Norjakin voi ruveta suunnitelemaan, seksipalvelujen ostamisen kieltämistä
Oslo. Myös Norjassa oli syytä ryhtyä keskustelemaan seksipalvelujen ostamisen kriminalisoinnista, jos kaikki naapurimaat tekevät seksipalvelujen ostamisen rangaistavaksi, sanoo Norjan oikeusministeri Knut Storberget.
"Norja ei voi jäädä erilliseksi saarekkeeksi, seksin myynnin vapaa-alueeksi", Storberget huomauttaa Aftenposten-lehden haastattelussa.
Seksipalvelujen ostaminen tehtiin Ruotsissa rangaistavaksi jo seitsemän vuotta sitten. Suomessa hallitus on antanut asiaa koskevan esityksen, joka on parhaillaan eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä.
Oikeusministeri Storberget sanoo kuitenkin itse vastustavansa seksin ostamisen kriminalisointia eikä asia ole ajankohtainen juuri nyt.
Tilattu lausunto 100% varmasti.
4
114
Vastaukset
- kiellettävä
Suomessa aiotaan pian kieltää seksiin houkuttelu lailla. Houkutteluksi lasketaan seuraavat:
-naissukupuoli
-liian hyvännäköinen
-liian vanha
-liian nuori
-opiskelija
-kadulla kävely
-ilman huivia tai huivin kanssa
-käsilaukku
-permanentti(miehellä tai naisella)
-jalakset(?)
koiran ulkoiluttaminen tai siihen verrattava teko.- Jokunen
Millä hitolla sen akan sitten lakanoihin houkuttelee?
Niin no, unohdit mainita rahan. Rakkaus kun ei ole käypää EU-valuuttaa - Mirja Liisa
Jokunen kirjoitti:
Millä hitolla sen akan sitten lakanoihin houkuttelee?
Niin no, unohdit mainita rahan. Rakkaus kun ei ole käypää EU-valuuttaakohentaa toimeen tuloaan.
- Jeesustelija
Tilattu lausunto, tutkimus, tulkittu tilasto.
Arviolta 75% näistä on joko suorastaan tilattuja tai tarkoitushakuisesti laadittuja. Monet kierrätetään vielä Brysselin kautta uskottavuuden lisäämiseksi.
Ilkiomat Rahkoskarpelamme näitä politrukkeineen tehtailevat.
Jotkut uskovat joulupukkiin, jopa SDP:n, minä en.
Äänestän mitä tahansa puoluetta joka ei lähde huorajahtareiden tai pillunkuvabongareiden kelkkaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880