Vanhanen ratsastaa taas julkkiksella
Kepulle ja sen puheenjohtajille aate tai aatos ei koskaan ole niin pyhä ja puhdas, etteikö kuka hyvänsä julkkis voisi välittömästi, pystymetsästä reväistynä, toimia sen etuvartiona. Vaikka kepun uskomaton tarrautuminen valtaan, keinolla millä hyvänsä, naurattaa, kohtalaisen iso osa maalla -asuvista ja pieni osa taajamissa -asuvista lankeaa, valitettavasti, tuohon 7– päivää – nitkaan.
Kepu ja perussuomalaiset ovat samaa juurta, populisteja molemmat. Vennamon välirikko Kekkosen kanssa aiheutti maalaisliiton jakautumisen. Silloin ammoin molemmissa leireissä toimijat ja toimijoiden ajamien asioiden pääpaino oli kuitenkin asialinjalla, vaikka moraalinen taso oli Kekkosen pääministerivuosina päässyt jo pahasti tärviölle. Nykyäänhän molemmat kepu-leirit ratsastavat julkkiksilla. Karpelat, alatalot ja voe mahottomat (tuli toki Jäätteenmäen vanavedessä hänen muututtuaan statilaiseksi) takaavat mannisten ja hyssälöiden olemassaolon sivistyksen ytimessä. Tony Halme taas on perussuomalaisten (lue: Timo Soini) olemassaolon horjumaton peruskivi.
Kepun Vanhanen on saanut omalta likaisten temppujen osastoltaan vinkin: Itä-helsinkiläisten autonuorten äänet voivat olla liikuteltavissa. Halleluja!
Tanja vai Tony?
4
102
Vastaukset
- Eero anti
Demarit ovat hätääntyneet, kun porvarit yhdistyy.
- Jaba_43
>>Demarit ovat hätääntyneet, kun porvarit yhdistyy.
- Jaba_43
Älä unohda, että sama tauti "tv:stä tuttujen" nostamiseksi politiikkaan vaivaa keskustan ohella muitakin puolueita.
Salolainen on kokoomuksesta ensimmäinen esimerkki, jonka muistan. Myöhempiä ovat Eeva-Riitta Siitonen, Lasse Viren ja mikä tää blondi, Harkimon exä nyt onkaan...
demareissa taas on lista vanhoja tv-toimittajia. Seppo Tikkaa ei kukaan enää muista, mutta tää kouvolalainen, varapuheenjohtajanakin piipahtanut, mikä lie vesseli ei ole juuri sen kummempi kuin Jäätteenmäen siivellä eduskuntaan päässyt tyhjän radion toimittajakaan.
Edellä kirjoitetun perusteella esitän keskustan kautta toivomuksen kaikille puolueille:
Älkää sortuko siihen, että asetatte ehdokkaiksi iskelmälaulajien vaimoja ntai muitakaan tv:sta tuttuja, jos tunnettu pärstä on heidän ainoa etunsa.- individi
Sekoitat minusta asioita. Huippu-urheilijat, TV-toimittajat ja -kuuluttajat joutuvat julkisuuteen välineen tekniikan vuoksi, naama näkyy. He eivät siis pätevöidy poliitikoiksi myymällä kehoaan, poikaystäviään tai jotain uutta löytämäänsä uskontoa.
Urheilijat ovatkin mainioita potentiaalisia poliitikoita. He ovat tottuneet sitkeään puurtamiseen ja (joukkueurheilijat varsinkin) joutuvat sosiaalistumaan väkisinkinkin. Lisäksi urheilija tulee julkisuuteen suoritustensa kautta, ei siis pelkän olemassaolonsa kautta. Minusta huippusuorituksen tehnyt urheilija poliitikkona on arvokkaampi kuin keikistelevä malli. Känähän muistaa aina toistaa mainiota iskulausettaan: "Liian pienistä tissiliiveistä liian suuriin saappaisiin". Siinä on vissi totuus.
Salolainen on kait valtiotieteilijä samoin kuin Kalliomäkikin, en ole varma? Siitonen on ekonomisti. Kysymys on siitä, olemmeko menossa Venäjän vai Ruotsin suuntaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770