Millainen olikaan meidän Herramme Jeesus Kristus maanpäällä toimiessaan. Mitä teki ja mitä sanoi ja mitä opetti.
Moniko muistaa ajatella, että Hän Jumala tuli ihmiseksi, jotta synti lihassa tulisi tuomituksi ristintyön kautta.
Moniko muistaa, että Jeesus jätti Jumaluuden Isän luokse ja otti orjan muodon. Hänellä ei itsellään ollut valtaa enempää kuin ihmisillä yleensä, vaan ihmeteot Hän teki Isän vallalla ja voimalla. Hänellä oli meihin nähden yksi suuri etu, Hän oli perisynnitön ja siksi Hän sai aloittaa ns. puhtaalta pöydältä.
Hän oli kaikessa kuuliainen Isän tahdolle ja sen takia mekin saamme tuntea Jumalan, koska me tunnemme Hänen Poikansa.
Hän ei tullut tuomitsemaan vaan vapauttamaan ja parantamaan. Syntisten kanssa Hän istui aterioimassa ja nämä itsensä hyviksi tehneet, kirjanoppineet ja fariseukset olivat siitä Häntä kärkkäästi tuomitsemassa.
Hänellä ei ollut suureksi tehtyä raamatunlause koteloa, vaan Hän tilanteen tullen Pyhän Hengen muistuttamana saattoi muistuttaa VT:n profetioista, mutta ei koskaan Hän Sanalla ketään lyönyt, mutta lohdutti kyllä.
Hän ei lainalaisesti noudattanut sapattia, vaan jopa paransi sapattina ja siitähän häntä jälleen tuomittiin.
Hän oli todella vapaa ja rakastava ja säälivä. Hän kulki ihmisenä ihmisten joukossa ja joutui välillä lymyämään ja menemään piiloon lepäämään koska Hänkin väsyi.
Hän sieti kaikki pilkat ja ivat ja harvoinpa Hän kävi itseään puolustamaan, mielummin oli hiljaa ja vetäytyi poissa pilkkaajien luota.
Se, että Hän ei suostunut tuomitsemaan, ei syntistä naista kummemmin kuin muitakaan ihmisiä, sai kirjaoppineet ja fariseukset pitämään itseään niin tavattoman hyvinä, koska "he eivät olleet syntisiä ja sen takia tuomitsivat kaikkia, jotka eivät heitä miellyttäneet."
Jeesus armahti aina. Vaikka Hän vihastuikin, niin se vihastus oli oikeuden mukaista ja siinäkin oli armo mukana.
Taivaaseen paluunsa jälkeen Hän, meidän Herramme on jälleen Jumala ja Hän rakastaa meitä ja ymmärtää meitä, koska Hän on itse ollut kaikessa kiusattu. Siksipä Hän siirtää heti jokaisen omansa uudesti syntymisen jälkeen Jumalan valtakuntaan turvaan. Pyhä Henki lasketaan heihin, jotka todella uskovat Jumalan ainoa Pojan nimeen ja Jumalan valtakunta koostuu heistä joissa Jumalan Henki on.
Ihminen ei tule maanpäällä ikinä täydelliseksi, mutta hän saa kohottaa katseensa täydellisyyttä kohden ja siitä hän saa itseensä Jumalan voiman ja kehittyy pikkuhiljaa sen kuvan kaltaiseksi joka on Jumalasta.
Millainen on
4
176
Vastaukset
- MIKAEL
TÄYTTÄ ASIAA ALUSTA LOPPUUN! KIITOS TÄSTÄ!
- Just a mirrow
Kirjoitat:
"Jeesus jätti Jumaluuden Isän luokse "
Toisin sanoen toteat, ettei Jeesus ollut Jumala!
Toisin sanoen tunnustat yksin Isän olleen Jumalan!
Olen kanssasi täysin samaa mieltä siinä, ettei Jeesus ollut Jumala!
Sinä ja minä olemme siinä siis samaa mieltä, että ei ole oikeutettua väittää Jeesuksen olleen Jumala ja että on jumalatonta kenenkään väittää toista, meitä, sinua ja minua vastaan!
Kirjoitat:
"Hän oli perisynnitön"
Markuksen evankeliumi:
1:4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.
1:9 Ja niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa.
Kirjoitat:
"Taivaaseen paluunsa jälkeen Hän, meidän Herramme on jälleen Jumala "
"on jälleen Jumala"
"jälleen Jumala"
Mitä oppia ja järkeilyä se tuo on?
Joko Jumala on AINA=JOKA HETKI Jumala tai sitten ei ole sitä koskaan!
Notkuvatko polvesi nosturinkuski Pirjeri Ryynäsen edessä?
Jeesus ei siis ollut Jumala ennen taivaaseen astumistaan vaan hänestä TULI JUMALA taivaaseen astumisensa hetkellä/jälkeen!
Ihmiset ovat vilkkaita mielikuvitukseltaan ja aina pitää olla keksimässä ja selittelemässä kaikkea ymmärrettäväksi itselleen!
Jos kirjoittaisit kirjoiksi kaiken järkeilemäsi/keksimäsi mielikuvitustuotteesi Jeesuksesta, niin luulen,etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat!
Johanneksen evankeliumi:
21:25 On paljon muutakin, mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.- SINÄ HARHAILET
Jeesus oli Jumala ennen ihmiseksi tuloaan ja Hän on Jumala taivaaseen astumisensa jälkeen, jälleen. Hän vain kävi sovittamassa ihmiset Itsensä kanssa.
Jeesus sanoi Johannekselle, että salli nyt tämä ja tarkoitti, että koska Hän meni kasteelle, teki Hän sen esimerkin vuoksi, eikä minkään muun vuoksi.
Sinä et tunne Uutta Testamenttia, ehkä Vanhaa Testamenttia tunnetkin, mutta uusi on sinulta piilotettuna. Rukoile, että saat armon tutustua Jeesukseen, joka on todella aina ollut ja tulee aina olemaan Jumala, sitä aikaa lukuunottamatta, jonka Hän meidän tähtemme oli ihmismuodossa, eli orjan muodossa.
Mieti itse mikä sinua harhauttaa, sillä harha on vakavaa laatua.
- TOTTA!
Olen ollut Pyhällä Hengellä täytetty yli kaksikymmentä vuotta ja silti yhä edelleen toisinaan ihmettelen Jeesuksen uskollisuutta ja kärsivällisyyttä kanssani.
Hän on aina sama, niin oli eilen ja tänään ja varmasti tulevaisuudessakin, Hänessä ei ole vaihtelujen varjoja, ne varjot ovat meissä ihmisissä.
En ole vieläkään kasvanut täydelliseksi ja siksipä olen mikä olen, mutta Jeesus on sama ja minä elän armosta Hänen ruumiinsa jäsenenä.
On aikoja, jolloin ajattelisin, että en ansaitse rakkautta, mutta olen aina huomannut, että silloin se rakkaus vasta tuleekin minulle, juuri silloin, kun itse ajattelen, että rakkaus ei tälläiselle kuulu.
Tämä rakkaus, joka tulee Jumalalta on aivan eri, kuin se rakkaus, johon me ihmisenä kykenemme. Tässä rakkaudessa kohde on aina rakkauden arvoinen, mutta ihmisrakkaus odottaa kohteen olevan rakkauden arvoisen.
Jumalan rakkaus on niin pyhää ja pysyvää, että me emme voi sitä murtaa, emmekä muuttaa ja se rakkaus muuttaa vain meitä, ei voi olla muuttumatta tuollaisen rakkauden edessä. Kunnioitus kasvaa Jumalaa kohtaan ja vapaudessa haluaa rakastaa Häntä enemmän ja haluaa osoittaa sitä Hänelle.
Näihin kahteenkymmeneen elämäni uuteen aikaan ja elämään sisältyy paljon asioita ja tapahtumia, mutta pääasiallisin tunne on rauha. Siis, kun Jeesus lähtiessään takaisin taivaaseen lupasi jättää meille rauhan, on se totta ja kun Hän lupasi lähettää Isän luota Pyhän Hengen, on se totta.
Kaikki mitä Uusi Testamentti meille lupaa on totisesti uudesti syntyneiden kohdalla toteutunut ja toteutuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h352875Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062671Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv302385Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.491904Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141513- 321473
- 271389
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1021203- 1771183
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.711025