Politiikot Lordeina, PIRU vie ja paha

perii suuntana!!!

Sanoutukaa nyt HYVÄT Suomalaiset selkeästi ja kuuluvasti ja vielä näkyvästi ns. ”HYVÄN SÄÄN” aikana IRTI, Siniristi lippumme HÄPÄISYSTÄ. Joka on kristillisyyttä tunnustavaksi kansanlipuksemme, Jumalan suuresta armosta saatu Ja Hänen kunniakseen Kristuksen Jeesuksen kautta ja ansiosta suureksi mahdollisuudeksemme ja oikeudeksi armoonsa, merkiksi laitettu! Niine Hänen, kaiken oikean ja hyvän mahdollistavine ehtoineen (käskynsä).

Eli Hänen Jeesuksen ja / apostoliensa opetukset ja ohjeet kaikkineen. Jotka takaavat turvatun turvallisen hyvinvointi elämän, jos niihin pitäydymme. Niin kuin olemme kansana lupautuneet! Ja siksihän vuosilukummekin on alettu laskemaan Hänen kunnikseen, kiitokseksi ja ylistykseksi, siitä mahdollisuudesta, jonka Hän on meille Suomalaisellekin ansainnut ja jopa erikoisena armona, oikeutena selkeisiin tunnuksiinsa, vielä monin muinkin tavoin, kuin Lippu ja vuosiluku.

Nyt olemme kansakuntana kuitenkin sanoneet sen sopimuksen IRTI, rikkomalla sopimusehdot!
Luopumalla Hänen sanansa opetuksista ja ohjeista. Eli meille kaikille Häntä tunnustaville hyväksi ja KAIKILLE ja kaikelle parhaaksi mahdollisuudeksi. Jopa yltäkylläiseksi elämäksi, käskyistään. Jos ei Suomen kansa ala heti ja kiireesti suurin joukoin katumaan ja tunnustamaan näitä HIRVEITÄ syntejään, Pyhää Jumalaa, koko luomakunnan Luojaa ja omistajaa, ja kaikkien ihmisten syntien sovittajaa, Pyhää edustajaansa, Kristusta Jeesusta, monin tavoin ja menetelmin vastaan, sanoillaan ja teoillaan, valinnoillaan, valtuuttamisillaan, tuottamisillaan, palvelemisillaan, kirjoituksillaan, kuvauksillaan, esityksillään, harrastuksillaan ja käytöksillään, jopa koko elämällään taistelua! Lisäksi pilkkaamiset ja herjailut ym. vastaavat!

Jos ei nyt hetimmiten ala Suomen kansan keskuudesta kuulumaan ja näkymään kaikkeen pahuuteen ja vääryyteen taipumisen tunnustamista, katumuksen, ja muutoksen hedelmää. Niin Hän ottaa varjelevan kätensä koko kansakunnan yltä pois. Jolloin sielun vihollinen saa täyden vallan ja valtuudet Suomen kansakunnan tuhoamiseksi. Joka on sielunviholliselle todella mielekästä puuhaa ja hänellä on monia erilaisia menetelmiä tiedossaan ja käytettävissään!

Siinä ei ole EU:sta apua, eikä tule NATOSTA turvaa. Sillä nekin ON, Pyhän, Isä Jumalan ja Poikansa Kristuksen Jeesuksen hallinnassa ja valtansa alaisia! Jeesuksella on KAIKKI valta, niin taivaassa kuin maan päälläkin! Hän on kuningasten KUNIGAS ja herrain HERRA. Hän on Isä Jumalan, kaiken Luojan puolelta, kaiken Hänen omaisuutensa (kaikki olemassa oleva) LAILLINEN, (oikeudenmukainen) EDUSTAJA. Päättäkää pian, valitkaa kukin kohdallaan nyt puolensa. Ja oikein valitsijat yhdistyen samoihin riveihin ja yhdessä sanoutumaan irti, Suomen kansallista (kaikki paha ja väärä) synneistään ja niihin osallisuudesta. Jota on tänä päivänä VALTAVASTI, monenlaisia ja tasoisia.

Nyt on jo TAAS, niin kuin Nooan päivinä, joka oli niin paha että, Herra Jumala joutui tuhomaan, hukuttamaan veden paisumuksella koko silloisen maailman! Niin myös tulee tapahtumaan tälle pahan vallassa olevalle nykyisellekin vääryyden, kauhistuksen maailmalle! Se saa rankaistuksensa ja hirveän tuomionsa, joka on jo ovella! Vain ne pelastuu, jotka alkavat hetimmiten sanoutumaan irti, osallisuudestaan synteihinsä, jotka ovat todella SUURET! Niihin osallisuutta on myös niihin hiljaa vain mukautuminenkin, = hyväksymistä! Kaikkivaltiaan, korkeimman mahdollisen oikeuden tuomarin, Kristuksen Jeesuksen nimessä, vakavaksi muistutukseksi ja kehotukseksi, ja ajankohtaiseksi, keskustelujen / tutkimisen aiheeksi. Palvelijansa.

4

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pillerisi

      ja nukahda.

    • AntiKristus

      pitäs teljetä lukkojen taa, sekopäitä mitkä sekopäitä. Lordin voitto on uskiksille hyvää terapiaa.

      • VAAN...

        Niille jota he (Lordit) edustaa, se on koko Suomea ja europpa-EU:ta. Eli niille joita edusti kiroukseksi / tuomioksi.

        Ei todllisille "uskiksille". Vain Jumalattomille vielä lisää kärsimyksiksi siis!
        Sitä saa mitä tilaa! Katsotaanpa mitä tullee, seurataan uutisointeja!


    • LORDI is the NEW GOD!

      Meillä on nyt uusi jumala, LORDI. Enää ei tarvtse anoa mitään kristuksia eikä kuunnella uskonhörhöjä. Voit siis lopettaa saarnaamisesi ja opetella kirjoittamaan. Erityisesti voit lakata esiintymästä tuomiopäivän ennustajana, kun prognoosisi menevät yhtenään vikaan! Rukoile ROCKIN JUMALAA eli LORDIA: HARD ROCK HALLELUJAH! AMEN!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17021
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5485
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2586
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2069
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1768
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1001
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      886
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      883
    Aihe