Satumaa

laulusta.
Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa...
Nykyvuosina vähemmän radiossa kuultu tai esillä ollut laulu.
Mielestäni Satumaa jees.
21389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kyllähän se ihan melankolisen kaunis laulu on. Ei siinä mitään.
Siinä taitaa olla tiedostamatonta taivaskaipuuta, jollainen varmaan useimmilla meistä sisimmässämme on.
Silti se, että siinä puhutaan satumaasta, on Raamatun mukaan todellinen ja ikuinen Jumalan maa, jonne Jumalan rakkaus meitä kutsuu Jeesuksen armon välityksellä.

Äänestä

Kansa vaati Satumaata ja Juicenkin lauluja virsikirjaan, kun kirjaa viimeksi uudistettiin. Onneksi komitea piti järjen päässä. Virreksi ei siitä ole, mutta mitäs, ihan hyvän käyttölaulunhan Unto -vainaa teki, ennen kuin meni ja lasautti haulikolla päähänsä somerolaisessa saunakamarissa. Voi kyllä olla, että jäi Satumaa näkemättä.

Äänestä
  • noin. Mistä sinä sen tiedät kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei ?

    Äänestä

  • tyhmä, sanoessasi ... kirjoitti:

    noin. Mistä sinä sen tiedät kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei ?

    "Yhdessäkään murhaajassa ei ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi", sanoo sana. Mikä sinä olet Jumalan sanaa mestaroimaan? Itsemurhaajakin on murhaaja. Raamatussa on kolme itsemurhakertomusta, ja jokaisessa on kyse Jumalan hylänneestä ihmisestä, joille ei luvata hyvää osaa.

    Äänestä

  • Mistä sitä pystyt sanomaan, että Unto ei taivaaseen päässyt? Onko niin alkeellinen käsitys kurjan armahduksesta, että epätoivon partaalla tehdyt teot johtavat aina helvettiin?
    Kuules Baskeri poika/tyttö, ne on sellasia asioita, joita ei ihmiset käy sörkkimään omassa viisaudessaan. MOnen silmät aukiaa vasta sen kuilun edessä, ja mikä sen sanoo, etteikö ossoo Jumalaa avuksi huutaa? Passaa vaan pittää selekoa omista satumaistaan, että onko sitä, vai ei.

    Äänestä

  • Arska ry. kirjoitti:

    Mistä sitä pystyt sanomaan, että Unto ei taivaaseen päässyt? Onko niin alkeellinen käsitys kurjan armahduksesta, että epätoivon partaalla tehdyt teot johtavat aina helvettiin?
    Kuules Baskeri poika/tyttö, ne on sellasia asioita, joita ei ihmiset käy sörkkimään omassa viisaudessaan. MOnen silmät aukiaa vasta sen kuilun edessä, ja mikä sen sanoo, etteikö ossoo Jumalaa avuksi huutaa? Passaa vaan pittää selekoa omista satumaistaan, että onko sitä, vai ei.

    Jos et usko Raamattua, niin ole uskomatta.

    Äänestä

  • tyhmä, sanoessasi ... kirjoitti:

    noin. Mistä sinä sen tiedät kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei ?

    jotka sydämessään uskovat ja suullaan tunnustavat, että JEESUS KRISTUS =HERRA ! Roomalaiskirje 10:9-10.

    Äänestä

  • he / ne kirjoitti:

    jotka sydämessään uskovat ja suullaan tunnustavat, että JEESUS KRISTUS =HERRA ! Roomalaiskirje 10:9-10.

    kuin sinapinsiemen ... siihen uskoon.

    Äänestä

  • he / ne kirjoitti:

    jotka sydämessään uskovat ja suullaan tunnustavat, että JEESUS KRISTUS =HERRA ! Roomalaiskirje 10:9-10.

    haulikkoa käyttää. Kunnon dynamiittpanos antaa sellaisen alkuvauhdin, että taivasmatka on selviö.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Jos et usko Raamattua, niin ole uskomatta.

    pääsevät taivaaseen. En nyt muista raamatunkohtaa, jossa tuo mainitaan, mutta taatustis se siellä on.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    "Yhdessäkään murhaajassa ei ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi", sanoo sana. Mikä sinä olet Jumalan sanaa mestaroimaan? Itsemurhaajakin on murhaaja. Raamatussa on kolme itsemurhakertomusta, ja jokaisessa on kyse Jumalan hylänneestä ihmisestä, joille ei luvata hyvää osaa.

    toisen ihmisen mielenterveyden hyökkäävällä ahdasmielisyydellään, ajaa esimerkiksi seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvan seurakuntalaisen itsemurhaan, saako uskova silloin pyhyyden kultakruunun päähänsä ja uhri joutuu Helvettiin?

    Äänestä

  • niin ei kannata kirjoitti:

    haulikkoa käyttää. Kunnon dynamiittpanos antaa sellaisen alkuvauhdin, että taivasmatka on selviö.

    juuri näin on. ;)

    Äänestä

ja R.B.Somerjoki lauloi samaan tyyliin 'tähdet, tähdet..'. Että selvää virsikija-ainestahan nämä.. ;))

Äänestä
  • että on lauluja joita syntyy(Pyhästä Hengestä) ja on lauluja joita tehdään.Ja niissä on vissi ero.

    Äänestä

  • kun mä nään sinisen.
    Kaipaan, sinisillalle sen.
    Korkeuteen, Jumalan,
    kaipaan, myrskyistä maan."

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    kun mä nään sinisen.
    Kaipaan, sinisillalle sen.
    Korkeuteen, Jumalan,
    kaipaan, myrskyistä maan."

    Ikävä korjata, mutta tuossa laulussa sanotaan kylläkin: "...korkeuteen HUUMAAVAAN...". Getting high, sanoisi jenkki.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    kun mä nään sinisen.
    Kaipaan, sinisillalle sen.
    Korkeuteen, Jumalan,
    kaipaan, myrskyistä maan."

    että olen hyräillyt sitä laulua kirjoittamassani muodossa. Kirjoitin minkä kirjoitin!

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Ikävä korjata, mutta tuossa laulussa sanotaan kylläkin: "...korkeuteen HUUMAAVAAN...". Getting high, sanoisi jenkki.

    tosikko, baskeri (engl. stetson).

    Äänestä

  • Timo Johannes kirjoitti:

    että on lauluja joita syntyy(Pyhästä Hengestä) ja on lauluja joita tehdään.Ja niissä on vissi ero.

    silleen niinku sanot.. Ja mitä sitte..
    On mulla hengellinen laulukirja ja nuottivihkojakin muutamia, mutta Baddingin levyä ei.. ;)

    Äänestä

  • Timo Johannes kirjoitti:

    että on lauluja joita syntyy(Pyhästä Hengestä) ja on lauluja joita tehdään.Ja niissä on vissi ero.

    että pyydän sinua nimeämään jonkin "Pyhästä Hengestä syntyneen" laulun.

    Äänestä

tangoista ja sanoituksista, mitä on koskaan tehty. Lieneekö totta, että Unto Mononen olisi tarkoittanut Satumaan virsikirjaan mutta jäykkäniskaiset uskovaiset eivät huolineet? Parempi niin onkin: laulusta tuli kaiken kansan oma tunteen tulkitsija.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä mieltä kirjoitti:

laulusta.
Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa...
Nykyvuosina vähemmän radiossa kuultu tai esillä ollut laulu.
Mielestäni Satumaa jees.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu