle pallon. Se ei sinänsä vaikuttanut pesän menestykseen, mutta selvästikin muurahaiset koittivat päästä siitä eroon. Päätin hieman auttaa pieniä ystäviäni ja nostin pallon pois. Hämmästykseni oli melkoinen kun huomasin tapauksen havainneitten muurahaisten selvästikin yrittävän jotenkin kiittää minua. Ne kerääntyivät pallon jättämän painauman kohdalle ja tuijottelivat minua kohti ilmeisen haltioissaan. Katsoin niitä tovin ja minulle tuli hyvä mieli.
Illalla nukkumaan käydessäni mietin asiaa lisää ja päätin koittaa auttaa pieniä ystäviäni hieman lisää seuraavana päivänä. Aamulla sitte menin taas pesälle ja vein mukanani hieman kovettunutta hunajaa. Muurahaiset selvästikin pitivät siitä ja taas ne näyttivät kiittävän minua. Näin jatkui joitakin päiviä ja olin todella iloinen koska sain näin auttaa noita pikkuisia ötököitä.
Minua alkoi kuitenkin hieman vaivata se, että vain osa muurahaisista kiinnitti minuun huomiotaan. Mietin pääni puhki, miten saisin kaikkien muurahaisten jakamattoman ihailun. En keksinyt kuitenkaan mitään uutta herkkua tai apua, joilla olisin voinut näitä muita murkkuja käännyttää puoleeni. Eräänä aamuna sitten turhaannuin noihin kiittämättömiin vipeltäjiin ja tallasin aikamoisen määrän niitä jalkoihini. Itseasiassa hypin pesän päällä niin että varmasti tuntui koko keossa. Olin aivan ihmeissäni kun huomasin mitä muurahaiset lopetettuani tekivät. Minua aiemmin ihailleet murkut suorastaan tulivat palvomaan minua ja osa hengissä säilyneistä välinpitämättömistäkin liittyi heidän joukkoonsa. Olin siis selvästikin keksinyt hyvän keinon saada lisää ihailijoita.
Jälleen illalla aloin kuitenkin ajatella asiaa. Jos vähän väliä kurmuuttaisin mokomia Mauriaisia, osa populaatiosta varmaankin alkaisi vihata minua. Olisi selvästikin parempi esiintyä pelastajana ja hyväntekijänä kuin rankaisijana. Enhän toki halunnut palvontaa pelon vuoksi. Siksi pyysinkin aamulla, että pikkuveljeni menisi virtsaamaan pesän päälle. Kun velipoika oli aikansa kuseskellut muurahaisten käytäviin, menin suurieleisesti paikalle, ja "ajoin" hänet pois. Teho oli mahtava. Suuri osa muurahaisista jäi välittömästi "koukkuun", koska pelastin heidät joltain sellaiselta mille ne eivät olisi mahtaneet mitään.
Olin siis päässyt aikamoiseen asemaan muurahaisten keskuudessa. Annoin niille välillä jotain hyvää, mutta sekin alkoi jäädä vähemmälle, koska sain paljon enemmän kunniaa kun pelastin ne aika ajoin pikkuveljeni terrorilta. Itseasiassa muurahaiset olivat alkaneet muuttamaan päivittäisiä rutiinejaan ja järjestivät jonkinlaisia palvontahetkiä minun kunniakseni. Osa muurahaisista oli selvästikin määrätty pelkästään tätä toimintaa varten. Niitä, jotka eivät minua kumartaneet, vainottiin ankarasti.
Sitten tein kuitenkin virheen. Satuin juttelemaan niitä näitä veljeni kanssa pihalla ja muutama muurahainen varmaankin näki meidät yhdessä. Kipin kapin ne menivät pesälle ja selittivät karmean huijauksen, jonka kohteeksi koko pesä oli joutunut. Pesä ajautui sekasorron valtaan. Osa muurahaisista lähti näitten saatanallisten kapinallisten mukaan, eivätkä ne enää suostuneet palvomaan minua. Onneksi oli myös niitä, jotka eivät voineet uskoa mitään pahaa minusta, heidän hyväntekijästään. Pyysin pikkuveljeäni tallomaan ja tappamaan enemmän näitä "pahiksia", mutta myös "hyviksiä", jottei kellekään olisi herännyt enää enempää epäilyksiä. Aikamoisen verilöylyn jälkeen, johon nyt myös itse osallistuin rankaisijan ominaisuudessa, rauha ja järjestys palautui pesään. Olin onnistunut kaatamaan uhkaavan kapinan.
