Isän arvot?

Isänpäivänä ajattelemme erityisesti miehiä joiden elämä on ajautunut karille juoppouden ja pettämisen takia. Muistamme sinua mies joka nostat katseesi vuoria kohti ja mietit: ”Mistä tulee minulle apu?”
”Älä muista minun nuoruuteni syntejä, älä minun rikoksiani; muista minua armosi mukaan, hyvyytesi tähden, Herra.” Näin rukoili katuva Raamatun ihminen.

Niin kuin tiedät sydämessä huokaava mies, valehteleminen, varastaminen ja huorintekeminen vievät ihmisten luottamuksen. Syntielämä aiheuttaa tekijälleen myös häpeää ja ahdistusta, itsekunnioituskin häviää valheiden myötä. Muistat muutosta kaipaava mies, että lapsen itku ja vaimon valitus ovat seurausta juoppoudestasi ja syntitekojesi hedelmästä.

Joskus synnissä elävä ihminen kuitenkin kypsyy kurjuudessaan kaivatessaan hyvää elämänmuutosta. Silloin hän lähtee Herramme luo etsimään anteeksiantoa. Näin kävi publikaani Sakkeukselle. Tuo rikas tullipäällikköhän kiipesi puuhun nähdäkseen Jeesuksen, ks.Luuk. 19:1-10. Syntejään katuva mies lupasi antaa puolet omaisuudestaan köyhille ja lähimmäisilleen nelinkertaisen korvauksen, mikäli he kärsivät Sakkeuksen petoksista. Katuva mies sai suuret syntinsä anteeksi ja Jumalan rauha täytti sydämen.

Ajattelehan lukija, miten nyt kun sota ja ahtaat ajat ovat ovella,Suomi-neidon tyhjyyttään nariseva kirstu saisi mukavasti lisäeuroja jos edes kymmenen prosenttia veropetoskähmijöistä tai muista käpälöitsijöistä tekisivät parannuksen Sakkeuksen tavoin!!!

Tee siis parannus synneistäsi apua huokaava mies, ja elä todeksi Herramme sana: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.”


Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2
5246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...alkoholismin tai alkoholistin perheen ymmärrystä tässä...

Äänestä
  • Synti on syntiä Tommi.Vaikka sitä voissa paistaisit ,niin mätä ei maistu hyvältä kielen päässä.

    Onneksi Jumala on ylpeitä vastaan ,mutta nöyrille Hän antaa armon.

    Äänestä

  • Mikko kirjoitti:

    Synti on syntiä Tommi.Vaikka sitä voissa paistaisit ,niin mätä ei maistu hyvältä kielen päässä.

    Onneksi Jumala on ylpeitä vastaan ,mutta nöyrille Hän antaa armon.

    niin sinä tulet itse paistumaan Helvetin tulessa. Niin ylpeä olet! Niin vähän sinusta itsestäsi löytyy nöyryyttä!

    Evankeliumin Jeesus kävi ruoska kädessä temppelipihalla kauppaa käyvien rahanvaihtajien kimppuun. Sinä Mikko olet tuollainen rahanvaihtaja jota Jeesus ruoskii.

    "nöyrille Hän antaa armon." Niinpä! Sinä et siis tule armoa saamaan!

    Äänestä

"Muistamme sinua mies joka nostat katseesi vuoria kohti."

Suomessa ei tahdo onnistua eikä sellaisella, jonka elämä on ajautunut karille juoppouden takia, ole rahaa matkustaa vuoria katselemaan.

Äänestä
  • Niinpä.

    Mutta oletko ajatellut että huorintehnyt mies joka nostaa katseensa ylös,siis vuoria kohti,nostaa katseensa myös taivasta kohti?

    Eikö siellä ole nöyrien Armahtaja? Tietysti synnissä elävää suomalaista miestä ja naista pistää Herramme väkevä sana. Sillä Jumalan sana on voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ,ks,Hebr. 4:12.

    Johan vanha suomalainen sananlaskukin sanoo ”että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.”

    Rakkaudella Isälle on muuten yksi kahdestatoista Internet-keskustelun aloituspuheenvuoroista joka sisältyy Mikko Lahden kirjaan Tulevaisuuden etsijä ,kust. Julistuspalvelu Mikael Oy. Tulevaisuuden etsijä tulee kirjakauppoihin viikolla 50.

    Olemmehan me hyvä lukija, jo neljä vuotta vaihtaneet netissä ajatuksia Jumalan ja ihmisten maailmasta . Ja usein tiukasti vääntäneet puolesta ja vastaan.

    Kun hankit itsellesi tai ystävällesi tämän Herrassa puhuttelevan ja edullisen lahjakirjan
    Tulevaisuuden etsijä, niin samalla voit myös katsoa onko oma nettikannanottosi kirjassa mukana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikko kirjoitti:

Isänpäivänä ajattelemme erityisesti miehiä joiden elämä on ajautunut karille juoppouden ja pettämisen takia. Muistamme sinua mies joka nostat katseesi vuoria kohti ja mietit: ”Mistä tulee minulle apu?”
”Älä muista minun nuoruuteni syntejä, älä minun rikoksiani; muista minua armosi mukaan, hyvyytesi tähden, Herra.” Näin rukoili katuva Raamatun ihminen.

Niin kuin tiedät sydämessä huokaava mies, valehteleminen, varastaminen ja huorintekeminen vievät ihmisten luottamuksen. Syntielämä aiheuttaa tekijälleen myös häpeää ja ahdistusta, itsekunnioituskin häviää valheiden myötä. Muistat muutosta kaipaava mies, että lapsen itku ja vaimon valitus ovat seurausta juoppoudestasi ja syntitekojesi hedelmästä.

Joskus synnissä elävä ihminen kuitenkin kypsyy kurjuudessaan kaivatessaan hyvää elämänmuutosta. Silloin hän lähtee Herramme luo etsimään anteeksiantoa. Näin kävi publikaani Sakkeukselle. Tuo rikas tullipäällikköhän kiipesi puuhun nähdäkseen Jeesuksen, ks.Luuk. 19:1-10. Syntejään katuva mies lupasi antaa puolet omaisuudestaan köyhille ja lähimmäisilleen nelinkertaisen korvauksen, mikäli he kärsivät Sakkeuksen petoksista. Katuva mies sai suuret syntinsä anteeksi ja Jumalan rauha täytti sydämen.

Ajattelehan lukija, miten nyt kun sota ja ahtaat ajat ovat ovella,Suomi-neidon tyhjyyttään nariseva kirstu saisi mukavasti lisäeuroja jos edes kymmenen prosenttia veropetoskähmijöistä tai muista käpälöitsijöistä tekisivät parannuksen Sakkeuksen tavoin!!!

Tee siis parannus synneistäsi apua huokaava mies, ja elä todeksi Herramme sana: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.”


Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu