kokemuksia

Olisikin "helppoa" jos saisi hoitaa "vain" vanhuksia, mutta kyllä omaiset usein on se vaikeampi hoidettavien ryhmä. Olet kirjoituksessasi todella oikeassa.

Omaisen osuus vanhusten hoidossa on todella tärkeä, mutta valitettavasti on joitakin omaisia, jotka eivt halua tehdä yhteistyötä vaan ainoastaan etsivät vikoja ja puutteita, laiminlyöntejä ja muita joista pääsevät tekemään valituksia. Se on kuin kaikissa muissakin asioissa, "muutama mätä, pilaa koko satsin, jopa yksi riittää!"

Olisi ihana tehdä omaisten kanssa hedelmällistä molempia tyydyttävää hoitotyötä ja monien kanssa se todella onnistuu. Kiitos siitä heille! Joillekin haluaisin sanoa, että miettikää joskus kokonaisuutta, ennen kuin tulette huutamaan ja räyhäämään!

On olemassa vanha sanonta, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Peilejä on joka puolella, olisiko joskus jokaisen syytä väähän vilkaista siihen? Myös hoitajien!

Usein tuntuu, että me joiden pitäisi olla samalla puolella, eli vanhuksen edun valvojia ja hyvänolon mahdollistajia, olemme napit vastakkain ja unohdamme sen tärkeimmän, eli VANHUKSEN!

Pitäisikö tehdä joku aloite johonkin hoitajien ja omaisten YYA-sopimuksen perustamisen puolesta.

Tässä luin tältä palstalta kirjoituksen, jossa kehoitettiin hoitajia miettimään huonon hoidon syitä ja lopettaa yhteiskunnan syyllistäminen!
On kuitenkin hyvin tärkeää huomioida se, että jokaisesta hoitajasta, eli suorittavasta tasosta ei voi saada sitä kaikkea hyvää irti, jos sitä ei ylemmältä taholta mahdollisteta. Kukaan rivihoitaja, oli sitten minkälainen tahansa, ei pysty vaikuttamaan paljonko on lääke- tai tarvikemäärärahat. Ja ne taas vaikuttaa suoraan siihen miten usein esim vaipat voidaan vaihtaa. Joissakin paikoissa jopa ilmoitetaan, että niin ja niin monta vaippaa saa kulua päivässä/vanhus.

Se ei ole meidän hoitajien, osastonhoitajien tai edes lääkäreiden vallassa. tärkempiä asioita siihen on ensinnäkin oman kunnan vanhuskäsitys ja se miten sielä vanhuksia arvostetaan. Ja loppupeleissä on valtiolla suuri merkitys, minkälaisia ohjeistuksa sieltä suunnata tulee.
Pitäisi joskus huomata se metsä puilta, ennen kuin ruvetaan osittamaan yhtä!

Eikä se, että perus lääkärikoulutukseen ei geriatriaa kuulu tarpeeksi, ole hoitajien syytä. Kyllä sen työssään usein huomaa, että vanhustyötä lukenut hoitaja suunnittelisi vanhuksen lääkityksen eritavalla kuin se terveyskeskuksen yleislääkäri, mutta vielä nykypäivänäkin suurin osa lääkäreistä on niin omanarvonsa tuntevia, ettei ns. moniammatillista yhteistyötä pystytä toteuttamaan. Toki poikkeuksiakin on.

Kyllä vanhustyön taso on pikkuhiljaa kasvamassa, saihan se jopa oman erikoisammattitutkintonsa muutama vuosi sitten.

Onneksi meillä on Sirkka-Liisa Kivelä, joka tuo vanhustyön ongelmia esiin asiallisesti ja jokaisen ymmärrettävällä kielellä. Pitäisi saada vaan lisää samanlaisia vahvoja persoonia puolestapuhumaan. Siihen ei kykene omaiset syyttelemällä.

Lopuksi..... jaksamista jokaiselle suurella sydämellä varustetulle hoitajalle, joka varmasti tekee parhaansa. Mutta muistakaa, että om nuutakin elämää kuin työ! lämmintä kesää ja tulevaa kesälomaa!

Lähdimme kesälomalta pois, ja äitimme joutui sairaalaan parin viikon kuluttua. Oli "keuhkokuume" ja joutui kovaan lääkitykseen. Äitini sukulainen kävi katsomassa äitiä sairaalaassa - kaikki me lapset asumme eri paikkakunnalla kaukana lapsuuden kodistamme - ja hän kertoi meille itkien, että äitime istui käytävällä ruokalautanen sylissään eikä jaksanut nostaa edes lusikkaa. Oli tarjonnut keittoa syötäväksi sukulaiselle. Äitini oli pumpattu lääkkeitä täyteen.

Kuulimme, että äitimme ollaan siirtämässä vuodeosastolle, muuten fyysisesti virkeä vanhus. Silloin lähdin kotipaikkakunnalleni ja hain äitini pois sairaalasta. Äitiäni ei meinattu antaa minulle, vaan minua vannotettiin tuomaan äitini takaisin.

Vaadin paperit nähtäväksi, ja papereissa luki, ettei äitini osaa käyttää ruokailuvälineitä. Kun pääsimme lapsuudenkotiimme, äitini haki parsinneulasta pienemmän neulan ja pujotteli langan siihen ja parsi rikinäiset sukkansa.

Saimme äidillemme hoivakotiin paikan. Hän on elänyt siellä pari vuotta, mutta rauhoittavien lääkkeiden syöttö on valitettavaa. Vanhukset elävät suljettujen ovien takana ja virike toimintaa ei ole.

Äitini nuoruuden ystävä joutui samaan aikaan sairaalaan ja oli paljon virkeämmässä kunnossa kuin äitini. Hän kuoli joulun aikoihin sairaalassa.

Kamalaa kohtelua ihmisille, jotka rakensivat tämän hyvinvointi Suomen.