Voitko Todistaa , ettei Kristin usko ole

Kristinuskon parista löytyy paljon huijareita, mutta kristinusko itse ei ole huijausta ja on ilmainen. Ihmiset ovat myös perustaneet seurakuntia joissa tapaavat toisiaan ja hakevat uskolleen vahvistusta ja tätä moni huijari käyttää hyväkseen koska siellä missä on paljon lampaita sinne sudetkin löytää tiensä.

Hei

Sinun pitää valita seurakunta joka ei tee bisnestä, vaan kattaa toiminnan kustannuksia Jumalan työssä lähimäisten hyväksi. Matt 28:18-20.

Oikea kristitty uhraa henkisiä, hengellisiä, taloudellisa ja teknisiä voimavarojaan kaikkia mitä omistaa sielujen pelastustyössä lähimmäisen rakkaudesta.
Kristillisyys on itsensä uhraamista.

Käy katsomassa Raamattuopetuksiani:
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

Jumalan siunausta
jari laurila

AHNEUDEN SYNTI
Sanotaan että rahan himo on kaiken pahan alku ja juuri. Tämä viisaus tulee Raamatusta. (1 Tim 6:10, Saar 5:9, 2 Tim 3:2)

Raamatussa on esimerkkejä rahanhimosta. Israelin johtajat, papit ja päämiehet olivat rahanhimoisia. (Mii 3:11, Luuk 16:14) Jeesuksen opetuslapsi Juudas Iskariot oli myös ahne. (Joh 12:4-6) Kun uskovat myivät omaisuuttaan yhteiseksi hyväksi alkueurakunnan aikana, Ananias ja Safira pimittivät maaomaisuutensa myynnistä saadut rahat. (Apt 5:1-11) Heidän syntinsä oli kuitenkin valehtelu Herralle. Roomalainen maaherra Feelix oli ahne, (Apt 24:25-26) Laaban tahtoi maksimoida hyödyn Jaakobin suorittamasta palveluksesta saadakseen Laabanin tyttären Raakelin vaimoksi. (1 Moos 31:41) Rikas nuorukainen halusi pelastua, mutta maallinen oli hänelle kuitenkin rakkaampaa. (Matt 19:16-26)

Ahneus on epäjumalanpalvelua ja syntiä. Ahneudesta seuraa Jumalan viha. (Kol 3:5, Jes 57:17) Pakanat olivat täynnä ahneutta ja harjoittivat monenlaista syntiä. (Room 1:29, Ef 4:19) Harhaopettajat ovat usein myös ahneita. (2 Piet 2:14) Ahneus lähtee ajatuksista ja synnyttää tekoja (Mark 7:22, 2 Piet 2:14) Ahneus saa himoitsemaan väärää voittoa. (2 Piet 2:3)

Apostoli Paavali opettaa etteivät ahneet peri Jumalan valtakuntaa. (Ef 5:5, 1 Kor 6:10) Uskovia kehotetaankin karttamaan ahneutta, karttaman ahneita ja kuolettamaan itsestään kaiken ahneuden. (Luuk 12:15, 1 Kor 5:10-11) Paavali varoittaa myös seurakunnan kaitsijoita rahanahneudesta (1 Tim 3:3) ja uskovia: "Älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen mitä teillä on. Jumala itse on sanonut: - Minä en sinua jätä, en koskan sinua hylkää." (Hebr 13:5)

Kristityksi itseään tunnustavat voivat käyttää varojaan itsekkäisiin nautintoihin ja sellaiseen mikä ei ole tarpeellista ja välttämätöntä. Kun Herran työ tarvitsee varoja antamista vitkastellaan, eikä antaminen tunnu mieleiseltä. Kristuksen työtä kohtaan ei löydykään rakkautta. Sielujen pelastukseen ei ole vilpitöntä kiinnostusta ja halua.

Hänellä jolla sydämessään on Kristuksen rakkaus, pitää velvollisuutenaan ja miellyttävänä etuoikeutenaan ja ilonaan edistää Herran työtä lähimmäistensä sielujen pelastukseksi. (Mal 3:7-12) Kristus uhrasi henkensä, mutta seuraajakseen tunnustautuvat eivät mielellään usein edes liioistaan uhraisi iloisesti. (1 Joh 2:6) Itsekkyyden henki on paholaisesta. Ahnehtimiella pyritään onneen ja mukavuuteen, mutta satoja on kurjuus, epätoivo ja kuolema.

Herra siunaa niitä jotka ovat uskollisia talenttiensa hoitamisessa. Jeesuksen vertaus palvelijoille uskotuista rahoista (Matt 25:14-30) tarkoittaa käytännössä ihmisen kykyjen käyttämistä Herran työssä, sekä myös riittävää taloudellista osallistumista sielujen pelastustyössä, niin että kristitty voi tuottaa korkoa Herralleen.

Jeesuksen seuraajat käyttävät varojaan siten että he ovat vaatimattomia omissa tarpeissaan. Eivät esim. osta yli tarpeensa turhan suurta taloa tai autoa. He eivät kuluta maailman huvituksissa ja itsehemmottelussa Herran omaa. He käyttävät iloiten varojaan sellaisella tavalla että osallistuvat mahdollisuuksiensa mukaan sillä panoksella mitä tilanne kulloinkin edellyttää ottaen huomioon työn tarpeet ja omat voimavaransa.



PITÄÄKÖ KRISTITYN UHRATA OMAISUUTENSA PELASTUAKSEEN?
Opetuslapset jättivät kaiken ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. Jeesus sanoi: "Tietäkää siis: -Yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta mitä hänellä on." (Luuk 14:33)

- Jeesus tuomitsee kaiken puolisydämisyyden. Hän haluaa ihmisen kokonaan. Kaikesta luopuminen ei tarkoita vain rahaa ja aineellista, vaan kaikkea mihin mieli on kiintynyt, jopa omaa elämääkin. Itsekieltäymys on kristittynä olemisen yksi ehto. Kuitenkin tähän liittyi sen hetken tilanne opetuslasten kohdalla. Jeesus kulki ja liikkui paljon ja he eivät voineet olla sitoutuneita yhteen paikkaan. (Luuk 9:57-62, 18:28-30, 22:35-36)

Kristityn kaikki omaisuus on lainaa Jumalalta. Jumala omistaa ja on antanut kaiken.(Ps 24:1, 50:9-12, 3 Moos 25:23) Poikakin osansa (Ps 2:7-9, Matt 28:18, Joh 3:35, 13:3, Job 1:3, 31:38-39) Jumalan ihmiselle lainaamasta omaisuudesta on ihmisen tehtävä tili Jumalalle. (Luuk 16:1-13) Jumala on antanut ohjeet kymmenyksistä ja kiitosuhreista jotka koituvat sielujen pelastukseksi lähimmäisten hyväksi Jumalan kunniaksi. Ihminen saa omistaa! Yksityisomaisuus ei ole väärin. Monet Raamatun uskonmiehistä olivat varakkaita. (1 Moos 13:2, 24:35, 26:12-14, 32:10, 13:5-6) Kysymys onkin siitä ettei ihmisen sovi kiinnittää sydäntään maalliseen jos Jumala on maallista omaisuutta siunannut. Raamatun rikkaat uskonmiehet huolehtivat Herran temppelin tarpeista ja köyhistä. Jumala siunaakin omaisuutta tarkoituksenaan varojen välittäminen Herran työsä ja puutteenalaisten tarpeisiin.

Jeesus varoittaa keräämästä aarteita maan päälle. (Matt 6:19) Rikas nuorukainen kiinnitti sydämensä maalliseen omaisuuteensa, eikä hän siksi tahtonut seurata Jeesusta. (Matt 19:21-23) Rikas mies ja Lasarus on vanha juutalainen kertomus jo ennen Jeesuksen aikoja. Jeesus käytti vertauksessaan tätä kansan tuntemaa tarinaa kuvatakseen rangaistusta joka seuraa ahneudesta. Rikas mies ei huolehtinut köyhistä, vaan ahneuksissaan piti kaiken itsellään. (Luuk 16:19-31)

Jeesus piti ihanteena auttamisen halua, ja kehotti kokoamaan aarteita taivaaseen. Tätä samaa lähimmäisrakkauden henkeä on kristityn seurattava. (Luuk 12:33) Alkuseurakunnassa kokeiltiin ja noudatettiin yhteisomistusta (Apt 2:44-45, 4:34-37) ajatuksella että kaikki oli Kristuksen. Kukaan ei kärsinyt puutetta ja rakkaus vallitsi. Kuitenkin myös tänä aikana oli voimassa omaisuuden omistusoikeus. (Apt 5:4, Room 16:2,5 (talo oli oma) Kol 4:15) Omistusoikeus oli alkuseurakunnankin aikana, mutta uskova teki hyvin kun uhrasi mahdollisimman paljon yhteiseksi hyväksi.

Kristityn tulee antaa sen mukaan mitä hänen sydämensä vaatii, omantunnon mukaan. Ei pakosta tai määryksestä. (2 Kor 9:7) "Iloista antajaa Jumala rakastaa." Paavali puhuikin iloisen uhrimielen puolesta, ei kaiken myymisen puolesta. Kristittyjen aarre ja omaisuus on ikuisissa asioissa. (Hebr 10:34, 1 Tim 6:17-19) Jeesus vertasi taivaan valtakuntaa aarteeseen jonka mies löysi ja innoissaan myi kaiken minkä omisti. (Matt 13:44-46) Jeesus on kristityn elämässä tärkeimmällä sijalla jolloin kaikki muu saa väistyä. (Matt 10:37-39)

Jumala on asettanut evankeliumin työn ihmisen tehtäväksi. Jumala on Henkensä välityksellä läsnä, mutta Hän ei pudota seteleitä taivaasta eikä enkelit astu tekemään käytännön työtä. Herran työ rahoitetaan vapaaehtoisilla uhreilla ja kymmenyksillä. Kun taivaan valo loistaa ja Henki koskettaa sydäntä, itsekkyys katoaa. Jumala siunaa omilleen varoja, että työ voi menestyä. Jumala vaatii tilin omastaan ja ihminen kieltäytyy ilosta ja rakkaudesta evankeliumin työn hyväksi turhuuksista ja ylellisyydestä.

Lopun ajan evankeliumin työssä tarvitaan varoja enemmän kuin oli tarpeen patriarkkojen aikana. Kiitollisuus Kristuksen uhrista ja pelastuksesta saa kristityn iloiselle uhrimielelle. Jokainen antaa sen verran kuin on saanut eli suhteessa mahdollisuuksiinsa. "Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan." (Luuk 12:48) "Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa." (Matt 10:8, 2 Kor 8:7,11-12, 9:8-11)