Kokoomuksen pj Katainen kertoi sanomalehtihaastattelussa, että hänen mielestänsä presidentiltä pitäisi viedä loputkin rippeet vallasta. Presidentti keskittyisi pelkästään edustuksellisiin tehtäviin ja presidentin valitsisi eduskunta.
Olen täysin samaa mieltä. Moinenhan tekisi Suomesta normaalin parlamentaarisen tasavallan Euroopassa. Suomen nykyinen kompromissiperustuslaki on muutenkin osoittanut toimimattomuutensa. Silloin kun presidentin valtaa korostettiin, tulkinnoille ei jäänyt varaa, nykyisin on jatkuvasti jos jonkinlaista kiistaa kenenkä toimivaltaan kuuluu mikin asia.
Hallitusjärjestelmän tulisi olla mahdollisimman selkeä ja joustava. Mielestäni Suomessa ollaan kypsiä siirtymään normaliin parlamentarismiin, jossa hallitus hallitsee ja tekee mitä haluaa niin kauan kuin sillä on eduskunnan luottamus takanaan.
Valitettavasti vain kansa on asiasta eri mieltä. Kansa on edelleen kuin pikkulapsia, jotka tarvitsevat
Katainen veisi vallan
10
231
Vastaukset
- J_Julistaja
Ikävä kyllä Tarja Halosesta ei ole hoitamaan noita edustuksellia tehtäviäkään. Muistamme toki törkeän ja rahvaanomaisen pukeutumisen esimerkiksi Ateenan olympialaisissa sekä lapsellisen hihittelyn Lennart Meren hautajaisissa.
- capt. cöpenick.
Presidentti on maan korkein viranhaltija - sinä vai avohoitopotilas. Pure jenkki "mr hintman-1!
c.c
- presidentin - wau!
Sepäs olisi pelastus, kun nyt puuhataan 16-vuotiaillekin äänestysoikeutta, jottei niiden tarvitsisi niin riehua polttopulloineen. Jo nyt pressanvaali muistutti liiaksi idols-kilpailua. Muutenkaan, sorry nyt vaan, tavallisella kansalla ei ole älliä ja tarpeeksi tietoa näin vaativaan valintaan. Pätevä ja sopivin on saanut väistyä pelkän populistin tieltä maan häviöksi ja kenties tuhoksikin. Tämä on mielipide, joten köpenkin on turha kannattajineen repiä sairaita pelihousujaan tämän takia.
- tuulikauno
näyttää olevan pönttö sekaisin. Muista kansa on kansa. Kansa pitää saada mukaan, oli uudistus, miten tärkeä tahansa. Politikkojen on sovittava ennen seuraavia presidentinvaaleja tulevan presidentin valtaoikeuksista, niin miksi, koska ehdokkaitten tulee tietää mihin tehtävään he ovat antaneet suostumuksensa. Toivon, että tulemme saamaan vaaleissa presidentin, joka on meidän näköinen. Käytyihin vaaleihin ja nykyisen presidentin valintaan meillä ei ole nyt enää mitään mahdollisuutta vaikuttaa. Tämä on tosi sanoi Tapio Rautavaara.
- seuraava presidentti?
"Toivon, että tulemme saamaan vaaleissa presidentin, joka on meidän näköinen."
Jotta olisi meidän kaikkien näköinen, sillä pitäisi olla pari miljoonaa päätä ja silloinhan se olisi tosi hirviö :D:D:D - Josseri
Tuohon minä sanoisin siten, että mikäli Suomessa oltaisiin jo v1919 kun ensimmäinen perustuslaki säädettiin, päädytty parlamentaariseen malliin, nin tänä päivänä ei kukaan itkisi minkään "maan isän" perään. Olisi täysin luonnollinen asia, että pääministeri ja hallitus johtaisivat eduskunnan luottamuksella.
Presidenttivetoinen perustuslaki on muuttanut suomalaisten käsitykset haitallisempaan suuntaan. - tuulikauno
Josseri kirjoitti:
Tuohon minä sanoisin siten, että mikäli Suomessa oltaisiin jo v1919 kun ensimmäinen perustuslaki säädettiin, päädytty parlamentaariseen malliin, nin tänä päivänä ei kukaan itkisi minkään "maan isän" perään. Olisi täysin luonnollinen asia, että pääministeri ja hallitus johtaisivat eduskunnan luottamuksella.
Presidenttivetoinen perustuslaki on muuttanut suomalaisten käsitykset haitallisempaan suuntaan.vetkutat. Presidentin valtaoikeuksista päättää seuraavaksi valittut eduskunta, kansanedustajat, luotetaan heidän päätöskykyyn. On kuitenkin muistettava, että politiikasssa pelataan monenlaista peliä. klik, klik..
- oli kova
paikka, kun Sätkä-Salesta ei tullut presidenttiä.
- salapolttajasta pressa
Sätkä-Sale vastaan Vale-Jätkä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770