Olen nettikahvilassa entisessä Itä-Berliinissä. Hienoa olla käymässä Euroopan todellisessa pääkaupungissa. Keskusta on uusi ja uljas. Ja mikä parasta; Unionin lippu liehuu kaikkialla. Mieltäylentävää tiedostaa kuuluvansa samaan joukkoon eli EU:n. Ei tarvitse edes passia vilauttaa ja sama raha kelpaa. Olut on tietysti maittavaa. Tältä näkövinkkeliltä katsoen pikkusieluinen valitus on koomista. Siis lopettakaa turha änkyröinti ja tutustukaa rakkaaseen unioniimme. Se avartaa ja on myönteistä.
Täällä Berliini!
11
385
Vastaukset
- ProjectX
Itse olin italiassa joku aika sitten. Tykkäsin paikallisesta tuplaliputus tyylistä.. eli kaikkialla liputettiin ensin omaa ja sitten yhteisön lippua.
Muistakaa että sinitähti lippu ei ole pelkkä EUn lippu vaan kyseessä on nimenomaan eurooppalaisten yhteinen lippu.. - ProjectX
Yhdyn kyllä ehdottomasti tuohon että kun vähänkin on unionin alueella pyörinyt niin tämän foorumin valitus tuntuu todella pikkusieluiselta.
Ulos koneesta ja suoraan ulos kävellen ilman että kukaan sanoo sanaakaan. Schengen toimii.. lähimmälle automaatille ja sieltähän se sylkee niitä samoja euroja mitä lähi otto-pisteestäkin. - Huomio!
Katselin Viipurin torin vilinää, ja katso, näin ilmestyksen: siinähän on Suomen Helsinki 30 vuoden kuluttua, kun EU on imenyt Suomineidon veret luopiopolitiikkojemme auliisti avustamana.
- se siellä
Elvistelee kansan piikkiin?
- talollinen
Äläkä Stubbia!
- JooJoo
Mä pitäisin EU:sta enemmän ellei kaltaisiasi eureofiilejä olisi. Sun horjumaton rakkautes ja alamaisuuden osoitukset on ku jotain uskontoa. Entisessä itänaapurissa oli aikanaan samanmoista hehkutusta. Älä viitti!!
Sun juttus on jo niin vitun parodiaa jotta koko EU ja sen kannattajat rupeavat muistuttamaan mielestäni laistasi hörhöä. Taidat itse olla änkyröiden salainen ase ja vieläpä hiton hyvä.
Kuullostat aivan itänaapurin kommaripuolueen propagandistilta: Yhteinen valuutta, yhteinen tulevaisuus, Suuri tulevaisuus, yhteinen rakas punalippumme ja pyhä yhteinen aate! HERÄÄ RUUSUSENUNESTASI.
Onko piru niin jotta et näe mitään pahaa EU:ssa?
Onko tämä nyt vihdoin se ilmainen lounas ja kaikkea hyvää kaikille? Onko tosiaan niin että jos vaikka myönnettäisiin tuleva isompi yhteinen hyvä niin nyt siitä ei sitten kukaan muka joudu kovia maksamaan? Ollaanko EU:ssa pärjätty mielestäs hyvin? Eikö isot jyrää ja pelaa ihan eri säännöillä? Suomalaiset poliitikot vain nöyristelee ja myötäilee kaikkia ja kertoo että se on paras vaikuttamisen keino.
Heikot päättäjäthän ei toki ole EU:n vika, mutta Suomessa asia menisi näin: Hullu korkea EU virkamies ja pari kenties ruotsalaista meppiä haluavat Ahvenanmaan kuuluvan ruotsille. Kuuluu pari vuotta. Aluksi asialle on naurettu mutta vihdoin palaa suomalinen ministeri- ja virkamieskööri Brysselistä ja kertoo että nyt on sitten Ahvenanmaa Ruotsin. Ei tässä kuitenkaan huonosti mennyt sillä ilman EU:ta olis luovutettu ruotsinkielinen rannikkokin ko senkin olisivat ottaneet.- Unionisti
Asia on kuule päinvastoin. Vastustajat eivät suostu näkemään mitään hyvää EU:ssa. Juuri siksi yritän pitää lippua korkealla. Unionissa on toki vikoja, mutta niinhän tässä elämässä kaikessa. Se ei ole kuitenkaan syy kielteisyyteen ja hajottamiseen.
- talollinen
Minä ja muutama muu EU:n kannattaja olemme tämän palstan ainoat EU:n edustajat. Muu on änkyröiden soopaa ja hörhöilyä.
Neuvostoliiton ja EU:n vertaileminen ja toteaminen samanlaisiksi osoittaa suurta asiantuntemattomuutta EU:n päätöksentekojärjestelmästä ja Eurooppaoikeuden toteutumisesta jäsenmaiden elämässä. - JooJoo
talollinen kirjoitti:
Minä ja muutama muu EU:n kannattaja olemme tämän palstan ainoat EU:n edustajat. Muu on änkyröiden soopaa ja hörhöilyä.
Neuvostoliiton ja EU:n vertaileminen ja toteaminen samanlaisiksi osoittaa suurta asiantuntemattomuutta EU:n päätöksentekojärjestelmästä ja Eurooppaoikeuden toteutumisesta jäsenmaiden elämässä.Tossa toisessa pätkässsä kerroit jotta ilman EU:ta Suomi on valkovenäjää tai pohjoiskoreaa. Kerro nyt että kumpaa näistä Norja on?
- residentti
JooJoo kirjoitti:
Tossa toisessa pätkässsä kerroit jotta ilman EU:ta Suomi on valkovenäjää tai pohjoiskoreaa. Kerro nyt että kumpaa näistä Norja on?
Turha verrata Suomen ja Norjan menestymisen avaimia keskenään. Norjalaiset voisivat suurinpiirtein lopettaa työnteon koska tahansa ,sen verran paljon tulee öljyrahaa , ja vieläpä koko ajan enenevässä määrin.
Täällä Suomessa joudutaan vaan otsa hiessä painamaan duunia , ja avoimilla markkinoilla. Ja EU:n tuomaa taustatukeakin siihen tarvitaan.
Ja koska EU:ssakin on muutamia vikoja ,niin ainakin yhden vian korjamiseen voit sinäkin vaikuttaa osoitteessa www.oneseat.eu
- Ronsson/
..kas kummaa kun olet maassa joka "hieman" enemman sanelee yhteisia saantoja, kuin pieni ja kitkuinen Suomi joka vaan vikisee isojen viedessa.
Ehka maassa joka on saanut enemman hyotya kuin haittaa eu:sta onkin arvostus ihan toista luokkaa kuin maassa jonka paikka on vilttiketjussa perseen nuolijan paikalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1269392
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p343893Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352644Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376