Miksi hirviö - ihminen haluaa luoda sellaisen

ARKIPÄIVÄN HIRVIÖROMANTIIKAA

Haluaisitko todella, että naapurissasi asuisi hirviö ja hän käyttäytyisi kuin hirviö sinua kohtaan?

HIRVIÖN SYNTY JA LUOMINEN

Työ ei ole enempää eikä vähempää kuin keinotekoisen ihmisolennon luominen, uuden elämän henkiinherättäminen kuolleesta materiasta. Keskiajan alkemistien ja 1600- ja 1700-lukujen luonnonfilosofien unelma toteutuneena.
Myös yhteiskunta voi saada hirviömäisiä piirteitä, mistä vuosisatamme historiassa toteutuneet antiutopiat, totalitaristiset valtiot tarjoavat hyviä esimerkkejä.

Tutkijat vakuuttavat, ettei yleisön kannata pelätä geenitutkimuksen taholta mitään hirviömäisyyksiä, kuten uuden superrodun luomista jalostamalla ihmisen perimää. Useiden maiden lainsäädäntö ei salli sukusolujen manipulointia, puuttumista ns. iturataan. Mutta tuleeko niin olemaan myös vastaisuudessa? Ja onko pelko muutenkaan aivan aiheeton? Joitakin aikoja sitten Englannista uutisoitiin tapaus, jossa geenimanipuloitu ruoka-aine oli aiheuttanut vakavia elimistömuutoksia koe-eläimille.
Tällä en suinkaan halua herättää epäluuloja yksittäisten tutkijoiden vilpittömyyttä kohtaan tai lietsoa pelkoa itseään tiedettä ja sen harjoittamista kohtaan. Mutta tieteellis-teknologiselle ajattelulle on pitkään ollut ominaista teknologinen imperatiivi: jos jokin ajateltavissa oleva keksintö on mahdollista toteuttaa, niin ennen pitkää joku sen myös tekee. Ja vaikka Euroopan maiden lainsäädännössä päädyttäisiin kielteiselle kannalle esimerkiksi kloonauksen suhteen, asia voi kehitysmaissa olla aivan toisin. Menetelmien kehittyessä ja yksinkertaistuessa kloonaus ja geenien manipulointi tulevat sitä paitsi ennen pitkää melkoisella varmuudella myös yksityisten harrastelijoiden ja kokeilijoiden ulottuville.

Frankensteiniin, romaanin perillisiä nykyajassa ovat ne tieteiskirjallisuuden luvuttomat älykkäät ja itsestään tietoiset koneet, robotit ja androidit, jotka kapinoivat luojaansa ihmistä vastaan, joka on itsekkäästi ja omaa etuaan ajaen heidät alistanut, ja peräävät oikeuksiaan - usein katastrofaalisin seurauksin.

Me alkavan vuosituhannen ihmiset elämme voimakkaasti kahden T:n maailmassa: Tieteen ja Teknologian (vaikkakin nyttemmin voitaisiinkin puhua myös Taloudesta kolmantena T:nä); nämä ovat ne Suuret Tarinat, joiden avulla nykymaailmaa hallitaan. 1900-luku atomipommeineen ja keskitysleireineen on ollut pitkälle Faustin vuosisata; aika näyttää, tuleeko 2000-luvusta Lordin vuosisata.
1270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Susi lammasten vaatteissa- sanonta pitää harvinaisen hyvin paikkansa. Oikeat hirviöt eivät näytä hirviöiltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

viihtykää seurassa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu