Think about IT!

Välillä tuntuu kuin lastentarhaa kaitsis.
Välillä kuin kynsinauhoja repis.
Aikansa pyhiä ilmeitä ja sananparsia tavailtuaan hän otti ja kävi.
Ei lyönyt jumala leiville eikä hengiltä.
Tai vaikka leiville löisikin, ei kestänyt sitä.
Hän ajatteli, oliko uskonto sittenkin tapa hankkia rojua ja arvostusta, ja että oliko tässä kaikessa kysymys enämpi ikäänkuin pisneksestä,
että oli ikäänkuin jääkiekkoa ja sitä pelaavia seuroja.
Ja että oli aina kiistatta joku mestari, mutta seuraavana vuonna ei tiedä ken,
ja että kuin ollakseen intresanttia, piti matseja olla, ja tuomarista ei tietoakaan.
Ja että politiikka piti pesualtaista,
kimpassa nöyrtyminen oli stop and go,
niin sanoo herra herra katso alas taivaasta
ja näe tämä kiljutarha,
ja että saatana oli minä ja pelastus me,
muttei he,
ja että kuolemanpelko, tai siis
ikuisen helvetin pelko saa ihmisen tekemään mitä vain,
ja että piispoilla on ollut veronkanto-oikeus jo kohta 1700 vuotta,
eikä se oi pyhä sentään ole vaikuttanut asioiden laatuun tai levinnäisyyteen, ei!

Että kuka pelastaa ja ketä?

Ja että miten jaksaa jauhaa sepitteellisiä faktoja hänestä, joka ei koskaan ole, ja samalla jättää vanhukset koteihin kitumaan,
kourii lapsia reisistä ja rukoilee tirauttaa pedofilian päälle,
että kun vallan makuun pääsee, luuleeko armoitettu olevansa?

Ja että kaipaako ihminen armotonta, siis puolesta puhujaa, vai armahtajaa, joka sallii sinun olla elossa vielä tämän päivän,
itse konjakkihöyryisenä kuin poksahtava makkara istua kylänpäällikön kanssa mahonkilauteilla ja myhäillä kastanjalöylyissä?

Että kenen joukoissa seisot?