Historiallisen kehityksen valossa on löydettävissä syitä siihen, miksi kepulaisuus ja eritoten kepulainen valta-asema on maasta vähin erin kitkeytynyt.
Ensimmäinen ja tärkein syy kepulaisuuden pitkän ajan laskevaan trendiin löytyy teollistumisesta. Teollisuusyritykset sijoittautuivat taajaamiin tai loivat ympärilleen asutuskeskittymiä. Väestö siirtyi töihin tehtaisiin, jolloin heidän yhteiskunnallinen asemansa muuttui pienviljelijästä tehdasduunariksi. Kepun kannatuksen osalta on sille suuri onni, että 60-luvun suuressa muuttoaallossa moni lähti merta edemmäs kalaan eikä siten ollut vaikuttamassa Kepun kannatuksen laskuun.
Valtapoliittisista syistä Kepu olisi varmaan aikoinaan halunnut rajoittaa ja estää Suomen teollistumisen pysyttääkseen oman kannatuksensa. Enitenhän kepulainen vihaa juuri tehdasduunaridemaria. Kepussa on nähty, että teollistuminen ja kaupungistuminen tekevät kepulaisestakin hetkessä ei-kepulaisen.
Toinen tärkeä tekijä on ollut sotien jälkeinen aika, jolloin NL nosti ja ylläpito Kepun valta-asemaa Kekkosen avulla. Tämä oli teollistumiskehityksen vastavoima, todellinen siunaus Kepulle. Kepulla jos millä on kiitollisuudenvelkaa Josif Stalinille. Tämänkin takia Kekkosta kunnioitetaan niin paljon kepulaisten keskuudessa, hän on heille oma Isä Aurinkoinen, Stalinin armosta tosin.
NL:n romahtaminen lopetti siten myös johdonmukaisesti Kepun valta-aseman. Tämä tapahtui jo vuonna 1987, kun NL romahdus oli sikiövaiheessa. Lopullinen niitti tuli sitten 8 vuoden oppositiotaipaleen alkaessa 1990-luvun puolivälissä.
Kepu on kaikesta tästä huolimatta onnistunut pitämään käsittämättömän suuren kannatuksen, kun tilannetta vertaa esim. naapuriimme Ruotsiin, missä Centern on alle 10 %:n puolue. Kepu on onnistunut monopolisoimaan maaseudun ja syrjäseudut itselleen. Tämä on tapahtunut yllyttämällä kansaa jakautumaan kahtia, suuurkaupunkilaisiin ja syrjäseutulaisiin. Tästä tilanteesta Kepu pitää kynsin hampain kiinni ja toivoo sisimmissään, ettei kaupunkeihin enää syntyisi uusia tehtaita, uusia työpaikkoja. Jos veto maalta on liian voimakas, se on pois Kepun kannatuksesta.
Kepun politiikka on muuttunut siten puolustustaisteluksi. Kepussa puhutaankin jo avoimesti torjuntavoitoista normaalia kehitystä vastaan. Kuntarakenneuudistus on suurtaistelu tässä kepulaisessa torjuntavoittostrategiassa. Siinä se haluaa ehdottomasti voiton, mutta tilanne on sikäli hankala, että melkein kaikki muut puolueet ovat siinä sen kanssa eri linjoilla. Liittolaisia ei siis ole näkyvissä. Siinä on toki hyvä sauma pelotella syrjäkuntien asukkaita sillä, että muut ovat halukkaita viemään näiltä kaikki edut.
Kepulla ei ole halua kehittää maata, vaan jarruttaa kehitystä, koska se on koko ajan puolueen valtapolitiikan kannalta vahingollista. Suomen kokonaisedusta puolue ei välitä tuon taivaallista.
Kepun valtakauden loppuminen
7
214
Vastaukset
- ENEMMÄN KUIN
KOSKAAN.
Mutta sellaista keskustaa joka pitää huolta kokonaisuudesta, kaikista. Ei vain rikkaista ja ylemmästä keskiluokasta kuten nykyinen, oikealle kallistunut eliitti tekee.
Jos halutaan pitää kansa eheänä niin se onnistuu vain pitämällä huolta kokonaisuudesta.
Nykymeno johtaa kasvavaan anarkiaan ja pahoinvointiin kun suuri osa ihmisiä syrjäytyy yhteiskunnan ulkopuolelle.
Globalisaatiopaineet lisäävät tätä vaarallista kehitystä ja niitähän johtaa USAn (tai usa-juutalaisten) hallitsema eliitti joka tavoittelee sen avulla maailmanherruutta.
Kaikki maailman kansat ovat nyt tämän tosiasian edessä ja joutuvat kärsimään.
Mutta me emme saa antaa tämän joukon sanella liikaa omaa elämäämme, omaa politiikkaamme.
Meidän on valittava toinen tie ja se on keskitie. Muuten kansamme hajoaa. - Ökyisäntä
Voi melipide-parkaa.
Onko se vika historian kirjoituksessa vai keskustassa, kun kummankaan nojalla ei voi pitää sinun arvioitasi ollenkaan todenmukaisina?
Sinulla olisi kyllä keinoja haitata keskustaa ihan oikeasti: liity sen jäseneksi ja ryhdy aktiiviseen toimintaan. Todennäköisesti onnistuisit karkottamaan puolueesta useita jäseniä ja antamaan puolueesta huonon kuvan. Se kun ei ole enää kymmeniin vuosiin ollut kuvaamasi kaltainen. - Jaba_43
Linjaat keskustan valtavirtaa havainnollisesti yksinkertaistaen, mikä jätää pimentoon sen, että keskustassa on vähemmistönä liberaaleja ja uudistushaluisia ihmisiä.
Matti Vanhanen on yksi heistä. Hänen johdollaanhan keskusta kirjoitti ansiokkaan työreformin, jonka Aho sittemmin pilasi tekemällä siitä vaaliaseen ja keräämällä SAK:n vihat keskustan niskaan.
Konservatiivien ja liberaalien vastakkainasettelu keskustan sisällä vaikeuttaa muiden puolueiden mahdollisuuksia tehdä keskustan kanssa yhteistyötä, sillä konservatiivinen kova ydin kohdistaa heti suunnatonta kritiikkiä puoluejohtoa kohtaan, jos tämä on liian liberaali. Vanhanen on tästä tuorein esimerkki. - Pystyyn kuollut
Vuoden 1945 jälkeen pidetyissä eduskuntavaaleissa keskusta on vain kerran - vuonna 1991 - ollut hivenen suurempi kuin nyt.
Vuonna 1991 kannatus oli 24,8 prosenttia, viimeisimmissä vaaleissa 24,7 prosenttia.
http://tilastokeskus.fi/tk/he/vaalit/vaalit2003/vaalit2003_vaalitilastot_aspuoluekannatus.html
Pitää paikkansa, että sotien jälkeisinä vuosina maalaisliitto-keskustan kannatus oli lähellä nykyisiä lukemia, joista se laski 1970- ja 1980-luvuiksi noin 17 prosentin luokkaan. Keskustan kannatus oli siis pienimmillään Kekkosen valtakaudella.
Mielenkiintoista, että keskusta on saanut 1990- ja 2000-lukujen noin 6-7 prosenttiyksikön kannatuksenlisäyksensä nimenomaan muuttovoittopaikkakunnilta, esimerkiksi noista teollisuuskaupungeista ja -taajamista. Aiemmin teollisuuspaikkakuntia pidettiin yksinomaan SDP:n ja SKDL:n valta-alueena.
Voidaan siis kysyä, ovatko vasemmistopuolueet unohtaneet juurensa työväenpuolueina - nykyäänhän ne karttavat tuota nimitystäkin - kun erityisesti vasemmistoliiton kannatus teollisuuspaikkakunnilla on huvennut.
Molempien vasemmistopuolueiden ongelma on, kuinka suhtautua elinkeinorakenteen muutoksen ja elintason nousun aiheuttamaan työväen ja pääoman välisen ristiriidan lievenemiseen. Tämän vastakkainasettelun lieventymistä korosti esimerkkinä olleen työläisvaltion eli Neuvostoliiton hajoaminen.
Aiemmin vasemmistopuolueet saattoivat myös jättää ns. kaulusköyhälistön huoletta porvarillisille puolueille, mutta elinkeinorakenteen muutos pakotti nekin tavoittelemaan henkisen työn tekijöiden ääniä.
