VAPAA TAHTO JEESUKSESSA

LUKIHÄIRIÖINEN

Jokaisella on vapaa tahto valita, Jeesuksen tie, Hänen armonsa. Armosta me olemme pelastetut, emme itsemme kautta. Pyhänhengen kautta, meille kirkastuu, oikean ja väärän ero, Raamattu puhuu omilleen opstaen meitä, Pyhähenki kirkstaa omilleen sanaa, ei ole järiki oppi, vaan Jumala on antava omilleen lahjaksi, pyhänhegen joka johdattaa meitä oikealle tielle. Ilman pyhäähenkeä, ei ole uskossa muuta kuin, kuori Pyhähenki antaa sisällön, mitä hyötyä on ulkokuoresta, kun siusta on saastaa täynnä. Jeesuksen veri puhdistaa, kun koknaan luovutetaan synnnit, jotka tunnistamme itsessämme. Jokaine on rikkonainen. Kotona taivaassakin vielä, kasvamme. Tehkäämme maanpäällä, hedelmiä jotta meidän rukoukset tulisivat kuulluksi. Herra ei laske vanhoihin leileihi uutta viiniä. Meidän saviruukkukin särjetään ja muodostetaa uusi puhdistettu malja, johon Herra itse laskee tiedon ja taidon. Herra antaa opetusta omilleen, pyhänhegen lahjojen kautta. Opetus annetaan Herran omien puhdistettuje astiotten kautta. Jeesus omat työmiehet itse valjastaa työhönsä. Kesken eräistä työmiestä, ei laajalti käytetä. Kasvatus aika on pitkä. Kesken eräisen astian kautta saattaa tulla suutia virheitä, jota rakkaudessakkan tehty työ ei korjaa. Vapaan tahdon kautta Herra antaa ohjeita, ja opastusta. Raamatun sanan kautta. Vapaa tahto tarkoitaa sitä että, Jeesus ei koskaan pakoita, ei vaadi vaan antaa meille, vapaan tahdon seurata Häntä, tehdä hedelmää. Uskoa toivoa ja rakastaa. Palvella läihimäisissä Jeesusta antaa kaikki kunnia Jeesukselle. Jeesukselle kunnia kuuluu, me olemme hänen palvelijoitaan. Nöyryys on tarpeellinen Jeesuksen tiellä. Hän ei pakoita vaan tahtoo teidän tahtoanne taivuttaa. Siunausta sinulle lukijani.

7

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lähettiläs7

      Sinulla sitten on aina tuo SANA hallussa !

      • Ollessamme kasvokkain hänen kanssaan ymmärrämme, ettei meidän syntimme ole mikään nopeasti ohimenevä valitettava erehdys, vaan se muodostuu meissä veriin syöpyneestä vihasta Jumalaa kohtaan, saatanan innoittamasta kapinasta, joka ilmenee tuhansin eri tavoin - välinpitämättömyytenä ja hitautena hänen tahtonsa toteuttamisessa, epäuskona ja kevytmielisyytenä, itsensä korostamisena ja ylpeytenä, rikkomuksina ja tekemättä jättämisinä, pahoina ajatuksina ja pahoina sanoina, panettelemisena ja kylmyytenä jne. Synti ottaa valtaansa jokaisen ihmisen, joka omasta tahdostaan etsii Jumalaa, ei yhtäkään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, sillä ei ole olemassa yhtäkään hyvää ihmistä.

        Ja sen takia ei ole mitään vapa tahto olemassa!!


      • MIKAEL
        savonarola kirjoitti:

        Ollessamme kasvokkain hänen kanssaan ymmärrämme, ettei meidän syntimme ole mikään nopeasti ohimenevä valitettava erehdys, vaan se muodostuu meissä veriin syöpyneestä vihasta Jumalaa kohtaan, saatanan innoittamasta kapinasta, joka ilmenee tuhansin eri tavoin - välinpitämättömyytenä ja hitautena hänen tahtonsa toteuttamisessa, epäuskona ja kevytmielisyytenä, itsensä korostamisena ja ylpeytenä, rikkomuksina ja tekemättä jättämisinä, pahoina ajatuksina ja pahoina sanoina, panettelemisena ja kylmyytenä jne. Synti ottaa valtaansa jokaisen ihmisen, joka omasta tahdostaan etsii Jumalaa, ei yhtäkään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, sillä ei ole olemassa yhtäkään hyvää ihmistä.

        Ja sen takia ei ole mitään vapa tahto olemassa!!

        Kyllä meillä vaan se vapaa tahto kuitenkin aina on, vaikka emme aina jaksa sitä parasta valintaa tehdäkään. Tästä ei pidä kuitenkaan masentua, vaan katsoa aina KRISTUKSEEN, ja hänen täytettyyn työhönsä Golgatan keskimmäisellä ristinpuulla! Hänen armonsa avulla me voimme aina aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä!


    • Että joku synti pakottaa meidät sisään tai onnettomuus tai muita ongelmia! Jumala sanoi pakottaa ne sisään! Voi kun olemme onnellisia kun Jumala ottaa meitä niskakarvoista kiinni ja autsch olemme heitetty sisään! Minä Kiitän sua Herra että sun armosi on niin suuri että heität mua sisään,,, joka ei ole koskaan tahtonut vaan sinä olet aina tahtonut ja tulet aina tahtomaan eikä löytynyt ketään joka tahtoi!

      Miten Liha voi tahtoa,,, kerro se minulle?

      Milloin Liha on tullut Jumalallinen,,, kerro se minulle?

      Olemme kyllä niin syötetty väärällä opilla ettei enä ole mitään ryhti uskovaisissa länsimaissa!

      • MIKAEL

        MISSÄ KOHTAA JUMALA PUHUU PAKOTTAMISESTA?!


      • MIKAEL kirjoitti:

        MISSÄ KOHTAA JUMALA PUHUU PAKOTTAMISESTA?!

        ja Rakkaus vaati meitä pakottamaan niitä sisään! Koska jos Jumala käskee niin on synti jättä tekemättä! Pidämme käskyt että saamme elä ja rakastaa Herra!!

        Luuk. 14:23
           
        Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi;


      • MIKAEL
        savonarola kirjoitti:

        ja Rakkaus vaati meitä pakottamaan niitä sisään! Koska jos Jumala käskee niin on synti jättä tekemättä! Pidämme käskyt että saamme elä ja rakastaa Herra!!

        Luuk. 14:23
           
        Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi;

        LUKIHÄIRIÖINEN PUHUI JOKAPÄIVÄISISTÄ VALINNOISTA, JOISSA MEILLÄ ON TÄYSI VAPAUS AINA, LÄHDEMMEKÖ SEURAAMAAN SAATANAA, VAI JEESUSTA PYHÄN HENGEN OHJEIDEN MUKAAN. PYHÄ HENKIHÄN ON HERRASMIES, EI MIKÄÄN MOUKKA, JOTEN HÄN PYRKII AINA HIENOTUNTEISESTI OHJAAMAAN, EI NIINKÄÄN VÄNGÄLLÄ. MAINITSEMASSASI VERTAUKSESSA PUHUTAAN KIELTÄMÄTTÄ PAKOTTAMISESTA, MUTTA VARSINAISET KUTSUTUTHAN OLIVAT ENSIN KIELTÄYTYNEET VAPAAEHTOISESTA KUTSUSTA. ELI KYLLÄ JUMALAN METODEIHIN KUULUU AINA ENSIN SUOSTUTELLA HYVÄLLÄ, JA KYLLÄHÄN HÄN SALLI ESIM. JUUDAKSENKIN LANGETA PAHEMMAN KERRAN, TAI ADAMIN, EI HÄN PAKOTTANUT HEITÄ VALITSEMAAN MIELENSÄ MUKAISESTI. ELI VASTA VIIMEISENÄ KEINONA KÄYTETÄÄN MAHDOLLISESTI JOISSAIN TAPAUKSISSA PAKOTTAMISTA, JOS MIKÄÄN MUU KEINO EI TEPSI!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe