Etelä-Amerikan toimittajat

kyselivät

paperityöläisten oloja ja saivat vastauksen,että
tyytymättömiä ovat,mutta kun kuulivat palkoista,
PYÖRTYIVÄT!Pari toimittajaa olisi valmiita vaih-
tamaan sosialismin paperiin!Samalla kun epäluulo
Argentiinassa on Metsä-Botnia tehdasta kohtaan,
Etelä-Amerikassa samalla hakataan metsää ja tuho-
taan luontoa SURUTTA!Mutta sitä totuutta EI HA-
LUTA nähdä vaan Metsä-Botniasta on tehty synti-
pukki.Tänään argentiinalaiset ihmettelivät huip-
puteknologian tasoa ja siisteyttä ympäristössä,
mikä Etelä-Amerikan maissa laahustaa miljoonien
valovuosien peräpäässä suhteessa Scandinavian tasoon nähden.Esimerkiksi USA himoitsee Suomen
paperiteollisuuden tekniikkaa ja on valmis maksa-
maan huikeita summia teknologiasta vähentyvän
paperiteollisuuden alalla.

0

82

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

        Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
        Maailman menoa
        262
        16685
      2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

        Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
        Kotimaiset julkkisjuorut
        23
        5370
      3. Ilkka kanerva

        Ilkka Kanerva kuollut 74v
        Turku
        115
        2545
      4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

        Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
        Kotimaiset julkkisjuorut
        15
        2010
      5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

        Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
        Maailman menoa
        336
        1742
      6. Pikkaraiskan puhelut

        Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        975
      7. Ilkka Kanerva on kuollut

        74-vuotiaana.
        Maailman menoa
        59
        941
      8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

        Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
        Maailman menoa
        28
        849
      9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

        Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        43
        843
      Aihe