Anorektikot ovat myös kauniita

Vaikka suurin osa anojen kuvista on hirveää katsottavaa, niin samalla näen niissä jotain yliluonnollisen kaunista ja herkkää.
Kyllä ne näyttää kauniimmalta kun hirveet ihrakasat...
Kumpikin kumminki yhtä vaarallista, mut mieluummin kyllä kuolisin anoreksiaan kun liikalihavuuteen!
162510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

menny hyvä ihminen hoitoon

Äänestä

Mäkin kuolisin ennemmin ampumalla itseltäni aivot seinälle kuin hukuttautumalla. Pitää käydä hakemassa haulikko valmiiks niin ei tarvitse hukkua.

Äänestä

Ihmisyys on kaunista, oli ihminen sitten lapsi tai vanhus, laiha, lihava, sairas tai vaikeasti vammainen.
Tässä mielessä kaikki ihmiset ovat kauniita.

Äänestä
  • Olen ensimmäisen viestin kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että jotkut anorektikot ovat kauniita.
    Ihailen heidän kykyään olla syömättä, vaikka vatsa murisee, silmissä sumisee ja olo on muutenkin todella voimaton.
    Elin itse 3 vkoa todellisella nälkäkuurilla viime syksynä. Tuon viikon aikana laihduin lähes viisi kiloa.
    Sain ihmeellisiä kiksejä ja olin itsestäni todella ylpeä, kun söin esim. päivän aikana ainoastaan yhden omenan. Vertaisin näläntunnetta puhtauteen ja kauneuteen. Laihtuminen tuntui ihanalta ihan, kun olisi päässyt kaikesta paskasta eroon!!

    Äänestä

  • Möhömaha kirjoitti:

    Olen ensimmäisen viestin kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että jotkut anorektikot ovat kauniita.

    Te olette oikeasti sairaita (ette anorektikkoja vaan TYHMIÄ), sinä ja alkuperäinen kirjoittaja. Te ette tajua yhtään mitä puhutte.

    Äänestä

  • Möhömaha kirjoitti:

    Olen ensimmäisen viestin kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että jotkut anorektikot ovat kauniita.
    Ihailen heidän kykyään olla syömättä, vaikka vatsa murisee, silmissä sumisee ja olo on muutenkin todella voimaton.
    Elin itse 3 vkoa todellisella nälkäkuurilla viime syksynä. Tuon viikon aikana laihduin lähes viisi kiloa.
    Sain ihmeellisiä kiksejä ja olin itsestäni todella ylpeä, kun söin esim. päivän aikana ainoastaan yhden omenan. Vertaisin näläntunnetta puhtauteen ja kauneuteen. Laihtuminen tuntui ihanalta ihan, kun olisi päässyt kaikesta paskasta eroon!!

    ihailen syvästi laihuutta. en ole anorektikko, vaan bulimikko, joten ihailuni on katkeran kaunista. nuo ovat pystyneet siihen mihin minä en. nuo ovat prinsessoja, itse olen ahne bulimikko.

    vaikka tiedän kuvien olevan sairaita, ja jotkut pistävät minut jopa voimaan pahoin, silti katselen niitä. katson laihoja jäseniä. tavoittelen samaa, vaikka samaan aikaan terve järki huutaa päässä: lopeta, et halua olla tuollainen!

    tämä on suuri ristiriita päässä :(

    Äänestä

  • Möhömaha kirjoitti:

    Olen ensimmäisen viestin kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että jotkut anorektikot ovat kauniita.
    Ihailen heidän kykyään olla syömättä, vaikka vatsa murisee, silmissä sumisee ja olo on muutenkin todella voimaton.
    Elin itse 3 vkoa todellisella nälkäkuurilla viime syksynä. Tuon viikon aikana laihduin lähes viisi kiloa.
    Sain ihmeellisiä kiksejä ja olin itsestäni todella ylpeä, kun söin esim. päivän aikana ainoastaan yhden omenan. Vertaisin näläntunnetta puhtauteen ja kauneuteen. Laihtuminen tuntui ihanalta ihan, kun olisi päässyt kaikesta paskasta eroon!!

    Voi teitä hölmöjä

    Äänestä

Keskitysleirikuvistakin saat kauniita ja herkkiä, jos sinulla on teinimarttyyrin luonteenlaatu ja hormonihumala. Mitä hemmetin pyhimyssyndroomia täällä kehräillään?

Äänestä

Minun mielipiteeni.

Äänestä

Voi hyvänen aika!Minua itketti, kun luin kirjoituksianne.Anoreksia on sairaus, hengenvaarallinen sairaus, joka tekee elämästä helvetin!Ei siinä enää ole kyse mistään laihduttamisesta. Alussa on saattanut olla, mutta sitten haluat vaan, että voisit lopettaa ja palata normaaliin elämään. Mutta kun et voi-ainoa, joka pyörii päässä on kielto:et saa syödä!Näet ruokaa edessäsi, mutta sinä et saa koskea siihen. On pakko kuntoilla vaikka joka paikkaan sattuu. Pelkäät kuollaksesi elimistösi oireita ja niiden mahdollista peruuttamattomuutta. Kuukautiset ovat loppuneet ja pelkäät lapsettomuutta. Sydän oireilee ja pelkäät kuolevasi. Haluat lopettaa, mutta et enää voi, koska sairaus määrää. Sairaus on vienyt sinulta kaiken itsemääräämisoikeuden. Kaloritaulukot pyörii päässä koko ajan ja näet itsesi rumana, lihavana,hirviönä. JA samalla pelkäät niin-pelkäät itseäsi. Anoreksia on helvetillinen sairaus, joka voi tappaa!Ei anoreksiaa valita helkkari soikoon!

Äänestä
  • Ei tietenkään kukaan voi valita sairautta.
    Halusin vain saada jotain keskustelua aikaan ja kuulla muitten mielipiteitä tosta aiheesta..

    Äänestä

  • Juuri näin on asian laita. Miten tästä maailmasta on tullut näin sairas paikka, että joku voi päästää suustaan jotain noin järkyttävävän typerää kuin esim. alkuperäinen kirjoittaja. Itku tuli minullakin silmään. Eivät nämä kakarat tajua yhtään mistä puhuvat. Anoreksia on sekä ihmiselle itselle että tämän perheelle täydellinen painajainen. Te, jotka ette sitä itse ole kokeneet ette sitä voi tajuta. Siksi kehottaisin pitämään suunne visusti kiinni tuollaisista P.... puheista.

    Äänestä

  • ei ymmärrä kirjoitti:

    Juuri näin on asian laita. Miten tästä maailmasta on tullut näin sairas paikka, että joku voi päästää suustaan jotain noin järkyttävävän typerää kuin esim. alkuperäinen kirjoittaja. Itku tuli minullakin silmään. Eivät nämä kakarat tajua yhtään mistä puhuvat. Anoreksia on sekä ihmiselle itselle että tämän perheelle täydellinen painajainen. Te, jotka ette sitä itse ole kokeneet ette sitä voi tajuta. Siksi kehottaisin pitämään suunne visusti kiinni tuollaisista P.... puheista.

    No suomi on vapaa maa ja jokainenhan täällä puhuu oman kokemuksensa pohjalta.
    ei ollu tarkotus aiheuttaa tolla kenellekään pahaa mieltä.

    Äänestä

  • EpätoivoinenNainen kirjoitti:

    No suomi on vapaa maa ja jokainenhan täällä puhuu oman kokemuksensa pohjalta.
    ei ollu tarkotus aiheuttaa tolla kenellekään pahaa mieltä.

    että sairas ihminen ei huomaa vain sitä, että anrektinen laihuus ei ole kaunista. siihen vain haluaa niin kovasti.

    ja sairatahan täällä ollaan. joskus silmät avautuu. toivon mukaan. sairas puoli on kuitenkin vahva. se on surullista.

    siksi ei saa tuomita tällaista keskustelunalkua. ymmärrän aloittajaa, vaikka monesta sellainen tuntuu sairaalta ja tyhmältä. tässä sairaudessa kuitenkin suhteellisuudentaju on melko sekava... luulisi monen tietävän...

    Äänestä

SUURIN OSA NETISSÄ LÖYTYVISTÄ THINSPIRATION ANA KUVISTA OVAT EDITOITUJA! EIVÄT AITOJA! KUVISSA ON MALLEJA JOTKA ON EDITOITU LUURANGOIKSI, ON OLEMASSA SIVUJA JOSSA VERTAILLAAN AITOJA JA THINSPIRATION KUVIA JA NIISSÄ HUOMAA VALTAVAN ERON! ELI SANOMANI ON TEILLE, KETKÄ UNELMOITTE SAMANLAISESTA VARTALOSTA: SELLAISTA EI OLE OIKEASTI MALLEILLA, SELLAISESSA KUNNOSSA OLEVAT IHMISET OLISIVAT KUOLLEET TAI VÄHINTÄÄN SAIRAALASSA! PISTÄKÄÄ KORVAN TAAKSE KUN KYSEISIÄ KUVIA IHAILETTE: SELLAISTA EI OLE.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

EpätoivoinenNainen kirjoitti:

Vaikka suurin osa anojen kuvista on hirveää katsottavaa, niin samalla näen niissä jotain yliluonnollisen kaunista ja herkkää.
Kyllä ne näyttää kauniimmalta kun hirveet ihrakasat...
Kumpikin kumminki yhtä vaarallista, mut mieluummin kyllä kuolisin anoreksiaan kun liikalihavuuteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu