poistaa islam palstalla laittomasti sensuroiden...
xxxxxx
Joseph Farahin WorldNetDaily kertoi 6.1.2006 Iranin presidentin, Mahmoud Ahmadinejadin, mystisistä lopunajan tapahtumia koskevista käsityksistä.
Samainen Ahmadinejad on jo aiemmin herättänyt ällistystä väitteillään, että juutalaisten joukkotuhoa ei koskaan tapahtunutkaan tai että Israel pitäisi pyyhkiä pois maailman kartalta.
Sen sijaan Iranin presidentin uskonnollinen into apokalyptisissä asioissa on jäänyt vähemmälle huomiolle. Ahmadinejad kertoo kokeneensa merkillisen valoilmiön viime syyskuussa YK:ssa pitämänsä puheen aikana. Kun hän aloitti sanoilla "Allahin nimeen", oli vihreä valo tullut hänen ympärilleen ikään kuin suojaksi.
Ahmadinejad kokee olevansa jonkinlainen Johannes Kastajan vastine. Hänen tehtävänsä on valmistaa tietä imaami Mahdin (shiialaisten odottama Messias) loistavalle jälleenilmestymiselle. Shiialaisten mukaan 12. imaami hävisi lapsena vuonna 941. Kun imaami palaa takaisin, hän tulee hallitsemaan maailmaa seitsemän vuoden ajan, minkä jälkeen tulee tuomio ja maailmanloppu.
Ahmadinejad kehottaa iranilaisia valmistautumaan Mahdin tulemukseen muuttamalla Iran voimakkaaksi ja kehittyneeksi yhteiskunnaksi välttämällä korruptiota ja lännen liiallisuuksia.
Koko Iran puhuu Mahdista ja siitä roolista, mikä Iranilla ja Ahmadinejadilla on hänen odotetun paluunsa suhteen.
Mahdin odotetaan aloittavan taistelun hyvän ja pahan välillä sekä tuovan maailmaan vihdoinkin rauhan ja oikeudenmukaisuuden.
Tämä iranilaisten ja varsinkin heidän presidenttinsä odottama Mahdi on todellakin tulossa.
Kyseessä ei ole kuitenkaan oikea Rauhan Ruhtinas, vaan ensin ilmestyvä väärä messias, joka hallitsee Raamatunkin ilmoituksen mukaan seitsemän vuotta.
Tuloksena ei ole kuitenkaan kuin väliaikainen ja hetkellinen rauha, koska tämä Mahdi ei ole Jumalasta vaan Saatanasta innoituksensa saava Antimessias eli Antikristus.
Kun Antikristus ilmestyy, monet kristityt pitävät häntä takaisin tulleena Kristuksena, monet juutalaiset ottavat hänet vastaan Messiaana, monet muslimit tervehtivät häntä odotettuna Mahdina ja monet hindut pitävät häntä kaivattuna Maitreyana.
Kuitenkin kyseessä on ihmiskunnan viimeinen eksyttäjä, pettäjien pettäjä, valemessias, Saatanan syvyyksistä valonsa ja voimansa saava Peto eli Antikristus.
Iranin presidentin intoilu tulevan Mahdin odotuksen lietsomiseksi on yksi selvä ajanmerkki. Apokalyptiset lopunajat ovat lähestymässä.
XXXXXXXXXXXXX
Ilmestyskirjan I pedon henkilöllisyys
kaikkien näiden lukuisten väärien profeettojen ja valhemessiaiden joukosta erottuu eräs muuan ”pieni sarvi” jonka keskellä on yksittäinen kyklooppimainen hohtava ja sädehtivä (luminoiva) silmä. Hänet tunnetaan poliittisella ja uskonnollisella kulissien takaisella estradilla ja mediakin tietää hänen olemassaolonsa sekä maailman pääjohtajat ja uskonnon ja politiikan ja talousmaailman eliitin edustajat, mukaan lukien Rooman Paavi ja hänen kardinaalinsa Vatikaanin edustajineen. Tämä pieni sarvi josta Profeetta Daniel kirjoitta ihmeellisessä profeetallisessa kirjassaan, on nyt tunnistettu. minulle tämä pieni sarvi ja laiton, synnin mies eli lopullinen antikristus on nimeltään Rahmat Ahmad ”Maitreya” kreikaksi METTIIA.
Rahmat Ahmad on pakistanilaisessa ruumissa jonka hän on kuulemme itse rakentanut tai hänen avustajansa rakensivat sen ja sitten hän kuulemma siirtyi Himalajan vuorilta henkimaailmaa edustavana hallitsijana tuohon hänelle rakennettuun ruumiiseen tai kuoreen josta hän itse käyttää nimeä (mayaviirupa). Rahmat Ahmad jonka uskon 100% olevan Ilmestyskirjan I peto ja lopullinen Antikristus, syntyi varhain aamulla 5.2.1962 Idässä. Tuolloin hänen syntymänsä aikoihin tapahtui täydellinen auringonpimennys ja samanaikaisesti kaikki lähiplaneettamme menivät samalle linjalle eli konjunktioon ja kaikki tämä tapahtui vesimiehen tähtikuviossa. Ihmiset luulivat monin eripaikoin että nyt koittaa maailmanloppu sillä asiaa oli hehkutettu eräiden tahojen toimesta, mutta maailmanloppua ei onneksi tullut (Itse asiassa sitä ei sellaisenaan tulekaan vastakuin 1000 -vuotisen rauhanvaltakunnan lopulla. Näin Raamattu sen Ilmestyskirjassa meille ilmoittaa). Maailmanmeno jatkui entisellään, mutta jotain mullistavaa ja oli saanut alkunsa ja se vain odotti aikaansa ja profeetallinen kelloviisari oli liikahtanut lähelle keskiyön viimeisiä ”minuutteja”. Peto syntyi jossakin Idässä, mahdollisesti (Rabwah) - nimisessä paikassa jossakin Intian ja Pakistanin sekä Himalajan välimaastossa. Hän varttui noin 15 -vuotiaaksi asuen Himalajalla ja Pakistanin ja Intian seuduilla, kunnes hänen oli määrä siirtyä lentäen tuulissa ja pilvissä Lontooseen josta käsin hänen on määrä ottaa valtaansa Eurooppa ja Euroopasta käsin koko muu maailma. Rahmat Muhammad Ahmad on Ahmadiya tai Ahmadia –liikkeen johdossa ja Hänen edeltäjiään ja koko Ahmadia –liikkeen perustajina ovat olleet Mizra Ghulam Ahmad. Ahmadia liike on muhamettilaisuuden piirissä syntynyt lahkokunta ja suoraan alanevassa polvessa kaikkia Ahmadeja pidetään jo nimensäkin perusteella Messiaan jälkeläisinä (Khalifat Ulmasih). Ghulam Ahmadia pidettiin kauan odotettuna Messiaana, mutta hän profetoi, että hänen siemenensä tulee olemaan se ONE, odottettu maailmanopettaja ja kaikkien uskontojen odottama Messias ja Vapahtajahahmo . Hän profetoi että hänen siemenensä valloittaa Lontoon ja Lontoosta käsin Euroopan ja Euroopasta käsin koko muun maailman.
Vuonna 1977 Rahmat Ahmad lensi Karachista Pakistanista Lontooseen, lentokoneella, ja tämä täytti kuulemma Raamatun profetian, että Messias saapuu pilvissä!!! Lontooseen saavuttuaan Rahmat Ahmad työskenteli joitakin vuosia Sairaalassa yövartijana jotta hän totuttautui normaaliin elämään!!! Hänen normaaliin Lontoolaisen elämään totuttautumisensa jälkeen hän siirtyi nykyiseen päämajaansa Itä-Lontoon Intian Pakistanien yhteisöön ja mahtavaan Ahmadia liikkeen keskusmoskeijaan (East end of London).
