Mitä ihmeen hyötyä sunnuntaiaukiolosta

A.Vaisanen

Jostain syystä nyt ajetaan sellaista että kaupat olisivat auki sunnuntaisin. Siitä ei ole mitään muuta kuin haittaa, koko kansantaloudelle. Kaupassa maksetaan kaksinkertaiset palkat sunnuntaisin, eli kaupalle palkkakustannusten nousu olisi luokkaa 15%, ja kun palkat ovat suuri osa kaupan kokonaiskustannuksia, niin vähittäiskaupan kustannukset nousisivat 5 - 10%. Eli jotta katteet pysyisivät niin vaikutus hintoihin olisi jopa prosentin luokkaa - siis suurinpaan osaan kaikesta ostamastamme. Onko kansa valmis maksamaan sunnuntaiaukiolosta itse asiassa noin prosentin koko tuloistaan?

Koko sunnuntai-aukioloidea lienee vain suurempien ketjujen yritys ajaa pienet ahtaammalle. Sen kannattajat menevät halpaan! Siitä ei ole mitään etua yhteiskunnalle että suuremmilla kokonaiskustannuksilla saadaan myytyä ihmisille sama määrä tavaraa kuin ennenkin.

Tämän luulisi kolahtavan keskustalaisiinkin sillä siinä ajaetaan nimenomaan maaseudun pieniä kauppoja entistä ahtaammalle.

4

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • auki sunnuntaina

      Maaseudun kaupat (haja-asutusalueella) ovat olleet auki iät ja ajat myös sunnuntaisin. Nyt kun myös taajamien kaupat saavat olla auki, kyläkaupat joutuvat ahtaalle.

    • ahti

      Olen kyllä sitä mieltä, että tarkoituksensa on pyhälläkin. Pitäisi olla esimerkiksi perheille pyhäisin muutakin yhdessäoloaikaa kuin shoppailua.

      Toisaalta, maaseudun kauppoja on kyllä nykyään jo teodella vähän, ja niiden kurjistajina toimivat joka tapauksessa huoltoasemat, jotka ovat nykyään kalja- ja elintarvikemyymälöitä.

    • Yksi Suomalainen

      Perheiden yhdessäolo kärsii sunnuntai aukiolosta, koska suurin osa palvelualojen (päivittäistavarakauppa) työntekijöistä on naisia ja monet äitejä. Jos isä tekee vuorotyötä, tai päivätyötä ja lapset ovat koulussa tai hoidossa, on perinteisesti äideillä ollut ainakin yksi päivä mahdollista pitää vapaata, nimittäin sunnuntai. Ei ole mitään perusteltua syytä siihen, että kauppojen pitäisi olla sunnuntaisin auki. Näkisin tämänkin suunnitelman osittain tarkoituksenmukaisena hyökkäyksenä perheitä vastaan ja yhteiskuntamme tuhoamiseksi. Perheiden kuuluisi olla yhdessä. Mitä hyötyä on saada lapsia, jos vanhemmille ei anneta mahdollisuutta heitä itse kasvattaa. Jokaisella Suomalaisella on varmasti jääkaappi, missä voi sunnuntain ja maanantain einekset säilyttää syöntikelpoisina.

      Lisäksi pitää muistaa pyhittää lepopäivä. Kristitylle tämä merkitsee evankeliumin tutkimista.

    • Jaba_43

      Älä sinä yritä olla kauppias ja kauppiaan asiakas samaan aikaan, kun et ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16685
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5370
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2545
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2010
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1742
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      975
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      941
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      849
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      843
    Aihe