Maalaisliitto-keskusta ei ollut historiallisessa katsannossa koskaan asettanut työläisiä muita väestöryhmiä vastaan. Siksi sen oli helppo tavoitella aidosti niin työläisten kuin henkisen työn tekijöidenkin ääniä. Keskusta on onnistunut tavoitteessan hyvin - siitä kannatuksenlisäys.On totta, että Kepun kannatus on huippulukemissa. Olen ottanut siihen kantaa kirjoituksessani. Kepu on onnistunut monopolisoimaan aluepoliittisen propagandansa avulla maaseudun ja syrjäseutukunnat itselleen. Etelän suuriin kaupunkeihin maihinnousu ei ole Kepulta hämäävistä nimenvaihdoksista huolimatta onnistunut.
Kepulle vaihtoehtoista poliittista kotia tarjoavat puolueet ovat osin kadonneet poliittiselta puoluekartalta. Kyllästyminen Kepuun tuli esille 70-luvun alussa, jolloin SMP otti rökälevaalivoiton. Joillain alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa myös kommunistit tarjosivat vaihtoehdon. Kekkonen onnistui aikoinaan hajoittamaan paisuvan pullataikinan eli SMP:n yksinkertaisesti rahalla. Tämä pelasti Kepun suuremmalta kannatuksen laskulta.
Poliittinen vaihtoehdottomuus on syrjäseuduille itselleen kirous. Ei ole poliittista kilpailua, mikä lisäisi innovaatioiden määrää. Monipuoluekunnissa taas poliittinen kilpailu pitää toimeliaisuuden vireänä ja panee kehittelemään kaiken uutta ja ehompaa.- Pystyyn kuollut
Mielipidepankki kirjoitti:
On totta, että Kepun kannatus on huippulukemissa. Olen ottanut siihen kantaa kirjoituksessani. Kepu on onnistunut monopolisoimaan aluepoliittisen propagandansa avulla maaseudun ja syrjäseutukunnat itselleen. Etelän suuriin kaupunkeihin maihinnousu ei ole Kepulta hämäävistä nimenvaihdoksista huolimatta onnistunut.
Kepulle vaihtoehtoista poliittista kotia tarjoavat puolueet ovat osin kadonneet poliittiselta puoluekartalta. Kyllästyminen Kepuun tuli esille 70-luvun alussa, jolloin SMP otti rökälevaalivoiton. Joillain alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa myös kommunistit tarjosivat vaihtoehdon. Kekkonen onnistui aikoinaan hajoittamaan paisuvan pullataikinan eli SMP:n yksinkertaisesti rahalla. Tämä pelasti Kepun suuremmalta kannatuksen laskulta.
Poliittinen vaihtoehdottomuus on syrjäseuduille itselleen kirous. Ei ole poliittista kilpailua, mikä lisäisi innovaatioiden määrää. Monipuoluekunnissa taas poliittinen kilpailu pitää toimeliaisuuden vireänä ja panee kehittelemään kaiken uutta ja ehompaa.Vaikka keskustan kannatuksennousu on jäänyt Helsingissä, Turussa ja Tampereella vaatimattomaksi, keskusta on nostanut kannatustaan sitäkin enemmän muualla Etelä-Suomessa.
Jo 1990-luvulla keskusta meni yleisesti ohi kokoomuksen ns. vuoden 1918 punaisen Suomen maaseudulla ja nousi saman alueen maaseutukaupungeissakin huomattavaan asemaan. Varsinaisia jymypaukkuja olivat vuoden 2000 kunnallisvaalit ja vuoden 2003 eduskuntavaalit, joissa keskusta nousi kerralla Nurmijärven suurimmaksi puolueeksi sekä sai merkittävän kannatuksen lisän muuallakin Uudellamaalla ja erityisesti Espoossa.
Keskustan tärkein kannatuksenlisä on tullut nimenomaan Etelä-Suomesta ja kaupungeista. Vaikka suhteellinen kannatus on noussut myös perinteisellä kannatusalueella, väestöpohja siellä ei koettuun äänimäärän nousuun matemaattisesti riittäisi.
- JormaKKorhonen
...nyt kovassa kiireessä vain pieni tiedote:
Lienetkö huomannut, että aina näin torstaisin klo 20.00 tulee Yle-Teemalta mielenkiintoinen keskusteluohjelma T-klubi. Sitä vetävät Jukka Relander! ja viehko naispuolinen älykkö Inkeri Koskinen.
Pari kertaa olen katsonut, ja nytkin laitoin digiboxin sitä tallettamaan kun video tallettaa samanaikaisesti Suomi-Valko-Venäjä matsia.
Viimeksi T-klubin aiheena oli solidarismi. Viisasta puhetta, jonka kyllä uskoisin kiinnostavan Sinua enemmänkin kuin itseäni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880