Näin jatkui taas jonkin aikaa. En oikeastaan jaksanut enää paljoa kiinnittää huomiota koko kekoon, koska alkuviehätys oli alkanut haihtua. "Eläkööt elämäänsä", minä ajattelin. Pidin muutaman viikon huilia ja hommailin muuta kun oli niin kaunis kesä ja kaikkea. Lopulta kuitenkin päätin, että eihän sitä pesää voi niin helpolla kuitenkaan minusta päästää. Mokomat hyönteiset voisivat ylpistyä ja kuvitella pärjäävänsä ilman minua. Lisäksi olin huomannut, että jotkut muurahaisyksilöt olivat peloissaan alkaneet palvoa veljeäni. Päätin laittaa asiat lopullisesti järjestykseen ja näyttää kuka käskee ja mitä.
Nyt olen menossa keolle viimeistä kertaa. Minulla on ostettuna pieni terrario, johon aion ottaa ryhmän uskollisimpia palvojiani asumaan. Lisäksi minulla on mukanani iso kanisteri bensaa ja tulitikkuja. Kun olen ottanut "arvolliset" terrarioon, aion polttaa koko pesän taivaan tuuliin. Mitäs olivat niin välinpitämättömiä ja heikkouskoisia. Nämä harvat ja valitut saavat perustaa yhdyskunnan ja palvoa minua ikuisesti. Pahojen muurahaisten hirveä loppu olkoon heille ainainen muistutus siitä, miten käy jos minua ja minun mahtavuuttani ei oteta huomioon.
Kotipihani laidalla on suuri muurahaiskeko.
Minusta oli aikaisemmin mukava seurata muurahaisten väsymätöntä uurastusta, kun ne hankkivat ravintoa ja rakentelivat pesäänsä aamusta iltaan.
Eräänä päivänä huomasin että joku oli heittänyt pesän päälle pallon. Se ei sinänsä vaikuttanut pesän menestykseen, mutta selvästikin muurahaiset koittivat päästä siitä eroon. Päätin hieman auttaa pieniä ystäviäni ja nostin pallon pois. Hämmästykseni oli melkoinen kun huomasin tapauksen havainneitten muurahaisten selvästikin yrittävän jotenkin kiittää minua. Ne kerääntyivät pallon jättämän painauman kohdalle ja tuijottelivat minua kohti ilmeisen haltioissaan. Katsoin niitä tovin ja minulle tuli hyvä mieli.
Illalla nukkumaan käydessäni mietin asiaa lisää ja päätin koittaa auttaa pieniä ystäviäni hieman lisää seuraavana päivänä. Aamulla sitte menin taas pesälle ja vein mukanani hieman kovettunutta hunajaa. Muurahaiset selvästikin pitivät siitä ja taas ne näyttivät kiittävän minua. Näin jatkui joitakin päiviä ja olin todella iloinen koska sain näin auttaa noita pikkuisia ötököitä.
Minua alkoi kuitenkin hieman vaivata se, että vain osa muurahaisista kiinnitti minuun huomiotaan. Mietin pääni puhki, miten saisin kaikkien muurahaisten jakamattoman ihailun. En keksinyt kuitenkaan mitään uutta herkkua tai apua, joilla olisin voinut näitä muita murkkuja käännyttää puoleeni. Eräänä aamuna sitten turhaannuin noihin kiittämättömiin vipeltäjiin ja tallasin aikamoisen määrän niitä jalkoihini. Itseasiassa hypin pesän päällä niin että varmasti tuntui koko keossa. Olin aivan ihmeissäni kun huomasin mitä muurahaiset lopetettuani tekivät. Minua aiemmin ihailleet murkut suorastaan tulivat palvomaan minua ja osa hengissä säilyneistä välinpitämättömistäkin liittyi heidän joukkoonsa. Olin siis selvästikin keksinyt hyvän keinon saada lisää ihailijoita.
Jälleen illalla aloin kuitenkin ajatella asiaa. Jos vähän väliä kurmuuttaisin mokomia Mauriaisia, osa populaatiosta varmaankin alkaisi vihata minua. Olisi selvästikin parempi esiintyä pelastajana ja hyväntekijänä kuin rankaisijana. Enhän toki halunnut palvontaa pelon vuoksi. Siksi pyysinkin aamulla, että pikkuveljeni menisi virtsaamaan pesän päälle. Kun velipoika oli aikansa kuseskellut muurahaisten käytäviin, menin suurieleisesti paikalle, ja "ajoin" hänet pois. Teho oli mahtava. Suuri osa muurahaisista jäi välittömästi "koukkuun", koska pelastin heidät joltain sellaiselta mille ne eivät olisi mahtaneet mitään.
Olin siis päässyt aikamoiseen asemaan muurahaisten keskuudessa. Annoin niille välillä jotain hyvää, mutta sekin alkoi jäädä vähemmälle, koska sain paljon enemmän kunniaa kun pelastin ne aika ajoin pikkuveljeni terrorilta. Itseasiassa muurahaiset olivat alkaneet muuttamaan päivittäisiä rutiinejaan ja järjestivät jonkinlaisia palvontahetkiä minun kunniakseni. Osa muurahaisista oli selvästikin määrätty pelkästään tätä toimintaa varten. Niitä, jotka eivät minua kumartaneet, vainottiin ankarasti.
Sitten tein kuitenkin virheen. Satuin juttelemaan niitä näitä veljeni kanssa pihalla ja muutama muurahainen varmaankin näki meidät yhdessä. Kipin kapin ne menivät pesälle ja selittivät karmean huijauksen, jonka kohteeksi koko pesä oli joutunut. Pesä ajautui sekasorron valtaan. Osa muurahaisista lähti näitten saatanallisten kapinallisten mukaan, eivätkä ne enää suostuneet palvomaan minua. Onneksi oli myös niitä, jotka eivät voineet uskoa mitään pahaa minusta, heidän hyväntekijästään. Pyysin pikkuveljeäni tallomaan ja tappamaan enemmän näitä "pahiksia", mutta myös "hyviksiä", jottei kellekään olisi herännyt enää enempää epäilyksiä. Aikamoisen verilöylyn jälkeen, johon nyt myös itse osallistuin rankaisijan ominaisuudessa, rauha ja järjestys palautui pesään. Olin onnistunut kaatamaan uhkaavan kapinan.
Näin jatkui taas jonkin aikaa. En oikeastaan jaksanut enää paljoa kiinnittää huomiota koko kekoon, koska alkuviehätys oli alkanut haihtua. "Eläkööt elämäänsä", minä ajattelin. Pidin muutaman viikon huilia ja hommailin muuta kun oli niin kaunis kesä ja kaikkea. Lopulta kuitenkin päätin, että eihän sitä pesää voi niin helpolla kuitenkaan minusta päästää. Mokomat hyönteiset voisivat ylpistyä ja kuvitella pärjäävänsä ilman minua. Lisäksi olin huomannut, että jotkut muurahaisyksilöt olivat peloissaan alkaneet palvoa veljeäni. Päätin laittaa asiat lopullisesti järjestykseen ja näyttää kuka käskee ja mitä.
Nyt olen menossa keolle viimeistä kertaa. Minulla on ostettuna pieni terrario, johon aion ottaa ryhmän uskollisimpia palvojiani asumaan. Lisäksi minulla on mukanani iso kanisteri bensaa ja tulitikkuja. Kun olen ottanut "arvolliset" terrarioon, aion polttaa koko pesän taivaan tuuliin. Mitäs olivat niin välinpitämättömiä ja heikkouskoisia. Nämä harvat ja valitut saavat perustaa yhdyskunnan ja palvoa minua ikuisesti. Pahojen muurahaisten hirveä loppu olkoon heille ainainen muistutus siitä, miten käy jos minua ja minun mahtavuuttani ei oteta huomioon.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sitä alkaa janoamaan lisää ja käyttää asemaansa omiin tarkoitusperiinsä. Ja just sen takia ihmisellä, jolla on valtaa, tulee olla joko oikeasti pyyteetön asenne, jota on helvetin vaikea säilyttää, koska mieltä korruptoivia houkutuksia on niin paljon, tai vaihtoehtoisesti selkeä ideologia, joka hillitsee narsismin puhkeamista ja holtitonta omahyväistä asennetta ja käyttäytymistä. Ihminen seuraa aina jotakin, mutta itsensä seuraamisessa on se sudenkuoppa, että ihminen ei tunne rajoja, suhteessa mihinkään, materiaan, seksuaalisuuteen jne. Omaa korruptuneisuuttaan ei voi määritellä, jos sitä ei peilaa mihinkään. En tiedä, minusta on mielenkiintoista pohtia nekrofiileja tai vauvoihinsekaantujia, vaikka se onkin luotaantyöntävää, sairasta ja pelottavaa. Kun ihminen periaatteessa on vapaa tekemään elämässään mitä tahtoo, niin miksi kuitenkin jotkut ihmiset valitsevat suunnan ylöspäin ja valoon, ja toiset taas pimeyteen. Kai siinä sitten palataan siihen luontaiseen inhimillisyydentajuun, rakkaudesta kauneuteen. Juuri tämän vuoksi uskon Jumalaan, koska ihminen on pohjimmiltaan inhimillinen, ei eläimellinen. Ja tosiaan, tuo nöyryys on oikeastikin tärkeää, paistatteleeko julkisuudessa nii-in helvetin erinomaisena ja tekopyhänä, ja nauttii siitä että ihmiset palvoo omaa napaa, vai yrittääkö vilpittömästi saada huomiota oikeasti tärkeille asioille.
Kun 'oikeaoppiset' jt:t tämän lukevat, eivät he osaa sitä itseensä yhdistää.
Tämä oli paras aikoihin, oli pakko kopioida talteen.
Kiitos :)