Prostituutiosta keskusteltaessa mielestäni unohdetaan aina yksi seikka: olisi kiinnostavaa tietää miksi huoria halveksitaan? (Minä en halveksi, mutta monet, varsinkin miehet, niin tuntuvat tekevän!)
Jos lähdetään kristillisestä näkemyksestä että lähimmäistään pitäisi rakastaa, eikö silloin toisen seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen ole hyvä asia - ja ainahan työmies, joten siis NAINENKIN, on palkkansa ansainnut... Mutta länsimaat eivät pelaa kristillisen näkemyksen pillin mukaan, eivätkä varsinkaan idän kaukomaat.
Miksi kautta maailman maksusta kehonsa toisen tarpeiden tyydyttämiseen toimittavia ihmisiä on pidetty yhteiskunnan pohjasakkana, verrattavina rikollisiin??? Jos ja kun seksi on niin kamalan tärkeää miehille, kun he sitä foorumeillakin rummuttavat, niin eikö heidän hemmetti soikoon pitäisi olla KIITOLLISIA huorille?!
Jotkut ovat esittäneet että syy huorien halveksuntaan miesten taholta johtuisi siitä että miehet vihaavat sitä etteivät voi saada naiselta rakkautta, vaan saavat pelkän korvikkeen sille. (Naisten puolelta huorien halveksunta johtuu tietysti kateudesta ja oman puolison menettämisen pelosta yms.)
Sitten kun miehet eivät enää halveksu prostituoituja minäkin olen sitä mieltä että huoraaminen on täysin, totaalisen, suprahypramielettömän OK. On se minusta ok nytkin, mutta kovasti siinä olisi rukkaamista että saadaan rikollisuus, pakottaminen ja lasten hyväksikäyttö siivottua alalta. (Lapsilla tarkoitan myös teinejä.)
Ainahan ei välttämättä ole niin ollut että prostituutio olisi ollut ylenkatsottua. On ollut pyhiä temppeliprostituoituja, mutta nyt heistäkin on tehty alansa surkeita irvikuvia Intiassa; nuoria tyttöjä raiskataan joukolla jotta saadaan pakotetuksi tähän työhön josta ei edes makseta palkkaa.
Väistämättä tulee mieleen ajatus: miehetkö aina pilaavat kaiken kauniin, hyvän ja hyödyllisen? (Jälkimmäiset 2 kuuluvat seksuaalisuuteen yleensä, kolmas eli hyödyllinen prostituutioon.)
Jos lähdetään kristillisestä näkemyksestä että lähimmäistään pitäisi rakastaa, eikö silloin toisen seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen ole hyvä asia - ja ainahan työmies, joten siis NAINENKIN, on palkkansa ansainnut... Mutta länsimaat eivät pelaa kristillisen näkemyksen pillin mukaan, eivätkä varsinkaan idän kaukomaat.
Miksi kautta maailman maksusta kehonsa toisen tarpeiden tyydyttämiseen toimittavia ihmisiä on pidetty yhteiskunnan pohjasakkana, verrattavina rikollisiin??? Jos ja kun seksi on niin kamalan tärkeää miehille, kun he sitä foorumeillakin rummuttavat, niin eikö heidän hemmetti soikoon pitäisi olla KIITOLLISIA huorille?!
Jotkut ovat esittäneet että syy huorien halveksuntaan miesten taholta johtuisi siitä että miehet vihaavat sitä etteivät voi saada naiselta rakkautta, vaan saavat pelkän korvikkeen sille. (Naisten puolelta huorien halveksunta johtuu tietysti kateudesta ja oman puolison menettämisen pelosta yms.)
Sitten kun miehet eivät enää halveksu prostituoituja minäkin olen sitä mieltä että huoraaminen on täysin, totaalisen, suprahypramielettömän OK. On se minusta ok nytkin, mutta kovasti siinä olisi rukkaamista että saadaan rikollisuus, pakottaminen ja lasten hyväksikäyttö siivottua alalta. (Lapsilla tarkoitan myös teinejä.)
Ainahan ei välttämättä ole niin ollut että prostituutio olisi ollut ylenkatsottua. On ollut pyhiä temppeliprostituoituja, mutta nyt heistäkin on tehty alansa surkeita irvikuvia Intiassa; nuoria tyttöjä raiskataan joukolla jotta saadaan pakotetuksi tähän työhön josta ei edes makseta palkkaa.
Väistämättä tulee mieleen ajatus: miehetkö aina pilaavat kaiken kauniin, hyvän ja hyödyllisen? (Jälkimmäiset 2 kuuluvat seksuaalisuuteen yleensä, kolmas eli hyödyllinen prostituutioon.)
Vastaukset 25
Vanhimmat
Minusta tässä käsitellään jotain sellaista, joka pitäisi tehdä rakkaudesta, ei rahasta. Omalla kohdallani on kyse periaatteesta. Muut varmaan tekevät niinkuin parhaaksi näkevät.
Rakkauteen liittyy aina jossain määrin omistamisen tunnetta. Ehkä se halveksunta tulee siitä ettei huoria voi omistaa, parempaakaan en keksi.
Tiedän tapauksia jolloin nainen harrastaa seksiä saadakseen miehen tai tahtonsa läpi.
Mitä jos rakastaa rahaa ja omaisuutta ?
Voiko silloin harrastaa seksiä saadakseen itselleen rakkaan asian tai esineen ?
Mies tahtoo OMISTAA naisensa, ja olihan nainen meilläkin lainmukaankin miehen yksityisomaisuutta ja monissa maissa on laita näin vieläkin.
Tästä on juontanut myöskin naisen pahoinpitelyä seuraava lainsäädätö.
Mies kun sai kurittaa naista, omaisuudelleenhan saa itsekukin tehdä mitä haluaa.
Huoraa ei kukaan mies voi OMISTAA, huorasta maksetaan se aika kun häntä käytetään.
Mutta se aika kun huora ei tee töitä on hän VAPAA tekemään rahoillaan ja muutenkin mitä hän haluaa.
Huora ei laita ruokaa, ei siivoile miehen kotia eikä passaa miestä muuten kuin seksuaalisesti ja sekin aika on rajoitteinen, ehkä noin puoli tuntia?
Kyllähän mies varmaankin tällaista asetelmaa vihaa, vaikka kynsin hampain tämän instituution silti tahtoo säilyttää.
Voihan hän sentään omistaa huorankin puoli tuntia, ehkä se on joillekin parempi kuin ei mitään.
Eiköhän tällainen päde siinä tapauksessa kumpaankin sukupuoleen nähden.
Eiköhän tuo mustasukkaisuus ja siitä johtuva omistamisen halu koske molempia sukupuolia. Minusta prostituutio uhkaa nimenomaan perheitä ja niiden asemaa. Prostituution yleistyessä perheestä tulee yhä useammin vain onnen kulissi ja jos naiset haluaa olla vain osa kulissia, niin samapa se minulle.
Voiko yksikään prostituoitu elää uransa jälkeen ehjää ja täysipainoista elämää?
Olen kuullut sellaistakin olevan liikkeellä, että raiskattujen pitäisi vain kehittää uusi asenne jonka mukaan "semmoista sattuu, ei se mitään". Eikös täälläkin joku, ohimennen vilkaistessani, väittänyt että pahoinpitely on raiskaamista kamalampi rikos?
Jos siis raiskatuilta vaaditaan tällaista "reipastumista", niin eikö voi vaatia miehiltä sellaista järkevyyttä että he tajuavat etteivät ne naiset joilta saa seksiä rahaa vastaan ole PASKAA? Minusta prostituutio ei ole tietenkään hieno asia, mutta en ymmärrä minkä takia sen parissa pitää leimautua loppuiäkseen ja kokea olevansa jotenkin "pilalla". Se pilallemeno mielestäni johtuu miesten asenteista. Samahan se naiselle on mitä kanssasisaret ajattelevat (hehän ovat kilpailijoita), mutta miesten ajatukset ovat ne jotka todella merkitsevät. Surullista kyllä maailma on vielä siinä jamassa että miehet pyrkivät päättämään kaiken. Senkin, että huora on jotakin huonoa.
Ja silti kuitenkin huora kelpaa. Tätä kaksinaismoralismia minä VIHAAN. Aivan samoin kuin minua ärsyttävät piilohomot jotka pyrkivät hankaloittamaan julkihomojen elämää vain sen takia ettei heissä itsessään ole munaa olla sitä mitä ovat, vaan hankkivat vaimon jne. ja ovat onnettomia.
Ei prostituutio uhkaa yhtään mitään jos ihmiset vihdoin oppivat arvostamaan toisiaan. Jos mies arvostaa kumppaniaan, hän joko pyrkii pysymään tämän rinnalla, tai sitten rehellisesti eroaa tästä jos mitään ei enää ole jäljellä rakkaudesta. Terve ja vahva parisuhde vähentää prostituutiota. Ne miehet taas jotka eivät syystä tai toisesta saa kumppania, pitäisikö heidän ikuisesti vain onanoida?
Mielestäni ei pidä vaan voivotella ja pelotella milloin milläkin asialla nähden uhkakuvia kaikkialla. Jos tehdään kaikki sen eteen että perheet ovat sisältäpäin VAHVOJA ja ONNELLISIA, niin voiko kukaan tosissaan pelätä että "paha iljettävä huora tulee ja väkisin vie mieheni"??? Hah... Ei ole huorien vika jos miehet eivät pärjää vaimojensa kanssa.
a) Raiskattujen tilannetta en ole väheksynyt, joten en kanna myöskään siitä väitteestä vastuuta.
b) Koska en kannata prostituutiota, en myöskään katso, että minun pitäisi huoria kunnioittaa. Katson voivani valita arvoni vapaasti.
c) Ei kelpaa, siis minulle.
d) Tismalleen samaa mieltä.
e) Edelleen samaa mieltä.
Mutta ne jotka huorissa käyvät voisivat heitä myös kunnioittaa.
Toisaalta Suomessa on paljon semmoista "huora on eksoottinen" -meininkiä myös, joten en tässä syyttele kaikkia suomalaisia miehiä... Anglosaksisissa maissa ja varsinkin latinomaissa onkin sitten eri meininki.
Arabimaissa pitää solmia puolestaan avioliitto voidakseen kiksaista kerran... Naurettavaa.
Ei tässä ole mitään tarvetta alkaa erikseen halveksimaan ketään. Sitä vain kunnioittaa enemmän niitä, jotka tekevät uravalintansa konservatiisempien arvojen mukaan.
Niin, minun mielestäni huora pönkittää perheinstituutioita, sen sijaan että mies eroaisi, hän menee huoriin, kun kotona on sietämätöntä ja yhteiskelämä ei pelaa.
Saman viran ajaa möskin rakastajatar/rakastaja, vaikkakin silloin on useimmiten myös tunneside olemassa, mutta avioeroa ei haluta sitten kirveelläkään, on yhteiset lapset, talot, seurapiirit ja osingot.
Avioliitto on todellakin puolisojen taloudellinen yhteinen yhtiö.
Miksei se ole noinkin. Tällöin perheestä vaan tulee kulissi.
>Jos naiset haluavat olla osa kulissia, niin samapa se minulle.
Eivätkö miehet ole myöskin osa sitä samaa kulissia?
Asia toimii toisinkin päin, se on selvä. Sitten sitä kulissia esitetään työkavereille, sukulaisille, ystäville, naapureille ja mitä niitä nyt onkaan.
..tuo huoruus noin valtavasti, että siitä pitää monia juttuja avata?? eikö se entisissä jo ole loppuun kaluttu??
...että joku alkaa udella jotain tällaista. Eihän täällä nimittäin voi puhua mistään ilman että aletaan miettiä jotakin syvällisiä syitä että miksi se juuri tuosta puhuu.
2 aloitusta ei ole "valtavasti". Enkä ed. aloituksessa puhunut vielä tästä kunnioittamis-asiasta.
