Katkeroitumisen syyt/syylliset..

Olen kohdannut vaikeuksia laidasta laitaan ja ennen kuin Jumalan tahto tuli minulle tutuksi, ne vaikeudet meinasivat välillä hukuttaa minut.
Sanaan tutustumalla ja kun Pyhä Henki on oppaana, olen muuttunut täysin. Vaikeuksia tulee, mutta ne myös menevät, minun niihin jäämättä kiinni.
Luovutan kaikki vaikeudet, joita en itse kykene hoitamaan Jeesukselle ja kaikki on totisesti tullut voitetuksi.

Lähimmäiset saattavat toki yhäkin joskus vaikkapa loukata, mutta en anna heidän loukkauksensa jäädä minuun, vaan annan heille anteeksi, vaikka eivät edes pyytäisi ja näin pysyn täysin vapaana.

Ennen vanhaa jäin päässäni pyörittämään toisten loukkauksia ja ne masensivat, mutta silloin en vielä ymmärtänyt sitä, että mitä tahansa ohjeita Jumala on meille antanut, ne ovat totisesti meidän parhaaksemme.

Uskonyhteisöni on niin hyvä, että sieltä ei ole kertaakaan tullut loukkauksia.

Tämä on tosi, mutta kerron sen "leikatusti"

Kuuluin erääseen seurakuntaan jonka uusi nuori pastori ei oikein pitänyt minusta, joten siellä alkoi tapahtua isoja asioita jotka eivät kuulu kristilliseen elämään. Esim valehtelu ja mustamaalaaminen.
Otin todella suuret kiekat, kun minua ei kuunneltu, vaan nuori pastori oli aina oikeessa (olihan hän sentään lukenut ja koulutettu mies)

No! Tuli sitten semmoinen sisäpiirin kokous, johon kutsuttiin vain tämä nuori pastori pari vanhemmiston jäsentä ja minut vaimoni kera.

Palaveri alkoi suoranaisella haukkumisella minua kohtaan, joten nousin vähän aikaa mussutusta kuunneltuani ylös jakkaralta ja sanoin parikymmentä valittua sanaa hyvin kovalla äänellä ja löin nykilläni pöytään niin, että siinä on kuulemma vielä tänäkin päivänä muistot minusta.

Sitten lähdin talsimaan pois siitä palaverista, mutta tämä nuori pastori käveli perässäni solvaten ja alentaen minua, niin käännyin ympäri ja sanoin, että tämä saisi turpaansa kohta jos ei ymmärrä lopettaa ajoissa (noin ei saa toimia!)

Paiskasin seurakunnan oven kiinni perässäni ja huusin koko sydämestäni Jumalan puoleen, että miksi minun kohdallani näin ja vielä vaimoni nähden. Huusin kovaa, mutta yhtäkkiä käsittämätön rauha tuli ylleni. Kävelin kotiin yksin, mutta tyytyväisenä. Valitettavasti vaimoni oli jäänyt sinne palaveriin itkemään. Se oli ainut asia mikä harmitti, mutta huomasin, että en ole vihainen tai katkera tätä pastoria tai seurakuntaa kohtaan millään tavalla.
Koin hyvin voimakkaasti asian niin, että olin sanonut sen, mikä piti esille ja valoon tuodakkin.
Seuraavana päivänä kutsuin vanhemmiston koolle ja pyysin itkien anteeksi heiltä kaikilta käytöstäni. Silloin eräs vanhin vanhemmiston jäsen sanoi, että heillä on paljon opeteltavaa Tonilta. Putosin melkein kyyneleitteni kanssa polvilleni lattialle.

2kk tapahtuneen jälkeen nuori pastori kärähti suurista asioista kiinni, joista olin varoittanut vanhemmistoa monta kertaa. Tämä pastori sai kenkää ja kuukausi sen jälkeen vasta minulta pyydettiin anteeksi.

En tiedä kerroinko ollenkaan sitä mitä halusit tai tarvitsit kuulla, mutta tuommoinen tarina opetti minut nöyrtymään joka tilassa ja pyytämään anteeksi, vaikka en olisi se suurin vääryyden tekijä. Jos teen jossain vähänkin väärin, niin tahdon pyytää anteeksi ja jatkaa sisarten, veljien ja Jumalan kanssa samaan suuntaan ilman katkeruutta tai vihaa.

Elkää tehkö niin kuin minä tein! Järkeäkin on lupa käyttää ja Jumalan antama viisaus on kultaakin kalliimpi lahja!

omalla tapauksellani, koska asian selvittelyssä tuntuu olevan pieniä vaikeuksia, johtuen osittain varattomuudestani sekä ajan puutteesta.

Aloitan nyt maanantaina Pohjanlahden Merilaitoksella väylänhoitajan työn, joka kestää 6 kk, että se kyllä tasapainottaa talouspuolen. Ja kun heinäkuussa on 2 vk:n kesäloma, niin sen loman aikana tämä ongelma-asia ehkä tulee hoidettua.

Tässä on vaan ongelmana se, että tämä uskonveljeni, joka on myös vanhimmistoveli, on nyt katkeroitunut jostain syystä minuun.

Kun kuuluin aikoinani -95 hänen seurakuntaansa, niin hän alkoi jatkuvasti 'syyttelemään' minua riettaista taka-ajatuksista ja kyselemään aivan viikottain ja jopa rukousalttarillakin, että 'joko sinä oot päässy niistä'. Ja kun sitten lopulta suivaannuin siihen, niin kirjoitin hänelle ja kerroin, että kyllä hänen itsensä on nyt syytä päästä itse niistä ajatuksista, ja että turha hänen on jatkuvasti räkättää siitä minulle.
No asia puhuttiin sitten ISOLLA ÄÄNELLÄ hänen kodissaan selväksi, ja luulin, että asiat tulivat todella selviksi, koskapa hän esitti myöhemmin pahoittelunsa asiasta.
Mutta nyt, kun olin n. vuosi sitten koulussa Ruotsissa ja laitoin sieltä textiviestin hänelle, niin 'sama laulu', kuin -95 vuodellakin, alkoi taas..

En sitten tiedä kuinka paljon asiaan vaikuttaa se, että mie olen tavallaan hänelle 2000 mummon markkaa velkaa.

Ja siksi mie kysyin tästä asiasta, että osaisin menetellä asiassa oikein.
Ajattelen meinaan hoitaa asiat hänen seurakunnassaan mahdollisen kokouksen jälkipuinnilla, koska todistavat sovittelijat asiassa ovat paikalla. Tosin srk:ssa vallitsee ehkä mahdollisesti jonkinlainen puoluehenki, mutta Jumalan rakkaus vaikuttaa asiaan niin, että asiat pysyvät meitä kaikkia miellyttävällä keskustelulinjalla.. Toivottavasti.. ;)

Ihmissuhdeongelmia on minunkin elämään mahtunut jonkin verran. En itse ole mikään enkeli ja sosiaalisesti aika kehno, joten siksi kai joudun joskus tilanteisiin, jossa kemiat törmäävät.
Pyrin pitämään sen mielen, että pyydän anteeksi, jos olen tehnyt tai sanonut jotain väärin. Ei se helppoa ole, mutta sitä kautta saa vapauden ja helpotuksen.

Toinen juttu tietysti on anteeksiantaminen. Jos vähänkin minulla tulee katkeria tai muuten vaan negatiivisia ajatuksia jotakuta ihmistä kohtaan, koitan mielessäni antaa anteeksi. Sekään ei ole helppoa, mutta kylmän viileesti vaan kun antaa, niin joskus ne tunteetkin siihen yhtyy. Tahto on se tärkein elementti.

Kolmas pointti on siunaaminen. Siinäkin on tärkeätä tehdä se ilman, että odottaa sitä oikeata tunnetta. Siunaan niitä, joiden kanssa on hankalaa, koska Raamattu niin kehottaa.

Tämmöistä tuli mieleen. Jeesuksen siunausta sinulle!