Suomen kommunistinen puolue (SKP) perustettiin Moskovassa 29.8.1918 Suomesta Venäjälle sisällissodan jälkeen paenneiden ja bolševikeiksi ryhtyneiden punaisten toimesta. SKP toimi Suomessa kiellettynä ja maanalaisena vuoteen 1944, jolloin se laillistettiin jatkosodan päätyttyä. 1980-luvun lopulla SKP ajautui konkurssiin ja se lakkautettiin 1990 Vasemmistoliiton perustamisen yhteydessä.
SKP:n päätöksenteosta vastasivat pienet piirit johdossa eikä puolueessa käyty periaatteellisia keskusteluja.
Puolue kuitenkin pysyi muodollisen yhtenäisenä eikä vähiten neuvostoliittolaisten tovereiden painostuksen ansiosta. Molemmat osapuolet katsoivat yhtenäisen puolueen hyödyt suuremmiksi kuin hajoamisen ja äärilaidat pistettiin kuriin. Alkuvuodesta 1970 solmittiin ns. osapuolisopimus, jolla oppositiolle taattiin edustus SKP:n johtavissa elimissä.
Taisto Sinisalosta tehtiin toinen varapuheenjohtaja, mikä vahvisti tämän asemaa opposition keulahahmona.
Oppositio nimettiin taistolaisiksi sen saatua liittolaisikseen tuoreita voimia opiskelijaliikkeestä ja kulttuurialalta.
1980-luvulle tultaessa puolueessa alettiin yhä enemmän kyllästyä keskinäiseen riitelyyn. Enemmistön ja opposition omat sisäiset välienselvittelyt kärjistyivät. Osa enemmistöstä halusi päästä kiistassa ratkaisuun erottamalla koko opposition.
Vaikeuksia puolue ei kuitenkaan kyennyt voittamaan. Median kestosuosikkina riitojensa takia ollut SKP joutui uudelleen pyörityksen kohteeksi taloussekoilujensa johdosta. Puolueen taloudenhoitaja oli puheenjohtajan luottamuksella sijoittanut mm. ravihevosiin onnistuen aiheuttamaan 35 miljoonan tappiot ja SKP:n konkurssin. Puolueen taloudellinen tila oli huonontunut jo aiemmin osan NKP:n "lehdistötuesta" siirryttyä SKPy:lle. Katastrofin seurauksena menetettiin paljon arvokasta työväenliikkeen omaisuutta ja puheenjohtaja Aalto teki tarvittavat johtopäätökset. Jarmo Wahlström valittiin uudeksi puheenjohtajaksi 1988.
Puolueen vaikeuksien kulminoituessa 1980-luvun lopussa alkoi ajatus SKP:n ja SKDL:n yhdistämisestä elää uudelleen. Päällekkäisyyksistä haluttiin eroon ja Itä-Euroopan mullistukset vihjasivat aloittamisen uudelta pohjalta olevan kokeilemisen arvoinen suunta. 1990 SKP, SKDL ja SNDL yhdistyivät Vasemmistoliitoksi, johon mukaan tuli myös entinen oppositio, monien edelleen epäillen näiden tarkoitusperien vilpittömyyttä.
Nyt enimmäkseen, Opiskelijoiden ja Kulttuuriväen Puolue, jota Taistolaiset johtaa, käytetään työtätekeviä hyväksi. Härskisti vain ollaan mukamas työtäteviä auttamassa.
Opiskelijoiden ja Kulttuuriväen
8
315
Vastaukset
- mutta
" sisällissodan "
Se oli vapaussota, rääsyläispunikkiluuseri.- juuri
Vapaus sota.
Muten, Alto meni puheen johtaja kautensa jälkeen heti Portugaliin asumaan
Arvata voi kenenhän rahoilla?
Vieläköhän tällä tyylillä toimii kirjanpito, eli joku aina tuhjentää porsaan - perssujen
juuri kirjoitti:
Vapaus sota.
Muten, Alto meni puheen johtaja kautensa jälkeen heti Portugaliin asumaan
Arvata voi kenenhän rahoilla?
Vieläköhän tällä tyylillä toimii kirjanpito, eli joku aina tuhjentää porsaanBacman,kirjanpidon ohi!
- Matilaine
miul Siu vappaussovast jottai! Esmerkiks kui monta sakemannii tul kuhtumata tai jottai...!
- toinen.
Matilaine kirjoitti:
miul Siu vappaussovast jottai! Esmerkiks kui monta sakemannii tul kuhtumata tai jottai...!
Historiaa helpompi katsoa taaksepäin.
Minkälaista olisikaan ollut kommunismi ikeen alla. Vaikka NL olikin auttavinaan, kuitenkin siellä oli tapana maanpetturit lyhentää päänmitalla, vaikka olisikin Suomesta tulleet
He eivät kaikesta huolimatta hyväksyneet maansa pettäjiä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. mm Suomen varjohallitus Moskovassa, ainakin siinävaiheessa saivat päänsä pitää.
Edelleenhän näitä ihannoijia Taistolais porukoissa, jopa Eduskunnassakin vielä muutamia, eli ihme sekin, vielä kehtaavat suutaan aukoa ja viisastella siellä - xtwink
toinen. kirjoitti:
Historiaa helpompi katsoa taaksepäin.
Minkälaista olisikaan ollut kommunismi ikeen alla. Vaikka NL olikin auttavinaan, kuitenkin siellä oli tapana maanpetturit lyhentää päänmitalla, vaikka olisikin Suomesta tulleet
He eivät kaikesta huolimatta hyväksyneet maansa pettäjiä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. mm Suomen varjohallitus Moskovassa, ainakin siinävaiheessa saivat päänsä pitää.
Edelleenhän näitä ihannoijia Taistolais porukoissa, jopa Eduskunnassakin vielä muutamia, eli ihme sekin, vielä kehtaavat suutaan aukoa ja viisastella sielläSuomen valtion alueella elävät suomen kansalaiset ovat suomen lakien ja asetusten mukaan perustuslain suojaamia.
Syntyperäisiä suomen kansalaisia ei voi pakottaa käännytysohjelmin kulttien jäseniksi, parisuhteeseen tai muuttamaan sukupuoli-identiteettiään.
Suomessa ei ole lakia, jonka mukaan seksiä harrastettaisiin kellonaikojen mukaan.
Jos suomen valtion alueelta välitettäisiin esim. satelliittisignaalien avulla kuvaa televisioihin toisten yksityiselämän alueelta ja koskien myös suomen kansalaisia, jotka ovat saattaneet nähdä kuvaa tirkistelytelevisiokanavan ohjelmasta, missä ei ole tehty mitään sopimuksia korvauksista uhrien eli kohteiden kanssa, kun kuvattavat ovat olleet tietämättömiä heidän yksityisyyttään loukkaavasta törkeästä hyväksikäytöstä, kuten esim. perustuslakimme suojaamilta alueilta välitetystä kuvasignaalista,- tulisi suomen ulkoministeriön työntekijöiden ulkomailla puuttua asiaan,
tekemällä virallisen kyselyn ja selvityspyynnön,kyseisten valtioiden viranomaisille, mutta myös rikoksen julkitulo saattaisi myös suomen sisäministeriön todella huonoon valoon, voisi suorastaan olettaa tälläisen tapauksen tultua ja tulee myös julkisuuteen, tiputtavan syyllisten päitä.
- diktatuuripuolue
STASILAISET TOIMIVAT VAIHTOEHTOKULTTUUREJA VASTAAN JA TODELLA HÄRSKISTI
Suomessa jäi kiinni Stasi-vakooja Boris. Hän kirjoittelee
nykyään KULTTUURIVIHKOIHIN, taistolaisten pää-äänenkannattajaan.
Stasi pyrki tuhoamaan
- itä-Saksan vihreän liikkeen
- itä-Saksan vastakulttuurin
- itä-Saksan ympäristösuojelijat
- itä-Saksan rauhanpuolustajat
ja Stasi-vakooja SKDL:ssä vas.liitossa TIETENKIN AUTTOI ULBRICHT-HONECKER-HALLITUSTA TUHOAMAAN NÄMÄ LIIKKEET.
Suomen rauhanpuolustajat vastakulttuurit ja muut taistolaiset tietenkin tukevat ja lukevat Stasi-vakoilijaa, heidän liikkettään vastaan hyökkääjää.- puna-armeijan sätkynuket
Virkoja saamattomat taistolaiset ovat oikeastaan uhreja,
koko ikänsä hullua liikettä tukenutta joukkoa,
mutta ei niitä sääliäkään voi, koska ne rakensivat valtansa puna-armeijaan.
Puna-armeija rääkkäsi ihmisiä ja puolusti ihmisten oikeutta elää loassa ja saastassa hampaattomana ja maalaamattomissa taloissa, joiden välissä kulki kurainan ja murainen tie Röhön rantaan,
mutta Suomessa taistolaiset elivät leveästi ja haukkuivat markkinataloutta.
Mutta nyt on porukka kutistunut koska puna-armeija on hävinnyt. Ja ne taistolaiset, joilla ei ole valtion suojatyöpaikkaa tai kunnallista,
ovat todella kusessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216720Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235387- 1152548
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152019Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361751Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111978- 59944
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28850Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43848