Mainittakoon kuitenkin että uudenlaisen asenteen kehittäminen prostituutiota kohtaan olisi minusta varsin toivottavaa. Koska moni mies pitää sitä arvokkaana ja tarpeellisena, kohdeltakoon seksin myyjiä myös sen mukaisesti.
Täts ool volks.
oliko vastauksiasi tai avauksiasi samasta aiheesta jossain muulla palstalla??
.
"(Naisten puolelta huorien halveksunta johtuu tietysti kateudesta ja oman puolison menettämisen pelosta yms.)"
Kyllä prostituutiota harjoittavia halveksivia kommentteja tulee varmasti naisiltakin, niin nais kuin miesprostituoiduille.
Kateelliset ja pelokkaat kommentit voivat tulla tosissaan silloin, kun oma itsetunto on koetuksella.
Miehet eivät osaa ratkoa ongelmia naisensa kanssa vaan aiheuttavat naisille kärsimystä, niin ettei nainen pysty antautumaan enää miehelleen ja sitten mies lähtee juomaan ja huoraamaan ja kaikki pahenee entisestään.
Miten toi nyt tähän keskusteluun liittyy?
No siten että huorissa kulkeva mies syyttää usein vaimoaan siellä kulkemisesta,kun taas minä meinaan että mies on tällaisella keskusteluun kykenemättömyydellään aiheuttanut naisen kylmyyden kotona itse.
Aika yllätävä näkökulma feministiltä...
Juu,miehethän ne on kaiken pahan alku ja juuri.
Onkohan koskaan missään tapahtunut niin,että jos avioliitto ei olekaan onnellinen,olisi siihen jotain pientä syytä löytynyt naisesta?
No joo,ajatuksenakin älytön,mutta tuli vain mieleen,että olisikohan se edes teoriassa mahdollista?
Mitä on ihmisen seksuaalisuus?
Onko se rakkauden suora seuraus ja hellyyden osoitus, läheisyyttä ja kunnioitusta ?
Vai onko se tarpeen purkautumista ja tyydytyksen saamista mihin hintaan hyvänsä?
Jokainen tehköön valintansa itse.
No rakkautta, hellyyttä kunnioitusta ja himoa.
Ehkä näin on paras.
Vaihtelu virkistää, mutta onhan aina mielekkäämpää jos tunne on mukana.
"(Minä en halveksi, mutta monet, varsinkin miehet, niin tuntuvat tekevän!)"
Mistähän tollainen käsitys on peräisin?Siis varmaan monet miehet voi halveksiakin,mutta väittäisin kyllä_vähintään_yhtä suuren osan naisista halveksivan heitä.Erityisesti silloin,jos nainen ilmoittaa valinneensa ammattinsa vapaaehtoisesti,kenenkään pakottamatta ja ilman mitään elämäntilanteen aiheuttamaa pakkoa.
Ensin naiset aina surkuttelevat,kuinka julmasti prostituoituja alistetaan ja hyväksikäytetään,mutta kun sieltä tulee nuo maagiset sanat "omasta tahdosta",alkaakin yhtäkkiä agressiivinen sättiminen tyyliin;"No onhan sitä tietysti kaikenlaisia hulluja olemassa.Toikin hutsu varmaan myisi oman lapsensa,jos silläkin vain jotain tienaisi"..ym,ym
Eiköhän ainoa keino lopettaa se prostituoitujen halveksinta ole tehdä siitä kunniallinen,verotettu ammatti:Siis esim.julkisia bordelleja tms.
Ei se varmaan monien naisten asenteisiin paljon vaikuttaisi,ainakaan kovin nopeasti(yhden sukupolvenkaan aikana?),mutta varmaan miesten asenteet voisi muuttuakin suhteellisen nopeasti.Ainakin niiden,jotka niitä palveluja käyttäisi.
Tosin tässäkin on sitten se puoli,että suhtautuminen noin yleisesti on eri asia,kuin suhtautuminen potentiaalisena elämänkumppanina.Sitä päivää ei varmaann ihan heti nähdä,kun keskivertomies olisi valmis hyväksymään vaimolleen moisen ammatin.Ja yhtälailla toisin päinkin(siis miesprostituoitujen kohdalla).