Aikaisemmin eräässä ja monessa muussakin kirjoituksessa keskusteltiin mitä on feminismi. Samoin on käyty keskustelua siitä mitä on sovinismi. Keskustelu voi tuntua tyhjänpäiväiseltä, mutta se ei todellisuudessa ole lainkaan niin vähäpätöinen mitä äkkiä voisi kuvitella. Feminismi ja sovinismi merkitsevät ihmisille eri asioita. Ja niille kenelle ne sattuvat merkitsemään samaa on niissä kuitenkin mielikuviin ja vivahteisiin perustuvia pieniä eroja. Tällaisten erojen vuoksi keskustelun sävy ja muoto voi saada äkkiä täyskäännöksen kun kirjoittajat tarkoittavat ja tulkitsevat eri tavoin.
Sovinimismi tarkoittaa erään käsityksen mukaan kiihkomielisyyttä minkä tahansa asian puolesta. Se ei siis tarkoittaisi erityistä naisvihaa ja naisen alistamista. Esimerkiksi Theodore ja Hippolyte Congiardin 1931 Priisissa esitetyn hupinäytelmän "La cocarde tricolor" pohjalta on olemassa käsitys, jonka mukaan sovinismi tarkoittaa kasalliskiihkoa, yltiöisänmaallisuutta. Sovinismi on liitetty myös valtiokapitalismiin, jonka mukaan valtion omaisuuden, suunnittelun ja ulkomaankaupan monopolin määrittäessä maan työläisten valtioksi, silloin epäilemättä Venäjä yhtä hyvin Itä-Euroopan "uudet demokratiat" ovat työläisten valtioita. Tämä tarkoittaa , että viimeksi mainituissa on tapahtunut proletaarinen vallankumous. Niitä johtivat stalinistit kansallisen yhtenäisyyden, porvareiden kanssa solmittujen hallituskoalitioiden ja sovinismin pohjalta, joka johti miljoonien saksalaisten työläisten ja heidän perheidensä karkottamiseen. Sellainen politiikka pikemminkin palveli öljynä proletaarisen vallankumouksen pyörissä…
Sovinismi itsessään siis ei ole absoluuttinen määre, jonka merkitys voidaan pelkistää sanakirjamuotoon ja näin ollen voitaisiin jokaisen ymmärtävän mitä sovinismilla tarkalleen tarkoitetaan.
Yleisesti kuitenkin, kuten täälläkin, sovinismi liitetään jonkinlaiseen miesvaltaan ja naisvihaan. Sitä se ei kuitenkaan aina ja välttämättä ole.
Feminismillä taas on niin monta eri merkitystä, että itseään feministeiksi tituleeraavat naisetkaan eivät aina tiedä mitä feminismi loppujen lopuksi on. Feminismissä kuten monissa muissakin ismeissä on konservatiiviset ryhmät sekä ääri- ja radikaaliliikkeet.
Erään määrityksen mukaan feminismi tarkastelee yhteiskuntaa naisnäkökulmasta. Toisen näkemyksen mukaan feminismi ajaa tasa-arvoa naisnäkökulmasta (mitä tuo sitten ikinä tarkoittaakin). Eräs näkemys feminismistä sanoo, että feminismi ajaa miehen ja naisen samanarvoisuutta yhteiskunnallisessa elämässä. Löysinpä eräästä sanakirjasta kohdan, jossa sanottiin feminismista seuraavaa:" Nykyään feminismillä tarkoitetaan erityisesti sellaista radikaalia naisasialiikettä, joka ei vaadi (pelkkää) miehen ja naisen tasa-arvoa vaan korostaa naisten oman erityislaatuisuusen kulttuurin ja arvomaailman merkitystä sekä naisille itselleen että koko yhteiskunnalle.
Feminismi voi tutkia naisen asemaa muutenkin yhteiskunnassa kuin vain tasa-arvon ja samanarvoisuuden kannalta. Feminismi voi tutkia myös naisellisuutta yhteiskunnassa; millainen on nainen, mitä naiselta odotetaan ja mitä naisellisuus on miehisyyden rinnalla.
Voidaan sanoa, että feminismi on naisasiaa ajava sekä naisenasemaa tutkiva ismi. Feminismin voidaan olettaa tutkivan myös yhteiskuntaa. Sovinismin taas ei voida väittää olevan yhtä suoraan kytköksissä mieheen oleva ismi. En osaa sanoa miksi, mutta sovinismi on kuitenkin nostettu omalla tavallaan feminismin rinnalle tarkoittamaan nimenomaan miestenasiaa ajavaa ismiä tai naisen alistamista tarkoittavaksi ismiksi. Katson edellisessä jollain tapaa kuitenkin todistaneeni, että näin ei ole, vaan sovinismia käytetään jossain määrin virheellisesti.
Mutta kotun monet muutkin ismit ovat sovinismi ja feminismi monimuotoisia käsitteitä eikä niitä voi tulkita vain yhden mielikuvan johteena. Kenties ne pitää käsitellä asiayhteyteen liitettyinä.
No katsotaan mitä tämä poikii. Tällainen huumorpitoinen linkki löytyi feminismistä:
http://www.student.oulu.fi/~vaki/feministiopas.html

Vastaukset 3
Vanhimmat
Voiko tuota enää paremmin sanoa? Minä ainakaan en osaisi. Kommenttisi pitäisi määrätä pakolliseksi kaikille niille, jotka aikovat keskustelua täällä käydä. Loistava kommentti, yhtä kaikki.
(Pitäisiköhän alkaa käymään noissa kahviloissa?)
Tosi hyvä kirjoitus, enkä enää sitten tituleeraa itseäni sovinistiksi.
Mikähän sopisi sitten "tasa-arvoa" ja "reilua elämänlaatua" edustavalle miehelle termiksi, kun sovinisti ei sovi?
Noihan ainakin yksi tasa-arvoa sukupuolten välillä ja feminismiä kannattava miesryhmä itseään kutsuu.
He meinaavat, etteivät voi kutsua itseään feministeiksi, koska heillä ei miehenä ole naiseen kohdistuvista alistamismekanismeistä omakohtaista kokemusta.
Mutta ehkäpä sinulla olisi joku uusi nimiehdotus?