Rahmat Ahmadin äänitorveksi ja eräänlaiseksi Johannes Kastaja hahmoksi nousi Brittiläinen (Skotti) taitelija ja ufologi ja esoteerikko sekä Illuminaatti salaseuran jäsen, nimeltä Benjamin Creme. Benjamin Creme on YK:n tukeman Share-International nimisen järjestön (kotisivu: http://www.shareintl.org/background/bcreme/bc_main.htm) ja samalla Uuden Aikakauden –liikkeen johtaja hahmo.
Benjamin Cremen mukaan tämä Rahmat Ahmad Lontoossa on ”Maitreya” eli buddhalaisten odottama viides Buddha ja muslimien odottama Mahdi ja hindujen odottama Krishna, sekä kristittyjen odottama Kristus ja juutalaisten odottama Messias. Hän on Cremen ja lukuisten muiden New Age -likkeen (joita on maailmassa jo miljoonia) eliitti johtajien mukaan maailmanopettaja ja kaikkien maailmanuskontojen odottama Messias. Hän on kuulemma jopa ateistien ja satanistien, saatananpalvojien ja wicca- noitienkin ja lukuisten muiden odottama vapauttaja ja johtaja. Benjamin Creme Uuden Aikakauden johtajana ja Illuminaattien kokouksissa mukana olleena esoteerikkona ja okkultikkona on paljastanut tämän merkittävän tiedonannon: ” Mikä suunnitelma on? Se käsittää uuden maailmanuskonnon ja uuden maailmanhallituksen Maitreyan alaisuudessa.” Maitreyea on Benjamin Cremen mukaan, siis yhtä kuin Rahmat Ahmad ja Hänet on kuvattu Nairobissa Kenyassa 1988 kun hän ilmestyi tyhjästä CNN:n ja BBC:n televisiokameroiden edessä materialisoituen kuin tyhjästä (out of the blue) ja samaan aikaan Maria nimisen spiritualisti meedion Betlehem nimisen kokousteltan yläpuolella nähtiin kirkas valoilmiö joka oli kuin kirkas tähti keskellä kirkasta päivää. Seurakunnan järjestäjine rinnassa oli kyltit joissa luki paimen.
Valoilmiön alapuolella tyhjästä ilmestynyt ”Maitreyea” puhui täydellisellä swahilin kielellä sanomansa, joka kuului kuulemma näin: ” Minä olen Maitreya joka yhdistän kaikki uskovat. Te saatte nähdä minut nyt, pian koko maailma näkee minut. Pian koko maailmaa kumartuu minun merkkini äärellä.” Sitten hän paransi sairaita ja katosi samoin kuin tulikin, tyhjään ilmaan ja TV –kamerat kuvasivat suorana lähetyksenä koko hetken. Sittemmin CNN näytti televisiossa joitakin pätkiä ”mysteeri miehen” ilmestymisestä Nairobissa Keniassa ja Australiassa Perth:issä uskovat kerääntyivät mielenosoitukseen tätä Maitreyaa eli New Age Uuden Aikakauden –liikkeen odottamaa maailmanopettajaa ja juutalaisten ja kristittyjenkin Messiaaksi julistautunutta ”mysteeri miestä” vastaan.
Pedon nimestä tulee Raamatun numerologian (eli siis jokaisella hebrean ja kreikan kielen kirjaimella on oma numeroarvonsa ja jokaisella numerolla vastaavasti siis myös oma kirjaimensa), mukaan luku 600606 eli 666. Nimi Maitreyea / Maitreya on greikaksi METTIIA ja sen gematrinen lukuarvo on 666. Samoin Maitreya / Maitreyea nimi on hebreaksi gematriassa luku 666. Jos nimi Maitreya muutetaan saksan kielelle (Maitreyas) ja käytetään koodia A=6, B=12, jne. niin saadaan luku 666. Samalla tekniikalla saadaan luku 666 myös Himmlerin nimestä käyttämällä koodia Z=6, Y=12, jne.
Kuitenkin avain Ilmestyskirjan pedon nimen lukuarvon ja sen lukuarvon nimen selvittämiseen piilee Raamatun hebrean VT ja greikan UT kielen gematriassa. Pedon luvusta 666 tai 600606 tulee siis hebrean ja greikan kielessä nimi Maitreya tai Maitreyea. Tämä ei ole kuitenkaan ainut asia jonka perusteella oikea antikristus voidaan selvittää, jo ennen kuin hän on noussut julkiseen tehtäväänsä ja hänet on paljastettu koko maailmalle. Rahmat Ahmadista (”Maitreyasta”) New Age piirien ja Benjamin Cremen keskuudessa sanotaan, että kun Eurooppa yhdistyy niin hän tulee kutsumaan tyhjästä tulen. Mitä Ilmestyskirjassa kerrotaankaan luvussa 13? Vääräprofeetta tulee Antikristuksen rinnalla kutsumaan taivaalta tulen (jota Jeesukseltakin silloin pyydettiin tekemään kun Hän oli n.2000 vuotta sitten omaisuuskansansa keskellä). Nyt ehkä kysyt, että eikö tämä Maitreya sitten olisikin paremmin vääräprofeetta kuin itse Antikristus ja Valhemessias? Nyt on kuitenkin niin, että Maitreyan rinnalle tulee kuulemma mestareiden hierargiassa alempiarvoisempi profeetta jonka nimi on yllätys, yllätys….”Mestari Jesus”.
Hän on kuulemma Maitreyan lähin opetuslapsi ja juutalaisten on kuulemma ensin määrä ottaa tämä Syyrialaisessa kehossa oleva ”Mestari Jesus” niminen profeetta vastaan, heidän odottamana Messiaanaan ja sitä kautta lopulta Pakistanilaisen Maitreyan heidän maailmanopettajanaan ja Voideltunaan joka on ylempänä kaikkia. Raamattu paljastaakin, että Lucifer inkarnoituneena Antikristuksessa, pyrkii temppelivuorelle Israeliin Jerusalemiin ja julistamaan itsensä Jumalaksi, näyttäen itselleen ja maailmalle, että hän on Jumala. (Matt.24).
New Age -johtajien mukaan tämä Mestari Jesus, eli Jeesus niminen Maitreyan profeetta, joka on kuulemma sama kuin Jeesus Nasaretilainen, on ottava haltuunsa Rooman Vatikaanin ja St. Petersburgin Paavin valtaistuimen ja yhdessä Maitreyan kanssa hallitseva uskonnollisesti yhtä maailmanuskontoa ja maailmanhallitusta. Maailmanuskonnon hallitseminen tulee olemaan tämän Jeesuksen aluetta ihmetekoineen ja taivaalta laskeutuvine tai kutsuttuine tulineen Maitreyan aluetta taas tulee olemaan maailmanhallituksen johtaminen ja jakaminen ja sotilaallinen ja poliittinen sekä ekonominen ja taloudellinen aktiviteetti ja nälkäisten ja janoisten ruokkiminen ja sairaiden parantaminen jne. Maitreya (Rahmat Ahmad) ilmestyi silminnäkijöiden mukaan Maltan sota-aluksella Presidentti George Bushin ja Corbatchovin kanssa vitivalkoiseen arabiasuun pukeutuneena. lue William Cooperin kirja ”Behold A Pale Horse.”
Televisiokamerat kuvasivat tämän erikoisen matkustajan ja kokoukseen osallistujan ja hänen kädessään oli juutalaisen kabalismin syvin ja korkein tunnus (Hexagrammi joka on ns. Salomonin sinetti jonka ympärillä on ympyrä), kaiverrettuna ja koristeltuna suureen sinettisormukseen. Tämän salaperäisen mysteerimiehen kuvaamisen jälkeen hänet julistettiin sensuroiduksi henkilöksi ja häntä ja hänen osallistumistaan huippukokoukseen Maltalla, ei enää saatu raportoida mediassa. Kenellä on näin suuri valta mediaan? Sittemmin Maitreya ilmestyi 21-22.4.1990 n. 200 uskonnon, politiikan, talouden ja median huippuvaikuttajalle yksityistalossa Lontoossa, Englannin Pääministerin ollessa tilaisuudessa mukana kuin myös Rooman Paavin henkilökohtaisen edustajan Monsignor Guiseppe Brotman Valdonin sekä Kuninkaallisen perheen jäsenten kera. Maitreya (Rahmat Ahmad) näytti kykynsä näille 200 maailman huippuvaikuttajalle eliitin kermalle, kadoten ja ilmestyen tyhjästä ja kumoten painovoiman ja tehden monia merkittäviä ihmeitä ja puhuen sanomansa telepaattisesti ja suullisestikin jokaiselle läsnä olleelle vaikuttajalle.
Maitreya on jatkanut ilmestymistensä sarjaa ja ilmestyessään eripuolilla maailmaa hän on avannut joitakin päiviä tyhjästä ilmestymistensä jälkeen parantavia lähteitä, joka kumpuavat syvältä maan uumenista ja jotka kuulemma syvällä maansisällä olevat henkiolennot lataavat parantavalla voimalla. Laboratoriokokeissa Maitreyan avaamien lähteiden veden on todettu olleen kevyempää kuin tavallinen vesi ja ”magnetisoitunutta”. Maitreya jatkaa ilmestymisiään ympäri maapallon ja pääasiallisesti hän ilmestyy ns. vanhauskoisten ja fundamentalisti uskovien keskuuteen.
Hänen tarkoituksensa on Benjamin Cremen mukaan, heidän pehmittäminen ja se että he rupeaisivat ajattelemaan, että ehkä Maitreya ei olekaan Antikristus, ja rakkaus ja rauha suvaitsevaisuus ja jakaminen valloittaisi heidät ja he ottaisivat Hänet vastaan kun hänen ”Julistuksen päivänsä koittaa” (Day of the Declaration) (2.Tess.2). Tuolloin Maitreya paljastetaan Cremen mukaan koko maailmalle, maailmanlaajuisen satelliitti tv-järjestelmän kautta yhtäaikaisesti, niin että kaikkialla ympäri maapallon Maitreyan kasvot puhuvat televisiossa ja Ihmiset kuulevat päänsä sisällä telepaattisesti Maitreyan puheen heidän omalla kielellään sekä taivaalla suurena kolmiulotteisena Maitreyan kuvana joka puhuu jokaiselle telepaattisesti heidän omalla kielellään. Sitten Maitreyaa saadaan haastatella ja hän tulee aloittamaan julkinen ilmestymistensä sarjan parantaen sairaita ja antaen vettä janoisille ja jakaen ruokaa nälkäisille sekä maata. Siitä alkaa Maitreyan julkinen missio ja siihen kuulu kuulemma myös ihmisten vieminen julkisiin joukkovihkimyksiin joita tullaan järjestämään erilaisissa tiloissa ja halleissa ja esim. kirkkorakennuksissa.
2. Väärän profeetan henkilöllisyys paljastuu.
Maitreyan eli laittoman ja I pedon rinnalla oleva uskonnollinen ihmeidentekijä on nimenomaisesti juuri se II peto joka nousee maasta eli Israelista. Vääräprofeetta käyttää siis nimeä ”Mestari Jessus” ja saattaa esiintyä Torinon Käärinliinan miestä muistuttavana tai sen verijälkien kloonina, pyrkien uskottelemaan olevansa muka Raamatun Jeesus Nasaretilainen. Ei ihme, että Vatikaani omii Jeesuksen Käärinliinan itselleen ja kontrolloi sen tarkempaa tutkimista! Mestari Jeesus nimien vääräprofeetta näyttää kuin karitsalta ja sillä kuin karitsan sarvet eli se käyttää kuin Jeesuksen valtaa ja pyrkii hallitsemaan ihmisiä ohjaten heitä teurastajan luo, suoraan mestauslavalle hoippuen. Tämä vääräprofetta asustaa nyt Roomassa ja Vatikaanin kardinaaleista jotkut tietävät hänen olemisensa jo maailmassa kuin myös Rooman Paavikin Vatikaanissa ja Maitreya on ilmestynyt myös Vatikaanissa tyhjästä ja jotkut sanovat, että jopa Paaville itselleen. Selvää on että Paavi on tietoinen Maitreyasta (mies valkoisessa turbaanissa) ja ”Mestari Jeesus” nimisestä Maitreyan profeetasta ( mies sinisessä turbaanissa). Katso muslimien käsitys mahdista ja hänen profeetastaan ja heidän ilmestymisestään muslimien mukaan lopunaikana. Vääräprofeetta Roomassa tunnetaan myös nimellä Sananda ja jotkut tuntevat hänet jopa nimellä Jesus. Onko niin, että tämä ”Mestari Jeesus” niminen valheprofeetta onkin seuraava Paavi ja valmistaa maailmaa Maitreya antikristuksen vastaanottamiseen? Tai sitten välissä on vielä joku korvike Paavi joka pidättäjän lähdettyä korvataan pikaisesti väärällä profeetalla jonka on määrä II petona hallita yhtä maailmanjärjestystä Roomasta Vatikaanin valtaistuimelta käsin, koroittaen maailmalle I petoa joka nousee merestä ja on pakana vaikkakin uskotelee kenties olevansa juutalainen.
”Maitreya” Antikristus, laiton on ennustanut monia asioita ja monet niistä ovat myös toteutuneet ja miksi eivät olisi, sillä hänhän on Illuminaatti ( Suuri Valkoinen Veljeskunta, engl. Great White Brotherhood) nimisen salaseuran odottama vastakristus ja korkein johtaja, Ilmavaltojen Prinssi avaruusveljineen ja maahan saapuvine mestareineen joiden kanssa hänen on määrä hallita yhtä maailmanuskontoa ja yhtä maailmanhallitusta. Illuminaatit ovat maailman ns. varjohallitus ja heidän valtansa ylitse maanjohtajien ja talouden on miltei rajaton. He ovat suvuittain kulkevien Luciferististen verisiteiden omaavia okkultisteja ja noitia ja esoteerikkoja ja Luciferin palvojia joilla on suunnaton vaikutusvalta ja rahaa kuin roskaa.
pedon ennustuksia ja huomionarvoista on se, että hän ennustaa maailmanlaajuisen talousromahduksen tulemisen jonka on määrä alkaa Japanista. Raamattu paljastaa, että Antikristus perustaa maailmanlaajuisen merkkijärjestelmän pedon nimineen ja pedonlukuineen ja käteinen raha hylätään ja raha menettää arvonsa ja ihmiset viskaavat kultansa kaduille. Peto perustaa ihmisten avulla sähköisen elektronisen rahajärjestelmän mikro/biosiruineen ja niiden avulla vain voi ostaa ja myydä ja se joka ei hyväksy mikro/biosirua joka sisältää pedon nimen MAITREYA tai METTIIA tai sen nimen luvun 666 / 600606 oikeaan käteensä ja otsaansa yhteyteen aivojen kanssa, ja kumarra pedon kuvaa, menettää oikeutensa ostaa ja myydä ja saada työtä ja elää ihmisarvoista elämää ja saada perustarpeet ja perus terveydenhoito jne. (Ilm.13,14).
Tässä on linkki jossa on antikristus maitreyan ja "mestari jeesuksen" valheprofeetan kuva, myös muita illuminati joukossa olevia henkilöitä.
http://www.free-webspace.biz/heavenlyjerusalem/viisaudenmestarit.htm
Shia "sefu"
kaiken
2
240
Vastaukset
- vai sinulle, että
PÖH !
- tatuoitu on
Tatuoisin vaikka heti pedon luvun otsaani jollen enää koskaan kuulisi, lukisi tai törmäisi noin pehmeisiin juttuihin enää koskaan.
Lyön vaikka sieluni vetoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883